"Vuoden alusta voimaan tullut työttömien aktiivimalli ei ole aiheuttanut yrityksissä hakuruuhkaa ainakaan pääkaupunkiseudulla.
Yhden suuren työllistäjän, HOK-Elannon henkilöstöjohtaja Antero Levänen kertoo, ettei työnhakijoiden määrissä ole tapahtunut vielä mitään muutosta aikaisempaan verrattuna.
– Työtehtävistä tai työpaikoista ei ole myöskään kyselty aikaisempaa enempää. Tammikuun alku on ollut hyvin rauhallista rekrytoinnin puolella, Levänen sanoo."
https://yle.fi/uutiset/3-10028619
Kyllä se vaan niin on, että ne työttömät, jotka todella töihin haluavat, ovat hakeneet ja hakisivat edelleenkin töitä ilman aktiivimalli-nöyryytystäkin. Ja niitä, jotka eivät töihin edes halua, ei aktiivimalli aktivoi millään tavalla. Menettävät ehkä sen 30 euroa kuussa huhtikuusta eteenpäin, mutta ottavat ehkä juoksukaljat lähikaupasta sitten yhden kerran useammin joka kuukausi. Ja kauppiaat kiittävät.
Sipilän hallitus, miten menee noin niinkuin omasta mielestä?
Aktiivimalli EI OLE lisännyt työhakemuksia
19
231
Vastaukset
- Ölööööllööö
Mitähän vartiainen tähän sanois?
- LurdKussel
No sehän oli vain leikkaus, eikä mikään "aktiivimalli".
- ZGHVKJHBVG
Pahinta mallissa on se, että joiltakin työttömiltä leikataan, joiltakin ei. Riippuen siitä, miten noita työllistymiskursseja ym. on tarjolla missäkin. Eli peitelty työttömyysturvaleikkaus joka kohtelee ihmisiä eri tavoin.
- rahateiriitäjukolauta
Yle ei tietenkään uutisoi, että työmarkkinatuki tai peruspäiväraha eivät riitä työnhakuun. Miten haet töitä, jos kotona on vain peruskännykkä ja matkakassa ammottaa tyhjyyttään? Työttömyysturva riittää nipin napin ruokaan ja asumiseen asumistuen kanssa.
- Pidän.nämä.kortit
Jymäytin itseni irti TE toimistojen huonosta vaikutuspiiristä jo 8 vuotta sitten. Eläkekin putosi tyrkylle, nappasin kiinni alta aikayksikön. En ole eläkeiässä vieläkään. Mutta yhteiskunnankin tukia nautin täysin siemauksin.
- Älä_kokkare_valehtele
ei sun juttujas kukaan usko.
- potkupallo_laki
Älä_kokkare_valehtele kirjoitti:
ei sun juttujas kukaan usko.
Uskon tuon tarinan. Jos on hankkinut itsellensä hullun paperit saattaa jopa eläke lohjeta. Jos näyttelee hullua ja velttoa jatkuvasti päivästä toiseen niin myös hulluksi ja veltoksi tuleekin. Se on fakta. Materialisoituu 100 prosenttisesti kahjoksi. Yhteiskunnan pysyväksi elätiksi. Kannattaa etukäteen fundeerata onko se sellainen oman elämä primääri tarkoitus vai ei. Paluureittiä ei ole. On vain menolippu tiketti. Kala menee pieneen katiskaan mutta ei osaa sieltä enää helposti ulos. Aktiivimallin (nykymuotoisen kyhäelmän) kannattaja en ole. Aktiivimalli on juosten kustu laki. Se jättää ihmisiä heitteille.
- aukkoko.suunnitelmassa
Juur kuullun kelan selvityksen mukaan n. 70 000 aktiivimalliin kuuluvaa saa toimeentulotukea, joka nousee vastaavasti kuin leikataan. Eli näillä ei ole mitään tarvetta stressata itseään.
Syö varmaan orjuuttajia lujaa. Ai niin, sipilän mukaanhan EI TARKOTUS OLE LEIKATA, vaan AUTTAA TYÖTÖNTÄ pääsemään työn syrjästä kiinni. Halleluujaa,,,- näin.on.nähtävä
Auttaa työtöntä leikkaamisen uhalla AUTTAMAAN ITSEÄÄN.Ja lisää on tulossa, jättekivaa. Milloin rytisee? AY se vaan tälläkin hetkellä pyyhkii (valhe)kikyllä perseitä ja on vain voimistumassa. Tääs jätetty sovintoesitys, moneskohan?
- oiskoihannoinkaan
Eiköhän ne joilta aktiivimallileikkaa 30e ole jo ennestään toimeentulotuen piirissä. Toki jos ennen on ollut just ja just toimeentulotuen ulkopuolella ja aktiivimallin jälkeen 30e menee laskelma miinukselle niin sitten toki hakijoiden määrä nousee..
- asssssssdd
oiskoihannoinkaan kirjoitti:
Eiköhän ne joilta aktiivimallileikkaa 30e ole jo ennestään toimeentulotuen piirissä. Toki jos ennen on ollut just ja just toimeentulotuen ulkopuolella ja aktiivimallin jälkeen 30e menee laskelma miinukselle niin sitten toki hakijoiden määrä nousee..
Minulta menee bruttona noin 75-80 € pois ansiosidonnaisesta joka kk. On täysi mahdottomuus saada lyhyitä työpätkiä, jos töitä on, ovat ne kyllä selvästi laajempia tuntimääriltään. Siis todennäköisyys saada muutama hassu tunti viikossa kasaan on lähes yhtä pieni, kuin esim. osapäivätyö, 30 tuntia/viikossa.
Mikään yritys ei halua riesakseen jotain aloittelijaa, jollei oikeasti ole työntekijälle tarvetta. Tämä on päivänselvää.
- 086r
Hallituksen ministereitä ei odota aktiiviraippa vaan ministerieläke. Kelpaa jeesustella.
- vaihtoehdot.vähissä
Työleiri alkaa olla ainoa vaihoehto?
- govtcheese
Huhtikuussa sitten lisää toimeentulohakemuksia...
Byrokraatti työllistyy...- t678654w3er
Ja turhat pilipalikonsultit saa lisää asiakkaita joutaville kursseilleen ja käärivät kivat lisärahat.
- netietääsen
Miksi ideologisesti työtön hakisi töitä, koska Kela maksaa sen minkä ottaa pois? Ei ole ongelma 77 000 työttömälle.
- asssssssdd
Muille se on jonkinlainen ongelma. Luultavasti minulle ei ole ongelma, koska saan melko hyvää ansiosidonnaista päivärahaa, ainakin vielä toistaiseksi. Olen jo yli 60 vuotias.
- oletkomiettinyt
Mitä tekisit jos sulta vietäis 1,50 euroa päivästä pois,,kuolisitko nälkään,,kaljan janoon vai latten janoon?
- kolkyttakiaeivät
no hö! siis kyse oli työttömyyskorvauksen simppelistä 30 euron leikkaamisesta joka ns naamioitiin muka tolla aktiivi jutulla koska ei uskallettu suoraan päin naamaa leikata, eli kyllä ne tiesi tasan tarkkaan ettei yksikään työtön ala pelleilee 30 euron takia
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818