Kysymys teille, rasismista ja työttömyydestä

VetoomusHallitukselle

Hallitus mielestäni työttömien aktivointimalilla, antaa kansalle sellaisen käsityksen, että kaikki työttömät, ikäänkuin olisivat passiivisia, ja että heitä tarvitsisi potkia pakkokeinoin hakemaan työtä tai koulutusta, sekä velvoittaa heiltä sanktioita vastaan edellytyksiä, joita on useimmiten ilman hyviä suhteita mahdotonta täyttää. Tämä on saanut kansan jakaantumaan ja saanut toiset panettelemaan ja käyttäytymään työttömiä kohtaan rasistisesti, kuin he kaikki olisivat passiivisia, taakkana yhteiskunnalle, työtä vieroksuvia ja tukia käyttäviä kansalaisia. Toivoisin hallituksen pyytävän tätä, pannettelevan kansan puolesta työttömiltä anteeksi, ja selittävän kansalle, että työttömyys on seurausta rakennemuutoksesta, talouden taantumasta ja yhteiskunnallisesta ilmiöstä, johon työttömät on syyttömiä ja osattomia. Suuri osa työttömistä todellisuudessa ei saa muita tukia kuin ansiosidonnaista työttömyyskorvausta, ja he ovat kymmeniä vuosia maksaneet tuloistaan veroja ja työttömyysvakuutusmaksuja. Ansiopäiväraha on edelleen verotettavaa, joten sinä teille ajattelemisen aihetta.

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jatkuuu

      Huomattakoon, että ansiosidonnaisesta päivärahasta menee aina veroa vähintään 20%, ja useat maksavat veroa siitä reilusti enemmän. Pitkän työuransa aikana heistä useat ovat ehtineet maksaa työttömyysvakuutusmaksuja enemmän kuin koskaan ehtisivät itse sitä saamaan.

    • EläkkeelläOnneksi

      Tämän pitäisi osoittaa hallitukselle.

      • HyväHYVÄhyvä

        Siinä oli faktoja, jotka tulisi tulla jokaisen kansalaisen korviin. Loppuisi työttömien syyllistäminen.


    • Justnäin

      Näin se on

    • Hälyttävää

      Politiikka suomi24 sivulla on monin paikoin aistittavissa työttömiä kohtaan vihaa. Alkaa jo pelottaa mihin tämä on johtamassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1676
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      100
      1606
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      97
      1520
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1398
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1363
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      897
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      883
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      437
      870
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      291
      830
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe