Aika hurjaa: Jyväskylän uimahalli mädättää 100-0!

Mädätydkasvaa

Marco de Witin. SKE-joukot menee - tai aikoo mennä - kuvaamaan huomenna kaapunaisille varattua rasistista uimavuoroa, josta Teemu Torssonen (PS) jo älähti!

Siksipä uimahalli ilmoittikin ennalta ehkäisevä doktriinin perusteella poliisille. Vaikka uimahallisss, julkisella paikalla, SAA PERUSTUSLAIN MUKAAN KUVATA!

51

779

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikeintoimittu

      Paitsi, että kuvaamiseenkin liittyy lakeja kuten yksityisyydensuojalaki sekä rasistiseen tarkoitukseen kuvaamisen kielto jne. Uimahalli teki täysin oikein ilmoittaessaan isänmaallisten idioottien aikomasta kuvauskeikasta poliisille. Isänmaallisten kanssa ei neuvotella ja poliisi poistaa häiriköt kameroidensa kanssa kyllä voimatoimilla. Sananvapaudellakin ON rajansa!Kyllä uimahallilla siin millä tahansa muullakin paikalla on oikeus kieltää julkisella paikalla kuvaaminen, tarpeen vaatiessa vaikka lain vastaisestikin ja poliisi hyväksyy sen kyllä. Kuvausoikeus ei ole mikään pois ottamaton pyhä ihmisoikeus. Olen omissakin vapaaehtoistöissäni rajoittanut ja jopa estänyt kuvaamisen täysin ja ihan lain vastaisesti, mutta potilasturvan takia. Ensiaputilannetta ja onnettomuuspaikkaa ei saa kuvata ja jos saa niin kuvaamisen saa estää keinolla millä hyvänsä.

      • tietäjääh

        Puhut vähän mutta paskaa. Rikos on sse, että kielletään!

      • alastomatkiinnostaa

        Vai saisi mielestäsi tämä Riikka h äärätä kameransa kanssa pukuhuoneissa ja pesutiloissa. Hallin puolellakin on henkilökunnalla oikeus kieltää kuvaaminen, jos tarkoitus ei ole esim, oman lapsen kuvaaminen tai jutun tekeminen mediaan tms.

      • LOLTUTKI
        alastomatkiinnostaa kirjoitti:

        Vai saisi mielestäsi tämä Riikka h äärätä kameransa kanssa pukuhuoneissa ja pesutiloissa. Hallin puolellakin on henkilökunnalla oikeus kieltää kuvaaminen, jos tarkoitus ei ole esim, oman lapsen kuvaaminen tai jutun tekeminen mediaan tms.

        Ei tietenkään pukuhuoneissa ja pesutiloissa, NE EI OLE3 JULKISTA, HALLI ON21

      • Asdersds
        tietäjääh kirjoitti:

        Puhut vähän mutta paskaa. Rikos on sse, että kielletään!

        Kyllä uimahallilla - ja oikeastaan ihan millä tahansa firmalla - on oikeus kieltää kuvaaminen tontillaan. Eteenkin jos kuvaamisen katsotaan häiritsevän muita asiakkaita. Olen kyllä maahanmuuttokriittinen, mutta de Witin porukan touhut menevät jo ihan naurettavuuden puolelle. Lopettakaa se uhriutuminen ja pelleileminen ja menkää vaikka töihin.

      • oikeuskieltää
        tietäjääh kirjoitti:

        Puhut vähän mutta paskaa. Rikos on sse, että kielletään!

