Uuden Lapuan kaupunginjohtajan virkaura alkoi huonosti, kun suostui huonoon johtajasopimukseen, jossa heikko irtisanomissuoja ilman työsuhdeturvaa. Johtajasopimus ei ole työsopimus, johon sovelletaan työsopimuslakia.
Lapua nimisetä kaupungista voi tulla "äkkilähtö". Edellisen kaupunginjohtajan johtajasopimusta yritettiin purkaa jo koeaikana ja myöhemmin tapahtui" savustus".
Uuden kaupunginjohtajan olisi tullut turvata selusta "äkkilähdön" varalta varmuuden vuoksi, koska Lapualla voi tapahtua ihan mitä tahansa.
Huono johtajasopimus
28
914
Vastaukset
- eivoiollahyvä
Olen samaa mieltä. Kun sorvaajana on ollut Hellanmaan paskaputkimies niin tulos ei voi olla hyvä johtajan kannalta. Sehän tarkoittaa, jotta Rajalaa on ohjattu kokoomuksen leiristä, eikä Rajala älykkyyskään riitä työsopimusneuvottelijaksi asti.
- maalaisjärki
Tiedoksi edelliselle jos ei lukenu lehtiä että johtajasopimusta oli sorvaamas koko johtoryhmä joka hyväksyi sopimuksen YKSIMIELISESTI. Vai olisko sopimuksessa pitänyt olla kohta palkanmaksusta kotia niin kuin edellisessä johtajasopimuksessa piste. Seuraa asioita äläkä itke muiden tekemisiä piste
- LapuanParhaaksi
maalaisjärki kirjoitti:
Tiedoksi edelliselle jos ei lukenu lehtiä että johtajasopimusta oli sorvaamas koko johtoryhmä joka hyväksyi sopimuksen YKSIMIELISESTI. Vai olisko sopimuksessa pitänyt olla kohta palkanmaksusta kotia niin kuin edellisessä johtajasopimuksessa piste. Seuraa asioita äläkä itke muiden tekemisiä piste
Rajalan pätevyyttä ei pidä kyseenalaistaa, koska ei ole ollut mitään huomauttamista. On toiminut hyvin, niin kun kaupunginhallituksen puheenjohtajan kuuluukin. Katkerat Lapuan kepun satraapit yrittävät mollata Rajalaa. Nykyinen valtuuston virkamiespuheenjohtaja solvasi Rajalaa rajusti Lapuan Sanomien mielipidepalstoilla ennen kuntavaaleja.
Pitää vaan ihmetellä, että Lapualla voi kaupungin viranhaltija toimia kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Se on kansanvallan ja kuntademokratian irvikuva. Kuin entisessä Neuvostoliitossa. - Ei0le
LapuanParhaaksi kirjoitti:
Rajalan pätevyyttä ei pidä kyseenalaistaa, koska ei ole ollut mitään huomauttamista. On toiminut hyvin, niin kun kaupunginhallituksen puheenjohtajan kuuluukin. Katkerat Lapuan kepun satraapit yrittävät mollata Rajalaa. Nykyinen valtuuston virkamiespuheenjohtaja solvasi Rajalaa rajusti Lapuan Sanomien mielipidepalstoilla ennen kuntavaaleja.
Pitää vaan ihmetellä, että Lapualla voi kaupungin viranhaltija toimia kaupunginvaltuuston puheenjohtajana. Se on kansanvallan ja kuntademokratian irvikuva. Kuin entisessä Neuvostoliitossa.Hallituksen puheenjohtajan pätevyyttä ei voi kyseenalaistaa, koska sitä ei ole.
- OttoVonPökkä
Sinua olisi pitänyt hoksata pyytää konsultiksi sopimuksen tekoon, kunn sulla tuota älyä näyttää riittävän..ainakin arvostelemaan asiaa kuin asiaa
Heh heh heh heh heh- Ei.voi.odottakaan
Jos ei ole HR.....henkilöratkaisukoulutusta, ei voi vaatia maajussilta liikaa.
