Kadermonkadun alituksen paikkaa ei ole suunniteltu

populististapotaskaa

Ympäristöyhdistys oli huomauttanut, että suunniteltu radan alikäytävä on väärässä paikassa. Vastine, jonka kaupunginhallitus hyväksyi, perustelee, että yleiskaavan laatimisvaiheessa alituksen paikka olisi selvitetty. Ei ole. Alitus on periaatteellisesti piirretty samaan kohtaan, missä on nykyinen ylikäytävä. Alituksen vaihtoehtoisia paikkoja, siis parasta paikkaa ei ole selvitetty.

Yleiskaavan valmisteluvaiheessa tuli selväksi, että on tarve yhdistää radan pohjois- ja eteläpuolet paremmin keskustatoimien parantamiseksi. Se, että ylikäytävä muutetaan alikäytäväksi ei muuta tilannetta mitenkään. Jos alikulku johtaa suoraan tai lähelle Vuorikatua, silloin tilanne paranee ja radan molemmilla puolilla sijaitsevat keskustatoiminnot yhdistyvät nykyistä paremmin.

Koululaisten liikkumisen turvallisuus paranee yhtälailla, jos alikulku sijoitetaan lähemmäksi siltaa.

Kaupunginhallituksen hyväksymä perustelu on poliittinen, ei realismiin perustuva.

28

517

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalliinveronmaksaja

      Erittäin harmillista. jos radan alitus rakennetaan nykyisen ylikäytävän kohtaan. Samalla rahalla saisi enemmän. Poliitikkojen pöyhkeys on ennennäkemätöntä ja kallista. Poliitikot puoluepolittisine tavoitteineen ovat kaupungin järkevän kehityksen suurin pullonkaula. Ymmärtämättömyys pakenee poliittisten ryhmäpäätösten taakse. Voisi tehdä viisaammin.

    • hangonmeininki

      Älä luule että ruottalaiset haluaisivat siirtää tunnelia piiruakaan, Jos menee äänestykseen niin RKP-äänin ryhmäpäätöksellä Kadermonkatu voittaa.

    • Juhanpoika

      Voi hyvät hyssyrät!
      Kyllä teidän pitäisi aikaisemmin reagoida näihin kaikkiin asioihin! Ei se auta enää kun on jo p...t h...issa!

      • mitäolettehnytasianeteen

        Merelläkun ajetaan, niin aikaisemmin valittua kurssia voi muuttaa, ettei mene karille. Sipilä on osoittanut, että päätöksiä voi julkisellakin puolella perua. Sitä nimitetään viisaudeksi.


    • järkikäteenrkp

      Vuorikadun liittyvän sulkeminen alikulun takia on paljon parempi vaihtoehto kuin Puistokadun liittymän sulkeminen. Kadermonkadun alikulku aiheuttaisi liikenteen huomattavan lisääntymisen Tarhakadun kautta, mikä tarkoittaa suoraa uhkaa koululaisten turvallisuudelle. Liikenne kulkee polkupyörätelineiden ohi. Hanko-Pohjoisesta tullessa ja kääntyminen Tarhakadulle 80 kilometriä tunnissa... Onneksi suunnitelma palautettiin valmisteluun. Kadermonkadun kohta ei ole loppuun asti ajateltu asia. Huomaa heti, että se on poliittinen päätös, ei järkipäätös. Järkipäätös on rakentaa alikulku Vuorikadun kohtaan. Liikenneympyrän voi siirtää sillan toiselle puolelle. Toisaalta silloin ei liikenneympyrää edes tarvita, kun tulee vain liikenne torilta ja satamasta.

      • tänkpådet

        Jos alikulku tulee nykyiseen paikkaan, niin Vuorikadun voi unohtaa. Kun Tokmanni ja S-Market ovat muuttanut pois, niin mikään tarve ei vie Vuorikadulle. Vuorikadun elinvoiman voi säilyttää, jos jalankulkijat ja pyöräilijät ohjataan sinne alituksen kautta. Kadermonkadun alitus ohjaisi kevyen liikenteen Puistokadulle ja autot Tarhakadulle. Kohtauspaikaksi tulisi Ratakadun, Puistokadun ja Tarhakadun risteys!!! Tarhakadun liikenne kasvaisi ja aiheuttaisi koululaisten ja ajoneuvojen vaaratilanteita. Kasvava ajoneuvoliikenne ajaisi ruotsalaisen koulun ruokalan ja pyöräparkin ohi. Onko Tarhakadulla asuvat edes ymmärtäneet, miten Kadermonkadun alikulku vaikuttaisi heidän elämäänsä? Liikenteen melu lisääntyisi. Jurnutusta molemmilla puolilla taloa. RKP:n ryhmäpäätökset ovat meidät tähän tuoneet. Enemmän järkeä, vähemmän politiikkaa.


    • järkikäteen

      Toivottavasti uusintakierroksella alikulku suunnitellaan oikeaan paikkaan.

      • taasvitkutellaan

        Nykyinen ehdotus on ainoa joka VR hyväksyy. Jos ei kaupunki saa minkäänlaisia päätöksiä aikaan VR sulkee toisen ylikäytävän ja kaupungilla ei ole mitään sanottavaa. Alue on VRn hallinnassa ei kaupungin. Vastustamalla VRn ehdotusta politikot näyttävät minten vähän he välittävät kaupunkilaisista esim. vanhuksista jotka liikkuvat joko pohjoipuolesta keskustaan tai keskustasta esim. terveyskeskukseen. Sillan kautta on vaikea liikkua rollarilla.


    • turtapalli

      tuskin se VR:ää liikuttaa mihin se alikulku rakennetaan kunhan se ei häiritse heidän toimiaan ja se häiritsee yhtä vähän rakennettiin se kadermonkadun tai vuorikadun jatkeeksi joista jälkimmäinen on ehdottomasti parempi,jälkimmäinen palvelee pikemminkin petterssonien jälkikasvua mikä on RKP:n tarkoitus osoittaa että meitä kannattaa äänestää me huolehdimme teistä ja nakkaamme paskat muille tämä alikulku on myös suuressamäärin poliittinen päätös myönnettiin se asia tai EI.

      • turtapalli

        korjaan että ensimmäinen vaihtoehto palvelee pikemminkin petterssoneja:-)


    • Järkikäteen

      Alikulku Ylikuluksi, siis toisella kierroksella! Jotain järkeä suunnitelmiin, kiitos!

    • naurismaanaidat

      Nauraa naurismaan aidatkin jos surkean velkainen kaupunki aikoo taipua VR:n painostukseen ja maksaa miljoonia jostakin tunnelista. Muualla maailmassa kyllä valoilla osataan kulkea katujen ja teiden yli. Junien vauhti ei tuossa kohdassa saa olla tuhattajasataa joten mitä ihmeen vikaa siinä valonappulassa on. Tämä on taas niitä Bernerin uusideoita joita Suomessa on nähty viime aikoina. Rekkojenkin pitää oppia ymmärtämään että ei vaivaista Korsmaninkatua voi ajella miten sattuu.
      Jotenkin nyt tuntuu siltä että Hanko on totaalisesti rähmällään kaikkeen mikä koskee satamaliikennettä. Jos yksi järjen ääni kuuluu niin kymmenet hyökkäävät kuin hyeenat kampittaakseen tämän äänen,

      • EteenpäinMennään

        Tästä hankkeesta on puhuttu jo paljon ennen Bernerin tuloa Liikenneministeriön pomoksi. Ja evp voisi katsoa pikkusen peiliä, argumentit loppuivat jo aikoja sitten, sen jälkeen on eletty toistojen aikakausi.


      • Ratatas

        Radat, alikulut, ylikulut ja muut ei kuulu mitenkään VR:lle. VR ja muut rautatieyhtiöt eivät omista niitä. Oikea taho on liikennevirasto!


    • Eivoiymmärtäätätä

      Hangossa on pakkomielteiden paratiisi. Se mitä joku joskus on pähkäillyt, kuinka kelvoton idea tahansa, siitä pidetään kiinni, vaikka parempia ja halvempiakin vaihtoehtoja olis!

    • kustatuleekunpissii

      Miksi demarit haluavat rakentaa Kadermonkadun jatkeeksi, vaikka se on syvältä? Kaikki demarit vastustivat suunnitelman palauttamista uuteen valmisteluun. Onko Jormalla joku vika ajattelussa vai Kavan mietteet eksyneet jostain syystä? Järkevät ihmiset rakentaisivat alikulun sinne, mistä siitä on hyötyä: Vuorikadun kohtaan. Muuten Vuorikadun saa liikekeskitymänä unohtaa. Oikeasti. Jos se on tavoite, niin sitten on ihan sama. Mutta, jos halutaan, että Vuorikadulla on elämää ja liikkeitä, niin alikulku pitää rakentaa Vuorikadun jatkeelle. Väitteet, että VR:n tuki on sidoksissa Kadermonkatuun, ovat puppua. Valehtelulla on aina jokin motiivi. Erikssonin lapset voivat mennä kouluun yhtä lailla Vuorikadun alituksen kautta. Siitä on se etu, että liikenne ruotsalaisen yläasteen ja lukion ruokalan takaa ei kasva, kun Puistokadun liittymää ei suljeta. Kadermonkadun alikulku lisäisi onnettomuusriskiä Tarhakadulla. Oikeasti. Populistiset puheet eivät ole sukua realismille. Ajatelkaa vähän!

