Systembolagetin pahin uhkakuva on nyt toteutunut ja Ruotsin nuoriso intoutunut tekemään neloskaljan hakureissuja Suomen maitokauppoihin. Vaikka neloskalja on Ruotsissa halvempaa kuin Suomessa, niin neloskaljaa ei saa Ruotsissa myydä alle 20 vuotiaille.
Näin ollen voimme syyttää Suomen nykyhallitusta siitä, että Ruotsin nuoriso alkoholisoituu pari vuotta aikaisemmin kuin ennen.
Ruotsin nuoriso alkoholisoituu Suomen IV-kaljasta
6
80
Vastaukset
- hinnakirit
Ruotsissa maksaa esimerkiksi puolen litran tölkki A Lapin Kultaa 5,2% 13,90kr + pantti, eli euroissa 1,41 + pantti. Sama on Suomessa vaikkapa Prismassa 2,79 eur + pantti.
Suomessa neloskalja on siis käytännössä 2 kertaa kalliimpaa kuin Ruotsissa.
Menikö neloskaljan tulo ruokakauppoihin niin kuin piti? Mielestäni ei.
Vertailun vuoksi Latviassa maksaa vastaavaa lappalaista 24x33cl keissi 11,90e. Puolen litran hinnaksi tulisi siis 75,1 senttiä. - jckndndmdmdmd
ja ruotsissa tosiaan tarkastetaan paperit. itse jouduin kolmekymppiseksi asti näyttämään paperit aina. kaiken huippu on, kun nelikymppisenäkin joskus kysytään.
- näkeenaamasta
Tuo 30v paperiraja on ollut Suomessakin käytössä jo useamman vuoden.
- trtrgrtgtrgtrg
Kyllä multa kyselllään suomessa aika usein ja ikää 31v varsikin jos parraan leikaan pois. Harvoin kun alkossa olen käynyt ei kyllä kysellä mutta lähimarketin myyjättäret jaksaa aina kyselä vaikka jo tuttuja olemme vuosien saatossa.
- SoWhatSitten
No, entä sitten , verorahat jää Suomeen.
- viina-on-myrkkyä
Ja alkoholihaitat jäävät Ruotsin maksettavaksi. Samalla tavallahan suomalaisetkin kiertää veroja käymällä viinansa Virosta. Jos ei kuuluttaisi EU:hun niin ei olisi tätäkään ongelmaa. Venäjälläkin pitää olla 24h että saa tuotua viinaa. Kuka hullu lähtisi vuorokaudeksi Venäjälle?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815