Suurin Suomen ulkopoliittinen uhka ei ole Venäjä eikä Nato...ei Itämeren saastuminen tai ilmaston muutos...vaan se on työttömän aktiivimalli. Näin voi päätellä, kun on seurannut vihreiden ja vasemmiston pressaehdokkaiden vaalipaneelipuheita. Nimenomaaan se on suurin ulkopiliittinen uhka, kun uuninpankopoikia patistellaan töihin yhdeksi päiväksi kuukaudesa. Tämän vuoksi ensi viikonlopun varsinaisena pressanvaalien äänestyspäivänä vihervasemmisto on järjestämässä yleislakon koko Suomessa....ja lakkokenraaalina toimii SDP:n pressaehdokas Tuula Haatainen.
Aktiivimalli on Suomen suurin ulkopoliittinen uhka
suurinuuhka
18251
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Joo...kyllähän se on niin, että presidentin pitää siihen puuttua, ettei saavutettuja SDP:n hallituskausina synnytettyjä etuja poistettaisi 9 vuotta työttömänä pysyneeltä Kanadan suomalaiselta.
Mistäköhän vitusta onnistuit repimään että sitä on kukaan ulkopoliittiseksi uhaksi väittänyt
Ammattiliiton lista näyttää siltä, että aktiivimallin protesti voisi pysäyttää koko Suomen - näin lakko vaikuttaa suomalaisten arkeen.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801232200690685_pi.shtml
VIHERVASEMMISTOLLA+ON+LYHYT+MUISTI..TAI+SE+PÄTKII+AJOITTAIN...JA+NYT+JO+ne+LAKOLLA+UHKAAVAT.+Kataisen+hallituksessa+2011-2015+vihervasemmisto+itse+oli+säätämäässä+lait,+jossa+rangaaistaan+työtöntä+jopa+20%+perusosan+alennuksella,jos++työtön+ei+osoita+aktiivisuutta.
SOINIVAARA:+20%+perusosan+alennus+työttömälle!
Vihreillä+se+muisti+pätkii+eniten.+Kataisen+hallistuksessa+kuukausi+ennen+2015+eduskuntavaaleja+vihreiden++Ville+Niinistö+moitti+ankarasti+hallitusta+260+miljoonan+euron+lukio-+ja+ammattikoulutusleikkauksesta,+jota+hän+itse+oli+säätämässä.+Vihreät+olivat+itse+eronneet+Kataisen+hallituksesta+vaalitaktisista+syistä+johtuen.+Siis+vihreät+olivat+säätämässä+lain+koulutusleikkauksesta+ja+muutaman+kuukauden+kuluttua+vihreät+erosivat+hallituksesta+ja+alkoivat+moittimaan+Kataisen+hallitusta+koulutusleikkauksesta.+
Saman+tilanne+on+tässä+aktiivimalllikohussa.+Vihreät+olivat+rankaisemassa+työttömiä+jopa+20%+päivärahan+alennuksella....Sipilän+hallitus+rakaiseen+vain+vajaan+5%+alennuksella.
Totta puhut ...kun vihervasemmisto oli Kataisen hallituksessa ensimmäinen sopeuttamispäätös tehtiin heti hallitusneuvottelujen yhteydessä ja vaalikauden ensimmäisessä budjettikehyspäätöksessä vuonna 2011. Sen jälkeen on päätetty lisäsopeutuksesta keväällä 2012, keväällä 2013 ja keväällä 2014. Sopeutuspaketeissa on päätetty leikata lapsilisiä ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa .
"Kevään 2014 kehysriihen ratkaisut johtivat siihen, että puolue ei katsonut voivansa jatkaa hallituksessa.[31] Arhinmäki perusteli eroamista sillä, että hallitus heikentää pienituloisimpien asemaa samalla kun korottaa veroja vähemmän kuin tekee leikkauksia."
Onko tuttua. Aktiivimalli loppui siihen kun stupido sanoi, että tulee HALVEMMAKSI MAKUUTTAA KOTONA KUIN AKTIVOIDA. Kiitos kokkareet.
Tosin 2007-2011 ja porvarihallitus ja velka kasvoi 20 miljardilla olikos se aivan fantastista vai fantastista? Eli miten ja nyt menee paremmin kuin ahon hallituksen.....
Paras protesti aktiivimallia ja Suomen nykymenoa vastaan on äänestää presidentiksi ihan ketä vain muuta kuin Niinistöä. Äänestämällä Niinistö hyväksytte samalla nykyisen vallassa olevan rosvokoplan toiminnan
Aktiivimalli on parasta pitkään aikaan. Läskiperseet ylös sohvalta. Niin lämmittää työläisen mieltä.
Kalliiksi tulee Suomen yhteiskunnalle tämä aktiivi,lakot,pyrokratian lisääntyminen,tuntuu siltä,että kolmas maailmansota jättäis nämä aktiivit unholaan ja aloitettais uudelta pohjalta.
