uusi vai vanha liitto?

unitaari

Monet lainkiivailijat vaativat kristittyjä pitämään kaikki Mooseksen lain käskyt. He eivät ymmärrä Raamattua, jonka mukaan meidät on vapautettu uudessa liitossa vanhan liiton Israelia koskevista käskyistä kuten lihan ympärileikkauksesta ja muista liiton kirjan käskyistä paitsi neljästä. (Apt 15) Judaistit eivät tunnusta uutta liittoa kokonaan uudeksi liitoksi vaan he luulevat sen olevan vanhan liiton jatketta siten, että se vanha liitto on tullut täydelliseksi Kristuksessa ja hänen kauttaan. He eivät ymmärrä sitä, että uusi liitto on kokonaan uusi ja on syrjäyttänyt vanhan liiton.

Niin, tässä on kyse kahdesta eri liitosta: uudesta ja vanhasta. Ne, jotka tahtovat pitää kaikki Mooseksen lain (liiton kirjan) käskyt, eivät ole siirtyneet uuteen liittoon ja yrittävät vetää muita perässään takaisin vanhaan liittoon.

Uudessa liitossa Jumalalta opetusta saaneet ymmärtävät sen, että monet käskyt ovat täytetyt Kristuksessa eikä meidän tarvitse niitä noudattaa: Kristus on täyttänyt ne lain käskyt puolestamme. (Matt 5:17-19; Luuk 24:44-48; Hebr 9-10) Usko on korvannut vanhan liiton uhrit, sillä me emme tule vanhurskaiksi uhraamalla eläimiä vaan uskomalla evankeliumi. (Room 3-4, 10) Me ymmärrämme pyhistä kirjoituksista (Raamatusta) myös sen, että uuden liiton järjestys on tehnyt tarpeettomaksi tai muuttanut monia vanhan liiton asioita kuten leeviläisen pappeuden, temppelipalveluksen, juutalaiset juhlat ja rituaalisia pesuja koskevat lain käskyt. (Hebr 7; 9; Ilm 1:6; Gal 4:1-18; Kol 2:14-23)

Me olemme oppineet Jumalalta myös sen, mitkä muut käskyt ovat noudatettavien joukossa uudessa liitossa. Sen vuoksi jätämme noudattamatta Israelin siviililakia rangaistuksineen ja sotalakeja; ne eivät velvoita meitä.

Pyhä henki on sanonut selvästi, että vain ne neljä liiton kirjan käskyä kuuluvat noudatettavien joukkoon, joista Jerusalemin kokouksessa päätös tehtiin. (Apt 15:28-29) Enempää kuormaa ei liiton kirjan käskyistä pakanoiden päälle ole pantu. (1Tess 4:1-12) Näiden neljän käskyn lisäksi noudatettavia käskyjä ovat itsestään selvästi herran Jeesuksen itsensä antama rakkauden käsky ja rakkauden kaksoiskäsky sekä usko, joka on korvannut monet Mooseksen lain mukaiset "lain teot", niin että me tulemme vanhurskaaksi uskomalla evankeliumi sen sijaan, että tulisimme vanhan liiton tapaan vanhurskaiksi tekemällä lain tekoja. (Joh 13:34-35; Mark 12:28-34; 1Joh3:23-24; 5:1-5; Room 3, 4, 10; Gal 2-6)

Jumala on opettanut pyhän hengen ja kirjoitusten kautta meille sen, että osa Mooseksen lain käskyistä on täytetty Kristuksessa, joten meidän ei tarvitse täyttää niitä (niitä ei tarvitse noudattaa uudessa liitossa, sillä jo noudattaisimme niitä, niin emme eläisi enää uudessa liitossa vaan olisimme palanneet takaisin vanhaan liittoon, jonka mukaan "käskyt pitävä on niistä elävä"; me elämme uskon kautta armosta, emme lain teoista). Osa profetioista ja käskyistä odottaa vielä täyttymystään, mistä syystä nykyinen taivas ja maa ovat vielä paikallaan. (Matt 5:17-18)

