Ylen gallup julki – luvut kertovat Laura Huhtasaaren nousseen maakuntien megatähdeksi
Laura Huhtasaaren kannattaja on keskimääristä todennäköisemmin 18-34 vuotias mies. Näin on ollut koko kisan ajan. Vaalikamppailun viime metreillä on nähty huomattavan nopeaa kannatuksen kasvua myös 50-64 vuotiaitten miesten joukossa.
– Laura Huhtasaaren kannattaja kuuluu profiililtaan työntekijöihin – hän on keskimääräistä useammin töissä joko kokopäiväisesti tai osapäiväisesti.
– Ammattityöntekijöihin lukeutuvien kannattajien koko perheen yhteenlasketut tulot ovat kolmesta tuloluokasta korkeimmassa – eli yli 45.000 euroa vuodessa.
– Huhtasaaren kannattajat asuvat keskimääräistä useammin talouksissa, joissa on lapsia. He asuvat keskimääräistä useammin muussa kunnassa (maalaiskunnassa). Todennäköisimmin Laura Huhtasaaren kannattajat asuvat Länsi-Suomessa. myös Pohjois- ja Itä-Suomessa kannatus on keskimääräistä suurempaa.
Yhteenvetona: Laura Huhtasaaren kannatuksen ydin on suomalaisen yhteiskunnan nettomaksajissa eli ammattitaitoisissa lapsiperheellisissä työntekijämiehissä. Huhtasaari ilmentää erinomaisella tavalla perussuomalaisten usein kuultua kiteytystä ”Ensin suomalainen työ ja yrittäminen, ja jos sitten aikaa ja rahaa jää, maailman parantaminen”.
Maantieteellistä jakaumaa tarkastellessa Huhtasaari on noussut maakuntien megatähdeksi.
Laura Huhtasaaren kannattaja on keskimääristä todennäköisemmin 18-34 vuotias mies. Näin on ollut koko kisan ajan. Vaalikamppailun viime metreillä on nähty huomattavan nopeaa kannatuksen kasvua myös 50-64 vuotiaitten miesten joukossa.
– Laura Huhtasaaren kannattaja kuuluu profiililtaan työntekijöihin – hän on keskimääräistä useammin töissä joko kokopäiväisesti tai osapäiväisesti.
– Ammattityöntekijöihin lukeutuvien kannattajien koko perheen yhteenlasketut tulot ovat kolmesta tuloluokasta korkeimmassa – eli yli 45.000 euroa vuodessa.
– Huhtasaaren kannattajat asuvat keskimääräistä useammin talouksissa, joissa on lapsia. He asuvat keskimääräistä useammin muussa kunnassa (maalaiskunnassa). Todennäköisimmin Laura Huhtasaaren kannattajat asuvat Länsi-Suomessa. myös Pohjois- ja Itä-Suomessa kannatus on keskimääräistä suurempaa.
Yhteenvetona: Laura Huhtasaaren kannatuksen ydin on suomalaisen yhteiskunnan nettomaksajissa eli ammattitaitoisissa lapsiperheellisissä työntekijämiehissä. Huhtasaari ilmentää erinomaisella tavalla perussuomalaisten usein kuultua kiteytystä ”Ensin suomalainen työ ja yrittäminen, ja jos sitten aikaa ja rahaa jää, maailman parantaminen”.
Maantieteellistä jakaumaa tarkastellessa Huhtasaari on noussut maakuntien megatähdeksi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Huhtasaaren plagioitu opinnäytetyö, pro-gradu, sai säälistä arvosanan cum laude approbatur, eli että ’(hänet) säälistä ja pitkin hampain, mutta kiitosten kera hyväksytään’
Tuo kiitosten kera lisättiin arvosanaan siksi, että yliopistossa oltiin taatusti kiitollisuudesta kumarassa ja riemusta jengalla kun pääsivät tuosta huijarista eroon.
Oli kuulemma hätäpäissään valehdellut gradussaan olevansa monikulttuurisuuden kannalla, vaikka toisaalta silmissä siinsi samaan aikaan natsiaate ja sen ihanuus.
