Kukaan presidenttiehdokkaista ei seuraa Jeesusta totuudessa. Ei yksikään joka Jeesusta totuudessa seuraa lähde edes puolustusmielessä sotimaan ja tappamaan eikä tue sellaista toimintaa. Jeesus käskee rakastamaan kaikkia Hänen rakkaudellaan, ei tekemään pahaa kenellekään. Jeesus käskee rukoilemaan vihollisten puolesta, anteeksiantamaan kaikille, siunaamaan jne. Pietariakin Jeesus käski laittamaan miekkansa tuppeen sillä joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu. Uskova ei voi samaan aikaan olla rukoilemassa vihollisten puolesta ja antamassa anteeksi heille ja samaan aikaan sotimassa heitä vastaan. Tie iankaikkiseen elämään on kapea. Koko maailma on pahuudessa. Älkää eksykö.
Kukaan ehdokkaista ei Jeesusta seuraa
Seuraa.Jeesusta
9125
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Pistä sinä miekkasi tuppeen.
Esivallalla on raamatullisesti oltava miekka esissä, koska elämme aikaa, jossa Herra ei vielä ole laittanut rauhanvaltakuntaansa.
Hän on tuonut sodan, taistelemme vihollisen joukkoja vastaan, jota P.erk.ele johtaa.
Siitähän on kyse tässä ajassa. Tuomiot ei vielä ole käyneet kansojen yli.
>Koko maailma on pahuudessa.
Höpö höpö. Kaalissasi kumajava maailma varmasti on, mutta kyllä ihmisissä on valtavasti myös hyvää, jos on pahaakin – ja kaikenlaista siltä väliltä.
Luuk.14:27 Biblia (1776). Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, ei se taida olla minun opetuslapseni.
Suurin osa suomeen tulevia oleskelupa avioliittoja varkaita on muista uskonnoista missä uhrataan ELÄIMIÄ. kuten lestadiolaiset mooseksenuskoiset muslimit arabit juutalaiset hindut budhat shiwajumalat wikipedia hinduismi. Faaraon sotajoukkoja Egyptistä . Eläinuhrit ei pelasta kenenkään sielua . Omavanhurskaus on tahrainen vaate eikä pelasta . Jeesus tuli syntisiä pelastamaan. Lakihenkisyydessä on sitten pidettävä koko laki ja sehän on kirous koska kukaan ei pysty sitä pitämään. Kun ei löydy syntiä aletaan vikoilu. Vikoja löytyy. Etsitään ihmisestä. Uhrataan kaikkea . Syytetään toisia samoista synneistä mitä itse tehdään . Kuvitellaan itseään synnittömäksi tuomitsemalla muita. Vaikka hiusväristä voi tehdä synnin kun muuta ei nyt näy mistä syyttää. Kymmenykset mintuista ja tilleistä. Jeesus Jumalan Poikana otti päälleen syntimme ristillä . Mihin tarvit eläinuhria ja ympärileikkausta enää?? Ja vuoden 1700 suomenkieli on vanhentunutta . Uuden testamentin evankeliumia julistetaan tänäänkin nykykielellä nykyajassa missä pääasia on PELASTUSHISTORIA POJASSA JEESUKSESSA . SE ON EDELLEEN SAMA SANOMA. MINÄ USKON ETTÄ JEESUS ON MESSIAS JUMALAN POIKA IHMISEN POIKA . Minkä uhrin ajattelitte pelastavan sielunne Jeesuksen tilalla. Vanhaliitto vanheni uusiliitto pojassa. KYLLÄ ON TEILLEKIN HYVÄKSI MENNÄ SUOMEN KIELEN NYKYSUOMI KURSSILLE JA VAIKKA ALFAKURSSILLE KUULEMAAN JEESUKSESTA. Valkoiseksi kalkittu seinä..
Roomalaiskirje:
13:4 sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee.
Tästä jakeesta on sanottava, että se puhuu rikollisten rankaisemisesta ja siis poliisitoimesta.
Rukoilkaa siis poliisien (e4sivallan) puolesta, jotta poliisi saisi rikolliset kiinni. Sielunvihollinen on rikollisten puolella, poliisit tarvitsevat rukousta.
Kun kommunismia aikana kiellettiin uusitestamentti ja kokonaan Jeesus. Kirkot oli elokuvateattereina . Muu uskoiset huorasi bordelleissa uhraa eläimiä ympärileikkaa lihaansa ja rypee hirveissä huumemyynnissä jne. Lainrikkojat . Murhaavat ja myrhasivat kristittyjä kaikissa maissa ja suomen kristittyjä itärajoilla. Monet luulee vieläkin että on kyse politiikasta vaikka kyse on Jeesuksen Kristuksen omien murhaamisesta kirkkojen kimppuun hyökkäämisestä kristittyjen raiskaamisesta VARASTAMISESTA mooseksenlakset varastaa. Tekeydytään kristityiksi keräämään rahaa. Muslimitkin varastettu risti kaulalla. Varastetuissa vaatteissa täällä taas tänäänkin. Juutalaispiippolakkeja tataareja KIELTÄVÄT JEESUKSEN MUTTA NÄYTTELEVÄT RYÖSTÄÄKSEEN . Jopa avustusyhdistyksiä varastamisen peittona . Ryöstöretkillä. JA EIKÖ SAA PUOLUSTAA VARKAILTA KOTEJAAN KOULUJAAN PELTOJAAN . RANGAISTUS KYLLÄ TULEEKIN ROSVOJEN PÄÄLLE. KEHTAAKIN KÄVELLÄ TÄÄLLÄ VARASTETUISSA KENGISSÄ.
