Kumma, kun nuita juoppoja ja häiriköitä hyysätään ja annetaan niiden kulkea vapaana huume tai lääkenarkkareita. Tekivät ne mitä vain, niin ne aina puoltavat tekemisiä ja yksi häiritsi koko rivitaloa pienellä paikkakunnalla ja pukkasi vanhuksen melkein hellankulmaan ja muutakin tehnyt. Ollut siis väkivaltainen ja haukkunut ohikulkevia ihmisiä ikkunasta ja kirjoitellut haukkumakirjeitä ihmisille ja sotkenut marjat, hakannut myös seinään, että taulut heilunu..sielläon saanut tuota hullua pelätä. Vein marjoja yhteen paikkaan ja tämä häirikkö oli siellä muka työssä, niin sanoin henkilökunnalle, että kattokaa, että tuo ei sotke marjoja, niin mulla hiljeni marjojen osto siihen paikkaan. Sielläkin juoppoja työssä. Totuuden saa sanoa. Mie olen ennen töihin lähtöä juossut lenkin Rovaniemellä ja Oulussa ja myös Ylitorniolla ja vielä pyöräilin töihin ainakin Oulussa. Liika on liikaa..mutta olen ollut kohteena kuitenkin ja vierestä vahannut kun toiste ovat humalassa tehneet vaikka mitä. Mulla oli kauhea ihotauti. sitten kuitenkin mie ole muka tehnyt..se mullistelu, jota ne jatkavat, kun omassa päässä välähtää jotakin omituista ja vielä pitävät sen oikeana, kun jokaisella ihmisellä on oma elämä ja omat ajatukset. Pitää mennä itte hoitoon, kun kuvittelee tai halveeraa omalla käytöksellään toisten elämää. Jokaisella on oma elämä ja omat tekemiset. Kun on ollut maailmalla, niin on pitänyt päättää itse omista tekemisistä ja juoksin yhteislenkkejä Roissa, Oulussa ja Kemissä. Roissa pyydettiin kahville useasti, mutta en mennyt, kun en maksanut osallistumisestani. Nämä samassa liitossa olevat ovat kuin päivähoidossa, kun porukalla maksetaan palkat ja kukaan ei häiritse tai huuda selän takana. Miksi on työttömänä, kun ei ole tuollainen porukka suojaamassa. Menin vain soittamaan liittoon ja liittolaiset muka tietävinään ja jäin yksin istumaan pikkujoulussa..oho..selkään puukottajat..ja viiina virtasi..olen ollut kyllä lähtöviivalla monesti ja voittanutkin kilpailuissa...kelle se kuntouttavatyö kuuluu..itte juovat ja perinnän kautta lähetetään laskut muka uudelleen maksettavaksi, kun rapulassa varmaan ollaan..kehitys ei kehitys. Ei voi paikallaan jauhaa ja olla pakkoajatuksia.
Vieläkin olen saamassa vakuutusoikeudesta, kun siellä on äärä lauselma..kun olen muka itse lähtenyt pois työstä, ,kun sellainen haukkuminen oli liittoon soitamisen takia ja turva pitäisi olla niissä ja maksankin maksuni Helsinkiin. Siis se pikkujoulu.? Täällä saa olla raittiina ja pitää kristilliset arvot. Se on YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa yksilön vapaudesta.
Nim. Aamulenkit ennen töihin menoa
ei tarvi sietää
kalottikoulureissu
0
728
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21806Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha531749- 75674
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561