        Ei se ole mikää rikos estää kuvaaminen silloin kun se kuvaaminen selkeästi rikkoo yksityisyydensuojalakia, lastensuojelulakeja, julkisrauhalakia jne. Joka ainoalla julkisella paikallakin on oikeus kieltää kuvaaminen ja sen kiellon toteuttaa sitten tarvittaessa poliisi vaikka asevoimaa käyttäen jos muu ei tehoa typeriin "sananvapauden ritareihin". Uimahalli on paikka jossa nyt ei takuuvarmasti saa kuvata kun on ihmisiä alasti ja vähissä vaatteissa, joten uimahallilla on ihan oikeus kävellä vaikka kaikkien lakien yli kieltämällä kuvaaminen sinänsä lain edessä julkisella paikalla.
        Samalla perusteella terveyskeskukset, sairaalat, ensiapupäivystykset, vankilat ja ylipäätään ihan kaikki laitokset saavat kieltää kuvaamisen tiloissaan eikä siihen pitäisi kenelläkään olla mitään mussuttamista. Sananvapaus voidaan ottaa pois tarpeen vaatiessa. Poliisin näkökulma on se, että ensisijaisesti turvataan haavottuvassa asemassa olevien potilaiden ja asiakkaiden oikeudet kieltämällä se kuvaaminen, poliisi poistaa kuvaajat paikalta vaikka väkisin kun poliisille on häiritsevästä kuvaamisesta ilmoitettu. Käytännössä kannattaa totella jo järjestyksenvalvonnan antamaa poistumiskehoitusta kiltisti.
        Kuvaamisen estämiseen on tulossa lakeihin tiukennuksia mm. droneilla salakuvaamisen takia, eli lakikin antaa pian perusteet kieltää kuvaaminen ihan missä tahansa.

    • Vaajakoskenkuohu

      Ottakaapa huomioon, että uutisen kuultuaan myös suomalaiset naiset ovat olleet asiasta innostuneita, mutta mielestäni kyllä pitäisi olla sitten miesten uintivuorokin.

    • Jussi..Pussi

      Joo, olen ennenkin huomannut, että Marcon porukalta puuttuu henkilö, joka antaisi lain mukaiset ohjeet ongelmatilanteissa. Nyt niitä tulee.
      Jyväskylän tapauksessa Marcon ei kannata välittää kuvauskiellosta, vaan mennä
      kuvaamaan. Jos hallin henkilökunta estää julkisella paikalla kuvaamisen fyysisesti, niin teko on kuvattava todisteeksi. Sen jälkeen rikosilmoitus kehiin ja juttu niin kuvauskiellon, kuin kiinni käymisenkin osalta oikeuteen rangaistusvaatimuksen kera.

      • saakieltääkuvaamasta

        Paitsi, että uimahallilla on velvollisuus ja oikeus estää kuvaaminen julkiosrauhalain ja yksityisyydensuojalain nojalla. Uimahallissa asiakkaat ovat haavottuvassa asemassa vähissä vaatteissa tai alasti, jolloin uimahalli saa täysin laillisesti kieltää julkisella paikalla kuvaamisen itsestäänselvän syyn takia. Näin meneteltiin ja poliisi toteutti kiellon. Poliisi ei myöksään tutki kenenkään valituksia kuvaamisen kieltämisestä tapauksessa koska poliisi toimii poliittisesti korrektisti. Lopputulema tutkintapyynöstä olisi "Ei tutkita koska kyse ei ole rikoksesta".

    • Ei_turhia_riskejä

      Uimahalli menee varmaan kiinni pariksi viikoksi. Tilojen desinfiointi, altaiden pesu ja vedenvaihto on aika homma.Ei siinä jää vaihtoehtoakaan kun sinne tulee porukka joka ei riisu vaatteita ja pese kunnolla ja sen päälle uivat ne vaatteet päällä.

    • MarcoDeHuijari

      Kunhan muistaa laittaa kameraansa apinasuodattimen ettei kamera hajoa.

      • apinavaiei

        Ei kai ne itteänsä siellä kuvaa?

    • ÄlyHoiÄläJätäSuomea

      Häh. Seksuaalirikoksesta epäilty ja siitä poliisin kuulustelema menee kuvaamaan naisten ja tyttöjen uimavuoroa? Mukana vaimo jota on kyseisessä asiassa kuulusteltu todistajana.
      No, ei se taida ketään varmaan haittaa - tärkeämpää on ettei naisilla ole omaa uimavuoroa, eivät nekään naiset jotka ovat traumatisoituneet raiskauksen, hyväksikäytön tms seksuaalirikoksen tai pahoinpitelyn seurauksena tarvitse mitään omaa uimavuoroa. Eikä myöskään ne naiset jotka ovat olleet isossa leikkauksessa, menettäneet rintansa tai jonkin muun ruumiinosansa eivätkä kehtaa itseään näyttää vastakkaiselle sukupuolelle. Just joo..

