Alunperin taukkiSaukin kannatus oli sama kuin hänen ÄO, mutta nyt Väyrynen menee ohi -
niin että HEILahtaa.
spurgu-Saukki: Nyt mie romahan!
-ei ole 6v saanut yhtikäs mitään aikaan. Pari kättelyä, ei mitään uudistusmista.
Iltalehden Accuscorella teettämä ennuste antaa Sauli Niinistön kannatukseksi 49,2 prosenttia.
Kaikki kahdeksan presidenttiehdokasta kohtaavat Ilta-Sanomien ja Helsingin Sanomien yhteistentissä tiistaina klo 16–18 Sanomatalossa.
Sitä ennen presidenttiehdokkaat osallistuivat maanantaina Susanne Päivärinnan ja Juha Ristamäen vetämään Iltalehden ja Alma Median tenttiin Alma talossa Helsingissä.
Lähetyksen alussa kerrottiin Iltalehden Accuscorella teettämä ennuste, jonka mukaan Sauli Niinistön tulos olisi 49,2 prosenttia. Tulossa olisi siis ennusteen mukaan toinen kierros. Toiselle kierrokselle pääsystä kisaavat Accuscoren ennusteen mukaan tasaväkisesti vihreiden Pekka Haavisto 13,6 prosentin kannatuksella, sekä valitsijayhdistyksen ehdokas Paavo Väyrynen 13,2 prosentin kannatuksellaan.
pahvi-Saukin KOK kannatus ROMAHTI alle puoleen
19
194
Vastaukset
Mikähän mahtaisi olla todellinen tilanne, kun lopultakin tämä tietotekniikan ihmemaa siirtäisi vaalit internettiin?
Vaikuttaa siltä, että kaikenlaisten turvauhka-selittelyjen sijaan sitä ei uskalleta tehdä pelossa, että nukkuvatkin saataisivat herätä änestämään.
Tuo turvallisuusselittely on niin kaukaa haettua skeidaa kuin olla voi, jos kerran suomalaisten kaikki asiat on voitu siirtää johonkin Suomi.fi-portaaliiin, eikä siinä nähdä minkäänlaisia uhkia tietosuojasta ja muusta yksityisyyden suojasta, niin onhan täysin käsittämätöntä, että vaalit, joita nyt ei ihan joka päivä edes käydä, eivät tätä menettelyä kestä.
Suurempi uhka kai nykymuodon lippu-lappuäänestyksessä ovat inhimilliset tekijät ja kuka ties parhaassa tapauksessa sopivasti kotiinpäin veto, ainahan voi tarvittaessa ja tiukan paikan tullen muutaman kupongin hylätä.
Maassa kun ei enää edes oikeuslaitokseen voi luottaa, kuinka sitten puoluesidonnaisiin ääntenlaskijoihin?- mistäuusipressa
Jos vaalit ja äänestys suoritettaisiin internetissä, niin millä voidaan varmistaa se, että kukaan ei äänestä jonkun toisen ihmisen puolesta tai anasta toisen ihmisen äänioikeutta.
Suomessa on vielä paljon äänestysikäisiä ihmisiä, jotka eivät osaa tai pysty hyödyntämään internettiä äänestämisessä tai edes pankkiasioiden hoidossa. - TupakkiukonHermotEiPidä
nikotiinispurgu Saukki sai hermoromahduksen, joten joutuu hermolomalle eläkkeelle
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005536143.html
Sauli Niinistö hiiltyi täydellisesti – tästä oli kyse, kun istuva presidentti otti yhteen Pekka Haaviston kanssa - VaaliMac
Media on toitottanut paska-galluppejaan agitaatiotarkoituksessa, kun Suomen ylimistö pelkää Suomen kansan todellista ääntä.
Nyt valhe paljastuu, kun ollaan äänestyksen kynnyksellä.
Näin vaaleihin vaikuttaa Suomen reliitti, ei se pahaksi leimattu Putin Venäjältä. Taisi USA:ssakin todellisuudessa tapahtua samoin kuin Suomessa nyt. mistäuusipressa kirjoitti:
Jos vaalit ja äänestys suoritettaisiin internetissä, niin millä voidaan varmistaa se, että kukaan ei äänestä jonkun toisen ihmisen puolesta tai anasta toisen ihmisen äänioikeutta.
Suomessa on vielä paljon äänestysikäisiä ihmisiä, jotka eivät osaa tai pysty hyödyntämään internettiä äänestämisessä tai edes pankkiasioiden hoidossa.Saman voisin kysyä tästä suomi.fi-portaalista.
Kuka takaa sen, ettei joku toinen pääse sinun henkilökohtaisiin tietoihisi ja muokkaamaan tai hyödyntämään niitä?
Mutta silti kaikki viranomaiskanssakäyminen ajetaan juurikin tuohon yhteen portaaliin, kuinka silloin näiden tietotekniikkaa taitamattomien käy?
Ei ole yhtään vähemmän luotettavaa suorittaa äänestys sähköisesti ja onhan tuo jo havaittu, etteivät nämä kevytkoulutetut vaalilautakunnatkaan osaa edes sitä vähää, että toimisivat laillisesti, alkaen laskutaidosta tai erityisesti sen puutteesta, kun äänestysliput pääsevät kesken loppumaan.
Ainoa este sähköiselle äänestykselle on se, että silloin suuri joukko nukkuvia käyttää myöskin oikeustensa ja lopputulos saattaa olla vähemmän eliittiä miellyttävä.- gffg7878jklklh980980
VaaliMac kirjoitti:
Media on toitottanut paska-galluppejaan agitaatiotarkoituksessa, kun Suomen ylimistö pelkää Suomen kansan todellista ääntä.
Nyt valhe paljastuu, kun ollaan äänestyksen kynnyksellä.
Näin vaaleihin vaikuttaa Suomen reliitti, ei se pahaksi leimattu Putin Venäjältä. Taisi USA:ssakin todellisuudessa tapahtua samoin kuin Suomessa nyt.EI Halla-aholaista akkaa valita Suomen pressaksi- se on ihan varma- äänestäkää Paavoa jos haluatte varmistaa Suomen tulevaisuuden- Niinistö vie EU-liittovaltioon vuonna 2025.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15138557/vayrynen-kertoo-tosiasioita-sauli-niinistosta
Epäkristillistä niinistön vaalikampanjaa tekee YLE-MTV3- ja muut EU-isonrahan ohjaamat iltalehdistö-mediat-
Väyrynen on omillaan- ja on oikeassa- maa tarvitsee kansanpresidentin.
(törkeää miten gallupeilla pelataan- ja ajetaan kansaa niinistön taakse- kun paavo alkoi nousta loppui gallupit.- älkää uskoko kokoomus-omisteisia gallup-toimistoja joita näytetään uutisissa. Nyt ajtaan höpö-uutista yksityiskohdasta Lissabon-hu9om,autuksesta, joka vaalienm jälkeen osoittautruu oikeaksi, mutta V<äyrylle koetetaan saadaharmia- Laura Hallasaari on selvä häviäjä- joka ei niinistölle ole uhka, mutta siksi Väyrystä ajetaan pois )
https://www.is.fi/presidentinvaalit2018/art-2000005527056.html
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801212200684587_pi.shtml
Uskokaa jo- Niinistö on EU-suuryritys-europiirien ajama ehdokas josta on mediassa luotu upea kuva ja massojen tunteisiinvertoavia puheita on mediatoimistot hänelle kirjoitelleet? (kuten propagandaministeriö-Göring aikoinaan)- tosiasiassa äijä on tuhonnut Suomen politiikallaan ja siitä ei media puhu sanaakaan- esim merkityksettömät Niinistön venäjäpakotteet on haitallinen vain Suomen viennille ja taloudelle- ei kenellekään muulle.
https://www.vauva.fi/keskustelu/3049835/paavo-vayrynen-rokittaa-sauli-niinistoa?page=3
https://kaksplus.fi/threads/paavo-vaeyrysen-mielestae-sauli-niinistoe-on-rikkonut-suomen-perustuslakia.2501699/
https://www.meidanperhe.fi/keskustelu/1014861/keta-aanestat-suomen-etua-ajatellen-vayrynen-ykkonen
https://keskustelu.suomi24.fi/t/15146042/epakristillinen-niinisto-vayrynen--suomen-asialla
https://youtu.be/GncxoW11v4Y
mestari Väyrynen:
"— Suomea hivutetaan Natoon pelottelemalla Venäjällä. Ei Venäjä meitä uhkaa. Mutta jos Suomi liittoutuisi sotilaallisesti, Venäjä näkisi uhan, joka tulee Suomen kautta, Väyrynen argumentoi.
