Nyt alkaa riittää

Meikämasa2.0

Sen vajaan puoli vuotta tuli kirjoiteltua tänne. Vaihtelevalla aktiivisuudella ja laadulla.

Höyryjä päästellessään ihminen ampuu usein yli. Niin minäkin. Pahin paine kattilassa alkaa tasaantua. Tähän vaikutti se kun tapasin yhden tutun jiiteen ja totesin jälleen kerran sen, että näiden vannoutuneiden kanssa ei kerta kaikkiaan pysty puhumaan faktapohjalta.

Mainitsin tästä vt salien omistusmuutos äänestyksestä ja melkein jo kohta kuullosti siltä, että ei sitä ole tapahtunutkaan. Mulla on huono olo. Kuulemma. Niin se kehui, kun sanoin, että ole varovainen järjestön kanssa.

No kokemukseni puoli vuotta järjestön ulkopuolella menee päivä päivältä parempaan suuntaan. Onneksi, koska näin ei ole kaikilla.

Niin se on. Uskikselle matematiikka kiinnostaa tasan sen verran, kun se ei osoita mitään pahaa uskonnostaan. Tämän jälkeen matikka on niille hirvitys. Totta tai ei, ei sillä ole niille mitään väliä. Kunhan korvasyyhyynsä.... Jep. Olkoon tästä eteenpäin.

Minä luovutan sanailuni jollekin osaavammalle. Jatkakaa te joilla on se lahja. Huomaan voivani paremmin, kun en yötä myöten kirjoittele tänne.

Jehovan todistajilla on jo kaikki, mitä ne tarttee. Vähennän radikaalisti kirjoitteluani ja alan keskittyä uhrien auttamiseen, jotka tulevat itse apua pyytämään. Näyttää siltä, että apua on hyödytöntä tarjota. Riittää, että sitä on tarjolla. Ne hakee, jotka hakee.

Uut tekee hyvää työtä. Saavat pian laskea minut mukaan vahvuuteen...

By the way tänään iltasanomissa netissä entinen mr scandinavia pedofiliasta häkkiin. Vaimo tuntee hänet jotenkin, koska on entinen jt. Selaa tuossa justiin ja toimittelee... Ei mainintaa kuulemma todistajuudesta jutussa...tämä suomi24 tuntee tyypin myös...

Niin siis uut vahvuuteen. Ei uhrina, vaan auttajana. Kunhan pääsen vähän sisälle toimintaan aluksi.

Meikämasa on vain ihminen monien joukossa.

Kiitän kaikkia seurastanne! On sanailtu ja....

Ystäville toivon kaikkea hyvää jatkossa. Tiedätte keitä olette!

Ja teille manipulaattoreille toivon kaikkea.... No.... Kohtuullista.

Olisko jo aika siirtyä suurista sanoista pieniin tekoihin avittamalla uskontojen uhreiksi päätyneitä?

Että ne pääsis taas elämään kiinni.

10

461

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onnea, Meikämasa2.0! On ollut mukava lukea kommenttejasi ja niistä on välittynyt tervehenkinen, toisia kannustava ote. Uskon, että sinulla on annettavaa väärinkohdelluiksi tulleiden ihmisten tukemisessa takaisin terveempään elämänkatsomukseen! Tai ainakin jättämään aikansaeläneet ameriikkalaishankkeet! Koska liikkeillä ei ole tulevaisuutta, moni on ahdistunut, kun kiusaa näyn puuttuessa edelleen itseään ja antaa liikkeenjohdon vedättää vanhaan malliin.

      Suomalainen on rehellinen ja harkitseva. Meillä on pitkät ja vakaat perinteet. Vaikka jotakin huuhaata on tänne saatu 1900-luvulla ameriikasta kaupiteltua, vaikutukset ovat jääneet vähäisiksi. Jokaisen mukaan vedetyn yksilön kohdalla tilanne on kuitenkin suuri menetys ja koskettaa koko perhettä.

      Sinun kokemuksesi ja asenteesi sekä taitosi puhua kannustavasti ja kuormaa keventävästi on lahja kaikille liikkeen vaikutuspiiirissä toimineille. UUT tekee loistavaa työtä tällä saralla. Toivon, että saat järjestöyhteistyössä uutta voimaa ja pääset toteuttamaan visiotasi auttaa liikkeissä vahingoittuneita vapaampaan elämään. Suomenkieliselle sanakanavalle voisi olla netissä vielä tila.

      Hyvää vuoden alkua, toivottavasti saan vielä kuulla jatkossa ajatuksistasi ja toimistasi!

    • Entinenjt

      Hienoa, toivottavasti kirjoittamaankaakin joskus ehdit, olet pelastanut jo yhden minut KIITOS.

      • jtjtjtjtjtjt

        Olet saatanan ja demonien oma.
        Tuhon tietä kuljet!!!!!!


      • Outojuttu

        jtjtjtjtjtjt, olet mieleltäsi sairas, kannattaisi hakeutua heti hoitoon ettei väkisin viedä ja laiteta remmeihin suu täynnä vaahtoa.
        Meikämasa on hyvä mies.


    • AntiManipulatore

      Näkisin, että voidakseen auttaa toisia, niin siinä oleellisin asia on auttaa pääsemään irti järjestön otteesta, joka ei toteudu toisarvoisiin lillukanvarsiin tunnepitoisesti takertumalla ja poukkoilemalla sinne tänne.

      Tietystikin tuoreessa erovaiheessa asiat riskeeraavat olla melkoisessa kaaoksessa mielessään ja ne vaativat paljon aikaa selkeytyäkseen ja tuo periodi riskeeraa olla vähemmän kyspsä vertaistuen antajan roolille.

      Parhaiten voi toisille tarjota apua siinä vaiheessa kun itse on asiat perinjuurin suurella työllä selvittänyt ja itse päässyt menneisyyden kanssa henkiseen tasapainoon.

      *

      Oleellisin kysymys kaikessa on se, että onko hallitoelimellä sen väittämä jumalisen valinnan rooli ja miten sen validius tai ei-validius osoitetaan.

      "Yksikertaisimmillaan" prehtymällä järjestön vuosilukuoppiin, sillä väittämänsä valinta lepää vuodella 1914, joka puolestaan lepään vuodella 607eaa.

      Tämän lisäksi on hyvä perhetyä järjestön oppihistoriaan, sen eri edesottamuksiin, ristiriitoin, tupalkielenkäyttöön ja orwelilaiseen kaksoisajatteluun, joista sen raadollisuus ja suoranainen valheellisuuskin tulee esille.

      Kun järjestö selvittelytyön seurauksena osoittautuu puhtaasti ihmisvetoiseksi ..... kuten kaikki muutkin uskonot ja kirkot dogmeineen ...... niin silloin myös sen ote elämästään irtoaa ja siitä alkaa se progressiivinen oman elämän ko. taakoista vapaa rakentaminen, eikä riskeeraa myöhemmin tulle pintaan kummittelemaan se "entä jos sittenkin" ...

      Menestystä jatkoon.

      • Hamunainen

        Raamatun verisäännöt koskevat vain eläinten verta.
        3 Moos 17:15 sallii veren syömisenkin.
        ----------
        Vartiortorniuskonto ei salli vaan vaatii murhaamista verensiirron kieltämisellä. Elinsiirron kieltämisellä siis, nestemäisen.
        Raamatussa sitä koskee rakkauden käsky, onhan kyse suuresta rakkauden teosta, hengenpelastuksesta.
        ---------
        Mutta itse asiassa saman lahkon tuolloinen lehti Consolation on kehunut verensiirtoa vuonna 1939.


      • AntiManipulatore
        Hamunainen kirjoitti:

        Raamatun verisäännöt koskevat vain eläinten verta.
        3 Moos 17:15 sallii veren syömisenkin.
        ----------
        Vartiortorniuskonto ei salli vaan vaatii murhaamista verensiirron kieltämisellä. Elinsiirron kieltämisellä siis, nestemäisen.
        Raamatussa sitä koskee rakkauden käsky, onhan kyse suuresta rakkauden teosta, hengenpelastuksesta.
        ---------
        Mutta itse asiassa saman lahkon tuolloinen lehti Consolation on kehunut verensiirtoa vuonna 1939.

        Tuon estämättä myös se sinunkin kaupaama uskomusvaihtoehto on huijausta, blaseboa.

        Jeesus petti jo noin 2000-vuotta sitten lupauksensa paluustaan eliaikalaistensa sukupolven aikana.


    • totuudenetsijä

      Kiitos antoisista kirjoituksistasi, mielelläni olisin jatkossakin lukenut. Toivotan sinulle kaikkea hyvää.

    • äläluovuta

      On sääli, että moni jehovantodistajista lähtenyt tai erotettu on saattanut menettää samalla uskonsa Jumalan/Jeesukseen Kristukseen. Hän ei muutu eikä lakkaa olemasta huolimatta eri uskonyhteisöistä huolimatta, joiden opilliset näkemykseteroavat hieman tai todella radikaalisti. Etsi Jumalaa ja sovitusta Hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen veren ja kuoleman sekä ylösnousemuksen kautta. Tässä voit tarvita toisia uskovia avuksesi, joita löytyymonista kristillisistä yhteisöistä. Mikään yhteisö ei pelasta, mutta tarvitaan opetusta ja yhteyttä toisiin uskoviin. Jumalan tahto ei ole henkinen väkivalta, mikä jo paljastaa, että metsään on menty. ..Raamatun totuuksia ei tule vesittää. Kehoitan lukemaan muuta käännöstä kuin"uuden maiilman.." Pelastussanoma esitetään yhtenevästi useissa kristillisissä yhteisöissä, joten käy perehtymässä, missä opetus on rehellistä ja Raamattuun perustuvaa...ei jonkun järjestön ja sen julkaisuihin perustuvaa, joiden opetukset voi helposti tunnistaa harhaksi. Rukoile tähän Jumalan johdatusta. Häntä etsimme totuudessa, emme jonkun järjestön "ainoaa totuutta", mikä ei kestä päivänvaloa vähänkin syvällisemmässä tarkastelussa (oppi/historia).

      • äläluovuta

        Jumala haluaa, että meillä itsellämme on kykyä ymmärtää Raamattua. Pyhä Henki, kenen apua tulee pyytää, auttaa tässä. Raamatusta tulee lukea itse rukoillen ja kysellen Jumalan neuvoa asioita. Ihminen eksyy, jos ei tunne kirjoituksia. Joten hanki itsellesi hengellistä ymmärrystä mahdollisimman paljon eri tavoin Jumalan johdatuksessa ymmärtääksesi itse hengellisiä totuuksia, joiden avulla voit arvioida aina "sopivan" kriittisesti opetusta...missä Sinä sitä saatkin. Tähän voi sanoa moni, että ei toimi...vaan rehelliselle etsijälle toimii kuitenkin. "Etsikää, niin te löydätte".


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      62
      6067
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      81
      3606
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2731
    4. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      2219
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2175
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1853
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1679
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      85
      1282
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1246
    10. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      28
      1165
    Aihe