Sitoumuksemme muiden veloista

ryöstötehty

Miksi raha ei riitä enää Suomen omalle kansalle? Siksi koska vuonna 2011 tapahtui jotakin, jota kukaan ei huomannut:

Lainaus uutisesta:

BRYSSEL. "Käytännössä pääsimme sopuun niistä asioista, jotka olivat pöydällä. Olen erittäin tyytyväinen lopputulokseen", Suomen pääministeri Jyrki Katainen(kok) sanoi euromaiden yli yön kestäneen huippukokouksen jälkeen Brysselissä torstaiaamuna kello viiden jälkeen Suomen aikaa.

27.10.2011 5:41
HELSINGIN SANOMAT

Päätökset:

- takasimme 20 prosenttia euromaiden joukkolainoja ostavien sijoittajien saatavista siltä varalta, että lainojen liikkeeseen laskija ei kykene maksamaan lainaa takaisin.

- pääomitimme rahallisesti (annettu rahaa) 70:lle eurooppalaiselle pankille

Tämä oli ns. Kreikka kriisin, kun tiedotusvälineissä kerrottiin, että kreikkalaiset olivat eläneet yli varojen.

52

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • orjiatarvitaan

      Unohdit tärkeimmän, eli kun kaikki kulkee prosenttilukuina, niin summatkin ovat sen mukaisia. Luvut ovat niin jättimäisiä, ettei tahdo järki riitä. Ja ihan konkreettisenakin rahana oltiin mukana järjestelmän luomisessa.

      Mutta tuo EU:n lainarahaston koko, johon lainatakaukset ja Suomesta suorat rahansiirrot liittyvät (luotiin väitteellä, että pelastetaan Kreikka), oli tuossa vaiheessa 440 miljardia euroa ja Katainen vakuutti, ettei Suomelle tule lisää takausvastuita, vaikka itse samassa uutisessa sanoi, että rahaston rahoituskykyä - siis rahan lainaamista - pyritään kasvattamaan nelin-viisinkertaiseksi vivuttamalla (mitähän sekin on?!) ja tavoite on tuhat miljardia, joka silloin oli myös kyseisen EU-kokouksen päätöslauselmassa.

      Eli mitenkähän lähellä nyt ollaan tuhatta miljardia 1.000.000.000.000=biljoonaa ja siitä sitten vastaamme 20 prosentista.

      • maksetaan

        Tämän leikin maksaa nyt Suomalainen työtön, opiskelia, eläkeläinen ja lapsiperhe


      • älyäläjätä

        Tuottavan työn tekijä on se välttämätön paha yhteiskunnassa
        jota vihaavat kaikki puolueet ja ammattiliitto,
        Muuta en sano.


    • Ensinnäkin on parempi jos sinä et tästä puhu mitään jos et ole finanssimaailman
      ihminen ! Tässä asiassa on sellaisia asioita, mitä sinun järkesi ei todella pysty
      ymmärtämään. Asia voisi olla helpompi ymmärtää jos raha olisi sidottu kultakantaan.

      Ei ole olemassa maailmassa oikeastaan minkäänlaista instanssi tai laskentakaavaa
      millä tavalla rahaa arvostetaan ja kuinka paljon joku euro tai USD oikeasti on vaikka
      venäjän tai kiinan yuaneina. Oikeasti se määritellään vain sen kiinnostuksen mukaan.

      Tuommoisia " älylätyjä "" lättäälyjä" ja varsinkin perseiden porukoista tuskin löytyy,
      jotka tietävät tämän taivaallista rahasta tai rahoitus maailmasta. Tämä johdosta on
      nousemassa erinlaisia digivaluuttoja ja IMF rahaa ja kaikkea sellaista. 1 USD ei ole
      lähelläkään sen reaaliarvoa ja se joidenkin analyytikkojen mielestä on jossain 2 - 5
      USD centin kohdilla. Sitten on määrittelemättömät korot joilla on luotu uutta
      valuuttaa, joka ei ole millään tavalla rekisteröity.

      Rahan arvo määritellään pitkälti siten, että missä suhteessa ne USA:n dollariin ja
      Euroon ja Yeniin !

      Nämä on pelkkiä huijauksia ja näiden asioiden käsittely on oikeasti parempi
      jättää viisaampien käsiin ja toki näitä asioita voi opiskella ja netistä ja youtubella
      on hyviäkin videoita rahasta ja veloista ja niiden arvoista.

      On parempi luottaa tässä asiassa siihen, että Euron takana on 28 jäsenmaata ja
      noin 600 - 800 ihmistä ja heidän ostovoima ja teollisuus. Euro on 28 jäsenmaan
      valuutta. Se miten velka tulevaisuudessa on niin siihen löytyy monta eri
      vaihtoehtoa ja monta eri tapaa arvioida ja asiaa ja mikäli euroalue muodostuu
      liittovaltioksi niin Velka on liki sama kuin avustus savolle ja lapille esim.

      Minä luulen, että tämä aloitus oli tarkoitettu yksinkertaisille ihmisille Teidän
      harhaanjohtamiseksi ja se on minun mielestä aika raukkamaista harhaanjohtamista.
      Ottakaa selvää rakkaat ihmiset ja älä jumalauta usko tai luule, vaan lue ja
      ota selvää ja tiedä. aloita vaikka youtuben videoista mitä raha on. Ne valehtelee
      ja kusettaa koko ajan Teitä ja vielä tietäen, varsinkin perseet !

      • järjelletilaus

        Me on nyt luotettu näihin mainitsemiisi viisaisiin ja ollaan kusessa.


      • kaapeli12

        EU=paskatunkio proffa taas määkii. kuole jo paska kukaan ei jää kaipaamaan.


      • ei_eulle

        Jumalauta!!! Noin monta riviä kirjoitit, ilman mitään järkevää sisältöä. Sulla on järjetön pakkomielle husata jatkuvasti tällä palstalla ja kun ei ole tietoa, josta voisit tehdä päteviä ja rakentavia argumentteja, sun ainoa vaihtoehto on alkaa vittuilemaan kommentoijille. Eikä se auta pätkääkään, että käyt kopioimassa jonkun tekstin jostain ja oksennat sen tänne muka tietäväisenä. Tiedätkö sen myötähäpeän tunteen, minkä oheisoireena järjetön ihottuma? Se tulee lähes aina jos lukee sun kommentin.

        PS: Milloin liittovaltio julistetaan?


      • hepettimeitit
        järjelletilaus kirjoitti:

        Me on nyt luotettu näihin mainitsemiisi viisaisiin ja ollaan kusessa.

        Vaikka rahalla (€, £ ja $ ) ei olisikaan juuri mitään arvoa on siihen kytketyillä vastuilla (kiinnitykset omaisuutena) kuitenkin lainvoimainen panttiarvo joka vie lopulta tuhkatkin ihmiskunnan pesästä.
        Metsähallituksen yhtiöittäminen ja luonnonvarojemme inventointi johtavataikanaan niidenkin päätymiseen panteiksi . Jopa Suomi itse on yhtiöitetty ja pelkäämpä pahoin että sekin pantataan joskus velkojen vakuuksiksi.


    • älyäläjätä

      Hyvä ja totuudeen perustuva kirjoitus avaajalla.
      Liittovaltio nimimerkillä kuten tavallista on vain se politrukin
      sana ripuli ilman minkäänlaista todistus aineistoa ja
      huitoo kuin heinämies.
      Yrittää myös pärjätä sillä EU Saksan Suomi kieli taidollaan.
      Oikeastaan hän on väärässä ammatissa EU politrukkina
      ja sopisi paremmin sirkuspellen ammattiin.

      Eihän politrukit valehtele ne vaan eivät puhu totta?

    • Jos saan linkittää tietoa:
      Hyvä ja totuudeen perustuva kirjoitus avaajalla.
      Liittovaltio nimimerkillä kuten tavallista on vain se politrukin
      sana ripuli ilman minkäänlaista todistus aineistoa ja
      huitoo kuin heinämies.
      Yrittää myös pärjätä sillä EU Saksan Suomi kieli taidollaan.
      Oikeastaan hän on väärässä ammatissa EU politrukkina
      ja sopisi paremmin sirkuspellen ammattiin.

      Eihän politrukit valehtele ne vaan eivät puhu totta?

      Tästä voit aloittaa:
      https://www.youtube.com/watch?v=4Q-A6BSw0ds

    • sarkozykokoustaa

      Ahaa, täällä on trolli joukossa. Tuskin hän osaa tätäkään asiaa sitten totuudenmukaisesti selvittää, että miksi EPP-puolueen kokouksessa puhutaan Euroopan olevan räjähdysvaarassa? Sehän oli selvää, että heidän Kolmannen tien politiikkansa meinasi kokea konkurssin ja heidän diktatuurivaltansa.

      Mutta Suomessa se uutisoidaan EU-kokouksena, joka päättää meidän asioista, mutta kun etsin englannin kielisen tiedon, niin itse EU-presidentti Herman Van Rompuyn kertoo, että kyseessä onkin vain yhen puolueen, eli EPP-puolueen kokous, joka tekee kaikki päätökset. Nämä uutisoidaan meille EU-päätöksinä.

      "Sarkozy huippukokouksen alla: Eurooppa äärimmäisessä vaarassa

      Torstai 08.12.2011 klo 17:21

      Sarkozyn mukaan maailma odottaa nyt Euroopalta poliittisia valintoja. Hänen mielestään koko Euroopan käsite pitää nyt ajatella uusiksi.

      – Koskaan Euroopan räjähtämisen vaara ei ole ollut näin suuri. Eurooppa on kohtaamassa äärimmäisen vaarallisen tilanteen, Sarkozy sanoi EU-maiden oikeistojohtajien kokouksessa Ranskan Marseillesissa.

      – Koskaan Euroopan räjähtämisen vaara ei ole ollut näin suuri. Eurooppa on kohtaamassa äärimmäisen vaarallisen tilanteen, Sarkozy sanoi EU-maiden oikeistojohtajien kokouksessa Ranskan Marseillesissa.

      Marseillesista Sarkozy lentää muiden oikeistojohtajien tavoin Brysselissä tänään alkavaan kaksipäiväiseen EU-huippukokoukseen. Sarkozy varoitti, että huippukokouksessa on löydettävä ratkaisuja kriisin taltuttamiseksi.

      Jos ratkaisuun ei päästä kaikkien 27 jäsenmaan kesken, siihen on Sarkozyn mielestä päästävä 17 euromaan kesken.

      – Jos emme pääse sopimukseen perjantaina, emme saa toista mahdollisuutta.

      Saksan liittokansleri Angela Merkel ennusti kokousneuvottelujen muodostuvan vaikeiksi, mutta suhtautui luottavaisesti niiden tuloksiin.

      – Olen vakuuttunut, että löydämme ratkaisun kaikkiin näihin kysymyksiin, Merkel sanoi Marseillesissa.

      STT"

      http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201112107337

      Tässä puhutaan siis vielä oikeistopuoluejohtajista aivan asiallisesti, vaikka ei puoluetta mainitakaan, mutta kun uutisoidaan Suomen pääministerin osallistumisesta tähän yhden puolueen kokoukseen, se uutisoinnissa muuttuukin EU-kokoukseksi. Tässä vaiheessa muuten ei ole tehty vielä edes uutta perustuslakia, joten tällainen pääministerikokoustaminen on luettavissa maanpetokseksi.

      http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201112107337

      • katainenkokoustaa

        Nyt kokoustaa Jyrki Katainen, Suomen pääministeri, samaa kokousta:

        "Katainen: Erittäin vaikea EU-kokous alkamassa

        Turun Sanomat 8.12.2011 21:11:26


        Pääministeri Jyrki Katainen (kok) arvioi alkanutta EU-huippukokousta ennakkoasetelmiltaan erittäin vaikeaksi. Euron kohtalon kannalta ratkaisevaksi luonnehdittuun kokoukseen lähdetään hänen mukaansa tilanteesta, jossa on paljon sekä paineita että eripuraa ja ristiriitoja.

        – Paljon ongelmia on pöydällä, ja on vaikea arvioida, mihin tämä päätyy ja milloin. Joku hetki sitten olin vähän toiveikkaampi vielä, mutta nyt en ole enää, katsotaan nyt, Katainen sanoi Brysselissä.

        Suomen kannalta erittäin vaikea on Ranskan ja Saksan ehdotus siitä, että EU:n pysyvää vakausmekanismia voitaisiin jatkossa käyttää 85 prosentin määräenemmistöllä jäsenmaiden yksimielisyyden sijasta. Perustuslakivaliokunta totesi tänään määräenemmistöpäätökset Suomen perustuslain vastaiseksi.

        – Perustuslakivaliokunnan kanta on yksiselitteinen. Me emme voi kannattaa muuta kuin yksimielisyysperiaatetta, Katainen totesi lyhyessä lausunnossaan suomalaistoimittajille.

        Suomelle erittäin vaikea on myös ehdotus sijoittajien vastuun poistamisesta vakausmekanismin yhteydestä.

        EU-huippukokous jatkuu perjantaina.

        TS–STT"

        http://www.ts.fi/online/talous/287000.html


      • natsihallitus

        EPP jatkaa natsi-Saksan perintöä, on Kolmanen tien politiikkaa (vrt Kolmas valtakunta), joka on määrätty jäsenmaiden politiikaksi Lissabonin sopimuksella - syystä miksi Suomessakin eräät eivät ole hallituskelpoisia - siis EU:n perustuslaissa. Ja tämän natsisaksan tuhot näkyvät sitten siellä ketjussa natsihallitus, jota minä en ole aloittanut, mutta en ole ainoa, joka tietää tämän totuuden - ja tällä tiellä - varmaan Euroopasta vahvimpana - on Suomen hallitus, ja tuon tien viitoitti Suomeen vuonna 2011 Jyrki Katainen kovin ottein.


      • suomisuossa

        Ja koko eurokriisi ja finanssikriisi olivat vain peitenimiä EPP:n poliittiselle valtaamisoperaatiolle, josta alkoi ainakin suomalaisten kyykytys ja massiivinen kansanmurha. Ensin vanhukset tappamalla, on siirtynyt työttömiin ja perheisiin, jotka tarvitsevat sosiaalista apua.

        Tätä varten kerätään meiltä veroja, jotka nyt siirtyvätkin yksityistetysti sijoittajien taskuihin ja EU:n naapuruuspolitiikkaan laajenemista varten - ei suomalaisten hyvinvointiin ja tasa-arvoon. Juuri nyt ollaan sairaiden eliminoinnissa, jotta saadaan tasa-arvo terveyteen, kuten Jyrki Katainen lupasi.

        Jokainen natsi, joka on tässä keskitysleirioperaatiossa mukana - on sitten vanhusten huollossa, töissä sairaalassa tai vaikka kansaneläkelälaitoksen tiskillä toteuttamassa näitä toimenpiteitä voi katsoa itseään historiallisesta toisen maailmansodan aikaisesta peilistä. Kaikki se tulee julki, kuten tuli silloinkin.

        Määräykset tulevat EPP-puolueen EU-huippukokous -nimikonkelon kautta suoraan määräyksinä Suomen valtioneuvostolle - on presidentti plus ministerit - jolla on määräysten toimeenpanopakko. (Puola niskuroi ja sitä kuristetaan juuri tällä kohdalla, koska se ei toimeenpane annettuja määräyksiä.)

        Ja koska on puoluekuri, ja hallituksessa vain Kolmannentien poliitikot, muut eivät sinne kelpaa, niin päätökset (ehkä, en tiedä) leimataan vielä muka eduskunnassa.

        Edellä mainttu löytyy Suomen perustuslakiin merkittynä.


      • suomisuossa kirjoitti:

        Ja koko eurokriisi ja finanssikriisi olivat vain peitenimiä EPP:n poliittiselle valtaamisoperaatiolle, josta alkoi ainakin suomalaisten kyykytys ja massiivinen kansanmurha. Ensin vanhukset tappamalla, on siirtynyt työttömiin ja perheisiin, jotka tarvitsevat sosiaalista apua.

        Tätä varten kerätään meiltä veroja, jotka nyt siirtyvätkin yksityistetysti sijoittajien taskuihin ja EU:n naapuruuspolitiikkaan laajenemista varten - ei suomalaisten hyvinvointiin ja tasa-arvoon. Juuri nyt ollaan sairaiden eliminoinnissa, jotta saadaan tasa-arvo terveyteen, kuten Jyrki Katainen lupasi.

        Jokainen natsi, joka on tässä keskitysleirioperaatiossa mukana - on sitten vanhusten huollossa, töissä sairaalassa tai vaikka kansaneläkelälaitoksen tiskillä toteuttamassa näitä toimenpiteitä voi katsoa itseään historiallisesta toisen maailmansodan aikaisesta peilistä. Kaikki se tulee julki, kuten tuli silloinkin.

        Määräykset tulevat EPP-puolueen EU-huippukokous -nimikonkelon kautta suoraan määräyksinä Suomen valtioneuvostolle - on presidentti plus ministerit - jolla on määräysten toimeenpanopakko. (Puola niskuroi ja sitä kuristetaan juuri tällä kohdalla, koska se ei toimeenpane annettuja määräyksiä.)

        Ja koska on puoluekuri, ja hallituksessa vain Kolmannentien poliitikot, muut eivät sinne kelpaa, niin päätökset (ehkä, en tiedä) leimataan vielä muka eduskunnassa.

        Edellä mainttu löytyy Suomen perustuslakiin merkittynä.

        Meinaatko Marko, että tätä joku ymmärtää vai jääkö musta aukko ?
        Lupauksia luuloja noituutta mitä muuta Ufo ?


      • etselviä

        Olen nainen - eikä nimi Marko osu lähelle edes alkukirjaimellaan. Toisaalta, nimellä ei ole mitään merkitystä, eikä sukupuolella, jota kuulemma sitäkään ei enää ole, vaan asialla.

        Kai nämä totuudet sinun natsimieleesi kolahti. Mutta jatka toki kunniakkaasti SS-joukkojesi johtamista - kuka sitten oletkin. Hyvän palkanhan ne sinulle ovat luvanneet, ja rahahan se ratkaisee.

        Tosin voivat loppuvaiheessa pettää omansa.

        Tässä käy kuin toisessa maailmansodassa - mikään ei ole ikuista. Odotetaan nyt se brexit vain valmiiksi, että pääsee liittotuneet taas hommiin ja pelastamaan meidät.


      • maassavalta

        Kirjoitin edellä, että määräykset tulevat EPP-puolueen EU-huippukokous -nimikonkelon kautta suoraan määräyksinä Suomen valtioneuvostolle - on presidentti plus ministerit - jolla on määräysten toimeenpanopakko, ja kysynkin, että miltä kuulostaisi presidentti, joka onkin perussuomalainen? Uskotteko, että perussuomalainen pääsee tällaiselle pääkallopaikalle, vaikka ministerinä he eivät ole kelvollisia Kolmannen tien aatteelle?Tappavatko he hänet, jos hänet valitaan? Vai mikä oli puolustusvoimien puolelta tullut tieto, että jopa salamurha on presidentinvaaleissa mahdollinen. Juu, äänestäkää toki Niinistöä - hänhän on EPP-puolueen kunniapuheenjohtaja, niin tuo yhä kiristyvä murhiin verrattavissa olevien määräysten toimeenpano ei tule viivästymään piiruakaan.


      • rokotettukansa
        Liittovaltio kirjoitti:

        Meinaatko Marko, että tätä joku ymmärtää vai jääkö musta aukko ?
        Lupauksia luuloja noituutta mitä muuta Ufo ?

        Tällä tasollako sinun järjenjuoksusi kulkee; mustia aukkoja, ymmärtämättömyyttä selväkielisestä tekstistä ja ufoja?!

        No, ehkä et olekaan mikään palkollinen renki tai edes kunniakas trolli, vaan aivan tavallinen tyhmä tyyppi, joka kuuluu siihen huomattavaan osaan suomalaisia, joiden älykkyyttä on jo 90-luvulta asti laskettu, kuten uutisissa kerrottiin.

        Ai niin, tuli muuten mieleen - muistitko varmasti ottaa sikainfluenssarokotuksen?


    • valtiovallassa

      Sensuuri poisti edeltä sen todellisen totuuden 8.12.2011 olleesta EPP-kokouksesta, jonka Van Rompuy antoi tiedotteessaan.

