Aurinkopaneelit voivat tulla kalliiksi

Verotusta

20

423

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • FdxE9HMo

      Kaikki tullimaksut menevät Brysselin kassaan. Suomi saa siitä pienen keräyskorvauksen.

      • kuuse.tustahanse

        Miksi kusettajat sitten niin kovasti vonkaavat Donald Trumpin tullimaksuista, kun itse peräävät meiltä suomalaisilta paljon - siis paljon - suurempia tullimaksuja ja ALVeja !!


    • hullujen.hommia

      Aurinkopanelit Suomen ilmastoon on jo kuollut ajatuksenakin.

    • järki-investointi

      Maksaa nykyään suunnilleen 80 senttiä/watti. Säädin ja akut tietysti päälle, koska systeemi ei toimi ilmankaan. Tässä vaiheessa talvea alkaa jo virkoamaan.

    • Tulossa_on_EU-vero

      aurinkopaneeleille. Tavoite on, että kaikki suomessa käytettävät aurinkopaneelit ovat rekisteröityjä, ja tarvittaessa niitä voidaan ryhtyä verottamaan. Tällä pyritään ehkäisemään etelä-Euroopassa ja etenkin Espanjassa jo syntynyttä ongelmaa, jossa ihmiset lataavat sähköautoja aurinkopaneelilla kerätyllä sähköllä. Tämä kun katsotaan veronkierroksi.

      Suomessa ei aurinkopaneeleilla vielä ole yhtä suurta merkitystä kuin aurinkoisessa etelä-Euroopassa, mutta verottajan ja viranomaisten pelot kansalaisten "ansiottomasta edusta" ovat silti jo suuret. Espanjassa jo hyvän aikaa sitten on poliisi ryhtynyt tekemään paneeliratsioita, jossa "laittomat paneelit" särjetään. Eikä suomen poliisin ja poliisihallituksen toimintafilosofian tuntien tällainen ole poissuljettua suomessakaan, jos verottaja havaitsee aurinkopaneelien asiatonta käyttöä (eli sähköauton lataamista).

      Tässä ei ilmastolla tai luonnonsuojelulla ole mitään väliä. Puhdas energia on viranomaisten vihollinen, jos siitä ei orjana maksa nöyrästi massiivista näivettävää verotaakkaa.

      • naurunappo

        Täh? Siis paneeleja poliisi särkee? Laitonta käyttöä? :D - tuonhan nyt täytyy olla ihan puppua..jokainen saa käyttää aurinkoenergiaa mihin tahtoo.


      • naurunappo
        naurunappo kirjoitti:

        Täh? Siis paneeleja poliisi särkee? Laitonta käyttöä? :D - tuonhan nyt täytyy olla ihan puppua..jokainen saa käyttää aurinkoenergiaa mihin tahtoo.

        Anteeksi, korjaus, luulin tosiaan tuota soopaksi. Löytyyhän näistä Epsanjan "solar policeista" juttua...hyi helkkari mutta on sairasta touhua....
        https://www.thelocal.es/20131112/spains-solar-police-to-kick-in-your-door


      • sääntöä

        ihmiset ei saa tosiaan olla oma varaisia, samoin kävi liikenteen kanssa kun käytetiin vaihto ehtoisia polttoaineita niin uusiin autoihin tuli poltto aineen tunnistimet,


    • TullitKiinasta

      pitäisi poistaa, jotta ihmiset voivat ostaa halvalla tuotteita Kiinasta. EU:ssa on niin kallista, että on parempi jättää tuotteet ostamatta kokonaan.

      • samaa.mieltä

        Kannattaa antaa kiinalaisten tehdä kaikki, sillä suomalainen duunari on hiton ylihintainen ja laiska.


      • tosikommari
        samaa.mieltä kirjoitti:

        Kannattaa antaa kiinalaisten tehdä kaikki, sillä suomalainen duunari on hiton ylihintainen ja laiska.

        Ja suomalainen riistoporvari kiskoo asumisesta ja ruuasta ylisuuret voitot omaan paksuun pussiinsa, joten duunari ei kiinanpalkoilla pärjää.


