Niinistö ainiona Pres. Ehdokkaana !

Vlehtelusallitua

Väittää ettei Suomalaisten tuloerot ole kasvaneet . ( Ukko ihan pihalla vissiiin ihan kaikesta ? ) LEIPÄJONOTKIN ON VISSIIN AVARUUSOLIOTA .

11

93

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fiksumpiakin.on.tarjolla

      Niinistö näyttää olevan tyhmä. Ihan oikeasti. Muistikin prakaa. Ei jatkoon!

    • Haans.seA
    • Valtteri-pysäkillä

      Eihän se huomaa mitään kun on omat varansa piilottanut veroparatiisiin ! Kärähti Panamsotkun paljastuttua, kuten Sipiläkin. Siis itse kiertää veroja ja vaatii muita maksamaan nöyrästi. Niinistön rikollisesti välttämillä veroeuroilla olisi voitu vaikka saada jihadisteille kuudes lämmmin ateria vokkehin. Eikö tuo ole jo rassissmia, pitää sotureita nälässä.

    • rahalla.plluavainsaa

      ikävä fakta
      armeijan ylipäällikkö pres. niinistö allekirjoitti vuoden lopussa kansan vihaamaan aktiivimalli rankaisulain ja saman ed. vuoden alussa niinistön tukema sipilän hallitus alensi entitöikseen työttömien ja eläkeläisten tuloja ennestään, siis tuplarankaisu köyhille vuodessa

      niinistön aikana sattui ensimmänen terroriteko suomessa, maahanmuut. invaasio hallitsemattomasti jne.jne.

      ei voi todellakaan kehua

      omia etujaan vain ajanut nyk. presidentti ja rikkaan sisäpiirin

      nuori palkkiovaimo kokooomuksen sisäpiiristä jne.. siihe painaa kermapiirakkaa kymmene vuotta enneku väkisin kemikaaleil onnistuu, vaalivauva ..härskiä, etten sanos??

    • homowan

      tuhka kasseja nämä suome poliitikt

    • kogdff
      • tuloeromysteeri

        Miten tuloerot ovat voineet olla kasvamatta? Perusturvaa on leikattu ja sijoittajat takovat ennennäkemätöntä tulosta. Vai koskevatko tutkimukset vain kokoaikatyötä tekevien ansiotuloja?


      • sentähren
        tuloeromysteeri kirjoitti:

        Miten tuloerot ovat voineet olla kasvamatta? Perusturvaa on leikattu ja sijoittajat takovat ennennäkemätöntä tulosta. Vai koskevatko tutkimukset vain kokoaikatyötä tekevien ansiotuloja?

        Tämä koskee vissiinkin palkansaajia ja siksi vähän niinkuin valeuutinen! Eläkeindeksi jäädytetty työttömyysturvasta leikataan....


    • LurdKussel

      Juu, leipäjonot on utopiaa avaruudesta. Ja valtakunnassa kaikki hyvin. Niinistö elää kupoli päänsä ympärillä.

      • höpöhöpö

        No Hursti kertoi eilen ILtalehdessä, että leipäjonoista loppuu jaettavat elintarvikkeet pian, kun jonoihin on tullut paljon lisää avun tarvitsijoita. Että silleen.


      • huijausta

        Näin meitä huijataan. Yo. Ylen linkki:
        "Esimerkiksi leipäjonot nykypäivän Suomessa voivat olla merkki yhteiskunnallisen eriarvoisuuden lisääntymisestä, mutta varsinainen todiste siitä ne eivät ole.

        "Ensinnäkin leipäjonoja on ollut 1990-luvun alusta asti ja toiseksi leipäjonoissa jonottavat voivat Jäntin mukaan olla niin pieni osa väestöstä, että se ei näy koko maan tilastoissa."


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1683
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1635
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1544
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1405
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1365
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      901
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      448
      885
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      835
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe