Olen alkanut lukea Raamattua. Joidenkin mielestä hyvä päätös, joku voi olla toista mieltä. Nyt olen päässyt sivulle 28: Kolme kertaa olen törmännyt näkemykseen Israel on Israel Raamatussakin. Piispa Kantola ja Jehovan todistajat edustavat päinvastaista näkemystä. Kantolan kaikkia opetuksia en tunne, mutta JT:t hieman paremmin. Mutta mikä on totuus Israelista Raamatussa?
Israel Raamatussa
6
131
Vastaukset
Siis aivan Uusimman Valon mukaan Israel on raamatussa maa melkein Epytgkin vieressä ja siellä asuu ihmisiä, israelilaisia. Sitten siällä on palmuja, kaneleita ja paviaaneja ketsemaanen rauniokallioilla. Siellä on Välimeri aivan rannassa, samoin myös Kuollut meri. Se sai nimensä siitä että Epytkin sotajoukot hukkuivat siellä, kun mooses nosti kätensä ylös, ja avasi sen. Sitten siellä on kivoja paikkoja kuten Kolkatta, Gehenna, Megiddon-vuori ja Masada, joihin liittyy hauskoja tarinoita. Sitte siellä on Öljymäki josta russel hännysteliöineen melkein ylöstempaistiin 1914. Ja siellä on kuumaa kun aurinko paistaa. Ja saattaa myös sadella toisinaan.
- vastasit.tyhjentävästi
Kiitos! Olen todella paljon viisaampi nyt. On ilo lukea huolella laadittuja vastauksia ajattelevalta ihmiseltä. Kiitos vielä kerran.
vastasit.tyhjentävästi kirjoitti:
Kiitos! Olen todella paljon viisaampi nyt. On ilo lukea huolella laadittuja vastauksia ajattelevalta ihmiseltä. Kiitos vielä kerran.
Ole hyvä. Uskon, että olet viisaampi luettuasi henkistetyn vastaukseni. Kysyin siihen vielä jessulilta tarkennuksia, jotta yksityiskohdatkin olisivat oikein.
vastasit.tyhjentävästi kirjoitti:
Kiitos! Olen todella paljon viisaampi nyt. On ilo lukea huolella laadittuja vastauksia ajattelevalta ihmiseltä. Kiitos vielä kerran.
Tuli jeesukselta vielä lisätietoa Öljymäestä. Siellähän hän rukoili niin, että verikin hikoili ja meinasi tiuruta kakka vaippaan. Nykyisin siellä on maailman suurin hiusöljypumppaamo ja lammaslaumoja, jotka tuottavat villaa lasten lapasiin ja pipoihin. Ne keritään aina kun vaan rukoilemiselta keritään.
- jnee
Nimi on peräisin Raamatusta, 1. Mooseksen kirjasta 32:28, jossa Jaakob saa uuden nimen Israel (ehkä śara el eli kamppailu Jumalan kanssa) kamppailtuaan enkelin kanssa. Nimestä on erilaisia käsityksiä. Joidenkin mukaan nimi juontuu verbistä śarar ("hallita, olla vahva, määrätä"), jolloin nimi merkitsisi ”Jumala hallitsee” tai ”Jumala tuomitsee”. Muita mahdollisia merkityksiä ovat "Jumalan ruhtinas" tai "Ēl taistelee". Tarkasta merkityksestä riippumatta Jaakobin kahdestatoista pojasta polveutui ”Israelin 12 heimoa".
Ensimmäinen historiallinen sanan "Israel" maininta on egyptiläisestä Merenptahin steelassa, jossa kerrotaan Kanaaninmaan sotilasleireistä. Tämä paasi mainitsee Israelin kansana, joka ei ollut muodostanut valtiota, ja se on ajoitettu 1200-luvulle eaa. (Wikipedia)
Raamattu kertoo miten Israel (Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläiset) on Jumalan valittu kansa, hänen silmäteränsä Sak.2:8. Ai siis Israel nimi? Ei se mistään raamatusta tue. Minä katsoin sen tietosanakirjasta I:n kohdalta. Ja esimmäinen maininta, minkä henkistyneenä löysin oli vuoden 1985 Rectum-tietokirjasarjasta.
Ja sitten aivan ensimmäinen Epytkiliäläinen maininta on Kheopsin pyramiidista löydetystä Kuolleiden Kirjan liitteenä olleesta Abu Simppelin Jallusta. Siinä on artikkeli, jossa aaprabam, eesaun ja saaran poika, menee ostamaan pasaarista tupakkia, ja keksii silloin ko. sanan. Tuossa alla on alkuperäinen artikkeli, josta jokainen voi helposti tarkistaa asian todenmukaisuuden.
Ω℥☀︎☼☽☆♉︎☃︎∞∇ℸ⊕⊛⊡ ▷◉✺✿૱◄㍿⎈⚡︎☠︎♿︎〄┗ᛋ Юξ✿૱◄㍿⎈⚡︎☠︎♿︎〄┗✿૱◄㍿⎈⚡︎☠︎♿︎〄┗✿૱◄㍿⎈⚡︎✿૱◄㍿⎈⚡︎☠︎♿︎〄┗♿︎〄┗
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750