Kun loputkin profetiat ja esikuvalliset käskyt tulevat täytetyksi Kristuksen toisessa tulemuksessa ja viimeistä tuomiota seuraavassa iankaikkisessa Jumalan pojan valtakunnassa, niin sen jälkeen nykyiset taivaat ja maa katoavat, mutta tilalle tulevat uudet taivaat ja uusi maa, jossa vanhurskaat saavat asua herran Jeesuksen ja kaikkien pyhien kanssa: Jumala on silloin meidän keskellämme ja on vetänyt telttamajansa ylitsemme. (Ilm 20-22; 7:15)

22

176

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saviseutulainen

      >Pyhä henki on sanonut selvästi, ...<
      >>Jumala on opettanut pyhän hengen ja kirjoitusten ...<<
      >>>Jumalan pojan ...<<<
      >>>>herran Jeesuksen ...<<<<



      1.Joh. 4:
      1. Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
      2. Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
      3. ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa.
      4. Lapsukaiset, te olette Jumalasta ja olette voittaneet heidät; sillä hän, joka teissä on, on suurempi kuin se, joka on maailmassa.
      5. He ovat maailmasta; sentähden he puhuvat, niinkuin maailma puhuu, ja maailma kuulee heitä.
      6. Me olemme Jumalasta. Joka tuntee Jumalan, se kuulee meitä; joka ei ole Jumalasta, se ei kuule meitä. Siitä me tunnemme totuuden hengen ja eksytyksen hengen.

    • Elämme uuden liiton aikaa,joka on vielä armonaikaa, tämäkin aika päättyy Jeesuksen toiseen tulemiseen.

    • Vanha liitto perustuu lain tekoihin ja sen sopimustekstin mukaan kansa on sitoutunut kaikkien liiton kirjan lain käskyjen pitämiseen, niin että joka ne kaikki käskyt pitää, on niistä elävä. (2Moos 19:8; Room 10:5; Gal 3:10-12; 3Moos 18:5) Uudessa liitossa usko on korvannut lain teot ja käskyjen pitämisen vanhurskaaksi tulemisessa ja elämään sisälle johtavana tienä. (Room 3, 4, 10; Gal 3) Vanhassa liitossa tavoiteltiin vanhurskautta lain tekojen kautta, sillä Jumala sanoo vanhurskaaksi ja autuaaksi sitä, jolle hän ei lue syyksi syntiä ja jolle hän on antanut synnit anteeksi. (Room 4:6-8)

      Vanhassa liitossa synnit saatiin anteeksi uhraamalla Jumalalle eläimiä syntien sovitukseksi. Kun uhri oli toimitettu lain käskyjen mukaan, niin syntiä tehnyt sai syntinsä anteeksi. Uudessa liitossa ei tarvitse uhrata eläimiä syntien sovitukseksi. Jeesus kristus on meidän synti- ja vikauhrimme, niin että me saamme synnit anteeksi uskomalla evankeliumin. (Jes 53; Hebr 10:1-24; Apt 10:34-48) Syntien anteeksisaamiseksi riittää usko herraan Jeesukseen eikä lain tekoja (uhreja) tarvita. Näin usko on korvannut lain teot uudessa liitossa ja kyse on kahdesta kokonaan erilaisesta liitosta sen sijaan, että uusi liitto olisi jatketta vanhalle ja sen täyttymys.

      • saviseutulainen

        Sen, joka kieltää Herran Jeesuksen Jumaluuden, on turha opettaa mitään muutakaan. Vaikka opetuksessa olisi kaikki muu kohdallaan, mutta opettaja kieltää, että Jeesus on Kristus, lihaan tullut, menee kaikki muukin opetuksesta mitättömäksi.

        Tunnustavathan riivaajahengetkin, että Jeesus on Korkeimman poika - vaan eivät koskaan sitä, että Jeesus Jumalan Poika on lihaan, ihmisen osaan, tullut KRISTUS.


      • Ei minulla ole mitään ongelmia sen tunnustamisessa, että Jeesus on kristus, lihaan/lihassa/ lihaksi tullut Jumalan poika ja ihminen, jonka isä Jumala on herättänyt ylös kuolleista ja korottanut sen jälkeen kaikkien luotujen herraksi. Minä tunnustan avoimesti ja julkisesti evankeliumin sanan sellaisena kuin se on meille Raamatussa annettu. Mutta tällä tunnustuksella ei ole kovinkaan paljon tekemistä viestiketjun aiheen kanssa, joten miksi otit sen esille? Ei tarvitse vastata.


      • unitaari kirjoitti:

        Ei minulla ole mitään ongelmia sen tunnustamisessa, että Jeesus on kristus, lihaan/lihassa/ lihaksi tullut Jumalan poika ja ihminen, jonka isä Jumala on herättänyt ylös kuolleista ja korottanut sen jälkeen kaikkien luotujen herraksi. Minä tunnustan avoimesti ja julkisesti evankeliumin sanan sellaisena kuin se on meille Raamatussa annettu. Mutta tällä tunnustuksella ei ole kovinkaan paljon tekemistä viestiketjun aiheen kanssa, joten miksi otit sen esille? Ei tarvitse vastata.

        Kukaan ei usko sinua tässäkään asiassa, koska olet loannut oman maineesi Saatanallisilla valheillasi.


      • unitaarin.valhejutut

        Kylläpä unitaari puhuu suu korvia myöten auki puutaheinää.
        Tuossa lainasin vanhaa saarnamiestä, opettajaa Pawsonia, joka tyrmää unitaarin sadut.
        Mutta, pitäähän satusetiä olla seulana, jotka eivät halua sitouttaa elämäänsä Herran tahdon tietä kulkemiseen.
        Pawson toi esiin, kuinka armosta Herra pelasti juutalaiset Egyptistä ja sitten antoi tahtonsa heille, eli tien, mitä kulkea ja saman hän toi esiin tähän Uudenliitonkin puolelle.

        Eli unitaarin valheet eivät kiinnosta hyväntiedonpuun mätänä hedelmänä Herran omia.

        Sellainen unitaarin tunnustaminen, jossa toisella suupielellä hokee Herra, herra - mutta toisella kieltää Jumalan tahdon, niin se on valheellista hänelle itselleenkin.
        Jumala Sanassaan ei sano tuntevansa sellaisia matkamiehiä. Eli kun on kylmennyt rakkaus Jumalaan ja Hänen rakkauteensa, ei armollakaan ole mitään arvoa, koska olet sen polkenut lokaan, kuten Uusitestamentti sen asian ilmaisee.


    • Se, että uuden liiton Jumalan palvelija ei noudata pelkästään Israelille vanhan liiton ajaksi annettuja käskyjä, ei ole syntiä.

      Suurin osa näistä käskyistä koskee temppelipalvelusta, uhreja, pappisjärjestystä, juhla-aikoja, rituaalista puhtautta ja pesuja, rangaistusmääräyksiä (mm. kuolemantuomio ja kosto), sotalakeja ja talouden hoitoon liittyviä lakeja (velka ja omaisuus, orjia koskevat lait, perintö). Näitä lakeja ja käskyjä ei pääsääntöisesti voi nykyään edes noudattaa rikkomatta maan omia lakeja ja kansainvälisiä lakeja vastaan (juutalaisia juhlia, temppelipalvelusta ja pappisjärjestystä ei voida noudattaa, koska temppeliä ja papistoa ei ole). Silti näitä lakeja ja käskyjä tulisi noudattaa, jos ne kuuluisivat noudatettavien lakien ja käskyjen joukkoon uudessa liitossa, koska "enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä". Kukaan ei näitä käskyjä silti noudata: miksi?

      Osa käskyistä koskee jokapäiväistä elämää kuten maanviljelyä, pukeutumista, avioliiton oikeuksia ja velvollisuuksia, kaupankäyntiä, seksuaalisuutta, jne. Näistäkään käskyistä ei kaikkia voida soveltaa nyky-yhteiskuntaan, koska esimerkiksi monivaimoisuus on kiellettyä (ei ole mahdollista naida veljen lapsetonta leskeä), avioeroa koskevat lait ovat erilaisia kuin Raamatussa ja haureudesta ei ole lupa ketään rangaista kuolemalla.

      Näemme uudesta testamentista sen, että tiettyjä syntejä harjoittavat erotettiin pyhien yhteydestä sen sijaan, että heidät olisi tapettu ja tämä tehtiin vasta sen jälkeen, kun oli ensin annettu aikaa mielenmuutokseen ja synnin hylkäämiseen. Käytäntö on hyvin erilainen kuin vanhassa liitossa, sillä Mooseksen lain käskyjen mukaan haureuden harjoittajat ja avionrikkojat tuli tappaa välittömästi ensimmäisen rikoksen jälkeen (Jumala antoi tosin anteeksi Daavidille, vaikka Mooses käski tappaa avionrikkojat).

      Vanhan liiton käskyjen mukaan elävät lainkiivailijat perustelevat sitä, että eivät noudata Mooseksen lain käskyjä, juuri niillä seikoilla, että se ei ole nykyään mahdollista. Huomattakoon, että monia Mooseksen laissa säädettyjä juhlia ei niitäkään voida noudattaa, koska juhlat pitäisi viettää Jerusalemissa ja sen temppelissä pitäisi uhrata eläimiä Herralle. Juhlat edellyttävät myös niihin liittyvien sapattien pitämistä, mikä ei ole yhteiskunnassamme kaikille mahdollista. Jo pelkkä pitkä matka Jerusalemiin tekee useimmille mahdottomaksi pitää näitä juhliin liittyviä käskyjä joka vuosi, koska varat eivät riitä matkustamiseen ja eläinten uhraamiseen.

      Uudessa liitossa eläville valituille ja pyhille ei ole tärkeää se, pystytäänkö näitä käskyjä noudattamaan vai ei. Jos pystyttäisiin, niin me emme niitä siltikään noudattaisi, koska me emme palaa takaisin vanhaan liittoon vaan pysymme loppuun asti uudessa liitossa. Uudessa liitossa on temppelipalvelus ja uhrit korvattu uuden liiton järjestyksellä ja Kristuksen kertakaikkisella uhrilla, mikä on korvannut vanhan liiton pappisjärjestyksen, temppelipalveluksen ja uhrit. Kaikki pyhät ja valitut ovat uudessa liitossa pappeja eikä eläimiä, ruokia ja juomia enää uhrata, joten leeviläistä pappeutta ja temppeliä ei tarvita. Uudessa liitossa ei valita enää ylipappia Aaronin pojista, koska Jeesus on ikuisesti ylimmäinen pappi.

      Kostoon ja tappamiseen kehottavia käskyjä ei enää noudateta, sillä ne on annettu vain Israelin kansalle vanhan liiton ajaksi, samoin sotalait ja muut lait liiton kirjassa, lukuun ottamatta niitä neljää käskyä, jotka Jumala on antanut uuteen liittoon noudatettavien käskyjen joukkoon rakkauden käskyjen ja uskon lisäksi. (Apt 15:28-29; Joh 13:34-35; 1Joh 3:23-24; 5:1-5)

