"Huhtasaari: EU:n ohjaama hullu petopolitiikka uhkaa lasten turvallisuutta ja elinkeinoja"
https://www.suomenuutiset.fi/huhtasaari-eun-ohjaama-hullu-petopolitiikka-uhkaa-lasten-turvallisuutta-elinkeinoja/
"Susien määrä on kasvanut monin paikoin Suomea aivan liian korkeaksi. Pedot uhkaavat jo ihmistenkin turvallisuutta, mutta erityisesti niiden hampaisiin jää koiria, lampaita, poroja ja muita alueiden elinkeinoille tärkeitä eläimiä.
– EU:sta tämäkin käsittämättömyys tulee. Susia ei saa kaataa riittävästi. Suojelujärjestelmä on liian tiukka, nyt kun sudet ovat lisääntyneet ja susikanta on erittäin elinvoimainen, perussuomalaisten presidenttiehdokas Laura Huhtasaari toteaa.
Sudet pelottavat ihmisiä pohjoisessa
Susi- ja muu petopolitiikka puhuttaa ihmisiä erittäin paljon vaaliteltoilla, etenkin Lapin ja Kainuun suunnalla. Huhtasaaren mielestä teema ei tarpeeksi näy Helsingissä eikä liikuta päätöksentekijöitä susialueiden ulkopuolella.
– Kun pääkaupunkiseudulla liikkuu yksi susi jossakin, haloo on hirmuinen. Mutta monilla alueilla Suomessa ihmiset elävät tämän uhan kanssa jatkuvasti. Tätä kuulee koko ajan ja ihmiset ovat hyvin huolissaan. Etenkin metsästyskoiria kuolee paljon, Huhtasaari sanoo.
Taloudelliset menetykset mittavia
Konkreettisen pelon lisäksi taloudelliset menetykset ovat mittavia. Liian suuret petomäärät haittaavat monia elinkeinoja. Toisaalta liian tiukka suojelupolitiikka itsessään voi lisätä väärinkäytöksiä.
– Valtion pitäisi ottaa enemmän vastuuta toimivasta petopolitiikasta eikä vain korvata vahinkoja. Kunnille tulee kustannuksia jo siitäkin, että lapset tarvitsevat koululaiskuljetuksia susien takia, kun ei enää ole turvallista kävellä kouluun. En voi hyväksyä, että pedot uhkaavat lasten turvallisuutta, 2010-luvun Suomessa! Huhtasaari päivittelee.
– Tavoitteena tulisi olla, että susien ja muiden petojen aiheuttamat haitat ovat hallinnassa. Tähän päästään lisäämällä kaatolupia. Mikäli Euroopan komissiolla ei asiasta ole taaskaan oikeaa tietoa, asia tulisi päättää Suomessa. Suomessa elää hienoja eläimiä, mutta ei maamme voi toimia minään suojelureservaattina, jossa ihmisen pitää väistää.
SUOMEN UUTISET"
Huhtasaari: EU:n ohjaama hullu petopolitiikka uhka
5
63
Vastaukset
- LAURApuhuu
PÄIVÄNSAELVÄÄ JÄRKEÄ- jonka nuo mielettömät ovat koettaneet hävittää tästä maasta !
JÄRKI ON ARVOKKAIN KANSALLINEN LUONNONVARA, EIKÄ MIKÄÄN HULLU PETORESERVAATTI !- todettavaon
EU:n politiikka on todella lyhytnäköistä ja se voi jopa lisätä Lähi-idän rajähdysvaaraa ja sitä kautta jopa maailmanrauhaa. Yksioikoinen palestiinalaisten fanittaminen hyväksyminen on kuin pensaa heittaisi tuleen. Se on omiaan lisäämään palestiinalaisten uhoa ja väkivaltaa , josta saa kärsiä Israel.
- totuudenpuhujaaah
Huhtasaari nuolee Israelin saappaat ja ottaa vastaan kaikki pakolaiset maista joita USA/NATO Israelin käskystä pommittavat.
Lauralle ainoa ongelma on islam, ei suomalaisten kansanmurha. - suomalaisille
LAURA on RAUTA !
HYVÄ Laura !
LAURA ja SUOM ! - LH_5
Se on nyt sitten Laura_Jytky tulossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822