Valtamedian suunta kääntymässä.. ;;))

Alamaan.Matti

Eilen maikkarin kymmenen uutisissa käsiteltiin huomattavan paljon Ruotsin lisääntynyttä väkivaltaa, joka suuntautuu nyt usein myös poliiseja kohtaan. Joku poliisin edustaja oli kommentoimassa ja jengiväkivallasta puhuttiin, mutta jätettiin mainitsematta että syynä jatkuviin ampumisiin ja kranaatti-iskuihin ovat mamut joiden juuret ovat yleensä Lähi-Idän ja Afrikan muslimimaissa.

Myös hesari on viime aikoina suostunut kirjoittaan Ruotsin tilanteesta useita artikkeleita, vain Yle vielä pistää hanttiin. Ylen johtohan on hyvin ruotsalaisuusmielinen, eikä negatiivisia asioita naapurista haluta paljon kertoa.

Mutta pian voi olla jo pakko nöyrtyä Ylessäkin.

22

504

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • muuttuukohan

      Aika suurelta osin Ruotsin rikollisuus on kuitenkin balkanilaisvetoista. Se taas ei näytä liikuttavan aktiivisia rasisteja, aivan yhtä vähän kuin heitä kiinnostaa se, että Suomessa eniten rikoksia tekevät rikolliset tulevat entisestä Itä-Euroopasta ja heidän pigmenttinsä ei ole kovin tumma.

      • kokemusta_omaava

        Osaltaan on mutta suurin osa kaikesta rikollisuudesta, myös siis raiskaukset menee tumman porukan nimiin ja lähinnä muslimien. Siitähän myös poliisipäällikkö Peter Springare on kirjoittanut, ja aiheutti "hyvissä ihmisissä" kauhean raivon.

        Tukholmankin ghettolähiöt joissa parissa itsekkin tuli aiemmin vuosia asuttua, ovat lähi-itäläisten kansoittamia. Ei niissä paljonkaan balkanilaisia näy.

        Missä sitä rasismia muuten taas näkyi?

      • Mylvivää_Naurua
        kokemusta_omaava kirjoitti:

        Osaltaan on mutta suurin osa kaikesta rikollisuudesta, myös siis raiskaukset menee tumman porukan nimiin ja lähinnä muslimien. Siitähän myös poliisipäällikkö Peter Springare on kirjoittanut, ja aiheutti "hyvissä ihmisissä" kauhean raivon.

        Tukholmankin ghettolähiöt joissa parissa itsekkin tuli aiemmin vuosia asuttua, ovat lähi-itäläisten kansoittamia. Ei niissä paljonkaan balkanilaisia näy.

        Missä sitä rasismia muuten taas näkyi?

        Onko raiskaaja de Wit tai Matti Putkonen tumma muslimi?

      • Pahuusz

        Vajakki perustelee maahanmuuttoa sillä, että balkanit tekevät paljon rikoksia Ruotsissa ja että väitetysti de Wit on raiskannut ja Putkosella tuomio 30v takaa.

        Päivän vajaaälyisin argumentaatio. Eikä edes valitettavasti ensimmäistä kertaa esitetty.

      • muuttuukohan
        Pahuusz kirjoitti:

        "Vajakki perustelee maahanmuuttoa sillä, että balkanit tekevät paljon rikoksia Ruotsissa"

        Niinkö? Kuka tämä vajakki on?

      • Arka.asiako
        Mylvivää_Naurua kirjoitti:

        Onko raiskaaja de Wit tai Matti Putkonen tumma muslimi?

        Niin...mitenkä kaverisi toimittaja-ari?

      • Pahuusz
        muuttuukohan kirjoitti:

        "Vajakki perustelee maahanmuuttoa sillä, että balkanit tekevät paljon rikoksia Ruotsissa"

        Niinkö? Kuka tämä vajakki on?

        Eiköhän se tullut kaikille muille paitsi vajakille selväksi ja vajakille taas on turha mitään selittää, tuulitunneli kun on.

      • tyhmälle.vajakille
        Pahuusz kirjoitti:

        Eiköhän se tullut kaikille muille paitsi vajakille selväksi ja vajakille taas on turha mitään selittää, tuulitunneli kun on.

        Vastauksestasi päätellen näin tosiaan kävi.

    • vaalitaavi

      Joo onhan se pikkasen parempaan suuntaan mennyt , kun muistelee, että pari vuotta sitten Maria Petterson lähetettiin meidän veronmaksajien rahoilla todistamaan, että ns. huonoilla alueilla Ruotsissa on ihan hirveän rauhallista ja kaikki on vain MV-lehden satuilua, hehehehe

      Muija sai sittemmin suojatyöpaikan Brysselistä kuten Huumonenkin, joka lähti valtaisaan taisteluun lehteä vastaan, taitavat luulla, ettei kansa seuraa myös ulkomaan mediaa monipuolisesti eikä vain ylen puolueellista, asioista kertomatta jättävää ja osin jopa valehtelevaa uutisointia.

      MV-lehti oli suuresti tarpeellinen tämän mamuinvaasion kaikenlaisen uutisoinnin yhteydessä, on pitänyt ns. silmät auki totuudelle, esim.kaivamalla näiden tulijoiden hienoja matkakuvia tulomatkan varrelta Suomeen, uima-altailta ja hotelleista joissa olivat, plus tietty kaikki sotarikolliset, päänroikottajat ja ruumiskasojen vieressä poseeraavat, näistä yksi oli jossain yle ajankohtaisohjelmassakin, voi ---ttu!

      KUINKAS NE ASIAT OIKEASTI OVATKAAN?