Melkoinen takinkääntäjä.
Eikä vain maakuntien vaan USA:n tähti
yli 200 000 seuraajaa
https://twitter.com/AmyMek/status/956391040918925312 @AmyMek
Make Finland Great Again!
Finnish Presidential candidate, Laura Huhtasaari, opposes mass immigration & Islamization. OF COURSE, she is demonized & harassed by FAKE media
Huhtasaari called out Swedish fake feminist "Politicians" for wearing Hijab's while on a state visit to Iran
Huhtasaari ihmettelee, missä mennään
https://scontent.fhel1-1.fna.fbcdn.net/v/t31.0-8/fr/cp0/e15/q65/27023436_1422489961212471_4481946962594817996_o.jpg?oh=1739eeb67682d406409b12bf77db6b61&oe=5AE46176
Niinistö saa raivarin, kun Pekka väärentää
kohta 1:40
https://www.ruutu.fi/video/3167866
Niinistö saa raivarin, kun Pekka soittaa
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=45354.msg226367#msg226367
Soini pakenee omiensa luo eli eliitin shampanja-kekkereihin
http://keskustelu.mvlehti.net/index.php?topic=44383.msg246351#msg246351
Jenkeistä tulee siis jo tässä vaiheessa 200 000 ääntä Lauralle. Koko USA:n syvän etelän raamattuvyöhykeen sisäsiittoiset viiru-kiilusilmät äänestää Huhtasaarta. :)
https://youtu.be/mpL0Q2OSRwQ?t=77
aivan tämä löytyi sillä tavalla
että googlen tilaistoissa Huhtasaarta seurataan
USA:ssa Englannissa ja Norjassa
esim. Niinistöä Ruotsissa
Perussuomalaisten puolue on tiensä päässä!
Perussuomalaiset+saa+näissä+vaaleissa+suuremman+kannatuksen+kuin+kyykytyspuolue+keskusta.
Kohta+Sipilää+viedään+ominen+toimesta+saunantaakse.
Voisin+lyödävetoa,+että+Huhtasaaren+kannatus+on+yli+100%+enemmän+kuin+kepun+ehdokkaan.
https://yle.fi/uutiset/3-10039433
Luetaanko+me+lainkaan+samaa+tutkimusta?
Tokihan+me+tiedämme,+että+joku+sitä+Huhtasaarta+kannattaa.+Ei+se+mikään+yllätys+ole,+että+maaseudun+työväestöstä+osa+äänestää+persuja.+Se,+että+maahanmuuttokriittisyys+kasvaa+syrjäseuduilla+ja+vähän+koulutettujen+parissa,+ei+taida+olla+suurikaan+ullatus.
Mutta+kun+se+kannatus+on+vain+6%.+Täytyy+olla+päästään+pipi,+jos+uskoo+tämän+olevan+sitä+megatähteyttä.+
Peli+on+jo+pelattu.+Huhtasaari+on+rämpinyt+syvällä+vaaliehdokkaiden+haastatteluissa.++Hän+on+soitellut+yhtä+ja+samaa+Turkkila&Putkosen+luomaa+propagandakasettia,+olipa+puhe+sitten+maailmanlaajuisista+ilmasto-ongelmista+tai+presidentin+valtaoikeuksista.++Huhtasaari+on+kieltäynyt+puhumasta+ruotsia,+kun+taidot+eivät+vaan+riitä+kahteen+vieraaseen+kieleen.+Hän+on+punastellut+telkussa,+kun+häntä+epäillään+plagioineen+osia+graduunsa.+Megatöppäilyä+tämä+on,+ei+megatähteyttä.
Nyt+Huhtasaaren+kannatus+on+6%+ja+Väyrynen+on+samalla+viivalla.+Niinistö+ja+Haavisto+huitelevat+vallan+muilla+kymmenluvuilla.+Vaali+on+jo+käytännössä+ratkennut,+enää+ovat+jäljellä+muodollisuudet.