      Oletko sensuroija miettinyt, että kenen palveluksessa toimit ja mihin johtaa sinunkin toimintasi? Tarkoitan aivan konkreettisesti?

      Uhkaavatko ne, jos et sensuroi tietoja? Tai saatko rahaa, jos teet sen?

      Onko sinulle sanottu, että vieraskielistä tekstiä ei saa julkaista?

      Nimittäin se olisi tosi hyvä sensurointikeino, kun siinä vieraskielisessä tektissä on se ainoa totuus, jota ei kerrota suomeksi.

      Vai onko ohjeistettu, että vain mielipiteet kelpaavat?

      Sekin on aika hyvä - nimittäin nehän edustavat sitä todellista totuutta vain sanojansa kokoisessa maailmassa ja se voi olla tosi pieni.

    • nimimiestämyöten

      Mutta mennään eteenpäin niistä vastuista. Katainen sanoo asian täysin eri tavalla kuin mitä kokouksessa on päätetty? Miten tässä näin kävi - mikä on nyt se totuus? Kerropa sinä nimimerkki Liittovaltio, kun väität kaiken tietäväsi.

      - Herman van Rompuy sanoi, ettei sijoittajille tullut mitään vastuuta, ja Katainen sanoo, että sijoittajien vastuu säilyi

      - rahastossa tehdäänkin päätökset 85 prosentin määräenemmistöllä

      Onko se väkiluvun mukaan, josta tuo 85 prosenttia tulee? Jos näin on, niin yhden Pietarin kaupungin kokoinen väestömäärä - siis Suomen viisi miljoonaa asukasta - ei päätöksissä tunnu missään.

      Nimimerkki Liittovaltio - oliko Kataisen väite totta, vai oliko Herman van Rompuyn väite? Tuliko sijoittajille joku vastuu? Ja jos tuli, niin mikä?

      Entä onko tuo 85 prosenttia väestömäärän vai minkä mukaan, ja onko sekin päätös voimassa, ettei tuossa rahastossa tehdä yksimielisiä päätöksiä?

      Kauppalehden talousuutisissa (9.12.2011) sanotaan näin:

      "Suomessa perustuslakivaliokunta ja suuri valiokunta ottivat asiaan kantaa eilen torstaina. Perustuslakivaliokunnan kanta oli, että määräenemmistöpäätökset ovat ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa.

      Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) sanoikin jo tänään kokouksen jälkeen, että Suomi voi jäädä EVM:n ulkopuolelle."

      Hyvä nimimerkki Liittovaltio - kuuluuko Suomi nyt tuohon rahastoon ja rikotaan perustuslakia vai jäikö Suomi tuon rahaston ulkopuolelle, eikä olekaan takaamassa noin biljoonaa euroa, jossa sijoittajilla ei ole mitään vastuuta, ja onko Suomi nyt sitten myös uudelleen pääomitusvastuussa, jos rahastosta katoaa rahaa?

      Miten nyt Liittovaltio nämä asiat?

    • onseseon

      Ja teille muille tiedoksi. Nimimerkki Liittovaltio on tämän osion mode. Kävin just sen kanssa pientä kilpajuoksua tässä sensuuriasiassa.

      • tääonsenpeli

        No, on se kyllä vitunmoisen hyvä virka määrätylle luonteenlaadulle - ei ole ensimmäinen kyöpeli moisessa tehtävässä, heh.


    • tietolinkki

      Käsittämätöntä paskanpuhumista tuo Urpilaisen juttu, että Suomi voisi jäädä kyseisen rahaston (EVM) ulkopuolelle!! Mutta suomalaisille valehtelu on sallittua ihan miten törkeällä tavalla tahansa.

      Löysin vuodelta 2016 yhteenvedon näistä Suomen kansan vastuista muiden veloista. Teksti on tehty niin, että kun sen yrittää kopioida, niin yhdelle riville tulee vain pari kirjainta, joten on melkoinen työ yrittää koota teksti ehjäksi, mutta onhan se toki tärkeää, että jos joku - kuten minä nyt - kertoo teille näistä asioista, niin se on hänelle mahdollisimman vaikeaa ja työlästä.

      "Suomen valtio on Euroopan unionin(EU) ja euroalueen jäsenvaltiona osallistunut EU:n ja euroalueen talous- ja rahoitusvakautta tukeviin toimiin eri järjestelyjen kautta vuosina 2008–2015. Järjestelyt on toteutettu osana yhteisesti sovittuja talouden sopeutusohjelmia, joihin liittyy rahoitustukea eri muodoissa. Ohjelmiin ovat osallistuneet eri instituutiot ja valtiot riippuen ongelmien luonteesta ja ohjelmien tavoitteesta. Rahoitustuki on myönnetty sitä varten perustettujen instituutioiden kautta (ks. Liite 1) tai valtioiden kahdenvälisinä lainoina."

      http://vm.fi/documents/10623/1210755/Suomen valtion taloudelliset sitoumukset, vastuut ja saatavat Euroopan talous- ja velkakriisiin liittyen – tilanne 31.12.2015/1feefe64-b275-4951-9708-4e076b86faab

      Ensin tämän nimi oli ERVV ja sitten he sanoivat, että sen nimi onkin ERVM ja sitten nimi taas vaihdettiin EVM:ksi ja tämä kaikki siksi, että te ette olisi pysyneet mukana jutussa.

      Eikä kukaan pysynytkään, kun ei tiennyt mistään mitään - meidän käskettiin seurata Ulvilan sirkusta ja Anneli Auerin naamanilmeitä. Herrajumala ja vuositolkulla!!

      Ja vaikka ette ymmärtäisi mistään mitään, niin lukekaa nyt joka tapauksessa linkki, että tiedätte mistä olette vastuussa ja miksi suomalaisista tarvitaan tähän orjakansa, että lainarahalla sijoittajille saadaan dynamo, joka polkee energiaa heidän bisneksiinsä ja kantaa taloudelliset vastuut epäonnistumisista.

      Kyse ei ole vain meidän kansalaisten lainatakauksista, vaan myös rahaston uudelleen pääomitusvastuusta, jos sieltä katoaa rahaa. Laitamme siis tilalle ihan konkreettista rahaa uudelleen ja uudelleen pelattavaksi, jos sijoittajat mokaavat.

      Linkistä:

      "Suomen enimmäisosuus vaadittaessa maksettavasta pääomasta on noin 11,14 miljardia euroa. Sitä maksetaan siinä tapauksessa, jos pääomaa tarvitaan tappioiden kattamiseksi taikka EVM:n maksukyvyttömyyden välttämiseksi."

      • tiedoksivielä

        Kopioikaa koko linkki ja siirtäkää se hakukohtaan ja klikatkaa enteriä - muuten ei toimi. Kyse on siis Suomen valtion valtiovarainministeriön sivusta. Jos löydät uudemman, niin laitatko sen katsottavaksi, niin näemme, että mitä on tapahtunut vuoden 2015 jälkeen näissä meidän kansalaisten vastuissa.


    • HYvä vastaus sinulle näihin laskutoimituksiin ja muihin vastaaviin asioihin ja olet
      näemmä huomannut, että koko perse puolue on huijannut ja valehdellut kaikki
      nämä vuodet kannattajiaan ja äänestäjiään. Totta, se olisi pitänyt huomata jo paljon
      aiemmin.

      Niin näitä Euroopan unionin rahoitusjärjestelmiä laskee aika joukko niin ekonomisteja,
      kuin erilaisia koulukuntia ja Finanssi ja pankkialan toimijoita ja lehtiä ja taloustieteilijöitä.
      Julkaisevat niistä myös tilastoja ja tuloksia. Mutta nämä on täyttä hepreaa perse puolueelle.

      Kun Te nytten näette tässäkin vastauksessa, että miksi kaikki 28 jäsenmaata ja monet
      monet muut maat haluavat ja neuvottelevat itseään EU:n jäseniksi maksamaan näitä
      kuluja ja menoja. Vastaus löytyy siitä, että Euroopan unioni on se single market alue eli
      euroopan yhteismarkkinat. Se voitto tai se hyöty ei tule niistä tuista mitä suoraan
      maksetaan takaisin mistä perseen johtajat ovat Teille puhuneet ja vaatineet sen
      perusteella eroa Euroopan unionin jäsenyydestä ja eroa Eurosta. Huomaatte tässäkin
      tapauksessa, että se voitto ja tulos tulee näiden suomessa toimivien yhtiöiden ja
      toimialojen ja eri rahoitus mekanismien kautta. Niillä ihmisillä joita olette äänestäneet
      sinne Euroopan unioniin perse puolueesta ja muista vähäjärkisistä ei oikeastaan ole
      ollut mitään sellaista merkitystä mihinkään instanssiin euroopan parlamentissa, koska
      he eivät ole edes tienneet mistä puhutaan. . . Huhtasaari on kyllä puhunut suomi ja suomi
      ja suomalainen ja valtio ja itsenäisyys ja suomi ja suomalainen usein hyvin usein.

      Tässä yläpuolella käy ilmi juuri se talous ja se leipä ja miksi koko euroopan unioni on
      28 maan yhteinen single market alue eli yhteismarkkinat ja kaikki nämä maat maksavat
      ja kaikki sen ympärillä siihen tahtovat. Lyön vaikka vetoa kuinka paljon tahansa, että
      suomen poliittinen johto ei lähde maksamaan mitään ylimääräisiä maksuja EU:lle jollei
      niiden suorittaminen olisi pakko.

      Minä myönnän, että minä en pysty kertomaan paljon tämän tarkemmin ja tukeudun
      kyllä ekonomistien ja eri koulukuntien julkaisemiin tutkimuksiin ja väitteisiin Euroopan
      unioni rahoitusrakenteesta. Tiedän perusasiat kaupan puolelta, että euroopan unioni
      on tässä tilanteessa välttämätön jo rahoitusten ja vapaan kaupan kohdalta, niin yritysten,
      kuin yritysrakenteiden vuoksi.

      • korvatpunaisena

        En nyt tiedä, että onko kirjoituksesi parannus mihinkään uskoihisi, luuloihisi tai kuvitelmiisi, kun en tiedä mitä kaikkea täällä trollailet estääksesi asiallisen keskustelun, mutta ehkä se edistyy, kun seuraavaksi opettelet kirjoittamaan - luetun ymmärtäminen tulee vasta sen jälkeen. Mutta jatketaan.