Krist. uskovat ei ole kutsuttu maailmallisesti / maailmallisia, pimeyden puolta edustavia äänesteleviksi, herroikseen johtavikseen ja hallitsevikseen valitseviksi!
Vaan kaikille hyväksi "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi", Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi Totuutta julkituovasti, Kristuksen Jeesuksen nimessä ÄÄNTÄ, kaikkeen maailmaan asti, kaikille luoduille kantautuvasti pitäviksi.
Ovat tämän pahan vallassa olevan, Jo luojan puolelta tuhoon tuomituksi ilmoitetun, saatanaa tuomiokseen palvelevan maailman / ihmiskunnan kansakuntien, Jumalan Sanan (Raamatun UT) vastaisesti elävän ja toimivan touhuihin ja politiikkaan mukautumisesta / osallisuudessa = puolesta elämisestä ULOS, irtisanoutuviksi kutsuttuja...
Sitä kaikille hyväksi, Kaikkia kohtaan Laillien, kaikille Luvallisen Oikeuden mukasesti toimivaa, pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, jokaista jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ piävästi, Totuudessa YKSI mielisesti, keskinäisessä Rakkaudessa ja huolenpito yhteytdessä yhteiseksi hyväksi, mutta, kaikille, ja kaikelle Luojan hyväksemme luomalle parhaaksi mahdolliseksi tarkoituksella ja tavoitteella, päämääräisesti RAKENTAVIKSI.
Jeesuksen nimessä...uskovilleen / muillekin tähän em. kaikille hyväksi Raamatun UT mukaiseen Kristillisyyteen palaamiseki, herätykseksi muistuttaen ja valistaen.
vähäinen, Totuudessa pyasyvä ja siihen Jumalan Sanan mukaiseen pitäytyvästi elävä, puhuva ja toimiva. Tähän em. Raamatun UT mukaiseen Krist. yhteyteen ja yhteistyöhön kutsuttu, siihen näyllä armoitettu, palvelijansa ja seuraajansa. Niitä muita etsivä ja peräänkuulutteleva.
"Löytäneekö" Etsivä...?
Herätyys+täällä+jakelee+kadotustuomioita+presidenttiehdokkaille,+"tietäen"+kunkin+kohdalla+varmasti+"seuraavatko+nämä+Jeesusta"+vai+eivät.
Jeesuksen+seuraaminen+ei+ole,+eikä+saa+olla+maallisen+presidentin+edellytys.+Monet+hellarit+typeryyksissään+heittävät+äänensä+henkilölle,+jonka+olettavat+uskovaiseksi,+hajoittaen+näin+poliittista+kenttää,+sen+sijaan+että+antaisivat+äänensä+viisaalle+valtiomiehelle.+Näitä+viisaita+olisi+ehdolla+ehkä+kolme:+Paavo,+Sauli+ja+Matti.+Tästä+voi+seurata,+että+tällä+vastateollaan+he+saavat+tasavallan+presidentiksi+kaikkea+muuta+kuin+valtioviisaan+ja+pätevän+tasavallan+sotapäällikön+ja+epäraittiudellaan+ajavat+ehkä+koko+Suomen+kaaokseen.
Helluntailaiset+hajoittivat+jo+perusSuomalaisen+puolueenkin.+Hellareille+ei+kelvannut+puheenjohtajaksi+ateisti,+joten+kokonainen+puolue+hajosi.+Minä+katson+tämän+toiminnan+maanpetokseksi+ja+rikokseksi+sitä+ainoaa+puoluetta+vastaan+joka+ajoi+suomalaisten+etua.+
Nyt+näillä+hurmahengillä+ei+ole+järkeä+nähdä+kuka+olisi+paras+Suomen+tasavallan+presidentiksi,+vaan+hajoittamalla+ääniä+estävät+mahd.+todellisen+lahjakkuuden+pääsyn+presidentin+virkaan+vain+siksi+että+perSujen+Laura+on+hellari,+mutta+muutoin+epäkypsä+presidentiksi.+Eikä+omaa+suomalaisten+yli+50%+kannatusta+joka+on+edellytys+presidentin+virkaan.+Laura+vaikuttaa+jopa+suorastaan+psykopaatilta,+joka+katse+suorana+ei+näe+ja+kuule+muuta+kuin+oman+ajatuksensa.+Kylmä+logiikka+on+yksi+psykopaatin+tunnusmerkeistä.+Tiedän,+kun+olin+kerran+naimisissa+sellaisen+kanssa.
Muiden+puolueiden,+kuten+demareiden+Haatainen+on+toinen,+vähän+samaa+lajia,+vieläkin+huonommalla+käytöksellä+varustettuna.+Ja+"hienostunut"+Pekka-poika+tulisi+olemaan+kuin+taikinaa+suurvaltojen+ja+rahamiesten,+maailman+tappajahaiden+hampaissa.+Ei+ole+käynyt+armeijaa,+ei+omaa+sotilaallista+tietoutta+ja+viisautta,+mutta+Suomen+tasavallan+armeijan+ylipäälliköksi+on+mieli!
Miten niin ei tiedä?! Herra Jeesus sanoi / opetti että hedelmistään puun joko hyväksi Jumalan Sanan mukaisesti eläväksi / hyvää hedelmää tuottavaksi, tai Jumalan Sanan vastaisesti / pahaa hedelmää tuottavasti eläväksi. Joksi myös hedelmää tuottamaton lukeutuu, tunnistaa. Joita hedelmiä sanatkin / puheet on. On joka KAIKILLE hyväksi Jumalan Sanan mukaisia, ta sen vastaisia, joita kaikki muut puheet, kuin kaikilta osin Raamatun UT mukaiset ja perustuvat on.
Jeesuksen nimessä... muistuttaen ja valistaen.