      Esikuvalliset käskyt ja profetiat ovat tulleet täytetyiksi tai tulevat täytetyiksi Kristuksen kautta, joten niitä käskyjä ei tarvitse meidän enää noudattaa eikä niitä lakeja täyttää. Näihin kuuluvat em. pappisjärjestys, temppelipalvelus uhreineen, pesut, jne. sekä sapatti niiltä osin, kuin se on täyttyvä tulevassa maailmassa (Hebr 4:1-12): sapattiin liittyviä kuolemanrangaistuksia ei ole uudessa liitossa lupa panna täytäntöön ja sapattina on lupa tehdä työtä, jos se on hyvän tekemistä ja auttaa ihmistä tai eläintä heidän parhaakseen. (Joh 5:18; Matt 12:1-12)

      • samaa.mieltä

        Hienosti sanottu!


      • ei.mitään.hienoa
        samaa.mieltä kirjoitti:

        Hienosti sanottu!

        Ei mitenkäään hienosti sanottu, vaan hän kieltää Jumalan tahdon ja hokee perinnäisoppien kirjoa. Älä sinäkään eksy. Käärme puhui hänen sullaan, sen toisella suupielellä


    • Armon.liitto.on.parempi

      Judaisteja on liikkeellä.

    • >> monet käskyt ovat täytetyt Kristuksessa eikä meidän tarvitse niitä noudattaa <<

      Näin sanotaan missä kohtaa Raamattua? Ei missään.

      Jeremian ja Hesekielin mukaan uudessa liitossa laki on edelleen voimassa. Jeesuksen selvän opetuksen mukaan laista ei katoa pieninkään piirto. Missä kohtaa Raamattua meille kerrotaan uudesta liitossa, jossa lakia ei enää tarvitse noudattaa? Ei missään kohtaa.

      Laitetaan vielä aiheeseen liittyvät jakeet muistin ja sielun virkistykseksi:

      ”Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään. Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut. Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.” (Mt. 5:17-19)

      "Vaan tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani." (Jer 31:33)

      ”Ja minä annan heille yhden sydämen, ja uuden hengen minä annan teidän sisimpäänne, ja minä poistan kivisydämen heidän ruumiistansa ja annan heille lihasydämen, niin että he vaeltavat minun lakieni mukaan ja noudattavat minun säädöksiäni ja toimivat niiden mukaan ja he ovat minun kansani, ja minä olen heidän Jumalansa.” (Hes. 11:19-20)

    • vanha.keski-ikäinen.uusi

      Jos vanhat jutut eivät ole voimassa niin miksi Vanha Testamentti on mukana kristittyjen Pyhässä kirjassa? Jos kristinusko olisi muuta kuin juutalaisuuden lahko niin Ramatussa olisi vain Uusi testamentti. Koska näin ei ole niin ollaan lahkolaisia jotka eivät noudata uskontonsa pyhiä käskyjä.

    • antilate

      Kristitty.net,jatkaa samoja saatanallisia valheitaan. Hän voisi sitten myös pitää ne käskyt ja viimeiseen piirtoon asti. Ainoa, mitä kristitty.net valehtelija tekee, on meuhkaaminen. Uhrit kivittämiset kuuluvat myös Lakiin.

      • Tietysti pidän käskyt viimeiseen piirtoon asti, niin kuin meidän on käsketty tehdä. Missä kohtaa Raamattua meille annetaan lupa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia?


      • armon.alla

        Onnittelen Kristitty.net: pidät kaikki käskyt viimeistä piirtoa myöten. Sinun tähtesi ei Jeesuksen olisi tarvinnut kuolla, koska sinä olet saavuttanut täydellisyyden.

        1.Joh.1:8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
        9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
        10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.


      • armon.alla kirjoitti:

        Onnittelen Kristitty.net: pidät kaikki käskyt viimeistä piirtoa myöten. Sinun tähtesi ei Jeesuksen olisi tarvinnut kuolla, koska sinä olet saavuttanut täydellisyyden.

