Migrin sivustolla on tilastoja pakolaisista.
Vielä jokin aika sitten oli oikeita lukumääräisiä
viikko ja kuukausi tilastoja.
Myöhemmin2017 ne ovat muutettu pylväsdiagrammeiksi.
2015 Suomeen saapui ennätysmäärä pakolaisia.
Kuitenkin vuoden 2017 pylväät osoittavat yli 5000.n
kuukausimääriä, eli melkein saman verran kuin 2015.
Vuodessa siis yli 70000.
Onko virta vain kasvanut?
Pakolaistilastot
7
174
Vastaukset
- tietääkökukaan
Kuinka paljon tällä hetkellä on tulijoita
- tuleekoniitä
Todella paljon.
- tottukaammetähän
Pakolaiskriisi on tullut jäädäkseen.
- Maahantulokuriin
Äänestäkää hyvät ihmiset Huhtasaarta!
- huomoita
Noiden lukumäärien pitäisi ylittää uutiskynnyksen. Meillä valtamedia märehtii Trumpin tekemisiä ja tekemättäjättämisiä., oleelliset asiat on sensuroitu.
- pressantentissä
Puhuivat noin 5000.sta ja
kolmasosa saa turvapaikan.
Mihinkä katoaa loput.
- tehdytpäätökseteihakijat
Ei ole kasvanut hakijoiden määrä . Nuo lienevät kokonaismamumääriä ja siis tehtyjä päätöksiä , ei pelkästään tp-hakijoita.
"Kansainvälinen suojelu
Päätökset 11/2016 - 11/2017
Yhteensä 14 065 / myönteisiä 5332. Myönteiset n. 37%.
Kansainvälisellä suojelulla tarkoitetaan Euroopan unionin direktiivien ja Suomen ulkomaalaislain mukaan pakolaisasemaa tai toissijaista suojeluasemaa. He, jotka saavat myönteisen päätöksen, saavat myös oleskeluluvan. Näissä tilastoissa näkyvät kansainvälisen suojelun päätösten lisäksi turvapaikanhakijoille tehdyt oleskelulupapäätökset"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1084731Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293463No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452400- 501528
- 361453
- 381266
- 141172
- 1641060
- 271058
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv181015