      Juuri niin, tietyissä MAAHANMUUTTAJA-lähiöissä on läheisesti sotaa muistuttava tilanne ja poliiseja vastaan hyökätään ja poliisiasemaa päin räjäytetään käsikranaatti!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! yms yms yms yms, näiden alueiden kouluissa vallitsee anarkia ja opettajat itkevät jne. autot palavat, huumekauppaa, ihmiskauppaa, asekauppaa, naisia raiskataan valtavasti, Ruotsista on tullut hirveä paikka.

      TÄTÄ VIHERVASEMMISTO HALUAA LISÄÄ SUOMEEN, HELSINGIN VALTUUSTO TARJOAA KAIKEN ILMAISEN YLÖSPIDON JA TERVEYDENHOIDON LAITTOMASTI MAASSAMME OLEVILLE, VOI ..PRLKE SUORASTAAN TÄTÄ IDIOOTTIMAISUUTTA!!

      Huhtasaarelle menestystä vaaleihin, kiitos!

      Eikä haluta nähdä naisia burkassa, kiitos!

    • Parempaansuuntaan

      Suunta kääntyy, mutta turhan hitaasti. Helsingin sanomienkann vihertoimittajat eivät tahdo myöntää virheitään. Vaikeaahan se varmaan on kriittisesti maahanmuutosta kirjoittaa, kun on tullut niin paljon haukuttua kriittisiä.

      • viisas.varautuu

        Se suunta kääntyy vasta sitten kun on jo myöhäistä. Turha sitä sitten on ihmetellä ja pyristellä, kun vahinko on tapahtunut.
        Emme me kansalaiset enää usko valtamedioiden sepustuksiin. Tiedot on saatavissa vaikka puskaradioperiaatteella.
        Ja omin silmin voimme tehdä havaintoja ja päätellä niistä asioiden oikean tolan.
        Siksi meidän on itse opittava tekemään päätökset tulevaisuudestamme ilman medioiden "öyhötystä".

    • Mediatarkkailija

      Suomen valtamedia on yhtä kuin svekomedia. Eli Ruotsia, ruotsalaisuutta ja ruotsin kieltä fanaattisesti ihaileva media. Jopa enemmän kuin Suomea, suomalaisuutta ja suomen kieltä.

      Itse asiassa suomalaisuutta valtamediamme säännöllisesti halveksii varsinkin ruotsalaisuuteen verrattuna!

      Vaikka muutama tuollainen kielteinen fakta esitetäänkin Ruotsin tilanteesta, niin ei varmastikaan ruotsinmielisyys vähene svekomediassamme.

      • jeeeesss

        Siksi onkin hyvä että Ruotsin mamuongelmat vaan kasvaa, ja Suomenkin valtamedian on pakko reagoida asiaan.

    • no.huhhuh
      • hryry

        Äidillä oli SUHDE tähän Afgaaniin, sen jätit sanomatta. Ei ollut kyse kenestä tahansa puskaraiskaajasta. Koetat luoda vääriä mielikuvia.

      • voi.helvata
        hryry kirjoitti:

        Äidillä oli SUHDE tähän Afgaaniin, sen jätit sanomatta. Ei ollut kyse kenestä tahansa puskaraiskaajasta. Koetat luoda vääriä mielikuvia.

        Suvakki-äiti oli siis majoittanut puolta nuoremman muslimin kotiinsa saadakseen seksiä, eronnut kun oli. Siinähän se syy.

        Mutta melkoinen fanaatikko kun ei halunnut tehdä ilmoitusta mamusta, vaikka tämä ahdisteli hänen12-vuotiasta tytärtään.

        Tuollaisia ne aivopestyt femakko-suvakit ovat.

      • Pahuusz
        voi.helvata kirjoitti:

        Suvakki-äiti oli siis majoittanut puolta nuoremman muslimin kotiinsa saadakseen seksiä, eronnut kun oli. Siinähän se syy.

        Mutta melkoinen fanaatikko kun ei halunnut tehdä ilmoitusta mamusta, vaikka tämä ahdisteli hänen12-vuotiasta tytärtään.

        Tuollaisia ne aivopestyt femakko-suvakit ovat.

        Ja jopa kielsi tyttöä tekemästä ilmoitusta.

        Ja suvakkioikeus jätti lasta pakkosormettaneen käytännössä tuomiotta.
        Raiskattu lapsi on muuttanut isälleen, äiti taitaa nyt harrastaa lemmikkiään aivan estoitta, kun lapsetkin saatu pois jaloista ja kilpailemasta rakkaan huomiosta.

        Suomen Rasmuksessahan on äskettäin sanottu samaa, että lapsille häätö, jos ovat rasisteja. Juuri niin tässä tapauksessa kävi.

      • pahenee.pahenee

        Joo, raiskaustuomio ei mennyt läpi.

    • SuvakkiKoitYmmärtä

      Hei jos pyörität rikollisliigaa niin kyllä sullekki maistuis laittomat rynkyt pistoolit kranaatit singot nameit dynamiitti dronet pommit

    • OikeaOnVäärää

      Kyllähän se niin on, että suvakit saa maan sekaisin niin Ruotsissa kuin Suomessa. Mikä seuraamus pitäisi heille langettaa maanpetoksesta, maan ajamisesta kehitysmaan tasolle. Pakosta on median jotain jo kertoa, mutta he tekevät sen vääristellen, kyllä sen arvaa ketä lopulta syytetään.

    • Vinhaa.vattua

      Suvakkinaisilta pitäisi ommella pillllu ryppylangalla kiinni niin loppuisi tarve tuoda niekerei ja isllaamilaissii Suomeen gigolllloiksi.

    • kannttaa-vilkaista

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4168
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      28
      3137
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2340
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      35
      1348
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      919
    6. 133
      911
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      894
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      832
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      776
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      770
    Aihe