      • mitä.puppua

        "Eikä myöskään ne naiset jotka ovat olleet isossa leikkauksessa, menettäneet rintansa tai
        jonkin muun ruumiinosan EIVÄTKÄ KEHTAA ITSEÄÄN NÄYTTÄÄ VASTAKKAISELLE SUKUPUOLELLE"

        Menevätkö suomalaiset naiset aivan alasti altaaseen?????

      • Turhanpäiväinen.höpötys
        mitä.puppua kirjoitti:

        "Eikä myöskään ne naiset jotka ovat olleet isossa leikkauksessa, menettäneet rintansa tai
        jonkin muun ruumiinosan EIVÄTKÄ KEHTAA ITSEÄÄN NÄYTTÄÄ VASTAKKAISELLE SUKUPUOLELLE"

        Menevätkö suomalaiset naiset aivan alasti altaaseen?????

        Siis tarkoittaa varmaan että esim. rintojen poisto on trauma monelle naiselle ja kyllä se näkyy jos ei ole proteesia tms. vaikka olisi uimapuku. Syöpäleikkauksissa on voitu joku muukin ruumiinosa poistaa ja sitä ei voi uimapuvulla peittää. Voipi olla kyseessä nuori tai vanha nainen eikä kaikkea haluaisi miesten näkevän. Pientä ymmärrystä please, ei kai kukaan mitään tällaista haluaisi omalle kohdalleen ja mielestäni hekin ovat oikeutettuja joskus uimaan uimahallissa.

    • qåaäzm

      Miksi Sauli ei osoita myötätuntoa kymmenvuotiaalle pojalle joka joutui tulemaan itkien pois hallilta? Ei kuulu polkupyörää ei mitään. Sinne ei päästetty edes nelivuotiaasta poikaa. Tässä näemme erään uskonnon suosimisen muiden kustannuksella. Rasismia suomalaisia kohtaan.

      • qåaäzm

        Siis nelivuotiasta. Laura varoitti kyseisen uskonnon uhasta, ei kukaan muu varoita.

      • paikkansakullekin

        Miksi joku äiti olisi vienyt 10-vuotiaan naisten pukuhuoneeseen juuri naisten uimapäivänä. Heitähän oli paljon, ehkä miestenkin pukuhuone oli naisten käytössä. Joko tietämätön, jolloin on helppo selittää lapselleen tai oli lavastettu yritys tai k olmas vaihtoehto, pervo äiti halusi tarjota pojalle elämyksen.

        Ei nelivuotiaat ole mikään ihmisryhmä, jonka tulee päästä minne tahansa, aikuisten uimakouluun tai vesijumppaan.
        Niin se maailma vain menee, vaikkei hemmotelluiden kakaroiden vanhemmat sitä tajua.

      • Vinkuleluko.oot

        Nelivuotias poika oli tullut hakemaan äitiään kuntosalilta. Sinne ei lapsia päästetä.
        Henkilökunta odotti pojan kanssa äitiä tuulikaapissa. Aika järkkyä, että noin pieni lapsi hakee äitiään tuohon aikaan pimeällä. Oliko äiti unohtanut lapsen kuntoilupuuhissaan? Siitä et sinä ollut huolissasi ollenkaan vaan naisten uimavuorosta ja videolla näkyvästä isokokoisesta poikalapsesta joka joutui yhden uimavuoron jättämään väliin. Kyllä pitäisi sinunkin vähän tarkistaa arvosi eikä vinkua mitättömistä asioista.

      • lavastetutpoikalapset

        varmaan jyväskyläläisten lavastus.

      • qåaäzm
        Vinkuleluko.oot kirjoitti:

        Nelivuotias poika oli tullut hakemaan äitiään kuntosalilta. Sinne ei lapsia päästetä.
        Henkilökunta odotti pojan kanssa äitiä tuulikaapissa. Aika järkkyä, että noin pieni lapsi hakee äitiään tuohon aikaan pimeällä. Oliko äiti unohtanut lapsen kuntoilupuuhissaan? Siitä et sinä ollut huolissasi ollenkaan vaan naisten uimavuorosta ja videolla näkyvästä isokokoisesta poikalapsesta joka joutui yhden uimavuoron jättämään väliin. Kyllä pitäisi sinunkin vähän tarkistaa arvosi eikä vinkua mitättömistä asioista.