Saatat olla ihan oikeilla jäljillä. Jos työttömäksi jäänyt suomalainen kokee yhteiskunnan tällaisten kyykytysmallien kautta itselleen vihamieliseksi, kuten moni työtön varmasti rupeaa kokemaankin, niin kyllähän se voi maanpuolustustahtoonkin vaikuttaa. Työtön voisi olla kelpo sotilas Suomen joutuessa hyökkäyksen kohteeksi, mutta miksi puolustaa yhteiskuntaa, joka vain vittuilee ja josta on pudotettu syrjään?
Tilastoita kaunistetaan isolla,isolla rahalla .Kukahan hyötyy (joku pienen pieni piiri).
Aktiivimallin+pyörittäminen++mediassa++johtuu+siitä,+kun+toimittajista+on+70%+vihervasureita+ja+heidän+yhteisen+propakandan++mukaan+Sipilän+hallituksen+aikaasaannokset+tahallaan+ymmärretään+väärin+ja+asioista+uutisoidaan+vain+negatiiviseen+sävyyn.
Itse+asiassa+aikaisemmin+työttömällä+oli+seitsemän+päivän+omavastuu+aika+nyt+se+putoaa+viiteen+päivään.+Toisin+sanoen,+kun++työtön+olisi+ollut+vuoden+tyttömänä+tekemätä+edes+tikkua+ristiin+hän+menettää+rahallisti+vain+2+x+32.40+euroa+-+20%+vero+=+51+euroa...eli+kahden+litran+korkenkorva+pullon+verran....SIIS..NYT+TÄMÄN+AKTIIVIMALLIN+VOIMASSAOLON+AIKANA+KAUHEA+ITKUPOTKURAIVARIT++ON+SYNTYNYT+PARIN+KOSKEKORVAN+PULLON+MENETYKSEN+VUOKSI.
Juodaan viinaa niin unohtuu aktiivimallit
Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n mukaan SAK:n aktiivimallin vastainen mielenilmauspäivä on vastuuton. EK:n johtajan Ilkka Oksalan mukaan SAK kärjistää tarpeettomalla tavalla ilmapiiriä työmarkkinoilla.
- SAK:n toimenpidepäivä kohdistuu kiistan kannalta täysin ulkopuolisiin eli suomalaisiin yrityksiin, kun työaikana poistutaan työpaikalta. Satamalakko yhtenä osana vaarantaa Suomen ulkomaankaupan, Oksala sanoo Lännen Medialle.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/ek-sakn-poliittinen-mielenilmaus-vastuuton-lakkoilu-vaarantaa-tyopaikat/782810/
Tuula Haatainen IL-tentissä: Ei kerro kantaansa poliittiseen lakkoon aktiivimallista - vaatii presidentti Niinistöltä puuttumista soteen
Pyritte Suomen tasavallan presidentiksi: hyväksyttekö te tällaiset poliittiset lakot? Kyllä vai ei?
- Presidentti ei ota kantaa tällaisiin asioihin.
Mutta olette vaatinut Niinistöä ottamaan kantaa sote-ratkaisuun.
- Vapaassa maassa ammattiyhdistysliikkeellä on oikeus tehdä ratkaisuja, mutta toivon tietenkin, ettei tällaiselle tielle tarvitse mennä.
Eli kyllä vai ei? Laki on ollut kolme viikkoa voimassa.
- Se, että ammattiyhdistysliike on reagoimassa näin, niin se varmaan kertoo siitä, että tämä on herättänyt suunnatonta ahdistusta ihmisissä.
http://www.iltalehti.fi/politiikka/201801242200692390_pi.shtml?ref=juurinyt_desktop
Mielestäni pitäisi yritysten, jotka ovat saaneet yhteiskunnan yritystukea tai yritysoston on rahoittanut joku valtion omistama firma, maksaa saamansa tuki takaisin viimeistään siinä vaiheessa kun tuotot on niin suuria, että niitä on sijoitettava vakuutuskuoriin tai vietävä veroparatiisiin.
Jos olis vasurihallitus,tuon vois toteuttaa ja paljon muutakin,mutta ei taida tapahtua tämän hallituksen aikana. Nykyhallitus ajattelee vain voittoa voiton perään ,maksajasta viis.
Tätä se tiesi kun oikeistolle annetaan kaikki valta,pian ei muut elä tässäkään maassa kuin rikkaat,ehkä ne 30 000,muut kärsii vain kuoliaaksi,hitaan ja kivuliaan kuoleman.
Se on aina kun sosiaalisuus kansassa romahtaa niin samalla romahtaa myös moraali ja sitten ongelmat alkaakin,näin on tapahtunut kaikkien sotien edellä ennenkin.