    • kertokaasehänelle

      Puistokadun liittymän sulkeminen lisää Tarhakadun liikennettä. RKP ajoi sitä aikaisemmin, Nyt SDP ajaa asiaa. Tarhakadun liikenne vaarantaa koululaisten turvallisuuden ja aiheuttaa lisää meteliä Tarhakadun asukkaille. Turvaliivit kaikille ruotsinkielisen koulun oppilaille.

      • MissäJärki

        Lapsellinen kommentti.


    • Joooeiii

      Taas tiedetään enemmän ketkä ovat tämän rintaman takana.

      • kyllävaanon

        ei-demarit Jorman johdolla


    • Ylikulunpuolesta

      Alikulku on ehdottomasti sopivampi ylikuluksi! Mitä järkeä on upottaa miljoonia raiteiden alle, alikulusta tulee puolinainen ilman kattoa, vaarallinen ja epäkäytännöllinen. Hangon keskustan Status on myös muuttunut viime vuosina Paljon! Keskusta ei ole enää Niin tärkeä, että sinne pitäisi rakentaa jopa raskas ja kallis alikulku!

      Suunnitelkaa nyt jo ihmeessä se ylikulkuränni!

    • Kukaosaasanoa

      Kysynpä vaan, että montako milliä Hangon budjettia säästyisi jos rakennetaan alikulun sijasta ylikulku???!

    • Järjenkäyttöä

      Ylikulku on huomattavasti halvempi, realistisempi ja turvallisempi vaihtoehto. Hangossa jokainen rahan säästämiskohde on tuiki tarpeellinen.

    • Kumipyörätuki

      Koko tää suunnitelma on ihan älytön. Minkä takia se on tehty? Ja kenen pyynnöstä? Miksi ratapiha pitää sulkea? Keinotekoista koko homma koska sinne kuitenkin pääsee aseman kautta jos nyt haluaa mennä tutkimaan vaunujen sisältöä. Vai perustuuko se johonkin ihmeelliseen vaaratilanne -tilastoon? Kos niin on pyydän hankolaisia tulemaan Helsinkiin ja seuraamaan esim Mannerheimintien liikennettä. Valoilla sielläkin pärjätään. Ja vielä yksi asia: Mitä tekemissä VR:llä on Kadermonkadun tunnelin kanssa. Ei sitten niin yhtään mitään. Tai ehkä ovatkin yhtäkkiä päättäneet tukea kumipyöriä suunnitelmissaan.

    • Tyhmiäköovat

      Totta kirjoittelee edellinen. Miksi ei voida laittaa valoja kadermonladulle? Ja jatkeeksi valopuomia rautatien ylitykseen. Onko hankolaisten ymmärrys oppia näitä liikennemerkkejä HUONOMPI kuin hesalaisten?

    • Hankolaiset-ko-ontyhmiä

      Hangon kaupunginvaltuusto kokoontuu ylimääräiseen kokoukseen tiistaina 6.3.2018 klo 19. Kokouksessa käsiteltävä asia: Asemakaava ja asemakaavan muutos/ Rautatien alikulkutunneli, Kadermonkatu-Puistokatu / Asemakaavan hyväksyminen Jouko Kavander valtuuston puheenjohtaja https://www.hanko.fi/ajankohtaista/ajankohtaista/ylimaarainen_valtuuston_kokous_6.3..11059.news
      Eli vaaleilla valitut päättäjät tekevät päätöksensä. Jonkun mielestä se on hyvä ja jonkun mielestä huono. Pääasia että asiassa tehdään päätös. Ja jotta turhat rutinat loppuvat, niin äänestyslista myös nettiin kokousaineiston mukana, kiitos.

      • halollapäähänjakaivamaan

        Kuka esittelee? Ei ole käsitelty hallituksessa? Onko tämä demareiden saneludemokratiaa? Demarit olivat muutoksia vastaan yhtenä ryhmänä. Minkä takia? Nyt yrittävät runnoa asian läpi, vaikka muutostarpeita suunnitelmaan on? Tää on tätä kavaa, siis kaavaa. Alkaa vaikuttaa Ivalon touhulta. Siellä ministeriön kehoituksesta on puolet poliitikoista siirrettävä sivuun, kun ovat tehneet konnuuksia. Me odotamme vielä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä.


      • edustajienäänitorvi

        Turhat rutinat pois, me ollaan asia jo demarikamarissa päätetty monta kuukautta sitten, mennään jo eteenpäin. syteen tai saveen, eteenpäin, jaksa tätä selvää asiaa vatvoa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe