KIrkko leikkaa taas diakoniasta ja lapsilta

kilvenkillotusta

YLE:n radiouutisissa kerrottiin, että evl. seurakunnat ovat olleet viime vuodet säästö-/menojenkarsimismoodissa, ja menoja on leikattu mm. diakoniasta ja lapsityöstä.

Mitä suurimmalla todennäköisyydellä tämä uutinen tulee suoraan kirkon omasta tiedotteesta, eikä YLE:n toimittajien aktiivisuuden tuloksena.

Eli kirkko oikein hehkuttaa sitä, että se leikkaa diakoniasta, avustustyöstä, hyvänteosta, ja panee syyn kirkon heikkenevän talouden niskaan, syyttäen siitä omalta osaltaan mm. kirkosta eroajia, jos toki muitakin syitä se myöntää olevan.

(Ainakaan viime vuonna kirkollisverotuotto ei juurikaan laskenut, koska talous on nousussa, ja se kompensoi jäsenmäärän laskun vaikutusta. Niillä, jotka edelleen kirkon jäseniä, absoluuttinen kirkkoveron määrä nousi keskimäärin, tulojen kasvun takia, ja onhan kirkollisveroprosenttiakin nostettu monessa srk:ssa.)

Kirkko kehuu aina kuinka se on nimenomaan hyväntekijä, ja kehottaa tällaisen valheellisen, ja hyvin yhteiskunnassa ja toimittajakunnassa läpimenneen propagandansa nimissä ihmisiä pysymään jäseninä, eli maksamaan kirkkoveronsa, vaikka eivät kirkon uskontopuolesta välittäisikään tuon taivaallista.

Kirkko voi tiedotuksessaan huoletta laskea sen varaan, että suurin osa kansasta on kirkon luoman illuusion vallassa siinä käsityksessä, että diakonia, avustustyö, hyvänteko, lapsi-, vanhus- ja perhetyö, ovat kirkon prioriteetteja, ja että näin olisi myös käytännössä eikä vain kirkon mainospuheissa. Kun puhutaan kirkosta niin enemmistö tuntuu reagoivan: "Kirkko? Ai se joka tekee paaaljon hyvää. Tulee niin lämmin ja pörröinen olo kun kuulee sana kirkko. Kyllä sitä pitää tukea jäsenyyden ja kirkollisveron muodossa - vaikka en minä siitä uskonnosta välitäkään!"

Siksi kirkko voi itse suureen ääneen kailottaa, että taas se leikkaa edellä mainituista hyvänteko/avustuskohteista, ja vierittää siitä syyn kaikille muille kuin itselleen, omille vinksahtaneille arvo/tärkeysjärjestyksilleen.

Diakonia ja muu vastaava avustus-/hyväntekotyö on kirkon menoista pienimmästä päästä, maksimissaan muutama prosentti kirkon vuotuisista menoista. Sillä on monia paljon suurempia ja vähemmän tärkeitä kulueriä, joista voisi helposti tehdä ne leikkaukset jotka kirkko katsoo parhaaksi tehdä juuri diakoniasta.

Sitä harva tietää, että suuri(n) osa kirkon hyvänteosta on käytännössä muiden keräämän avun jakamista välikätenä tarvitsijoille. Kirkko, onnistuu 'soluttautumaan', kukaan ei kehtaa sanoa ei kun se mukaan tuppautuu, mukaan toisten tahojen hyväntekeväisyyskeräyksiin jakamaan ikeräyksen tuloksia, tarvitseville, ottaen samalla kunnian auttamisesta itselleen, vaikka ei ole itse laittanut ropoakaan omaa rahaa projektiin.

Kirkko auttaa kyllä mielellään välikätenä, muiden keräämän avun jakelijana,koska siitä saa itselleen hyvää mainosta, PR:ää, good williä - kunhan vain kirkon ei tarvitse omia 'vähiä' rahojaan likoon panna.

Kirkolle auttamisella on lähinnä välinearvo.

10

164

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • setänasse

      Mistäpä muualtakaan, koska edustusmenoista ei ole varaa tinkiä yhtään.

    • hsgdhdjs212

      Eroa kirkosta ja "leipäpala tempaistaan pienen orvon suusta!"

    • kilvenkiillotusta

      https://yle.fi/uutiset/3-10025310

      Helsingin srk-yhtymän hallintojohtaja Jussi Muhonen: "Meidän tulonäkymä tulevaisuutta ajatellen on HYVIN SYNKKÄ." Kaikki (menot ja toimintatavat) on katsottava läpi, jotta voimme kohdentaa resursseja paremmin niihin alueisiin, joihin on tarpeellista, kuten esim. diakoniaan."

      Mutta juuri siitähän te aina kuitenkin leikkaatte!

      Hän väistää kysymyksen hulppeista työsuhdeasunnoista kirkkoherroille rajaamalla tarkastelun aikaan v. 2013 eteenpäin, jolloin aloitti nykyvirassaan. Ja kieltäytyen kommentoimasta aikaisempia tapahtumia, vaikka varmasti muistaa mm. Helsingin Lauttasaaren kirkkoherralle ostetun liki 1Me:n työsuhdeasunnon.

