Suomen kansa teki Väyrysen kanssa virheen jo 1988

Äänestäjät tekivät suuren virheen, kun eivät valinneet Paavoa presidentiksi hänen ollessaan ehdolla ensimmäistä kertaa vuonna 1988.

Jos hänet olisi silloin valittu, ja heti toiselle kaudelle 1994, olisimme päässet hänestä eroon jo vuonna 2000.

Lain mukaan Suomen tasavallan presidentiksi voidaan valita sama henkilö vain kahdesti.

Kahden presidenttikauden jälkeen tässä maassa tuskin olisi ollut enää mitään virkaa, johon kaksi kautta presidenttinä istunut Paavo Väyrynen olisi pyrkinyt.

Siis ei mitään virkaa _tässä_ maassa. Mutta kenties ulkomailla - jossakin hyvin kaukana...?

Syyttäkäämme siis vain itseämme suomalaiset. Koska kenties 2024 Paavo on jälleen vaivanamme.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


vuosien.kärsimysnäytelmä kirjoitti:

Äänestäjät tekivät suuren virheen, kun eivät valinneet Paavoa presidentiksi hänen ollessaan ehdolla ensimmäistä kertaa vuonna 1988.

Jos hänet olisi silloin valittu, ja heti toiselle kaudelle 1994, olisimme päässet hänestä eroon jo vuonna 2000.

Lain mukaan Suomen tasavallan presidentiksi voidaan valita sama henkilö vain kahdesti.

Kahden presidenttikauden jälkeen tässä maassa tuskin olisi ollut enää mitään virkaa, johon kaksi kautta presidenttinä istunut Paavo Väyrynen olisi pyrkinyt.

Siis ei mitään virkaa _tässä_ maassa. Mutta kenties ulkomailla - jossakin hyvin kaukana...?

Syyttäkäämme siis vain itseämme suomalaiset. Koska kenties 2024 Paavo on jälleen vaivanamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu