Turkki ja USA ovat kaksi erinomaista esimerkkiä kuinka sairaita natomaat ovat ja kuinka raukkamaisia ja vaarallisia nuo pelkurit ja omat ystävätkin hätään jättävät liitoutumat ovat.
Gurdit ovat tehneet suurimman työn terroristien vastaisessa työssämutta heidän avunhuuto hukkuu tyhjään.
Natomaat ovat sairaita ja kehittymättömiä!
22
193
Vastaukset
- kissamies57
Turkin historiassa on kansanmurhia suoritettu ennekin ja USA ja nato ei herää ennekuin Erdoapinan joukot ovat jo Jerusalemissa ja silloin se on jo myöhäistä.
- PaholaisetAsialla
Venäjä on kuuleman mukaan antanut "siunauksensa" Turkin hyökkäykselle kurdien kimppuun.
Eli Perkele siunaa Saatanan tekoja.
- Hyrhyrrrr
Nykyistä Turkkia pitääkin verrata moraaliltaan toisen tyrannin johtamaan Putistaniin.
- kissamies57
Pariisissa ja euroopan kaupungeissa gurdit marssivat jo kaduilla ,mutta YLE ei tiedä täsätä mitään.Onhan siellä turkkilaisia idioottejakin osoittamassa typeryytensä ,mutta kuka heitä uskoisi.
- kissamies57
kissamies57 kirjoitti:
Pariisissa ja euroopan kaupungeissa gurdit marssivat jo kaduilla ,mutta YLE ei tiedä täsätä mitään.Onhan siellä turkkilaisia idioottejakin osoittamassa typeryytensä ,mutta kuka heitä uskoisi.
mitä tästäkin opimme?että ei ikinä kannata liitoutua naton joukkojen kanssa yhteiseen rintamaan toisia keksittyjä vihollisia vastaan.
- kissamies57
Turkki ei ole pannut tikkua ristiin yhdenkään terroristin kukistamiseksi,vaan päin vastoin he tukivat isistä vaikka yle ei siitä mitään ole tietäväinään.
Parasta mitä USA voisi nyt tehdä olisi aseistaa gurdit parhailla hyökkäysvaunuilla ja aseistuksella että euroopan sairas mies saataisiin hiljaiseksi ja sairasvuoteelle.
- beethooven
Turkki mätäperse ei mahda kurdeille surkeine natoineen yhtään mitään edes tosiasiassa.
- Per-kel
Kyllä Erdoapina nyt uskaltaa kun on luvassa Venäjän ohjukset ja Nato jäsenyys.- Jokohan seuraavaksi koko Kypros ja Rhodos ?
- katso.ja.ihaile
Kehittymätön San Diego
http://www.telegraph.co.uk/content/dam/Travel/2016/August/san-diego-AP75672386-xlarge.jpg - katso.ja.ihaile
Kehittymätön Miami
https://www.discotech.me/wp-content/uploads/2014/11/miami.jpg- kissamies57
eihän ne osaa edes ajaa autoakaan jos automaattinelipyöräkulkuneuvot jätetään pois,sillä vain amerikkalaisille tehdään automaattilaatikot kun eivät vaihteista ja kytkimestä mitään ymmärrä.
https://www.youtube.com/watch?v=vWqwxw1oaio
- KehittymätönVenäjä
Kehittynyt Venäjä.
Valitettavasti ei ole esittää yhtään videota, ei ensimmäistäkään.- kolli57
Joka ei ole Moskovaa nähnyt ei tiedä kauneudesta mitään.
https://www.youtube.com/watch?v=pnN2BNrSrXY
- katso.ja.ihaile
Kehittymätön Boston
https://www.spotifyjobs.com/wp-content/uploads/2016/12/spotifylocations465x465_boston-1.jpg?fit=465,465&w=640 - Aktivoidu
Kuinka paljon amerikkalainen tienaa, että määritellään köyhäksi?
Venäjällä on 20 miljoonaa, jotka tienaavat alle 4 euroa päivässä.
Mene sinäkin Venäjälle aktivoitumaan!- kolli57
Älyä ei mitata rahassa,sinä olet siitä hyvä esimerkki.
- katso.ja.ihaile
Kehittymätön Jersey City
https://d1l9wtg77iuzz5.cloudfront.net/assets/4907/197477/original.jpg?1501607382 - katso.ja.ihaile
Kehittymätön Philadelphia
http://photos.visitphilly.com/SchuylkillBoardwalk-Skyline-C.Smyth-1400VP.jpg - katso.ja.ihaile
Kehittymätön Phoenix
http://techaz.org/wp-content/uploads/2016/10/7c16799adbfc31cccd76c3c795f1b667.jpg - katso.ja.ihaile
Kehittymätön Minneapolis
https://fthmb.tqn.com/QD1ucoDX1F4DotaAfp3eFe2FQZo=/4208x2366/filters:fill(auto,1)/minneapolis-minnesota-downtown-skyline-466602139-592365b55f9b58f4c088b1d2.jpg
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081668Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai961590Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961496Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541394Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341362Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48893Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115882Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii420857Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290826Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347812