8.2 tärinät Alaskan edustalla, tuleeko tsunami?

asteikolla

19

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • höpöhöpö

      No Tyynenmeren alueella on ollut nyt viimeaikoina isoja järistyksiä ja tulivuoret ovat aktivoituneet koko alueeella. Että silleen.

    • uteli

      Mihin se tsunami sitten menisi jos sellainen tulisi?

      • höpöhöpö

        No vaikka Japaniin , Hawajille ja USA:n rannikoille. Jokohan taas on ydinvoimalat sähköttä ja sulavat niile sijoilleen ? Että silleen.


      • arvu

        Yleensä kait pois päin järistyspaikasta. Suuntaan vaikuttaa varmaankin myös se kuinka päin mannerlaatat tärinäpaikassa liikkuivat. Jos esimerkiksi toinen laatta putoaa vaikka metrin suhteessa toiseen, niin luulisi tsunamin lähtevän pudonneen laatan suuntaan, koska sinne päin tarvitaan lisää vettä.


    • odotantäristen

      Tsunamivaroitukset ovat jo kärsineet inflaation. Niitä annetaan varmuuden vuoksi ja yleensä perutaan melkein heti. Ei anna luotettavaa kuvaa mittausmenetelmästä ja varoitusjärjestelmästä yleensä.

      S24:n MM-etusivun päivitys takkuilee taas. Lienee tärinä tehnyt tehtävänsä.

    • höpöhöpö

      No ILtalehti kirjoittaa Tsunamivaroitus annettu koko Pohjois - Amerikan rannikolle. Että silleen.

    • sattuuhan.näitä
      • höpöhöpö

        No silloin ei ollut noita ydinvoimaloita pitkin Tyynenmeren rantoja, nyt niitä on siellä.
        Että silleen.


    • tosimassiivinen

      Aika lähellä maanpintaa, ja yli 8:n niin ei tiedä mitä seurauksia....

    • Jumala_rankaisee

      Jumala haluaa hävittää Trumpin USA:n ja Israelin!.

      • höpöhöpö

        No kenellä se sellainen Jumala on joka tappattaa kaikki meren rantojen asukkaat ?
        Että silleen.


      • huomannutOngelman
        höpöhöpö kirjoitti:

        No kenellä se sellainen Jumala on joka tappattaa kaikki meren rantojen asukkaat ?
        Että silleen.

        Ehkä se kantaa vaan kortensa kekoon liikakansoituksen torjunnassa.


    • Tfghhgf

      Usan itäranikko kaupungit olisi pahassa pulassa kun tollanen 60m korkea tsunami pölähtäs sinne, vaikkapa esim nyy yookkiin.

      • höpöhöpö

        No eikö tuolla USA:n länsi rannikolla ole muka kaupunkeja ? Että silleen.


      • Ka.onhan.siel
        höpöhöpö kirjoitti:

        No eikö tuolla USA:n länsi rannikolla ole muka kaupunkeja ? Että silleen.

        Onhan siinä mutta länsirannikko enempi ylänkö aluetta. Toki tuhoja tulisi sinnekin.


    • Stuppi

      Toivottavasti edes Kalifornian turvakaupungit huuhtoutuu mereen.

      • höpöhöpö

        No iltalehti kirjoittaa, että ensimmäisten tsunami aaltojen pitäisi saapua rannikoille Suomen aikaa 12:45 - 15:00 ja ensimmäinen aalto voi olla vielä se pieni aalto. Että silleen.


    • höpöhöpö

      No CNN kanavalla on tsunamin etenemiskartta Tyynellämerellä 3 h 6 h 9 h 12 h 15 h ja 18 h järistyksestä. Että silleen.

    • brittihuumoria

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1688
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1649
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1562
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1408
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1366
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      451
      898
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      889
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      842
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      819
    Aihe