Vihaan olla musta mies.

Joka kerta kun istun täpötäynnä olevassa raitiovaunussa, bussissa tai metrossa Helsingissä, tiedän että minulla tulee olemaan tyhjä istuin vieressäni. Se on kuin rikottu ennätys. Toisinaan en välitä ylimääräisestä tilasta, mutta muina aikoina tunnen oloni kiusalliseksi ja epämiellyttäväksi.

Tiedän, että minulla on hyvä hygienia, pukeudun asianmukaisesti, ja pidän huolen omista asioistani. Olen viime aikoina tullut kuitenkin tietoiseksi siitä, miksi ihmiset saattavat pelätä olla ympärilläni tai lähelläni: Olen musta nuori mies.

En hoksannut sitä, kunnes sukulaiseni sanoi minulle:
"John*, ihmiset pelkäävät sinua. Olet 1,82 metriä pitkä musta mies, jolla on leveät hartiat."

Sukulaiseni on oikeassa, ihmiset eivät istu vieressäni raitiovaunussa, metrossa tai bussissa, koska he pelkäävät.

Yritän joka päivä sivuuttaa itseinhoani ja teeskennellä jotain aivan muuta. Jotkut mustat ihmiset myös pelkäävät, että itseinhon esille tuominen keskustelussa on merkki heikkoudesta. On olemassa myös lukuisia puheita, joita varsinkin mustat ihmiset vaalivat: että "musta on kaunista". Mutta totuus on, että mustan todellinen kuva on ruma - ainakin sen hahmottaa tuolla tavalla.
Ei ole mitään erityistä tai hienoa olla musta mies - se on kurjuuden ja häpeän elämä.

Monet mustat miehet eivät halua tunnustaa inhon tunteita joita itsestämme koemme. Jopa tällaisten ajatusten olemassaoloa pidetään heikentävänä. Mielestäni itseinhoni ilmenee selvästi ulkopuolelta. Se syntyy epätoivosta ja ilottomuudesta, jota näen paljon nuorilla mustilla miehillä.

Voin rehellisesti sanoa, että vihaan olla musta. En vain sovi sellaiseen stereotyyppiseen kuvaan, joita ihmisillä on mustista miehistä. Populaarikulttuurissa mustat miehet tunnistaa urheilusta, rikollisuudesta ja viihteestä. Vihaan kuitenkin rap-musiikkia ja vihaan useita urheilulajeja.

Kuka nyt rehellisesti sanottuna haluaa olla musta? Kuka haluaisi, että ihmiset pelkäisivät sinua ja eivät istuisi viereesi julkisissa kulkuneuvoissa?