Hän antaa huutia niin Suomen pakolaispolitiikalle, jota kutsuu holtittomaksi, kuin alkoholilaille ja alueellistamispolitiikalle, joita pitää vallitsevan politiikan aikaansaannoksina ja suurina virheinä.
— Kokoomuksen johtama oikeistosuuntaus sotii sitä kestävää kehitystä vastaan, jonka puolesta solmittiin sopimus YK:n kanssa. Alkoholilain kielteiset vaikutukset ovat kaikkien tiedossa, ja pääkaupunkiseudulle keskittävä alueellistaminen syö elinvoimaa muualta Suomesta. Sauli Niinistön uudelleenvalinta vahvistaisi vallitsevaa vahingollista oikeistosuuntausta.
Pitää korjata ne virheet, jotka saatanan tunarit ovat tehneet."
"... perustui siihen, että Niinistö jatkaa Paasikiven linjaa. Aloin jo yli vuosi sitten epäillä, että Niinistö ajaa kaksilla rattailla. Lopullinen niitti oli Kultaranta-keskustelut, jossa Niinistö ylitti toimivaltansa neuvottelemalla Euroopan unionin yhteisen puolustuksen järjestämisestä Mogherinin kanssa.
Frederica Mogherini on EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja ja komission varapuheenjohtaja."
"...euroon liityttiin perustuslain vastaisesti, ja tämänkin laintulkinnan takaa... Niinistö...
— Ruotsi ei liittynyt euroon, ja sen talous on kasvanut 25 prosenttia, kun Suomen talous on vain taantunut.
Vuonna 2014 Suomi solmi isäntämaasopimuksen — Niinistön johdolla, Väyrynen huomauttaa.
— Eduskunnan pitäisi tehdä muistutus tästä asiasta niille ministereille, jotka olivat sopimusta ajamassa."
https://kouvolansanomat.fi/uutiset/lahella/f07ce2a5-55a5-435f-a686-303b0dfc7844 Niinistö venkoilee isäntämaasopimuksesta
Sauli Niinistö selitti torstaina, että isäntämaasopimus on käsitelty eduskunnan valiokunnissa.
Jos kirjeen liite merkitään tiedoksi, niin ei se tarkoita käsittelyä, sillä asiasta ei tehty mietintöä eikä ole annettu lausuntoa! Eikä kansanedustajilla yleisemmin ollut edes sopimustekstiä!
Kolme muistiota valiokunnille. Ulkoasiainvaliokunnan keväällä 2014 saamassa esitettiin, että sopimus ei tuo uusia velvoitteita ja puolustusvaliokunnan vuonna 2010 saamassa oli vain sotaharjoituksista, vaikka sopimus koskee myös kriisejä ja sotatilaa. Loman aikaan elokuussa 2014 UV:lle kerrottiin muistiolla, että hallitus ja presidentti ovat päättäneet allekirjoittaa sopimuksen, ja se allekirjoitettiinkin presidentin läsnä ollessa 4.9.2014 ennen eduskunnan lomilta paluuta.
Sauli Niinistö on siis vaalikeskustelussakin johtanut harhaan. Puolueettomilla faktantarkastajilla olisi työmaata. Sauli Niinistö on joka tapauksessa ylin vastuuhenkilö.
Lain vastaisesti sopimuksesta ei ollut edes suomenkielistä käännöstä ja englanninkielinenkin saatiin julkisuuteen vasta allekirjoituksen jälkeen. Kun suomenkielistä ei saatu lainkaan, niin käänsimme sen omin voimin, ja toimitin pamfletin.
Kun Niinistö esittää, että ei sitä sopimusta paljon eduskunnan käsittelyyn kaivattu, niin tämäkään ei pidä paikkaansa. Hankkeesta tehtiin allekirjoitukseen mennessä yhdeksän kanteluakin. Pari harhaanjohtavaa muistiota, sopimustekstin puuttuminen ja päätöksenteko eduskunnan kesäloman aikaan olivat vaikuttamassa, että kansanedustajat olivat kyllä verraten ulkona asiasta. Johtavat poliitikot esittivät vääriä tietoja. Tärkein harhautus oli, että sopimus käännettiin ylösalaisin. Esitettiin, että sopimuksella Nato sitoutuisi antamaan tukea Suomelle, vaikka sellaisesta sopimuksessa ei ole sanaakaan.
Niinistö ei halunnut viedä Nato-sopimusta eduskunnan käsiteltäväksi, koska se olisi vaatinut perustuslain säätämisjärjestyksen ja olisi hylätty. Sopimushan on antautumissopimus. Olemme Naton kannalta kuin jäsen ilman jäsenmaksuja. Sopimuksen liitteen TA perusteella Nato voi tulla maahamme myös omalla ilmoituksellaan, kuten tapahtuikin keväällä 2016, kun USA halusi lennellä Rissalasta. Sopimus mahdollistaa myös atomiaseitten tuonnin. Sen vuoksi hallituksemme ei ole voinut allekirjoittaa uutta YK:n ydinkieltosopimusta.
Hyvää isäntämaasopimuksessa on, että siinä on vain puolen vuoden irtisanomisaika
Tällaista salailijaa ja kiertelijääkö some-kansa man presidentiksi haluaa????????
- Älä.äänestä.rikollista
Suomessa ei ole ollut koskaan rehellisiä vaaleja, lyijykynällä pitänyt äänestää, eikä kuvaa ei ole saanut ottaa. Coldmann on salaisessa piilopaikassa laskenut laput yhteen tietokoneellaan !
Sauli on veronkiertäjä rikollinen, paljastui Pannaman papereissa. Samoin Sipilä ja Stub .Eipä ihme että nämä rötösherrat ovat moneen kertaan ajaneet helpotuksia veronkiertoon.
Miksi matujen tuonnista ei ole puhuttu missään vaalitentissä ? Sehän on näiden vaalien suurin asia. EU eikoo työntää Suomeen 2 miljoonaa matua jo v. 2020 mennessä ! Vain Huhtasaari aikoo estää tämän .- Valepukkihuijaa
Vähän kannattaisi miettiä mitä vaheita kirjoittelee !
- EiRikollistaPressaks
Valepukkihuijaa kirjoitti:
Vähän kannattaisi miettiä mitä vaheita kirjoittelee !
Katsos kolmen sanan antifantti-poju lista Panama-papereista. Siellä ne on ja kymmeniä muita kokoomuksen rötösherroja. Löydät helposti jos äitiiantaa koneen lainaan. Voidaan sanoa perustellusti että kok on veronkiertopuolue.
- gupu
Prof. Paloheimo totesi, että Iltalehden tilaama ennuste on kyseenalainen, koska sen tekotavasta ei kerrota juuri mitään. Kuka vaan voi vetää hatusta minkälaisen ennusteen haluaa.
Tuollaisen ennusteen ja valeuutisen ero on hiuksenhieno. Iltalehti haluaa ilmeisesti klikkauksia, kun vaalit olleet niin tylsät tähän mennessä.
En minä ainakaan tiedä meneekö Niinistö ensimmäisellä kierroksella läpi. Hyvin mahdollisena sitä edelleenkin pidän.
En ottaisi tällaisia "ennusteita" kovinkaan vakavasti. Valliuurnilla se tulos ratkaistaan. - valegallup
Iltalehden tilaama ennuste on VALE-ENNUSTE. Sauli voittaa noin 58 %-62 % ääniosuudella.
- mistäuusipressa
Mitä sitten tapahtuu, kun Saulin ensimmäisen kierroksen äänestysprosentti jääkin alle 40%.
Jos suomalaisille oikein hyvä tuuri käy presidentinvaalin ensimmäisellä kierroksella, niin silloin Niinistö ja Väyrynen eivät edes voi osallistua toiselle äänestyskierrokselle.
- TyhmäLaumaÄänestääSN2
2 miljoonan tuhlauksensa maksaneet miljonäärit ovat paskat housuissa
SN2=raha ratkaisee - ÄläÄänestäTaukkiLaumassa
24% Niinistön kannattajia kuten 2006
- hairhair
Niin. Äänestä Homo-Pekka Haavistoa, sillä on komea parturipuoliso.
- murmeli
Etukäteen kun hehkutetaan jatkuvasti kuka voittaa vaalit ja saa eniten ääniä, niin siitä ei hyvää seuraa. Ensi sunnuntaina varmaan nähdään millaisen mahalaskun vaaleissa saa istuva pressamme. Aika moni suomalainen kaipaa muutosta maamme johtamiseen.
- Selvisi.sekin
niinistö tukee hallituksen työttömille suunnattua aktiivista vittuilulakia. Nyt kaikki työttömät äänestämään pahvia.
- natoon-se-vie
niinistö kannattaa natoa, mutta kun ei uskalla sanoa sitä vaalitappion pelossa.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2147394
- 594742
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s434714- 753408
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko161995Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗301840- 311809
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441657- 361557
- 1431307