        Mitä tulee ekonomisteihin ja muihin - varmasti tiedät, että kun 7000 arkkitehtiä on allekirjoittanut lausunnon, että 9/11 tornit räjäytettiin, eikä niiden sortuminen ole mahdollista tavalla, että lentokoneet törmäsivät niihin, niin tuon 7000 arkkitehdin allekirjoitetun lausunnon nimi on salaliittoteoria. Lähdetään siis siitä liikkeelle, että esität meille samanlaisen - täällä kertaa ei arkkitehtien, vaan ekonomistien - salaliittoteorian.

        Kirjoitat:

        "Niin näitä Euroopan unionin rahoitusjärjestelmiä laskee aika joukko niin ekonomisteja,
        kuin erilaisia koulukuntia ja Finanssi ja pankkialan toimijoita ja lehtiä ja taloustieteilijöitä.
        Julkaisevat niistä myös tilastoja ja tuloksia. Mutta nämä on täyttä hepreaa perse puolueelle.

        Kun Te nytten näette tässäkin vastauksessa, että miksi kaikki 28 jäsenmaata ja monet
        monet muut maat haluavat ja neuvottelevat itseään EU:n jäseniksi maksamaan näitä
        kuluja ja menoja. Vastaus löytyy siitä, että Euroopan unioni on se single market alue eli
        euroopan yhteismarkkinat."

        Mietin, että kumpaako nyt tarkoitat persepuolueena - kokoomusta, joka on saanut aikaiseksi tämän, mutta päädyin perussuomalaisiin nimilyhennyksen vuoksi. Tämä oli ensimmäinen kappale, ja toinen sitten onkin täysin päin helvettiä.

        Kyse ei ole, eikä ole koskaan ollut markkinoista, vaan politiikasta - vain tyhmä luulee, että kyse on markkinoista - kyseessä on alusta lähtien ollut yhden linjan politiikka - jo toisesta maailmansodasta lähtien. Troijan puuhevoksena on toiminut tehokkuus, talouskasvu ja ahneus (sijoittajien voitot), jolla keinolla on ollut mahdollista uida liike-elämän kautta sosiaalisella markkinataloudella politiikan sisäpiiriin kiristämällä, uhkailemalla, murhaamalla, vakuuttamalla ja tyhmimpiin vetoavalla retoriikalla.

        Tämä on saanut erään EU-mepin järkyttymään, kun hän heräsi Ruususen unestaan tajuttuaan missä kehityksessä on ollut mukana.


        "Eija-Riitta Korhola: Kokoomuksella on korvat punaisina
        Juha-Pekka Tikka | 17.01.2016

        – Sanoisin, että me olemme puolue, jolla on korvat – punaisina, Eija-Riitta Korhola toteaa kokoomuksesta.

        Hän huomauttaa, että soppaa ovat olleet keittämässä myös keskusta Vanhanen II:ssa, Sdp ja vihreät.

        – Jälkikäteen olen aika shokissa siitä, että tämä kaikki on voinut tapahtua ja että olen ollut osa tapahtumasarjaa, vaikka yritinkin inistä vastaan. Mietin, miten kaikki on mahdollista? Siksikö, että politiikka on pohjimmiltaan retoriikkaa? Joka keksii parhaimmat tarinat, iskusanat ja kielikuvat, menestyy vaikka todellisuus olisi vapaata pudotusta, Korhola kirjoittaa."

        https://www.verkkouutiset.fi/eija-riitta-korhola-kokoomuksella-on-korvat-punaisina-45501/

        Kyseessä ei ole perussuomalaisten ehdokas, vaan kokoomuksen.


      • herääkökukaan

        Javoijumalauta, jos joku 13 vuotta EU:ssa meppinä ollut henkilö sanoo tällä tavalla, ja kertoo olevansa nyt shokissa herättyään, eikä edes Brysselissä toimiessaan ole tiennyt, että missä helvetillisessä kehityksessä on ollut mukana - ja on vielä kokoomuspuolueesta!!! - niin nyt pitäisi tällaisen lausunnon jälkeen olla jo shokissa koko Suomen kansa! Mutta kun ei niin ei. Hallitus vaan porskuttaa samalla idealla eteenpäin ja tappaa kansalaisiaan, ja kansa miettii, että ketähän he äänestäisivät.


      • älyäläjätä

        Liittovaltio EU politrukki taas trollaa.
        Vetoaa haamu henkilöihin trollauksen vahvistamiseksi.
        Olen monta kertaa esittänyt hänelle että esittää
        todistusaineiston trollaukselleen.
        Ei ole kuulunut.
        Kertoo että on specialisti financial sectorissa.
        Kertoo myös miten tyhjästä voi nyhjästä.
        Ja selittää että joulupukki on olemassa ja että
        perus suomalainen puolue on raakaa kun itkettää
        pientä lasta kertomalla että joulupukkia ei ole.


      • tiivitaavintakapuoli

        Sellaista sanaa ei ole kuin 'nytten'. Se on 'nyt'. Opettele Suomea ennen kuin sanot sanaakaan.


    • Matrix on mielenkiintoinen elokuva ja kiva katselukokemus.

      Lainaus sinun kirjoituksesta:
      " Kyse ei ole, eikä ole koskaan ollut markkinoista, vaan politiikasta - vain tyhmä luulee, että kyse on markkinoista - kyseessä on alusta lähtien ollut yhden linjan politiikka - jo toisesta maailmansodasta lähtien. Troijan puuhevoksena on toiminut tehokkuus, talouskasvu ja ahneus (sijoittajien voitot), jolla keinolla on ollut mahdollista uida liike-elämän kautta sosiaalisella markkinataloudella politiikan sisäpiiriin kiristämällä, uhkailemalla, murhaamalla, vakuuttamalla ja tyhmimpiin vetoavalla retoriikalla. "


      VASTAUS KIRJOITUS:

      Kun puhutaan kaupan ja teollisuuden toiminnoista ja yhtiöiden johtajilta ja rahoittajilta,
      niin kyse on aina markkinoista. Markkinat on silloin myös pohja politiikalle ja siksi juuri
      single market eli yhtenäiset markkinat ja kauppasopimukset.

      Jos kyse olisi vain politiikasta ja luuloista ja jostakin Matrix-elokuva tyyppisestä asiasta.
      Niin silloin maailman pörssejä ja talouksia hoidettaisiin ihan toisella tavalla ja tässä on
      sinulle todistus tästä maailmasta missä elämme. Toki Presidentinvaalit ja politiikka
      vaikuttavat pörsseissä ja rahan arvoissa. Mutta niiden arvo mitataan aina taloudellisin
      arvoin ja perustein ja yritysmaailman rahoitusalan näkökulmasta.

      Tästä sinä voisit olettaa, että sinä olet ehkä psykiatrin tarpeessa jos elät Matrix maailmassa.

      • millälogiikalla

        Kun olen 90-luvulta seurannut tätä tyhmistämistä, niin siinä on ollut kaksi mielenkiintoista kohtaa, jotka tulevat edelläkin esille:

        - kun laitan esille uutisen, joka ylittää lukijan maailmankuvan - hän ei voi kuvitella, että se olisi totta hänen maailmassaan - niin hän kääntää jutun niin, että minä olen punonut kamalan salaliittoteorian

        - jos minä menen hänen kehoituksesta hoitoon, niin tuo totuus katoaa ja maailma muuttuu taas ihan kivaksi

        Otan menneisyydestä esimerkin tähän, joka siis tänä päivänä on väitetty fakta, joten kukaan ei vastaisi enää kuten tuolloin, kun laitoin aiheesta ensimmäisen uutisen, joka oli Ilta Sanomissa.

        Tällainen uutinen ja linkkikin vielä toimii:

        https://www.is.fi/kotimaa/art-2000000314368.html

        "Ilmianto: "Huumepoliisi johtaa suomalaista huumekauppaa"

        Julkaistu: 29.2.2008 7:04 , Päivitetty: 29.2.2008 7:50

        Suomen oloissa ennennäkemättömän virkarikostutkinnan takana on kolme poliisia, joiden ilmiannon perusteella Helsingin huumepoliisi on joutunut tiukkaan tutkintaan, selviää Ilta-Sanomien tutkimuksessa.

        Vähitellen mukaan on otettu myös korkeita poliisijohtajia, kuten Helsingin apulaispäällikkö Jari Liukku sekä ylikomisariot Tero Haapala ja Jari Aarnio.

        Kaikki epäillyt kiistävät jyrkästi syyllistyneensä mihinkään rikokseen tai rikkomukseen.

        Sisäministeriön poliisiosastoon annetun ilmiannon kovin väite on IS:n tietojen mukaan se, että "huumepoliisit johtavat suomalaista huumekauppaa".

        IS tavoitti yhden ilmiantajaksi epäillyn poliisin. Hän ei halunnut kommentoida lainkaan tapahtunutta, mutta ei myöskään kiistänyt ilmiantoväitettä.

        Jo toistakymmentä epäiltyä poliisia kritisoi valtionsyyttäjän johdolla tapahtuvia tutkimuksia mm. asenteellisiksi ja sekaviksi. Väitteen mukaan huonoiten on kohdeltu erästä tullin virkamiestä, joka on jutussa todistajana.

        "Häntä kohdeltiin kuin rikoksesta epäiltyä", tehdyssä tutkintapyynnössä sanotaan.

        Tutkintapyynnön lisäksi oikeuskanslerille on tehty tähän mennessä neljä kantelua meneillään olevasta tutkinnasta.

        Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske myötää, että perustettu tutkintaryhmä ei ole paras mahdollinen.

        - Meillä pitäisi olla erillinen, tietyksi ajaksi nimetty valmiusryhmä virkarikostutkintaa varten, Kalske sanoo.

        HANNES MARKKULA "

        Kommentti tämän uutisen linkittämiseen oli:

        "Xxx:n (minimerkkini tuossa) mukaan poliisi johtaa huumekauppaa Suomessa!
        Muutenkin on mielikuvitus ja vauhti niin luja, että on aivan liian vaatimaton foorumi tuollaiselle nerolle. kannattaisi ryhtyä Suomen James Ellroyksi ,omine kirjoineen."

        Vastasin kommenttiin:

        "Väärin, ei minun mukaan, vaan poliisin. Kiitos vain mielikuvituskehuista, mutta ne menevät kyllä aivan haaskiolle, koska en ole kyseisen uutisen kirjoittaja, en ilmiannon tehneitä poliiseja enkä valtionsyyttäjä enkä edes valtakunnansyyttä - en myöskään kukaan joka on tässä kuviossa mukana - minä vain laitoin uutisen esille."

        Siinä laittamani uutinen muuttui samalla tavalla Matrix-maailmasta olevaksi ja epätodelliseksi, vaikka oli selvää suomen kieltä ja täysin konkreettinen.

        Miten tuollaisella aivotoiminnalla varustettu ihminen selviää ihan normaalista arkielämästä, jos johtopäätösten tekeminen menee loogisesti noin pieleen? No, tuo oli melkein 10 vuotta sitten, mutta sama toistui vieläkin tässä edellä. Uskomatonta.


      • tottaoli

        Juu, vastaukseni tähän Matrix-maailmaan edellyttikin ehdottomasti sensuuria - viittaan sinne aikaisemmin kirjoittamaani viestiin (silmäniskuhymiö).


    • fixit_asap

      Rahan vähyys johtuu siitä, että meidän idioottipoliitikot on laittanut nimensä erilaisiin sopimuksiin meille epäedullisilla ehdoilla
      - EU-jäsenyys maksaa meille enemmän kuin siitä hyödymme.
      - maksamme muiden pankkien velkoja
      - tuotantomme ja vientimme on tukahdutettu
      - tuottavia bisneksiä myyty kv-sijoitusfirmoille
      - olemme pistäneet näppimme erittäin kalliiseen pakolaisbisnekseen
      - teemme typeriä kauppoja (esim. tuulivoima jne.)


      Maamme köyhtyminen on yksinkertaista. Ennen meillä oli suljetumpi yleishyödyllinen rahankiertojärjestelmä, jossa raha kiersi hyödyttämässä kaikkia osapuolia. Oli ulkomaankauppaa, josta hyötyi enemmän myös kansa, vienti veti paremmin jne. ja firmat pääosin kotimaisessa omistuksessa. Sitten globalistit lahjoi suomalaispoliitikkoja suostuttelemaan kansan äänestämään EU:n puolesta. Luvattiin työpaikkoja, vaurautta, hyvinvointia yms., jotka oli tyhjiä lupauksia. Siitä alkoi Suomen alamäki. Jos nyt emme olisi EU:n jäsenmaa ja äänestäisimme liittymisestä, tulos olisi arviolta n. 70% vastaan. EU on kiristystä ja verenimemistä. Siitä kertoo myös jatkuva uhkailu ja pelottelu sekä järjettömät sanktiot. Kun maa on imetty kuiviin ja tehty riippuvaisiksi globalistisista markkinoista, niin minkälaiset mahdollisuudet meillä on irtautua EU:sta? Tämä on globalismin syvintä olemusta EU-operaation kohteena. Mutta irtautuminen on pakollista, ennen kuin nämä idiootit alkaa liittämään meitä Federaatioon. Jos se toteutuu, niin sitten on myöhäistä itkeä ja jälkiviisastelu typerää. Mutta jos mennään suunnitelmien mukaan, niin ainoa mitä aion itse sanoa on "mitä mä sanoin!" Ja sitten alkaa tekosyiden massiivinen näytös, kun kansa "sopeutuu" puukko selässään.

      • ahneuspuri

        Nyt on sellainen juttu, että kyse ei ollutkaan taloudesta ja hyödystä - ei kenenkään, vaan poliitikasta ja vallasta - joka tietysti tuo tekijöilleen myös rahaa - ja käyttämällä kaunista hyötyretoriikkaa napsahti nyt jonkun taskuun koko Suomi ja sen kansa.


      • voivoivoimeitä

        Kun finanssikriisin alkukiemuroissa - ja siitä myös hyötyvää - Goldman Sachs pankkia syytettiin syöksykierteen aloittamisesta, niin he puolustautuivat sanomalla, että he ovat vain Jumalan asialla. Olen tämän jälkeen joutunut kaksikin kertaa miettimään, että onko todella meidän Jumalamme kansallissosialisti - tosin väitettyä valtakirjaa en ole ainakaan itse nähnyt. Lause kuitenkin kertoo siitä, että he kuvittelevat poliittisesti olevansa jollakin jumalallisella, maapallon pelastavalla ristiretkellä, joka ei ihan kristallisin kirkkaana näy ainakaan Suomeen asti. Siis se mistä kaikki alkoi.

        https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001670326.html


      • finaalissa

        Kun lukee linkkit linkin jälkeen ja miettii tilannetta - syitä ja seurauksia - myös EU:n saamiseksi liittovaltiotasolle, josta nyt näytellään viimeistä näytöstä - niin voi vain miettiä, että mikä oli syytä ja mikä seurausta ja mikä kaiken tarkoituksena. Joka tapauksessa - kaikki on aika kaukana joka tapauksessa siitä, että mitä suomalaiset luulevat ja kuvittelevat.


    • Haluaisiko aloittaja vielä hieman avata, miksi nämä takaukset vähentävät Suomen kansalle budjetoitua rahaa? Tarkoitan tällä sitä, että takaus ei maksa meille mitään, ellei Kreikka jätä lainojaan maksamatta... Onko jättänyt? No ei ole.

      Takausten lisäksi olemme lainoittaneet kreikkaa. Tämä on tehty siten, että on otettu 0-korkoista lainaa muualta ja annettu sitä kreikalle edullisella, mutta korkeammalla, korolla. Tässä häviämme vain jos... Tuota... Kreikka jättää näitä lainoja maksamatta. Onko jättänyt? No ei ole.

      Tulevaisuudessa toki voi tulla menetyksiä, mutta tähän mennessä olemme hieman onnistuneet tienaamaan näillä lainoilla ja takaukset ovat pitäneet suomalaiset eläkeläiset leivässä (eläkerahastot olivat suurimpia sijoittajia kreikassa. Suomi olisi menettänyt suoraan miljardeja, jos kreikan olisi annettu kaatua). Enemmänkin olisi voitu tienata, mutta joku idiootti vaati täysin merkityksettömät takuut, joiden vastapainona saimme sitten pienemmän koron lainalle...

      • Tarkennan:
        > joku idiootti vaati täysin merkityksettömät takuut

        Tuolla tarkoitetaan niitä lainavakuuksia, jotka persujen vaatimuskesta tuli otettua. Jytku tuli meille kalliiksi.


      • omistusoikeus

        "Haluaisiko aloittaja vielä hieman avata, miksi nämä takaukset vähentävät Suomen kansalle budjetoitua rahaa? Tarkoitan tällä sitä, että takaus ei maksa meille mitään, ellei Kreikka jätä lainojaan maksamatta... Onko jättänyt? No ei ole."

        Takaus on oma asiansa. Velkakriisin nimissä luotiin Luxemburgin rahastoon numeroita siirtelemällä niitä kirjaimesta toiseen ja tietysti pankkiunionia varten. Suomi pääomitti myös ko. rahastoa edellä olevan linkin mukaisesti ja on uudelleen pääomitusvastuussa, jos rahaa katoaa.

        Kyseisestä rahastosta voidaan lainottaa vaikka koko Afrikkaa - siellähän nyt se todellinen kasvupotentiaali on sijoittajien tuotoille, mutta luotto siihen, että he saisivat sijoittamansa rahat takaisin, on - tai aikaisemmin oli - riski, joka on tuon rahaston nimissä siirretty on siirtynyt meille, kansalaisille.

        Velkakirjaidea on maiden omistuksessa - Suomi muutettiin yritykseksi, joka voi omistaa jotakin, joka yritys sitten perustuslailla sidottiin - myös - yritykseen nimeltä EU, jolla on itsenäinen henkilöasema olla ja omistaa. Tämä on korjaus Rooman vallanajan järjestelmään, joka hajosi, koska perustana oli pelkät paperisitoumukset, jotka pystyi juridisesti irtisanomaan vain sanomalla. Nyt tuo sitoumus liittyy konkreettiseen maan omistamiseen, joka tehtiin näiden velkakirjojen avulla.

        Paljonko suomalaisille nyt maksaisi, jos maa yritettäisiin ostaa takaisin? Luultavasti jonkinlaisen hinnan tulemme näkemään brexitissä. Etkö ole kiinnittänyt huomiota tähän puoleen?

        Lainatakausasialla oli kyllä SDP:n Jutta Urpilainen - yksi heistä, joka HS:n artikkelisarjassa vannoi Kolmannen tien politiikan nimeen. Hieman huvitti, että perussuomalaisilla olisi ollut jonkinlainen sanavalta tähän asiaan - kyllä sitä pelättiin ylipäätänsä suomalaisten reaktioita.


      • mitenmeni
        TheRat kirjoitti:

        Tarkennan:
        > joku idiootti vaati täysin merkityksettömät takuut

        Tuolla tarkoitetaan niitä lainavakuuksia, jotka persujen vaatimuskesta tuli otettua. Jytku tuli meille kalliiksi.

        Miten voit ajatella näin - eihän perussuomalaiset menneet edes hallitukseen jytkyjensä seurauksena, koska eivät kannattaneet hallituksen linjaa - jota hallitusta ei edes ollut vielä. Oli kevät 2011. Yksi syy ilman muuta oli nämä mittavat rahan kautta luodut sitoumukset EU:ssa, joihin perussuomalaiset eivät missään nimessä halunneet sotkeutua tuossa vaiheessa. Soinin ilmoitus tuli sen jälkeen, kun hän meni ensin Stubbin kanssa käymään peliaitiossa. Siis konkreettisesti. Siellä hän sai kuulla jotakin sellaista, jota me emme mahdollisesti tiedä vieläkään - ja peliaitioon tietysti siksi, ettei voida salakuunnella. Tämän jälkeen Soini sitten ilmoitti, ettei perussuomalaiset voi mennä hallitukseen.


