Stalingrad 75 vuotta sitten

paksu_hermann

Stalingradin saksalaisissa kenttäsairaaloissa ei haaveiltu suuresta Saksasta. Oli vähän muita huolia...

Paleltumien takia kuolioon joutuneet raajat sahattiin irti.

Sormet katkottiin pihdeillä.

Nukutusaine oli loppu, joten leikkaukset tehtiin täysin valveilla oleville sotilaille.

Ruumiita ei ollut aikaa haudata, joten ne olivat pinossa kenttäsairaalan ulkopuolella, missä varikset nokkivat niiltä silmät.

Samaan aikaan Berliinissä... Hitler kieltää armeijan esikunnan shamppanjatarjoilut. Sillä täytyyhän armeijan johdonkin kantaa osa tappion taakasta. (Hitler ei samppanjasta välittänyt, joten hänen kohdallaan "uhraus" oli vertauskuvallinen.)

11

143

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Väykkäkehiin

      Eiku Suomemme maa oli voittajan kelkassa,jälleen kerran.
      Tällä kertaa varmasti voitetaan,kävihän Ankalliskaartin hävittäjät kurvailemassa itärajallamme,kutsuttuaan itse itsensä ja kuseskeltuaan päätäntöketjuumme.
      Myöhemmin Kykypuolueen johto ilmoitti kaiken tapahtuneen parhaanmahdollisen Kykypuolueenparhaanmahdollisen parhaanmahdollisen mahdollisen mahdollistamana.

    • EiJatkoon

      Pate on auringonlaskun yli-ikäinen YYA-mies ja sellaisena Suomen vihatuin politiikko, jolla on vain kourallinen venäläismielisiä kannattajia!

    • Bror-Erik1974odin-1Ac

      Mutta eiks vaan aika rautaisesti rynnännytkin puna-armeija kymmenessä päivässä Vyborgin valtaukseen opettamaan meille tsuhnille sotapyrintöjemme mielettömyyttä. -Se oli kova mutta viisas näpäytys naapurille että vaihtakaapas sävellajia ja nyt suhteemme ovat ystävälliset monilla eri tasoilla. :)

      • BupinVakioskeidaa

        Ja siihen se punaisen Bupin muistiloppuukin!

        Mitäs sen Viipurin jälkeen tapahtui! Muna-armeija hyytyi Tali-Ihantalassa ja lopulta Joosepin iskudivisioonat hukkuivat tuleen ja vereen!

        Jooseppi kuskasi entisetkin joukkonsa pois ja tyytyi väliraauhaan. Tämä jätti ikuisen trauman Bupin mieleen! Eiks je?


    • Raubal

      Suomi antoi Kannaksen ja Viiipurin ilmaiseksi, koska johtomme oli näin Stalinin kanssa sopinut

      • TyhmäVäite

        Aivan silkkaa skeidaa! Muna-armeijan alkuhyökkäys oli vastustamaton, mutta sitten puolustus sitkistyi! Kusilammikon kanssa ei tehty mitään sopimuksia!

        Kesällä 1944 Suomi vetäytyi vihollista kuluttaen Viipurin tasolle, jossa puolustus vihdoin alkoi pitämään! Vihollinen pysäytettiin Tienhaarassa, Tali-Ihantalassa ja Vuosalmella. Saksalaisilta saadut jokamiehen pst-aseet alkoivat purra! Tali-Ihantalassa onnistuttiin muodostamaan Suomen oloissa mahtava tykistöryhmä. jossa oli peräti 21 patteristoa eli 250 tykkiä ja niistä jokainen pystyi ampumaan Ihantalaan. Niinpä Stalinin nuorien iskudivisioonien miesten suolenpätkiä saatiin kerätä kuusten oksilta ja hyökkäys tyrehtyi! Lisäksi Tali-Ihantalassa opittiin käyttämään saksalaisia uusia pst-aseita (panssarinyrkki ja –kauhu) ja se koitui useiden kymmenien neukkupanssarien tuhoksi! Myöhemmin 26. heinäkuuta – 13. elokuuta 1944 suomalaiset murskasivat Ilomantsissa puna-armeijan divisioonan etenemisyrityksen ja vihollinen pakeni pakokauhun vallassa jättäen maastoon kaiken kalustonsa! Suurhyökkäys hyytyi saavuttamatta tavoitteitaan ja Stalin katsoi, ettei Suomen suuntaan enempää väkeä keskitetä!

        Torjuntavoittojen ansiosta maa pelastui! Suomen vapaus ja itsenäisyys korventaa Tiltu-parkaa yhä! Etenkin kun se "suuri ja mahtava" vielä romahti 1991!


    • muistellaan.menneitä

      Paskaisissa Puna-Armeijan kasarmeissa tiedettiin elokuussa 1993 Suur-Venäjän olevan lopullisesti ohi.

    • beethooven

      Venäjä se on vaan yhä aina maailman kakkonen ainakin sotilaallisesti senkin reppanat.

    • Tietoa-tyhmälle

      "Samaan aikaan Berliinissä... Hitler kieltää armeijan esikunnan shamppanjatarjoilut. Sillä täytyyhän armeijan johdonkin kantaa osa tappion taakasta. (Hitler ei samppanjasta välittänyt, joten hänen kohdallaan "uhraus" oli vertauskuvallinen.) "

      Hitler johti sotaa komentopaikastaan Itä-Preussissa tai etukomentopaikasta Ukrainassa.

      OKW ja OKH seurasivat tarvittavin osin mukana.

      Mitään samppanjantarjoilua ei kummassakaan harrastettu. Ei ainakaan joulukuun -41 jälkeen.
      Ja jos tarjottiinkin, ei Hitler siihen puuttunut.

    • kiäkeröenen

      ------Hitler kieltää armeijan esikunnan shamppanjatarjoilut. Sillä täytyyhän armeijan johdonkin kantaa osa tappion taakasta---

      Meidän kahju vei esikuntansa Mikkelin Klubille syömään ja ryyppäämään kun kuuli Kannakselta tykistön jymyn miten Suomen nuoria miehiä jauhetaan kappaleiksi.

      • TiltuValehteleeAINA

        Taas ihme skeidaa. Marski lounasti joka päivä samassa paikassa torin laidalla ja suurhyökkäys oli kuolemanvakava paikka!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      3978
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2871
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2292
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1301
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      889
    6. 131
      865
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      824
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      811
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      746
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      740
    Aihe