        Mitkä arvot? Niissä ei ole mitään tarkastamista kun puhutaan maahanmuuttoasioista ja globalisaatiosta, islamisaatiosta, liittovaltiosta, kansojen vaihdosta (tämä kansojen vaihto-operaatio on vasta alussa), eu:sta. Minun arvot puhuvat vain ja ainoastaan suomalaisten, oman itsenäisen (nyt itsenäisyys on poissa) maan puolesta. Turvallisen maan puolesta jonka turvallisuus on heihentynyt parissa vuodessa määrätystä syystä huomattavasti, ja tämä on vasta alkusoitto. Minun arvoni puhuu sen puolesta että suomalaiset eivät joutuisi rasismin kohteeksi omassa maassaan, kuten nyt tilanne on. Suurimpia rasisteja ovat ne jotka siitä eniten kohkaavat.

        Ne eivät puhu eu:n, naton, liittovaltion, kaikkinaisen mädätyksen, islamin puolesta. Teistä ei voi olla varma mitä te kannatatte. Ihmisten mieli näinä lopunaikoina on heittänyt hädän persettä niin sanotusti. Hyvä käännetään pahaksi ja paha hyväksi.

        En ollut tietoinen miksi tuo nelivuotias oli hallilla, mutta kymmenvuotias halusi uimaan. Rasismi kukoistaa suomalaista vähemmistöä kohtaan. Suomalaisethan ovat huikea vähemmistö verrattuna erääseen uskonnollispoliittiseen systeemiin. Sen väkeä on yli miljardi maailmassa, mutta suomalaisia viitisen milliä. Että se siitä kun puhutaan vähemmistöistä.

      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Päästiinkin mieliaiheeseeni eli arvoihin. Nyt länsimaiset arvot ollaan antamassa kokonaan pois, kiitos mädättäjäpäättäjien koko Euroopassa. On muutama erittäin järkevät poliitikko Euroopassa, ja heillä riittää arvostusta länsimaisille arvoille niin paljon että sulkivat rajansa. Kansansa totisesti kiittää näiden maiden johtajia vielä. Unkari, Puola, Tšekki esimerkkeinä.

      • VinkuleluOot

        Usein olen lukenut kommenttejasi, niitä ei voi olla näkemättä kun jatkuvasti kirjoittelet. Olet todella vaipunut itse siihen kehitysmaalaisuuteen mitä arvostelet. Et edes huomaa nelivuotiasta yksin jätettyä lasta vaan huomiosi on naisten uimavuorojen vuoksi isokokoisessa pojassa jota videolla sanottiin 10-vuotiaaksi vaikka jokainen näki että oli ehkä vanhempi. Ja vaikka nyt olisi ollutkin 10-vuotias niin uimahalliin ei sääntöjen mukaan pääse naisten puolelle yli 7-vuotias poika, vastaavasti yli 7-vuotias tyttö ei pääse miesten puolelle. Mitäs siihen sanot? Sinun todellisuustajusi on niin hämärtynyt ettet enää osaa muuta kuin kirjoitella joka puolelle ja jankata samoista asioista. Nytkin tässä oli suomalaisia naisia eniten menossa uimaan, mutta sinä näit vain ne muutamat videolla näkyvät huivipäät. Et edes välitä siitä, että naisten vuorot ovat olleet tähän päivään käytössä aina siitä saakka kun ensimmäinen uimahalli perustettiin vuonna 1928. Luulisi että pidät niitä kulttuuriin ja suomalaiseen tapoihin kuuluvana, mutta ethän sinä sitä tajua.. Aika säälittävää, tarvitsisit todellakin lepoa ja hoitoa. Sillä vaikka kuinka vikiset niin et pysty asioihin sillä vaikuttamaan. Olet vain pelkkä vinkulelu.

        Muuta sinne Vinkulelu!