      • mitenmeni kirjoitti:

        Miten voit ajatella näin - eihän perussuomalaiset menneet edes hallitukseen jytkyjensä seurauksena, koska eivät kannattaneet hallituksen linjaa - jota hallitusta ei edes ollut vielä. Oli kevät 2011. Yksi syy ilman muuta oli nämä mittavat rahan kautta luodut sitoumukset EU:ssa, joihin perussuomalaiset eivät missään nimessä halunneet sotkeutua tuossa vaiheessa. Soinin ilmoitus tuli sen jälkeen, kun hän meni ensin Stubbin kanssa käymään peliaitiossa. Siis konkreettisesti. Siellä hän sai kuulla jotakin sellaista, jota me emme mahdollisesti tiedä vieläkään - ja peliaitioon tietysti siksi, ettei voida salakuunnella. Tämän jälkeen Soini sitten ilmoitti, ettei perussuomalaiset voi mennä hallitukseen.

        Persunpelossahan nuo linjaukset tehtiin. Taidetitin jopa tunnustaa, että kun vajaa 20% kansasta äänesti idiootteja, pitää tehdä vähän tyhmiäkin päätöksiä.


    • talousanomatosa1

      On aika erikoista, että tämä Taloussanomien artikkeli on vieläkin luettavissa.


      Eurokraattien vallankaappaus päättyy vielä kyyneliin
      (KUVA: EPA/Kuvankäsittely Taloussanomat)

      Julkaistu: 13.11.2011 7:02 , Päivitetty: 29.11.2011 13:39

      Euromaat, EKP ja EU keittivät ensin kokoon velkakriisin keskeiset ainekset, nyt ne pahentavat kriisiä onnettomilla hätätoimillaan. Omatekoinen taantuma ja pääoman usuttaminen pakoon Italiaa myöten ovat onnettomien hätätoimien surkeita sivuvaikutuksia – mutta eivät surkeimpia. Vielä onnettomampi on "eurokraattien" kriisin varjolla etenevä vallankaappaus. Se on tulitikkuleikkiä rutikuivan ruutitynnyrin äärellä.


      Euroalueen ja muun Euroopan talousnäkymät ovat lyhyen ajan kuluessa heikentyneet merkittävästi. Euromaiden talous uhkaa uupua taantumaan Suomea ja Saksaa myöten, ja kriisimaat uhkaavat painua yhä syvempään lamaan.

      Samaan aikaan ylivelkaisten euromaiden velkakriisi on sekin entisestään pahentunut. Pääomaa pakenee pienten kriisimaiden lisäksi jo euromaiden suurimpiin kuuluvasta Italiasta.

      Talouden kriittiset toisinajattelijat katsovat, että eurotalouden takapakki ja velkakriisin kärjistyminen ovat keskeisiltä osin euromaiden, niiden yhteisen keskuspankin EKP:n ja koko Euroopan unionia paimentavan EU:n komission omaa syytä.

      Kriittisen tulkinnan mukaan aluillaan on euroalueen omatekoinen taantuma, ja pääomakin kaikkoaa karkuun yhä suuremmista maista pitkälti talousviranomaisten onnettomien hätätoimien surkeiden sivuvaikutusten takia.

      Talous- ja finanssivahingot eivät kuitenkaan ole enää europäättäjien onnettomien hätätoimien kaikkein surkein sivuvaikutus – niissähän palaa "vain" rahaa. Uusimpien hätätoimien surkeista sivuvaikutuksista voi tuleen leimahtaa rutikuiva ruuti.

      Säilyykö vai järkkyykö
      yhteiskuntarauha?

      Vaikeiden talousuudistusten toteuttaminen on länsimaista kansanvaltaa kunnioittavissa maissa mahdollista vain, jos toimenpiteillä on kansan enemmistön ja toimia vahvistavan parlamentin enemmistön tuki.

      Muuten muutoksia kulloinkin vuorollaa yrittävä hallitus päätyy pikavauhtia vaihtoon ja valta vaihtuu viimeistään seruaavissa vaaleissa. Tarvittavat toimet saattavat lopulta jäädä toteuttamatta.

      Hankalien ja kipeiden uudistusten toteutustavasta pitkälti riippuu, säilyykö vai järkkyykö yhteiskuntarauha.

      Jopa kansan parhaaksi tarkoitetut toimet voivat johtaa vaaliuurnilla tai pahimmillaan kaduilla vallankumouksiin, jos niitä toteutetaan pakkotoimin vastoin kansan enemmistön hyväksyntää. Vielä pahempaa on, jos pakkotoimia vaativat ja toteuttavat ulkomaalaiset.

      Juuri tältä näyttävät euromaiden, EKP:n ja EU:n vaatimat vyönkiristykset ja talousahdinkoa pahentavat painostustoimet euroalueen kriisimaissa.

      Vastakkain näyttävät olevan demokratia ja "eurokratia" – joka näyttää lisäksi käyneen viime viikolla demokratian kimppuun entistä kovemmin ottein.

      Eurokraatit suuttuivat
      kansanäänestyksestä

      Eurokratia näyttää tyytymättömien silmissä entistä enemmän demokratian pahalta vastavoimalta sen jälkeen, kun Brysselin, Berliinin ja Frankfurtin eurokraatit näyttävät viikon kuluessa antaneen potkut peräti kahdelle eurovaltion vaaleilla valitulle pääministerille.

      Tämä saattoi olla eurokraattien tähän mennessä pahin vikatikki ja onnettomista hätätoimista toistaiseksi se kaikkein onnettomin.

      Vastakkainasettelu kärjistyi nopeasti sen jälkeen, kun eurokraatit närkästyivät pahan päiväisesti Kreikan pääministerin George Papandreoun "omin lupineen" ilmoittamasta kansanäänestyksestä.

      Papandreou "uhkasi" kysyä kansanäänestyksellä, hyväksyykö Kreikan kansa Kreikalle lokakuun lopussa luvatun 130 miljardin euron uuden hätäluotto-ohjelman ankarine vyönkiristysehtoineen.

      Eurokraatit säikähtivät Kreikan kansan äänestävän hätäpaketin kumoon ja samalla maansa jopa eroon eurosta.

      Se ei välttämättä selviä milloinkaan, oliko Papandreoun ajatus kansanäänestyksestä vilpitön yritys antaa kansalle vaikeissa kysymyksissä puheenvuoro vai oliko ehdotus bluffia.

      Silti eurokraattien närkästys näytti todennäköisesti Kreikan ja muiden kriisimaiden kansalaisten silmissä suorastaan demokratian halveksimiselta.

      Berlusconi sai
      potkut EKP:ltä

      Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy nuhtelivat Papandreouta ankarasti. Samoin närkästyksensä toi avoimesti julki moni varsinainen eurokraatti, EU:n toimielinten, kuten komission tai EKP:n, palveluksessa oleva virkailija.

      Kun Papandreou muutamaa päivää nuhtelujen jälkeen ilmoitti erostaan, näytti hän saaneen potkut muiden euromaiden ja EU:n talouspäättäjiltä eikä suinkaan oman maansa parlamentilta saati vaaleissa omat johtajansa valitsevilta äänestäjiltä.

      Sama toistui päättyneellä viikolla Italiassa, kun eurokraatit savustivat maan pääministerin Silvio Berlusconin ilmoittamaan erostaan.

      Berlusconi saatta hyvinkin olla Länsi-Euroopan kyseenalaisimpia ja surkuhupaisimpia playboy-pääministereitä vuosikymmeniin. Siitä huolimatta hän on noussut pääministeriksi maansa vaalijärjestelmän tuottamin tuloksin.

      • taloussanomatosa2

        Niinpä kansanvallan kannattajat saattavat pitää perin outona, että edes Berlusconin kaltainen pääministeri saa – tai edes näyttää saavan – potkut EKP:ltä, jota johtavat ilman minkään valtakunnan vaaleja omaan valta-asemaansa nousseet virkailijat.

        Moni velkakirjamarkkinoiden toimija tulkitsi EKP:n savustaneen Berlusconin eroamaan keskeyttämällä painostuksen ajaksi tukiostot Italian valtion velkakirjamarkkinoilla ja näin päästämällä alulle vakavan paniikinpoikasen. EKP jatkoi tukiostoja eroilmoituksen jälkeen.

        Koituupa Berlusconin erosta Italialle etua tai ei, EKP:n menettely pääministerin erottajana voi herättää ärtymystä ja lisätä eurokriittisyyttä.

        Kriisissä ei enää
        kyse vain rahasta


        Demokratian ja eurokratian yhä kärkevämmäksi käyvä vastakkainasettelu on velkakiriisin niitä pinnan alla kyteviä arvaamattomia voimia, joista finanssipiirien voisi luulla viis veisaavan.

        Näin ei kuitenkaan ole asian laita.

        Valveutuneet finanssitoimijat ovat aikaa sitten oivaltaneet, ettei euroalueen velkakriisissä ole kysymys pelkästään taloudesta ja rahasta. Heille on valjennut, että euroalueen ja euron kriisiä on seurattava muutoinkin kuin pelkkiä korko- ja valuuttakäyriä vahtimalla.

        Kansainvälisten suursijoittajien neuvonantajat ovatkin yhä useammin tarkastelleet raporteissaan Euroopan kriisin muuttumista "pelkästä" talous- ja velkakriisistä yhä selvemmin myös yhteiskunnalliseksi kriisiksi.

        Kriisin uusista ja arvaamattomista yhteiskunnallisista riskeistä ovat kirjoittaneet esimerkiksi analyysiyhtiö GaveKal Researchin perustajiin kuuluva ranskalaisekonomisti Charles Gave, analyysiyhtiö Lombard Street Researchin veteraaniekonomistit Brian Reading ja Leigh Skene sekä ranskalaispankki Societe Generalen strategikaksikko Albert Edards ja Dylan Grice.

        Heidän tekstiensä näkökulmat vaihtelevat suuresti, mutta yksi keskeinen johtopäätös on yhteinen: europäättäjät leikkivät tulitikuilla rutikuivan ruutitynnyrin äärellä.

        Eurokratiassa tarkoitus
        pyhittää likaiset keinot

        GaveKalin ennakkoluulottomista ja kriittisistä analyyseistään arvostettu ekonomisti Charles Gave on verrannut euroalueen ja EU:n eurokratiaa ammoisen Neuvostoliiton "hirviömäiseen teknokratiaan".

        Jo ennen velkakriisiä euron rakennevioista ja kriisin maaperää muokanneista rahaliiton tasapaino-ongelmista kriittisesti kirjoittanut Gave esittää Neuvostoliitto-vertauksen tosissaan eikä vain vitsinä.

        Hänen mukaansa eurokraatit ovat niin sitoutuneita "hyvän tarkoituksensa" – liittovaltion – tavoitteluun, että he ovat ennen kriisiä ja kriisin kuluessa rikkoneet tämän "hyvän tarkoituksensa" nimissä yhden sopimuksensa ja lupauksensa toisensa perään.

        Saman "hyvän tarkoituksen" saavuttamiseksi eurokraatit ovat Gaven mukaan toistuvasti rikkoneet euromaiden kansalaisten demokraattisia oikeuksia.

        Gaven mukaan eurokratiassa tarkoitus näyttää pyhittävän likaisetkin keinot. Hän viittaa kuitenkin Euroopan historiaan, ja arvelee, etteivät Euroopan kansat tälläkään kerralla alistu hallintokoneiston mielivaltaan vaan ennen pitkää demokratia ottaa vallan takaisin eurokratialta.

        Sijoittajille arvioitaan kirjoittava Gave neuvoo, että eurokratian ja demokratian yhteenottoa on turvallisempaa seurata sivusta kuin esimerkiksi Italian valtion velkakirjoissa onneaan koetellen.

        Omatekoiseen
        taantumaan

        Lombard Street Researchin Brian Reading on useita kertoja varoittanut yhtiön asiakkaita ottamasta EU:n talousennusteita todesta, vaan varautumaan likipitäen väistämättömään uuteen taantumaan.

        Hänen mukaansa euroalueen uusi taantuma on ollut joltisenkin varma asia siitä lähtien, kun EU laati uudelle taantumalle seikkaperäisen käsikirjoituksen ja ryhtyi etenkin Saksan tuella vaatimaan tuon päättömän käsikirjoituksen noudattamista.

        Euroopan omatekoinen taantuma on Readingin mukaan pääosin perua ennen aikojaan kesken edellisen taantuman huteran toipumisvaiheen aloitetuista julkisen talouden vyönkiristyksistä.

        Taantumalle ei oikeastaan ollut vaihtoehtoja, kun EU määräsi vyönkiristykset alulle samaan aikaan kaikissa 27 jäsenmaassa, jotka ovat lisäksi toinen toistensa keskeisiä kauppakumppaneita. Kussakin jäsenmaassa heikkenevät nyt samaan aikaan kotimainen kysyntä ja vienti. Kun ei muutakaan ole, on edessä taantuma.

        Reading ja LSR:n Leigh Skene varoittavat, että Euroopan omatekoinen taantuma on omiaan heikentämään herkkää yhteiskuntarauhaa. Työttömyys on kriisimaissa jo vaarallisen korkea, ja taantumassa työllisyys heikkenee lisää.

        Etenkään kriisimaat eivät heidän mukaansa nouse velkasuosta vyönkiristyksillä ja työttömyydellä vaan talouskasvulla ja työllä. He luonnehtivatkin muiden euromaiden ja EU:n pelastustoimia ennemmin rankaisutoimiksi, jotka parhaillaan vaarantavat kansojen välistä yhteishenkeä.

        Tämä ollut vasta
        velkakriisin alkua

        Ranskalaispankki SocGen kuuluu itsekin kriisimaissa suuria riskejä ottaneisiin suurpankkeihin ja rahamarkkinoiden silmätikkuihin.


      • taloussanomatosa3

        Tämä ei ole estänyt pankin suurasiakkaita neuvovan strategisen sijoitustutkimuksen "toisinajattelijoita" Albert Edwardsia ja Dylan Gricea kirjoittamasta hyvinkin kriittisiä tekstejä pankkien hölmöilystä ja eurokraattien onnettomista hätätoimista.

        Heidän raporttejaan on jo pitkään leimannut hyvin kriittinen, epäluuloinen ja pääpiirteissään perin apea tulkinta Euroopan julkisen talouden ja rahatalouden tulevaisuuden näkymistä.

        Euromaat ja muut Länsi-Euroopan maat ovat heidän mukaansa vasta tuskallisen velkakriisinsä alkupuolella. Kriisi on vasta keskittynyt ylivelkaisten valtioiden näkyviin velkoihin.

        Varsinainen rahoituskriisi alkaa vasta muutaman vuoden kuluttua, kun julkisen talouden monin verroin näkyviä velkoja mittavammat kattamattomat ja suurimaksi osaksi vielä näkymättömät vastuut alkavat langeta maksuun ja aiheuttaa ongelmia.

        Tuolloin velkakriisin yhteiskunnalliset ristiriidat ja vastakkainasettelut arvaamattominen seurauksineen muuttuvat nekin. Rikkaiden ja köyhien kansanosien ja kansojen ristiriidat saavat rinnalleen sukupolvien väliset ristiriidat.

        SocGenin Edwards ja Grice ovat päätelleet, etteivät eurokraatit selviä tästä saati seuraavasta rahoituskriisistään turvautumatta lopulta ylivelkaisten valtioiden ja hallitsijoiden ikiaikaiseen kepulikonstiin, setelirahoitukseen ja inflaatioon.

        Setelirahoitus ei suinkaan ole heidän suosituksensa, vaan arvio velkakriisin pienimmän poliittisen vastuksen lopputulemasta.

        Grice on useita kertoja muistuttanut, että tämä pienimmän vastuksen tie voi aikanaan viedä setelirahoituksesta aivan uudenlaisiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin haasteisiin – niin kuin 1920-luvun alun Saksassa kävi.

        https://www.is.fi/taloussanomat/porssiuutiset/art-2000001731966.html

        Ei näin pitkiä juttuja tai tarkkoja analyyseja ei ole enää missään nettijulkaisussa, ja kun - ihme kyllä - uutinen oli vielä tallella, kopioin sen kokonaisuudessaan tähän.


      • mitensesittenmeni

        Mutta kyseessä on lähinnä tilanneanalyysi - pidemmälle menevää ennustetta toimittaja ei tehnyt, eikä varmasti sitä olisi kukaan julkisesti laittanutkaan esille, vaikka olisi nähnyt ja tiennyt.

        Tämän kriisin varjolla - ja tehostettuna terrori-iskuilla - saatiin uuden perustuslain (Suomessa vuosi 2012) keinoin aikaiseksi poikkeustila koko Eurooppaan, ja uudet lait, jotka takasivat hallituksille demokratian sijaan diktatuurivallan, ja nyt sopi Soininkin mennä hallitukseen (vuosi 2015) ja ilmoittaa, että kyllä hallitus tietää, että heillä on koko file pöydällä - sanonta, joka ei varmastikaan monelle auennut.

        Kiilan tähän kuvioon oli lyödä perussuomalaisten uusien johtajien valinta, jota seurasi Sinisten - välillä vain puolueettomat yksityishenkilöt ministereinä - suorittama vallankaappaus.

        Vastaava olisi odotettavissa, jos perussuomalaisten Laura Huhtasaari tulisi valituksi presidentiksi - ja silloin oltaisiin luultavasti puolustusvoimien antaman tiedon jäljillä, että presidentinvaaleissa saattaa olla edessä jopa salamurha. Missään muussa tilanteessa tällaiseen ei ole mitään motiivia, mutta presidentti yhdessä ministereiden kanssa ottaa EU:sta vastaan toimenpidekäskyt ja on velvollinen saattamaan ne voimaan.

        Uudella perustuslailla voidaan poikkeusoloissa rajoittaa jopa kansalaisten oikeutta perusoikeuksiin ja oikeutta jopa elämään, jossa tilanteessa nyt olemme.

        Toimittaja ei nähnyt, että millä tavalla kyseinen kriisi, Luxemburgin rahasto ja pankkien pääomittaminen tultaisiin siirtämään kansalaisten maksettavaksi heidän oman henkensä kaupalla, josta sitten tehdään se aivan toinen Suomi, mistä Katainen pääministerivuosinaan jo kertoi. Hän kertoi, että se on Suomi, jossa on täystyöllisyys, suurin osa (tuottamattomista) ihmisistä on poistunut, suunnitellaan elinikäistä työvelvollisuutta ja kaikilla on jopa tasa-arvo terveydessä.

        Vuoden alustahan astui voimaan laki, jolla kielletään päivystys aluesairaaloissa ja anestesialeikkaukset. Kaikki keskitetään vain 12 paikkakunnalle. Siinä ambulanssirallissa - jos edes ambulanssit riittävät siihen - tulee taas eliminoiduksi koko joukko kansalaisia, jotka vielä pääsevät ambulanssien kyytiin.

        Viime vuonna lyötiin uusi kuolleiden ennätys sitten toisen maailmansodan väkilukuun suhteutettuna, ja vauhti sen kuin kiihtyy, mutta tuskin tämä uusi Suomi on valmis kuitenkaan vielä vuonna 2019, kuten Matti Vanhanen (kesk), Jutta Urpilainen (SDP) ja Jyrki Katainen (kok) puoluejohtajina visioivat HS:n artikkelisarjassa keväällä 2009 Kolmannen tien politiikan nimissä - tapahtui juuri ennen kuin Lissabonin sopimus astui voimaan.


    • suomenkansankulta

      Vähemmän esillä ollut raha-asia liittyen Euroopan Unioniin on ollut Suomen kansan kultavaranto.

      Jos oikein muistan, niin sitä oli kaikkiaan 49.000 kiloa, ja yhden kilon hinta oli 28.600 euroa alla olevan uutisen mukaan. Tämä omaisuus oli siirrettävä EKP:lle, Euroopan Keskuspankin haltuun, kun liittyttiin euroon vuonna 1999.

      Ihmettelyni alkoi lehtiuutisista joissa kerrottiin, että Euroopan pankkien holvit pullistelevat säilytykseen tuoduista kultaharkoista niin, että Aasian suunnalta on ostettava jo lisäsäilytystilaa.

      Kuka myy sellaisia määriä kultaa?!

      Löysin EKP:n arkistoista silloisen Suomen pankin pääjohtaja Erkki Liikasen allekirjoittaman luvan kullan myyntiin, ja myöhemmin aiheesta olikin uutinen.