        1.Joh.1:8. Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.
        9. Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä.
        10. Jos sanomme, ettemme ole syntiä tehneet, niin me teemme hänet valhettelijaksi, ja hänen sanansa ei ole meissä.

        Kaikki me olemme syntisiä ja teemme jatkuvasti syntiä, vaikka kuinka yrittäisimme. Mutta kerrohan, saammeko tahallaan tehdä syntiä, koska eihän kukaan täytä lakia? Annetaanko jossakin kohtaa Raamattua meille lupa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia tahallaan?


      • yleisuskontojen.uhrit
        Kristitty.net kirjoitti:

        Kaikki me olemme syntisiä ja teemme jatkuvasti syntiä, vaikka kuinka yrittäisimme. Mutta kerrohan, saammeko tahallaan tehdä syntiä, koska eihän kukaan täytä lakia? Annetaanko jossakin kohtaa Raamattua meille lupa tehdä syntiä ja rikkoa Jumalan pyhää lakia tahallaan?

        Meille annetaan lupa rikkoa Jumalan laki ja mennä omia muotojumalisia teitä yleisuskontojen isien perinnäissäännöissä ja korvasyyhy saarnoissa eri pappien luvalla.
        Siellä se lupa on lähtöisin ja auta armias, jos tarjoat heille Jumalan tahtoa, eihän se lihalle millään sovi. Ei sovi siksi, kun Hengen ei sallita kuljettaa elämäntietä. Usko pois.


    • Laskuntulos

      Kr.net kerroppa missä kohtaa Uuden Testamentin kirjeissä pakanakristittyjen KÄSKETÄÄN pitämään juutalaisten sapattia?

      • Sapatti ei ole juutalaisten sapatti, vaan kaikkien ihmisten. Sapatti annettiin jo luomisviikolla, ennen kuin maailmassa oli ainuttakaan juutalaista. Neljännessä käskyssä meidän käsketään pyhittää sapatinpäivä, eikä kukaan luule, että kymmenen käskyä on vain juutalaisille. Jeesuksen mukaan sapatti on ihmistä varten, eli koko ihmiskuntaa varten. Jeesus ei sano, että sapatti on juutalaista varten.

        "Joka kuukausi uudenkuun päivänä ja joka viikko sapattina tulee kaikki liha kumartaen rukoilemaan minua, sanoo Herra." (Jes. 66:23) - Kaikki liha, ei pelkästään juutalaiset.

        Sapattikäskyä ei erikseen toisteta Uudessa testamentissa, eikä ole tarvetta, sillä Jeesus sanoi, että laista ei katoa pieninkään piirto. Koska laista ei katoa pieninkään piirto, myöskään sapattikäskystä ei katoa pieninkään piirto.


      • Laskuntulos

        Meille pakanakristityille annettiin Uudessa Liitossa muutama käsky, mutta sapattia ei mainita sanallakaan. Kun liitto vaihtuu, niin lakikin vaihtuu. Olihan vanhan liiton virka kadotustuomion virka (2Kor.3:9)!


      • tottahan.seon
        Laskuntulos kirjoitti:

        Meille pakanakristityille annettiin Uudessa Liitossa muutama käsky, mutta sapattia ei mainita sanallakaan. Kun liitto vaihtuu, niin lakikin vaihtuu. Olihan vanhan liiton virka kadotustuomion virka (2Kor.3:9)!

        voe tokkiisa, sitähän se helluntaisaarnaajakin sano. Yheksän käskysannaa meitil kuuluu, mut se sapatti. Se kiiluu niiin kiivaasti ja näöttää muotojumalisuutemme, ettei sitä kannata esittää uskovaisille kiintopisteeksi. Siksi se kielletään ehottomaksti.
        Raamatun tottuuvesta meitin ei pivä pittää kiinni, sillä vilunkiveljien kirkossa se tuntuu lainpitämiseltä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3075
    3. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3070
    4. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    5. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    6. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3065
    7. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    8. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    9. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe