Tiltu: "Täytyykö meidän nyt NATO-kumppanimaana lähettää varusmiehemme sotimaan Turkin rinnalla Syyrian kurdeja vastaan, vaiko liittyä USA:n tukemiin Syyrian kurdeihin Turkin armeijaa vastaan?"
Nato-rauhankumppanuus ei velvoita mihinkään sotimiseen. Varusmiehiä ei missään tilanteessa lähetetä ulkomaille kuin lyhyisiin harjoituksiin.
"Vai tehdäänkö kompromissi ja lähetetään joukoistamme puolet ja puolet molemmille osapuolille sotimaan? "
Hölynpölyä. Asia ei koske meitä mitenkään.
"Täytyyhän meidän osallistua NATO-puolustuksen taakanjakoon. Toki. "
Ei täydy. Turkkiin ei ole velvoitetta edes Naton jäsenmailla.
Suomella ei ole Nato-velvotteita
16
146
Vastaukset
- Kumma-into-on
tiltuilla lähetellä suomalaisia sotakentille ilman mitään perusteita..
Itse kuitenkin vastustetaan Suomen puolustamista.
Ilmeisesti siksi, etteivät tiltut juuri kelpaa varusmiehiksi, saati kriisinhallintakoulutukseen. Vain sen saaneethan kelpaavat ulkomaanpalvelukseen.- omatasiat
Meidän johtajamme on lähettänyt sotilaitamme ulkomaille hankkimaan Suomelle vihollisia.
Me Tiltut olemme vankkumattomia isänmaanpuolustajia, mutta ensin tietysti odotamme että johtajamme sovittelun keinoin valttää sotaan johtavat tilanteet.
Sotahulluja ei joukkoomme kuulu. - MitäOikeinTarkoitat
omatasiat kirjoitti:
Meidän johtajamme on lähettänyt sotilaitamme ulkomaille hankkimaan Suomelle vihollisia.
Me Tiltut olemme vankkumattomia isänmaanpuolustajia, mutta ensin tietysti odotamme että johtajamme sovittelun keinoin valttää sotaan johtavat tilanteet.
Sotahulluja ei joukkoomme kuulu.Kovasti te tiltut ainakin myötäilette Venäjän propagandaa ja tunnutte hyväksyvän ja puolustattekin Venäjän sotatoimia Ukrainassa ja Syyriassa. Samoin aiemmin Georgiassa ja muualla.
Epäselväksi on myös käynyt miten isänmaallisuutenne ilmenee ja mitä tarkoitatte ’vankkumattomalla isänmaapuolustamisella’.
Suomalaisia osallistuu YK:n rauhanturvajoukkoihin ja muutenkin ovat YK: n rauhanturvaamisoperaatioissa mukana . Eikö pitäisi? - Tiltun-valeita
omatasiat kirjoitti:
Meidän johtajamme on lähettänyt sotilaitamme ulkomaille hankkimaan Suomelle vihollisia.
Me Tiltut olemme vankkumattomia isänmaanpuolustajia, mutta ensin tietysti odotamme että johtajamme sovittelun keinoin valttää sotaan johtavat tilanteet.
Sotahulluja ei joukkoomme kuulu.Suomi on lähettänyt sotilaita vain YK:n hyväksymiin kriisinhallintatehtäviin. Niissä vastassa on vain tiltujen suosimia terroristeja.
"Me Tiltut olemme vankkumattomia isänmaanpuolustajia, mutta ensin tietysti odotamme että johtajamme sovittelun keinoin valttää sotaan johtavat tilanteet."
Tiltut ovat kaikkea maanpuolustuksen tehostamista vastaan.
Suomen johto ei milloinkaan vie maata sotaan. Sitä uhoavat vain tiltut. - omatasiat
Toitotettu on, että tekemämme sopimukset pitää johtajillamme oikeuden päättää osallistummeko vai emme.
Kun mukana olemme eikö johtajamme ole heidät lähettäneet. ?
Useiden operaatioiden , joihin olemme osallistunee, " rauhaan pakotetut" osapuolet ovat vannoneet että kostamme Amerikalle ja sen kumppaneille.
Emmekö Amerikan kumppeniksi ryhtymällä hanki itsellemme katkeria vihollisia. ?
Olemme me Tiltut, vastaan sitä, että uhraamme voimavarojamme Natosopivuuteen ja sitä kautta Amerikan hegemonian ylläpitoon.
Tarvittaessa lisää. - Tiltun-valeita
Toimimme YK:n hyväksymissä operaatioissa terrorismia vastaan.
Kostoa vannovat vain tiltujen ihannoimat terroristi.
Pitäisikö meidän sen takia antaa periksi terroristeille?
- ja_nyt_lopulta
Kerro, mitä ovat tiltut?
- omatasiat
Natottajien suomenmaata puolustavalle antama nimitys.
Viitataan jatkosodan ristaman propakandaa suoltavaan kovaäänistiltuun, niinkuin tiedät. - Tiltut-olivat
sota-aikana neuvostopropagandaa levittäviä maanpettureita.
Palstan tiltut ovat nyt samalla asialla Suomea ja länsimaita vastan. - hupiveikoille
Ei nyt ihan hyvin mennyt, minkä maan pettureita.?
Ja sitten peukku kiitos. - Tiltut-valehtelevat
Suomen tekemisistä ja ovat siis maanpettureita.
- PureJenkki
Isäntämaasopimus velvoittaa ja yksikään toimittaja ei uskalla esittää kysymystä pressaehdokkaille....kukaan muu ei uskalla vastata kuin Paavo...lopilla suu tiukasti supussa...liirum laarumia....liekkö edes tietoisia sopimuksesta?
- PureKorva
Ei tarvitse, koska isäntämaasopimus ei velvoita Suomea viemään joukkoja minnekään!
MIHIN on Pate nyt 'vastannut'? - felhefgelk
Pate ei ole vastannut toduudenmukaisesti:
- suhteestaan Oleg Gordijevskiin
- sopimus Vioktro Vladimirovin kanssa välitysöljystä
- toiminnastaan Moskovan vallankaappausyrityksen aikana
- totuus lausunnosta " Neuvostoliitto on pysyvä ja Euroopan kahtiajako ikuinen"
- Georgian kriisin vakavuuden pimittämisestä
- Venäjän liehittely Krimin ja Ukrainan kriisin yhteydessä
Em. kohdat vakuuuttavat, että Pave on aito Kremlin mies, joka ajaa kaikessa vain ja ainoastaan isäntänsä asiaa! - Tyypillinen-tiltun
vale. Ei mitään perää, mutta toistellaan aina uudelleen.
- Tiltujen-ehdokas
Paavo Väyrynen on jo kärsinyt katastrofin pressanvaaleissa.
Jää ilmeisesti neljänneksi.
Ei onnistu kepun hajottamisessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807