Haaviston kannatuksessa on paljon ilmaa ja Huhtasaarta ei lasketa gallupeissa haastamaan.
Täälä+taas+lehtiuskovaisia+liikkeellä+joille+yle+toimii+raamattuna!+Illalla+taas+mediarukous?+6%+huoh!
Porissa jo ennakkoon äänestetty Laura-Jytky.
Laura saa enemmän ääniä kuin Niinistö tai Pekka of Finland.
Tuskin kukaan äänestää Väyrystä tai muita ehdokkaita.
Huomasitteko että VALVOJA PALAUTTI TYYLIKKÄÄSTI KOMMENTIT
Laura on Israelin kansan valittu.
Huomasitteko että apukoululainen VALVOJA poisti jälleen kommentit
kun kone alkoi toimia
apukoulutasoinen häiriköivä valvoja suomi24
jolle aller jostain syytä maksaa vielä palkkaa tai luulen ettei vaan
se valvoja saa narsistista oloa poistoistaan
ja
se riittää sille
Laura tulee olemaan presidentinvaalien äänikuningatar. Sille eivät edes vihantäyttämät siniset uuvatit mahda mitään.
Kovasti+on+säälittävä+"äänikuningatar"+kun+6%+kannatus.
Miksiköhän+nuo+onnettomat+möykkää+ja+mölyää+tuollaista+peetä,+jolla+ei+ole+realismin+kanssa+mitään+korrelaatiota.++
Se+kai+kertoo+persujen+kannattajista+enemmän,+kuin+itse+kohteesta.++Vai+olisi+itse+kohdekin+samalla+surkealla+tasolla.++No+sen+tason+olemme+noissa+tenteissä+päässeet+näkemään,+ei+ainakaan+tieto+ole+ehdokkaan+päässä+painanut.
NÄyttää siltä että ovat "asiakasystävällisiä" galluppeja
Gallupit ei äänestä sanoi tutkijakin
Mikäköhän oli ideana, kuten laitettiin Huhtasaari ehdokkaaksi? Miksi Halla-aho ei itse ryhtynyt?
Halla-aho nysverö. Olisi pitänyt laitta karski sahuri ehdokkaaksi.
Laura ei jauha Soinin tavoin hevon p....aa hedelmien lippalakeista ym. Ja sekös sinisiä "älykköjä" kyrsii?!
Ei enää Soinin retoriikka pure. Sipilä ja Orpo olivat mielissään kun Soini yritti hajoittaa oman puolueeensa.
"Miksiköhän nuo onnettomat möykkää ja mölyää tuollaista peetä..."
Asiaa syvään pohdittuani uskon, että kuulemme poliittista taustakohinaa. Se on verrannollisen avaruuden pysyvään taustakohinaan.
Poliittinen taustakohina esiintyy muutaman sanan tai lauseen purskeina, se kuuluu kaikkina vuorokauden aikoina ja kohina on tasaisesti jakaantunut maan eri alueille. Poliittinen taustakohina on täysin riippumaton reaalimailman tapahtumista tai mistään poliittisista käänteistä. Kohina on lähtöisin yksittäisistä tolleroista, jotka humisevat 8340 Hz taajuudella tapahtuipa sitten mitä vaan.
Lienen jälleen kerran oikeassa. ;)))
Et ole 8340 ei pysty
kenellä maailman ihmisistä on kaikkien aikojen varmuudella mitattu
korkein ääni?
on jännä miten paljon jauhetaan suomen pres vaalia
kun maailmalla tehdään politiikkaa
Tänään jatkuu davos ja Trump ilmestyy areenalle KELLO 15 SUOMEN AIKAAN PE
pitäisi analysoida mutta kun on kaikkea muutakin analysoitavaa
kuten Suomen vaalit joilla nyt on kovin vähän tekemistä maailman kanssa mutta
kuitenkin Huhtasaari rulaa se on tärkeää Haholle ja tietenkin Huhtasaarelle ja hiukan myös PS:lle