isäni kuolemasta on jo kuusi vuotta... onko normaalia että itken vieläkin n. kerran kuukaudessa sen takia? isä oli tosi tärkeä mulle
Isän kuolema
surullinenvieläkin1
11667
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jokainen ihmissuhde on ainutlaatuinen ja sinulle isä on ollut tosi tärkeä ja läheinen ihminen. Ei ainakaan minun mielestä tuossa ole outoa. Tietenkin elämäsi kannalta olisi hyvä juttu ettei suru liikaa sitoisi ja veisi voimia. Varmaan ei asia olekaan niin, mutta kuitenkin muistot koskettavat ja isä elää tiiviisti mielessä.
Hei
Ei minustakaan tämä ole mitenkään epänormaalia. Tosin olisin epävarma yleensäkään pienen kirjoituksen perusteella arvioimaan mitään normaaliutta/epänormaaliutta, se ei ole minun vallassani arvioida. Mutta on luonnollista tuntea surua ja kaipausta kun poismennyt on ollut hyvin läheinen. Surulla ei ole aikarajaa. Ajan mittaan se toki muuttaa muotoaan ja voi tiivistyä hiljaiseksi kaipaukseksi ja toisaalta kiitollisuudeksikin. Että sait tuntea tämän ihmisen, olla hänen lapsensa. Hänen muistonsa elää ikuisesti sinussa, olettehan samaa verta. Myös hänen hyvät ominaisuutensa voivat olla myös sinun piirteitäsi, näinkin isän muisto elää sinussa.
Oletko silloin aikanaan käynyt sururyhmässä? Se ei ole vieläkään mahdotonta. Siellä voi jakaa tunnelmia ja tunteita muiden saman kokeneiden kanssa. Jos sinua tämä kiinnostaa, ole yhteydessä kotiseurakuntaasi.
Lämmöllä
pappi Elisabet
Entä jos ei kuulu kirkkoon, silloinhan ei ole kotiseurakuntaa?
Hei. Ei tarvitse kuulua kirkkoon osallistuakseen sururyhmään. Voit hyvin katsella kotipaikkakuntasi seurakuntien nettisivuilta sururyhmiä ja halutessasi osallistua sellaiseen.
Pappi Elisabet
Aluksi minun suru oli todella raskasta. Siitä alkoi pieni paraneminen,kunnes 5 vuoden päästä tein muutoksen elämässäni.Aloin opiskella ort.teologiaa ja tehdä historiikkia perheemme taipaleesta.
Monet asiat selkiytyivät, elämä on ollut kiireistä ja ei ole kerennyt syventyä perheemme elämään.Ymmärtää paremmin itseään.Valokuvia ym.
Ei se suru ole vieläkään lähtenyt, isän poismenosta hieman yli 7 vuotta.
Äiti romahti aivan täysin. Odottaa vieläkin isää kotiin kesämökiltä,kursseilta.Herättää yöllä:Taksi tuli pihaan ja isä, käy maksamassa se. Ja paljon muuta.Kirjoitan näitä historiikkiimme.
Koko elämä kodissamme meni pois sijoiltaan, niin kova se suru ja elämä on.
Paha on olemassa, onneksi on ollut ihana koti mihin on voinut aina tulla.
Kiitos kirjoituksestasi. Minulle heräsi hiukan huoli äitisi voinnista. Onko hän saanut mitään keskustelu- tai muuta apua?
Lämpimin ajatuksin
Pappi Elisabet
Kun avasin sairaalan huoneen oven, äiti istui pois nukkuneen isän vieressä.Äiti oli laittanut punaisen ruusun rinnan päälle.Istuimme hiljaa, kello oli 13,27.Oli tosi kiireetöntä.Katselin ikkunasta ulos, siellä elämä jatkoi kulkuaan.Ihmiset kiirehtivät johonkin.Emme puhuneet mitään.Oli niin rauhallista.Pitkä taistelu sairautta vastaan oli päättynyt, isällä takana pitkä,raskas elämä.Katsoin isän kasvoja ja ilme hänen naamalleen oli kysyvä.Miksi elämä voi olla niin kovaa.Tuli aika lähteä kotiin, isän kuva oli olohuoneen lipaston päällä.Suru oli alkamassa.
Hautajaiset,kaukana viimeinen leposija.Sen jälkeen väsymys iski kunnolla.12 tunnin unien jälkeen tuttu tyyny, joskus 1950-luvulla hankittu tuntui kovalle. Joulukuun hämärässä katsoin kotimaista elokuvaa jonka olin ostanut tulomatkalla.Aina kun katson elokuvaa, muistan sen hautajaisten jälkeisen päivän.Se päivä oli levollinen, pikkulinnut orapihlaja aidassa visertelivät lauluaan.Herkkä pikkulintu isäkin oli sisäsimmältään.
3 kuukautta Isän kuoleman jälkeen istuin pölyttyneessä huoneessani.Keittiöstä kuulin äidin hiljaisen itkun.Lähes 60 vuoden yhteistaival oli tullut tiensä päähän.
Huoneet täynnä surua, hiljaistakin.Äitini keräsi isän sängylle tavaroita, isän tohvelit jäivät ilman käyttäjää.Siinä lattialla ne odottivat nimikirjaimet kantapään kohdalla.
Elämä ei palannut ennalleen enää, vain surua. Äiti oli ostanut S-marketista kahvikupin jossa oli sydämmen kuva.Tavoitin äidin kassalta itkevänä, hän halasi minua.
Hei
Olen sanaton lukiessani tätä huikean kaunista, mutta riipaisevaa kuvausta. Miten elämä lähti siitä menemään äitisi kohdalla, ja omallasi?
Lämmöllä
Pappi Elisabet
Pyydä heitä soittamaan sinulle eikä kirjoittamaan tänne. Heidän henkilöllisyys paljastuu muuten, joten älä yllytä siihen.
12 vuotta isäni kuoleman jälkeen kaipaan häntä kipeästi. Joskus kun joku asia vaikka TV-ohjelmassa muistuttaa asiasta, kyyneleet tuppaavat kirpoamaan silmiin.
Otan sen sellaisena. Kun kaipaa niin kaipaa. Rakkaan ihmisen kaipaamisesta ei pidä syyllistyä.
Jokainen suree tavallaan eikä surun pituulle ole "oikeaa mittaa". Ymmärtääkseni pahin suru on voitettu, kun se on muuttunut kaipaukseksi.
Kaipauksen kieltäminen tai tukahduttaminen aiheuttaisi vielä enemmän ahdistusta.
Murheeseen ei saisi "hukkua".
Toivon kaikille rakkaansa menettäneille kevyitäkin mielialoja yhä useammin !
kirjallisuutta ja tukiryhmää -elämän kiertokulku
Niina Koivisto & Linda Koski
Äkillinen kuolema - Opas omaisille kriisin kohdatessa
Lastenkirjoja surusta ja kuolemasta - Suomen nuoret lesket ry
http://tuhkaksi.fi/kirjallisuutta/surusta-selviaminen/