      • qåaäzm
        VinkuleluOot kirjoitti:

        Minä en puhu nyt näistä pojista niinkään. Olkoon se asia miten on. Tämä ceissi vaan osoittaa että oma kansa alkaa olla sorrettu omassa maassaan. Mikään ei viittaa siihen että tilanne ei pahenisi tulevaisuudessa, kun tänne otetaan niitä jotka polkevat naisten oikeuksia, ja ottavat vallan loppupeleissä.

        Mutta ne arvot ovat niitä joita puhuin. Te suvakit olette suomalaisia sortavaa väkeä, vaikka ette sitä havaitse tai myönnä. Hyvä kun olet havainnut mitä puolustan. Puolustan länsimaisia moderneja arvoja, kristillisiä arvoja, jotka ollaan nyt romuttamassa.

        Tarkoitan että kannatan teknisessä mielessä, sekä infrastruktuurillisessa mielessä olevia moderneja arvoja, mutta en hyväksy perinteisten kulttuurillisten ja hengellisten arvojen tuhoamista. Mädätystä tässä mielessä vastustan. Niissä entisissä, länsimaisia yhteiskuntia rakentaneissa kristillisissä ja hyvissä arvoissa olen konservatiivi.

      • qåaäzm

        Miettikää aikuisen oikeasti kuinka meidän arvojen käy, jos tai kun Suomeenkin otetaan jopa miljoonia ukkoja tulevaisuudessa. Eu pakottaa näitä ottamaan, ja mehän otamme. Puhumattakaan mitä heidän uskontonsa vaatii. Miettikää miten arvojemme käy. Miettikää mitä tämä meinaa meidän taloudelle, kun lähes jokainen pitäisi kustantaa meidän rahoista. On se kumma että te suvakit että tällaisia mieti. Tai sitten te haluattekin vihervasemmistolaisesta maanpetoksellisesta luonteestanne johtuen näin tapahtuvan.

        Te maailmanhalaajat olette niin ristiriitaista väkeä että ei voi ymmärtää. Puhutte monikulttuurisuudesta, mutta samaan aikaan otatte länsimaihin miljoonittain sellaista väkeä joka vihaa uskontonsa takia tuota asiaa. Haluatte monikulttuurisuuden, mutta saatte monokulttuurin. Kuinka monikulttuuria edistää se, kun haluatte että ei olisi toisinajattelijoita? Te heti syytätte rasisteiksi ja natseiksi niitä jotka eivät ole samaa mieltä näistä asioista. Toimitte itse kuin natsit konsanaan. Olen käsittänyt että monikulttuurisuuden kuluu myös erilaiset näkökannat ja ajatukset. Te haluatte diktatuurin kun haluatte tasapäistää myös sen mitä ihmiset saa ajatella. Eu:han kehittyy tällaiseksi diktatuuriksi.

        Menette ojasta allikkoon. Siinä teillä on työmaa, kun yritätte saada heidän kotoutumaan ja elämään maassa maan tavoilla. Onnea yritykseen.

        Siis monikulttuurisuuteen kuuluu myös erilaiset näkökannat ja ajatukset. Tabu vääntää sanoja mielinmäärin. Mitä hyötyä on tuollaisesta automaattisesta tekstinsyötöstä, kun se vain hidastaa kirjoitusta? Tämä tällaisena kuriositeettina.

      • qåaäzm

        Laittakaa siis äänestyskopissa lappuun numero 5, niin suomalaisillakin on toivoa omassa maassaan. Ei ole ketään muuta joka omaa kansaa puolustaisi kuin Laura. Ei ole, painakaa tämä jo kalloon viimeistään nyt.