      Kerrotaan myös, että Helsingin srk-yhtymällä on 40 asuntoa asuttamistoiminnassa. "Yhdessä Helsingin kaupungin kanssa tarjoamme asuntoja sellaisille hädänalaisille henkilöille, jotka eivät muuten saisi asuntoa itselleen."

      Miksi kirkko ei voisi ihan itse vuokrata noita asuntoja hädänalaisille, mieluiten kohtuullisella vuokralla?

      Siksi, että "yhteistyössä" kaupungin kanssa se saa mitä ilmeisimmin kohtuuttoman korkeaa vuokratuottoa noista asunnoista. Kokemuksen perusteella kirkolla ja monella mullakin uskonnollisella toimijalla, mm. Diakonissalaitos ja uskovaisen Markus Oksan firmoilla, on tapana laskuttaa asunnottomien 'hätämajoituksesta' törkeää ylihintaa, jopa moninkertaista markkinavuokratasoa.

      Ja jos asuntoja turmellaan, niin kaupunki tietysti sen remontin maksaa.

      Pitääköhän paikkansa YLE:n toimittajan otsikon "Hgin srk:ien tulonmuodostus" alla antama tieto, että Hgin srk-yhtymä menetti 12-20Me kun siirryttiin kirkon yhteisövero-osuudesta, suoraan valtion budjettitukeen kirkolle, ja sai tilalle 12Me valtionavun.

      Koska muuten kirkon saamat yhteisöveron rippeet, jälkisuoritukset, loppuvat? Näköjään ainakin vielä v. 2019 niitä tilitetään kirkolle. Ja pysyvät muuttumattomina, 12,1Me, vuosina 2017-2019. Eivätkö ne lopu koskaan? Vi tarkoittako tuo summa sittenkin sitä yhteisöveroa korvaavaa valtionapua?

      • tgyjgh

        Kirkon edustaja mukaa jopa Hgin srk:ien taloustilanne on HYVIN SYNKKÄ! Silti täällä joku tosikrisseli tasaisin väliajoin, ja usein, touhottaa, että kirkko senkun porskuttaa ja massia riittää!


      • Kyllä tuo yhteisövero-osuuden korvaaminen suoralla valtionrahoituksella siirsi euroja aika paljon isoista kaupungeista maaseudulle. Isojen yritysten kotipaikka on usein Helsinki ja harvoin Kälviä.

        Yhteisöveron rippeet loppuivat lokakuussa. Tästä on pikku-uutinen uusimmassa Vapaa Ajattelijassa.


      • kilvenkillotusta

        Nonnii! Jutun grafiikkaa korjattu. Eli tosiaankin nuo vuotuiset 12.1Me vuosille 2017-2019 ovat tosiaankin valtionapua, eivätkä yhteisövero-osuuden rippeitä. Korjattu grafiikassa palkin pohja vihreästä oranssiksi, joka nyt uutena kolmantena värinä grafiikassa.


      • kilvenkillotusta kirjoitti:

        Nonnii! Jutun grafiikkaa korjattu. Eli tosiaankin nuo vuotuiset 12.1Me vuosille 2017-2019 ovat tosiaankin valtionapua, eivätkä yhteisövero-osuuden rippeitä. Korjattu grafiikassa palkin pohja vihreästä oranssiksi, joka nyt uutena kolmantena värinä grafiikassa.

        Vuodella pieleen, muutos tapahtui 2016.

        https://uskonnonvapaus.fi/2013/suora-valtiontuki.html


    • Tervemenoavain

      Diakonit etsivät vapaaehtoistyöntekijöitä seurakuntiin. Vapaaehtoisilla on tarkoitus korvata palkkatyövoima ja diakonit irtisanotaan.

    • tyuy

      Jos Helsingin evl. srk:illakin on tulevaisuuden tulo-/talousnäkymät hyvin synkkä niin mitä se mahtaakaan olla pienemmillä paikkakunnilla? Katastrofaalinen?

    • Tulkitzija1

      Ihmiset ovat tavattoman laiskoja tekemään mitään vapaaehtoistyötä. Muutama tunti viikossa seurakunnan, urheiluseuran yms. parissa antaisi itsellekin sosiaalisia kontakteja sekä virkistystä. Esim. meillä junnujen urheiluharrastiksessa on huomannut, että vanhemmat somettavat kentän laidalla, mutta kukaan ei haluaisi hoitaa puffettia tai ottelukirjanpitoa. Mikä ihmisiä vaivaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      1
      14836
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3049
    3. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3045
    4. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3044
    5. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3040
    6. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3035
    7. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3035
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3034
    9. Jennifer Mitchell

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 🔞 ­­N­y­­m­­­f­o­­m­­­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl08490246#JenniferMitchell 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Joensuu
      0
      3029
    10. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3026
    Aihe