Ja naapurikaupunkiin löytyy työpaikka kun kauppalat yhtyvät suurkaupungiksi.
Seimenlapsi.
- tyhyjät-putsarit
Kyllä ahistaa putsareita, vei herttinen aika.
Vai on 9 800 kuukausipalkka huono sopimus? 🤔
- Huoletontamenoa
Miten edes suostutaan maksamaan heti alkuun nykyistä korkeampaa palkkaa!!?? Ei ole kumma, että rahat on vähissä.
- TyönOrja
Mutta jos johtajasopimus purkautuu jo koeaikana? Onhan meillä kaikilla peruspäiväraha ja työttömyysturva ammattiliittoon kuulumattomillakin valtiovallan puolesta.
- härmänhäjy69
Satu meni saunaan. Satu tuli saunasta. Kyllä taitaa taas selänpesijöitä riittää ihan infarktiin asti!
- EiMitäänRajaa
Hyväksytyn sopimuksen mukaan Kankare saa kokonaispalkkaa 9 500 euroa kuukaudessa aloittaessaan työnsä helmikuun alussa. Kuuden kuukauden koeajan jälkeen elokuun alusta kokonaisansiot nousevat 9 800 euroon.
Kaupunginhallitus oli tuonut valtuutetuille yksimielisen ehdotuksensa johtajasopimuksesta.
Kokoomuksen Kari Nirha ruoti neuvoteltua johtajasopimusta useista kohdista muun muassa palkkauksesta, virkamatkoista ja erityisedusta ensi kesän vuosilomassa.
– Miksi harjoittelijalle maksetaan mestarin palkkaa, hän uteli. - Pientärajaa
No siinä meillä on paraskin kysyjä ! Tuolla kamreerityylillä voi toki johtaa tarkastuslautakuntaa mutta parhaana hakijoiden joukosta kaupunginjohtajaksi valitun kannustamisessa ala-arvoinen esitys.
- Tyyrismies
Ja kaikkein koomisinta kun Lapuan kautta historian kallein asukki on satasien perään,uran alus kämmäs jäähallin avustukset kun kesäloma oli tärkeämpi ja jäähallia haettiin alta vuoden avajaisten jälkeen konkurssiin, ja nyt uran tämän hetken viimeisin kämmi,lukio laskelama 2,5 miljoonaa työmiesaskin kanteen yön aikan laskettuna, 10 miljoonaan kun todellinen kustannus arvio virkamiesten toimeesta laskettuna,ja pitää muistaa mitä kaikkia siltä väliltä,jäähallista tähän päivän lukio kämmiin sentään liki 20 vuotta aikaa töpeksiä,Ilkasta lainattua "Kokoomuksen Panu Lahdensuo kysyi kahdesti, miksi Kankare saa nollapäivän kuntajajohtajakokemuksellaan enemmän palkkaa kuin entinen kaupunginjohtaja Arto Lepistö."
- Huhhuhhuhhuh
Joka tapauksessa tuossa palkkatasossa ei ole mitään logikkaa.
- muidenpalkat
Kysykääpä, mitä muut kaupunginjohtajat Etelä-Pohjanmaalla saavat palkkaa esim. Kauhavan Lumio, Kurikan Pusasta puhumattakaan. Taitaa olla 10-12 000.
- Eiverrattavissa
Niinpä ja mieti heidän kokemustaan suhteessa Kankareen kokemukseen. Harjoittelijalla on todella hyvä palkka.
- lapuakauhavakaupunki
Eiverrattavissa kirjoitti:
Niinpä ja mieti heidän kokemustaan suhteessa Kankareen kokemukseen. Harjoittelijalla on todella hyvä palkka.
Kurikan kaupunginjohtajalla ei ollut päivääkään kokemusta kaupunginjohtajan työstä, kun aloitti Kurikassa.