    • mdwee

      Laitetaanpas totuus tästä valeuutisesta! Se vuoro on tullut suomalaisten naisten halusta saada oma uintivuoro sinne ja siellä oli paljon iäkkäitä naisia uimassa, jotka jo vuosia sitten halunneet vuoron sinne, joten ei kannata hirveästi huudella asiasta ja tämä kuvaaja on muunmuassa kommentoitu keskisuomalaisen keskusteluissa munattomaksi mieheksi, joka joutaisi oikeisiin töihin

      • Kiskatti

        MdW .tä on epäilty raiskauksesta, joka on tapahtunut jossakin Virossa ja jossa hänen tyttöystävänsäkin on ollut jotenkin mukana. Kuvio on niin outo, etten oikeen ymmärrä, mutta ovat kuitenkin käyneet kuulusteluissa. Keräävät nyt kannatuskortteja Ske-nimiselle järjestölle. Ei ihme jos poliisit hälyytettii paikalle uimahalliin, kun tällainen henkilö seurueineen pyrki kuvaamaan naisten vuorolla.

    • kepsap

      Sukupuolettomia vessoja ja uintivuoroja VAIN naisille? Joku tässä yhtälössä ei nyt mätsää, koittakaa suvakit nyt päättää mitä te haluatte? Yhtenä hetkenä ollaan niin rajat auki ja yhtäkkiä tuommoinen rajakkimeno?

      • naisetmiehetinvat

        Esimerkiksi Lahdessa on uusitussa kaupunginsairaalassa (terveyskeskus) vain vessoja. Miten nk. rajakit voivat siellä pissiä?

      • JokaNainenErilainen

        Miksi naisille ei saisi olla omia uimavuoroja ja myös miehille jos niin haluavat? Ja onhan näitä jos vaan otatte selvää. On ollut jo 1920-luvulta saakka. Kuulunut siis Suomen kulttuuriin ja tapoihin jo melkein sata vuotta, mutta monessa paikassa jo alkanut unohtumaan. Eikö kansallismieliset ole tästä vanhan tavan unohtamisesta huolestuneita? Eivätkö kansallismieliset halua antaa omia uimavuoroja esim. suurissa leikkauksissa olleille, rujoille, raiskauksessa traumaattisoituneille, pahoinpitelyn uhreille ja muista eri syistä miehiä karttaville naisille? Eikö kansallismielisillä riitä ymmärrystä suomalaisille naisille vaan että tässäkin asiassa ajatellaan vaan ulkomaalaisia naisia ja suomalaiset omaa uintivuoroa toivovat naiset unohdetaan kokonaan? Eli suomalaisille naisille ei saisi sen vuoksi antaa omia uintivuoroja koska samalla ulkomaalaiset naisetkin siitä hyötyvät. Niinkö?

      • pienivaivaselvittää

        Monille erikoisryhmille on kuntien uimahalleissa, jopa kuntien liikuntaohjaajien ohjaamana, erityisryhmiä. Pienissä halleissa, yksi allas, hallit ovat silloin suljettuna muulta yleisöltä . Tulee mieleen vauvauinnit, liikuntavammaisten vesivoimistelut. Kun uimahalli menee 20.00 kiinni, tulee viimeisiä vastaan uimaseuran harjoittelijoita tai vesimelojia.
        Kenellekään ei ole iso vaiva ottaa selville , milloin hallit ovat yleisölle auki. Niissä on täyttä toimintaa kuitenkin aamusta iltaan, ainakin meillä päin. Huoltotaukoa lukuunottamatta, joka niissäkin on porrrastettu. Käyttämässäni muistaakseni maanantai-aamupäivä.

      • eiainatolkkua

        jos miesten puolella on yli 7- vuotiaita, kuka niitä sinne rahtaa tai salakuljettaa? Ilmoitus heti uimavalvojalle semmoisesta menosta. Sama naisten puolelle, en 10-vuotiasta siellä katseli. Kerran joku nainen oli n. 14-16 vuotiaan kehitysvammaisen pojan kanssa, kyllä poika tarkkaan näytti katsettaan alastomissa naisissa kierrättävän. Olisi ottanut edes perhe-pukuhuoneen.

      • missäsetasa-arvo

        Miesten puolella on jatkuvasti kouluikäisiä tyttöjä 7-12v ja välillä käy jopa yli 18v kurkkimassa. Siivoojia kaiken ikäisiä naisia, myös matuja, samoin uimavalvojanaiset voi käydä milloin tahansa. Mikä helvetti siinä on ettei pojilla ja miehillä saa olla samanlaista yksityisyyttä kuin akoilla? Ja minkä helvetin takia sitten juuri akat haluaa niitä yhteisä vessojakin, yritätte saada lisää paikkoja missä muka ahdisteltu että pääsisitte rahastamaan. Taitaa olla pikemminkin toiset naiset jotka vartaloita arvostelee eikä miehet.

