Aktiivimalli on

Mikko-Uchelin

tarpeeton, perseestä ja syvältä sieltä. Kautta historian on nähty että nousukausilla, talouden kasvaessa on työttömyys vähentynyt siihen pisteeseen kuin se ylipäätään on mahdollista. Ei ole tarvittu porkkanoita, eikä keppejä, eikä tarvita nytkään, uusien tilastojen mukaan jopa 80 000 lla on työllisten määrä nyt lisääntynyt, vaikka nousukautta on kestänyt vain reilun vuoden. Jokainen osaa laskea ettei tarvita kohtuullisen kasvun vuosia kuin 3-4, niin ne ovat työssä jotka kykenevät/haluavat, tietty työttömien määrähän tulee aina olemaan (noin 5%). Tähän ei tarvita kuin TESsin mukainen palkka maksettavaksi.
90 luvullakin laman jälkeen tämä tapahtui, vaikka ei ollut minkäänlaisia aktivointitoimenpiteitä, työttömät saivat olla siinä mielessä "rauhassa".
Nyt nämä "aktivointitoimenpiteet" nostavat vain kustannuksia, turhaan. Itseasiassa kaikkein kustannustehokkainta olisi nytkin jättää työttömät rauhaan ja mieluummin edelleen vähentää TE toimistoja ja väkeä sieltä, asiat hoituvat verkossa tänä päivänä pienellä henkilöstömäärällä (vrt esim pankit).
Miksi sitten näitä aktiivimalleja/ 9 euron töitä väkisin ajetaan? Ilmaistyövoiman saamiseksi, tai matalapalkka-alojen luomiseksi? Sama on pienipalkkaisten verojen alennukset? Niissä palkan maksua siirretään veronmaksajille, ei järkeä, parempi olisi matalimpien palkkojen nosto.
Vanha systeemi paras, jossa työttömät ovat rauhassa ikään kuin pienellä kansalaispalkalla ja työllistyvät kykynsä mukaan kun töitä on, sen kummemmin paapomatta, tai kepillä hakkaamatta.

3

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tasavertaisuutta

      Ihmettelen, että aktivointimalli ei koska kansanedustajia , jotka eivät ole tulleet eduskuntaan enään valituiksi vaan makaavat kotona täydellä eläkkeellä, suurin osa näistäkin nuoria työkykyisiä ihmisiä. Hallituksen kuuluisi antaa näille tyypeille keppiä ja porkkanaa. Vai mitä mieltä olette ?

    • SipiläOnEläin

      Jokainen työtön haluaisi palkkatyötä. Hallitus ajaa orjiksi ihmisiä.

    • pahanalku

      Lauri Ihalaisen 9 euron orjatyö ei sovi sivistysmaahan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      59
      5990
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3446
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2641
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2165
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2129
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1659
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1252
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1226
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1095
    Aihe