      "EKP myi kymmeniä tonneja kultaa

      1.4.2009 16:52 , Päivitetty: 1.4.2009 16:52

      Euroopan keskuspankki EKP kertoi keskiviikkona myyneensä yli 35 tonnia kultaa.
      Hinta oli noin 28 600 euroa kilolta, mikä tekee yhteishinnaksi noin miljardi euroa.

      EKP:n mukaan myynti on sopusoinnussa vuoden 2004 sopimuksen kanssa. Keskuspankit päättivät tuolloin rajoittaa yhteenlasketut kultamyyntinsä 500 tonniin viiden vuoden aikana.

      Keskuspankkien kultavarannot ovat osa niiden valuuttavarantoja.

      STT"

      https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000001625581.html

      Ymmärrättekö, jos näette tällaisen uutisen, että siinä myydään teidän omaa omaisuuttanne?

      Myöhemmin nämä kultavarannot tulivat vielä esille esimerkiksi Kreikan velkaisuuden kohdalla - nimittäin Kreikalla ja Portugalilla on Euroopan jäsenmaista Saksan ohella todella mittavat kultavarannot, mistä määrästä Suomen kansan kulta on vain pieni murto-osa.

      Mihinkähän Suomen kultavarannoista saadut rahat menivät? Paljonko niitä myytiin? Missä on loppu kulta? Wikipediassa luki - tai lukee ehkä vieläkin - että kun Neuvostoliitto kaatui niin Venäjältä katosi KGB-avusteisesti miljoona kiloa venäläisten kultaa.

      Osaako nimimerkki Liittovaltio kertoa?

      • kultaakultaa

        Tässä uutinen, kun kulta ei mahdu enää pankkiholveihin, on vuodelta 2010. Joku tietävä äityi ihmettelemään EKP:n edullista kullanmyyntihintaa, joten kauppa varmasti kävikin kuumana:

        "Pankkien holvit pullistelevat kultaharkoista. Pako kultaan turvallisena sijoituskohteena on jatkunut horjuvien rahamarkkinoiden leimaaman kevään jälkeen, kertoo di.se.

        Levottomuus maailmantalouden elpymisestä ja Euroopan velkakriisi ovat aiheuttaneet sen, että kullan pitkäaikaissäilytyspaikoista on tullut pulaa.

        Pankit ansaitsevat entistä enemmän asiakkaiden kultaharkkojen säilytyksestä. Maksu määritellään yleensä prosenttina kullan hinnasta. Viime viikolla kullan hinta oli vielä historiallisella ennätyskorkeudella, 1 251 dollaria unssilta. Nousua tammikuulta on liki 15 prosenttia.

        Monet suurpankit kertovat holviensa olevan tupaten täynnä. JP Morgan avasi hiljattain uuden kultaholvin Singaporessa. Saksalainen Deutsche Bank ja brittiläinen Barclays Capital kaavailevat säilytystilojensa laajentamista.

        Kullan säilytys oli kovaa valuuttaa edellisen kerran 1970-luvun loppupuolen kultarallin aikoihin. Tuolloin laajennettiin kullan säilytyskapasiteettia - jota sitten suljettiin suuressa mittakaavassa 1990-luvun alkupuolella.

        Kullan nykyaikainen säilytys äärimmäisen tiukkaan vartioiduissa erikoisrakenteisissa varastoissa ei juuri muistuta romanttisia mielikuvia maanalaisista pankkiholveista, jotka sijaitsevat syvällä kaupungin keskellä olevien pankkipalatsien alapuolella."

        https://www.uusisuomi.fi/raha/95056-kultaharkot-eivat-mahdu-pankkeihin

        Ja tässä maailman levottomassa tilanteessa, jossa muut sijoittavat kultaan myydään meidän kulta edullisesti?


    • tosihyväAAA

      Britanin EU-eron yhteydessä puhutaan vain budjettiin jäävästä vajeesta - entä Luxemburgin rahaston pääoma tai entä velkasitoumukset?

      Uutinen:

      Brexit jättää EU:n budjettiin 15 miljardin euron ”mustan aukon”.

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201801252200696065_ul.shtml

      Mitähän se suomalaisten mielipide on niin kiinnostava - viiden miljoonan väestön, joka on vain yhden Pietarin kokoisen kaupungin asukasmäärä? Entä Espanjan mielipide 50 miljoonaa, tai koko EU:n väestön 500 miljoonaa asukasta. Miksi annetaan kuva kuin koko juttu olisi suomalaisten maksettavana?

      En ymmärrä, että se liittyisi budjettiin, mutta sen tiedän, että kun Suomi meni eduskunnassa hyväksymään tuon Luxemburgin rahaston, niin EU:ssa tehtiin päätös, että vastuun kantavat vain AAA-luokan maat. Tuskin muuten kyseistä rahastoa olisi saatu ratifioitua, ja kaksi kuukautta ratifioinnin jälkeen luki uutisotsakkeessa ”Nyt saa huolestua” - nimittäin kaikilta muilta mailta oli tippunut A pois - vain Suomi yksin oli AAA-luokan maa.

      Suomeksi lehdissä kirjoiteltiin, että kuinka hyviä me ollaan - sitä parasta AAA-luokkaa ainoina, mutta jättivät kertomatta sen oikean totuuden, mikä siihen liittyi - huoli oli vain muiden maiden tilasta. Näinhän se ei mennyt.

      ”Nyt saa huolestua: Vain Suomi euron todellista AAA-kastia”

      https://www.uusisuomi.fi/raha/52199-nyt-saa-huolestua-vain-suomi-todellista-aaa-kastia

      Onko teille joskus ollut epäselvää, että mistä hölmöläisvitsit ovat saaneet alkunsa?

      ”Suomi maksaa AAA-luokituksestaan satoja tuhansia euroja vuodessa

      Kolme suurinta luottoluokittajaa on arvioinut Suomen valtion kuuluvan parhaaseen luottoluokkaan jo vuosien ajan. Suomi maksaa näistä luokituksista yhteensä 437 500 euroa vuodessa.”

      30.11.2013

      https://yle.fi/uutiset/3-6925555

      ”17.01.2011

      Lehden mukaan pelkästään AAA-luottoluokituksen omaavat euromaat antaisivat tulevaisuudessa takuut rahaston hankkimille lainoille. Tähän mennessä euromaat ovat yhteisvastuullisesti huolehtineet rahoitusjärjestelmän lainojen takaamisesta.”

      Tämä on verkkouutisista, mutta linkki ei toimi - samoin tästä on omituisesti linkki kadonnut.

      "Vakausrahaston remontti? AAA-kerhon maat takaajiksi

      Viimeksi päivitetty 17.01.2011 13:49

      Ongelmamaiden auttamiseksi perustettu 440 miljardin euron vakausrahasto aiotaan uudistaa, kertoo Financial Times Deutschland.

      Lehden mukaan pelkästään AAA-luottoluokituksen omaavat euromaat antaisivat tulevaisuudessa takuut rahaston hankkimille lainoille. Tähän mennessä euromaat ovat yhteisvastuullisesti huolehtineet rahoitusjärjestelmän lainojen takaamisesta.

      Financial Times Deutschland tukeutuu tiedoissaan "euromaiden valtiovarainministereitä lähellä oleviin lähteisiin."

      AAA-luokituksen euromaita ovat Standard & Poor'sin mukaan Saksa, Ranska, Hollanti, Suomi, Luxemburg ja Itävalta.

      Euroryhmän rahaministerit kokoontuvat maanantaina Brysseliin keskustelemaan vakausrahaston kasvattamisesta."

      -------------

      Voi olla, että helpotti kummasti rahaston ratifiointia, kun pelkkä Suomen viiden miljoonan kansa on takaajana.

      http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=46720:vakausrahaston-remontti-aaa-kerhon-maat-takaajiksi&catid=3:talous&Itemid=32

      • semeidänvaltio

        Ehkä tuossa edellä on myös se syy miksi Britanian EU-eron yhteydessä, kun suomalaista haastatellaan puhutaan vain tulevasta budjettivajauksesta, jonka senkin vajauksen pitäisi kai Suomen maksaa, mutta ei puhuta sanaakaan siitä, mikä on Britanian osuus tuon rahaston pääomasta tai takauksista.


      • Ehkä sinun pitäisi päivittää tietosi? Joskin hieman epäilen, ettei taipumuksesi kaivella kuusi vuotta vanhoja luottoluokitustietoja ole ihan ainut ongelmasi.
        https://fi.tradingeconomics.com/country-list/rating

        Suomen luokitus on AA-luokkaa. Esimerkiksi Saksa kerää kolmea aata kaikkialta.


      • prosessi

        Olet aivan oikessa - se ei ole MINUN ainoa ongelma, vaan meillä on muitakin ongelmia, ja jos et ole huomannut, niin politiikka on ikään kuin etenevä prosessi, joten on tosi tyhmää unohtaa, mitä tapahtui menneisyydessä. Enkä minä myöskään keksinyt kyseisiä uutisia, vaan toimittajat kirjoittivat.

        Jatkoa aiheeseen täällä - ketju on aloitettu otsakkeella Turvattomuus ja pelko, eikä se ole minun aloittamani, mutta laitoin jatkoon joitakin tietoja juuri sieltä mistä koko prosessi on lähtenyt käyntiin.

        https://keskustelu.suomi24.fi/t/14080504/turvattomuus-ja-pelko


      • kaivataantietoa

        Mutta nyt kiinnostaisi tuo Britanian eropuhe - eikö Britania ole sijoittanut pääomaa Luxemburgin rahastoon ollenkaan, koska ei puhuta tuosta pääomasta mitään tai entä ne velkatakaukset Britanian osalta, jotka liittyvä tuon rahaston tekemisiin? Suomen sijoittama luku liikkui miljardeissa ja oli myös uudelleen pääomitusvastuu, jos rahaa katoaa.

        TheRat, olisitko ystävällinen ja selittäisit Britanin tilanteen suhteessa EU-eroon tältä kannalta? Tämä oli se jutun ydin - AAA:t olivat vain taustatietoa, eikä se kummemmaksi muutu, jos tällä kertaa Suomen hallitus saikin ostetuksi noin puolella miljoonalla eurolla vain kaksi A:ta itselleen.

        Kiitän jo etukäteen!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 180
      1955
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1878
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      139
      1430
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1184
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1108
    Aihe