Niinistä vetelee 80-kymppiä, jos voittaa vaalit ja saa 6 vuotta lisäaikaa rikkaiden etujen ajamiseen ja köyhien kyykyttämiseen.
Saattaapi kuolla vanhuuteen ennen pestin päättymistä.
Kuoleeko Niinistö vanhuuteen presidenttinä?
18
136
Vastaukset
- niiseonnytkin
Ihmisten kannattaa valita nuori nainen presidentiksi, ei yli 70-vuotiaita äijiä tai homppeleita.
- ei.enää.naista.valtaan
Viimeisin akka sai jo tarpeeksi tuhoa aikaan joten ei kiitos.
- byebyebyebaby
Voiko tuosta lyödä vetoa jossain? ok, tiedän että kerroin naurettavan pieni, mutta isolla panoksella.
- ååååwww
Minä tässä vetelen jo 90- vuotista aikaa. Aikaisin se olkaa, sillä täytin syyskuussa 70-vuotta!
Meillä kaikki pressat onkin olleet alle 40-vuotiaita. Siksi meillä on myös kivat, nuorekkaat olot ja taskurahaa tippuu kaikille, kuin teini-ikäisille.
- Tu_tan_khamon
Haudataanko Niinistö pyramidiin muiden faaraoiden tapaan?
- kuin_zeus
Niinistö on niin järisyttävä persoona, että 2004 tsunami saattoi lähteä hänestä liikkeelle.
- Muistakaa-8
Eduskunta on varauduttu kutsumaan pikaisesti koolle, kun Niinistö voittaa ensimmäisellä kierroksella
Eduskunta joutuu ylimääräiseen istuntoon lyhyellä varoitusajalla, kun Sauli Niinistö voittaa presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella.
Perustuslain mukaan tasavallan presidentti ryhtyy toimeensa valitsemista seuraavan kuukauden ensimmäisenä päivänä, eli tässä tapauksessa helmikuun ensimmäisenä päivänä.
Jos vaalin tulos ratkeaa ensimmäisenä vaalipäivänä, sunnuntaina 28. tammikuuta, presidentin virkaanastujaistilaisuus on eduskunnassa jo seuraavana torstaina 1. helmikuuta.
Eduskunnan edessä tasavallan presidentti juhlallisesti vakuuttaa ”vilpittömästi ja uskollisesti noudattavansa tasavallan valtiosääntöä ja lakeja sekä kaikin voimin edistävänsä Suomen kansan menestystä."
Noin tunnin kestävän virallisen tilaisuuden kuluessa sekä uusi presidentti että eduskunnan puhemies Maria Lohela (ps) pitävät puheet. - Muistakaa-8
Presidenttipari kävi äänestämässä - Sauli Niinistö tuki raskaana olevaa vaimoaan hellästi
Jenni Haukion laskettu aika on jo ensi kuussa.
Presidentinvaalin ennakkoäänestys käynnistyi eilen keskiviikkona.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kävivät jättämässä ennakkoäänensä tänään torstaina. He äänestivät Munkkivuoren postissa Helsingissä.
Hyväntuulinen pariskunta äänesti mustissaan, rouva Haukiolla tosin oli vaaleanpunainen kaulahuivi ja Niinistöllä punainen kravatti.
Haukio odottaa pariskunnan ensimmäistä lasta, jonka laskettu aika on jo ensi kuussa. Päällystakin alta pilkottikin kauniisti pyöristynyt vatsa.
Sauli Niinistö tuki lumisohjossa vaimoaan hellästi estäen tätä liukastumasta.- eläkkeelle
Kumpihan tuki kumpaa?
- jkjjkkj
Koko ikänsä vetäny röökiä suonten tukkeutumisen prosentti on varmasti lähellä 80-90% eli voidaan sanoa,että eka infarkti voi olla lähellä ja tämä kaikki liittyy lääketieteeseen.
- ainakin_toivon
Lennu elänee pidempään.
- harmi_lapselle
Vaikka selviäisi hengissä vielä 6 vuotta, lastaan ei tule näkemään täysi-ikäisenä. Jennikin jo silloin mummo iässsä. Lennu Saulin vierellä pilven reunalla.
- Ei_iäkäs
Nykyisin ihmiset elävät iäkkäiksi. Ei Niinistö ole vielä iäkäs, hyviä elinpäiviä riittää hänellä vielä parikymmentä vuotta.
- Höpöhöpö_
Sillä on jo nyt pahoja ongelmia muistin kanssa ei semmosta kannata presidentiksi valita joka ei muista mitään. http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801162200670898_pi.shtml
Tai no onhan ne elinpäivät hyviä kun ei muista mitä tuli tunti sitten tehtyä tai sanottua.
- Xyxy
Jossain oli, että hyvinä aikoina ihmiset saattavat äänestää nuoria ja naisia, mutta huonoina aikoina tukeuduttaisiin vanhoihiin ja turvallisiin miehiin. Nykyaikana tuo ei välttämättä päde. Eletään järkyttäviä aikoja muslimisaation kannalta. Itävallan Sebastian Kurzkin on nuorin maailman johtaja ja myös Ruotsindemokraattien Jimmie Åkesson on samanikäinen kuin Laura, 38 v. Ehkä kyse on siitä, että kansallismielisiä löytyy vain nuorina, jolloin on äänestettävä heitä. Ja olemme uuden ajan kynnyksellä; tarvitsemme kansallismielisyyden raikasta tuulahdusta kuin vuoristojen raikasta kevätilmaa.
- Xyxy
Ja mitä tulee Niinistöön, niin toivottavasti hän ei saa slaagia, jos toinen kierros tulee. Sitten kaikki syyttävät 'vihaäänestämisestä' kansallismielisiä, koska äänestivät Huhtasaaren sinne.
- MitäsSenEnnusteenJälkeen
Kaikkien porvareitten elinikä ennuste on hyvin korkea. Koska syövät vain kaviaaria ja ostereita.
- Kalevi54
Niinistön kannattaa vähentää panemista ettei kuole pukille. Hautausurakoitsija ei saisi Lennuhymyä vääntämälläkään pois naamalta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812