    • rt5667

      Ovat tietenkin kuseskelleet tuonne altaaseen joten sinne ei voi mennä uimaan muut kuin kaapuämmät.

    • PoisHulluudesta

      Vielä on aikaa mennä ennakkoäänestämään Su-Ma-Ti . Ääni Lauralle n:o 5 on ääni tätä hulluutta vastaan.

      • qåaäzm

        Juuri näin. Ei mene hirveät monta vuosikymmentä tällä menolla, tuskin vuosikymmentään, kun suomalaiset ovat orjia omassa maassaan.

      • qåaäzm
        qåaäzm kirjoitti:

        Juuri näin. Ei mene hirveät monta vuosikymmentä tällä menolla, tuskin vuosikymmentään, kun suomalaiset ovat orjia omassa maassaan.

        Siis vuosikymmentäkään. Tää tabu on ihan hullu.

    • DeWittUlosSuomestakin

      Tirkistelijä DeWitt taas vauhdissa, Persujen, Natsien ja muiden maanpettureiden ikioma mamu.

    • Juncker

      Kun musliminainen kohtaa alastomana muun kuin aviomiehensä on hänen islamin oppien mukaan peitettävä kasvonsa.

    • Uikoonkenlystää

      Ei siellä muslimikaapunaisia perjantaina uinut. Persut on tunnetusti yksinkertaista porukkaa.

    • SaasteAllas

      Jyväskylän uimahallista on siis ilmeinen vaara saada tuhkarokko tai tuberkuloosi ameeban ohella itselleen tai lapselleen jos siellä käy,kiitos mutta en käy enää! Pääsitte ainakin meidän perheestä eroon.

    • nainennaistavakoo

      Mutta sitä ihmettelen näitä naiskuvaajia tuolla uimahallin liepeillä. Mikä into heillä olisi ollut saada kuvata alastomia naisia , tai edes uivia naisia. Vielä kehtaavat valittaa, kun oli sälekaihtimet ja verhot vedetty eteen. Olisivat reilusti menneet uimaan, olisivat voineet tarkkailla ja tirkistelllä

    • kyselijä--

      missä kuvat??

    • kieltoymmärrettävä

      Millä tahansa yksityisellä yrityksellä tai julkisen puolen laitoksella on oikeus kieltää kuvaaminen tiloissaan ja jopa tontillaan ulkopuolellakin mikäli kuvaaminen katsotaan häiritseväksi tai rikolliseksi toiminnaksi.
      Esimerkiksi meillä on ammattikoulussa harjoituspajoilla kuvaaminen ja oman puhelimen käyttäminen työpäivän aikana ehdottomasti kielletty siitä syystä, että pajalla tehdään ihan oikeiden tilaajien töitä harjoitustöinä, tuotantoprosessi on salainen kaikilta osin, Käsittääkseni kuvauskielto ulottuu samalla periaatteella koko kouluun noin käytännössä.
      uimahallissa kuvaamisen tuleekin olla kaikissa tilanteissa kiellettyä kaikilta muilta paitsi journalisteilta urheilukisojen aikana.

    • meressäontilaa

      Meressä on tilaa uida rätteineen, uikoot vaikka sinne mistä tulleetkin. Jos ei kelpaa niin rakentakoot omat uimahallit missä voivat uiskennella kaapuineen, mieluiten omaan maahansa, Suomessa kuuluu olla samat säännöt kaikille.

    • Kiskatti

      Ei varmasti ole suomalaisten hyvä mennä tällaiseen uimahalliin uimaan. Tartuntavaara on varmasti moneen tautiin. Mutta ei myöskään ole järkevää kenenkään kuvailla siellä, sitä ei varmaan halua kukaan, koska ei tiedä missä kuvat julkaistaan.

    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1705
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1679
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1593
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1369
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      49
      916
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      460
      915
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      891
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      294
      853
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      821
    Aihe