    • yksinkertaistasakkia

      Vai on oikein rakennusteollisuus toivonut. Kyllä ovat amerikkalaisetkin hemmetin yksinkertaista sakkia, jos joku kuvittelee aurinkosähkön olevan uusiutuvaa ja vähentävän kasvihuonekaasuja. Ilman maaöljytuotteita ei rakenneta yhtikäs mitään. Aurinkopaneeli on käytännössä maaöljypaneeli. https://yle.fi/uutiset/3-10199080

    • Maantierosvo

      Miksi yksityinen ihminen ei saisi tilata tuotteita Kiinasta? Miksi meidän pitäisi elättää Kärkkäisen, Tokmannin, Tuontitukun,Hongkongin yms. kauppiaita? Sieltähän nekin kaiken tavaransa tilaa, ja lisäävät hintaa kummenkertaisesti. Ei minulla ainakaan ole varaa tuhlata vähiä rahojani noille kauppiaille.

    • HyväSuomi

      Onks tää nyt sitä surullisenkuuluisaa kotimaista "vapaata markkinataloutta" jos tavallinen kuluttaja joutuu maksaa kaikenmaailman polkumyynti- ja mitälie tulleja, mut yrittäjä joka tilaa saman tuotteen samasta paikasta, ei joudu!? :/

    • energy_tax

      Eipä näytä polkumyynti haittaavan monissa muissa kiinasta tuotavissa tarvikkeissa.

      Epäilen silti tuota 1000w paneelia? Ei ole näkynyt yli 300w tähän mennessä.
      Jos 5 paneelia 1000w saisi 1000e ja siihen akut, säätimet ja kaapelit sekä asennukset (ehkä yht. 3000-4000e).
      Alkaisi näillä Caruna hinnoilla off the grid kiinnostaa kummasti.
      Investointi maksaisi itsensä 3-4v.
      Tietysti varalta on syytä olla takka ja aggregaatti.

      Epäilenpä että juuri siirtoyhtiöt ovat lobanneet tämän "polkumyyntitullin".
      Siinähän voisi käydä niin, että omakotitalot ja pk-yritykset siirtyisivät pois kuppaus siirtoverkosta.

    • Lyhyt-paneelin-ilo

      Sähkölämmitteisen talon sähkölaskusta 57% on Valtion perimiä veroja. Öljylämmitteisen talon öljylaskusta vain 43% on veroja, ikäänkuin fossiilinen öljy muka olisi puhtaampaa.

      Kiinasta tuotetun aurinkopaneelin 60% suuruinen tuontitulli ja vero on samaa tasoa kuin suomalinen, normaali sähköverotusho on. Valtio verottaa sähköä aivan tajuttomalla osuudella.

      Ei mene kauaakaan, kun omalle katolle asennettuihin aurinkopaneeleihin aletaan vaatia verottajan hyväksymää kWh-mittareita. Valtio verottaa käytetyn aurinkosähkön mukaan.

      Espanjassa on jo kiellettyä asentaa omia aurinkopaneeleita.
      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013111417718633_ul.shtml

    • purilaissähkö

      Aurinkosähkö maksaa kuulemma hampurilaisaterian verran. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005778896.html

      • ei_ole_käyttöä

        Mihin sitä investointi-intensiivistä melkeinilmaista sähköä kesällä tarvitsee muuhun kuin kylmälaitteisiin ja pariin 10 watin tuulettimiin?


      • se-vain-että

        Jutussa ei kerrota paljonko paneelit tulivat maksamaan. Siilä rahalla olisi varmaan saanut useammankin hampurilaisen? Ja veikkaanpa että kuvan paneelit eivät ole kovin pitkäikäisiä.


    • Llvvk

      En ymmärrä, että sähköllä on perusmaksu ja siirtomaksu! Toinen tai toinen, ei molempia. Kun tuotat paneeleilla sähköä yli oman tarpeen, siihen lisätään siirtomaksu, kun se tekee mutkan yhtiön verkossa! Laillistettua ryöstämistä!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1681
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1622
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1535
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1402
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1364
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      898
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      885
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      441
      879
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      832
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      818
    Aihe