Kauhavalaisilta voi kysyä, mitä mieltä olivat Pusan johtajataidoista kuntayhtymä kaksineuvoisessa. Vastaukseksi taitaa ainakin saada sen, että saiko hallinnoidessaan aikaan miltei kymmenen virkalääkärin irtisanoutumisen.
Kauhavan kaupunginjohtaja Lumiolla taasen vuosien kokemus n. 70 000 asukkaan Vaasan kaupungin johtamisesta ennen Kauhavalle joutumistaan. Lumio on varteenotettava henkilö, kun LapuaKauhava kaupungille pohditaan johtajaa. - JaksaaMaksaa
Tyyrismies kirjoitti:
Ja kaikkein koomisinta kun Lapuan kautta historian kallein asukki on satasien perään,uran alus kämmäs jäähallin avustukset kun kesäloma oli tärkeämpi ja jäähallia haettiin alta vuoden avajaisten jälkeen konkurssiin, ja nyt uran tämän hetken viimeisin kämmi,lukio laskelama 2,5 miljoonaa työmiesaskin kanteen yön aikan laskettuna, 10 miljoonaan kun todellinen kustannus arvio virkamiesten toimeesta laskettuna,ja pitää muistaa mitä kaikkia siltä väliltä,jäähallista tähän päivän lukio kämmiin sentään liki 20 vuotta aikaa töpeksiä,Ilkasta lainattua "Kokoomuksen Panu Lahdensuo kysyi kahdesti, miksi Kankare saa nollapäivän kuntajajohtajakokemuksellaan enemmän palkkaa kuin entinen kaupunginjohtaja Arto Lepistö."
Panua moitittiin lukion kustannusten kasvusta. Juttu ei nyt ihan noin surkea ole. Tilaohjelmaan on laajennettu ihan vain, jos joskus satutaan tarvitsemaan remontteerattua tilaa, niin ei sitten heti tarvitse uudestaan perustaa työmaata, maksaahan se sekin. Panu laski vain todellisen tilantarpeen eli 25000 euroa per oppilas uudisrakennuksessa. mitään palloilusaleja ei lukuihin hän koskaan laskenut, niitä saleja meillä on jo tarpeeksi.
- Halvallamöiittensä
Ei näin riitaiseen porukkaan olisi saanut alta 20 000 tulla
Ihanata, ihanata lapualaaset! Juuri tätä teiltä odotettiinkin. Jääkö teille muuta vaihtoehtoa kuin sanoa Satu irti koeajan jälkeen? Koko kaupunki menettää joka tapauksessa kasvonsa, mutta vahinkoja voi yrittää minimoida. 🤣
- nirhaumia
Nirha ja kumppanit alkoivat riitelemään ennenkuin Kankare on edes aloittanut.
Mitähän tästä oikein tulee.- Eiverrattavissa
Lapualla riitelyksi katsotaan se, että kyseenalaistetaan typerät esitykset ja ollaan eri mieltä kepun kanssa. Olisiko se kuitenkin sitä päätöksentekoa?
- Mitäsenytmesoo
Eikö Nirhan olisi pitänyt valvoa panimon rahan rahankäyttöä?
- Laukkunaulassa
Satusta ei oikeasti tiedetä vielä mitään. Myös Satu ei tiedä uudesta tehtävästä paljoakaan. Osaako, viihtyykö, kestääkö suhde ym. mielenkiintoista tulemme vielä näkemään,
- harjaTalonen
Vaikeaa tulee olemaan näitten kokoomus mulkvistien kanssa yhteistyön tekeminen.
- Säälittäväätouhua
Samoin kepun pappojen kanssa, jotka elävät kaukana menneisyydessä ja vetävät nuoretkin mukaansa järjettömyyksiinsä. Osaamista ja poikkisanoja pelätään...
Onneksi persut ja kommari ovat sopeutuvaisia, muuta hajuttomia ja näkymättömiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822