Sisällissota alkoi köyhien sortamisesta

Nyt voi alkaa uusi sota. Sipilä ja Lindström lietsovat terroria sortamalla kaikista heikoimmassa asemassa olevia.
25301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Kun punaiset alkoivat vaalit hävittyään ryöstelemään ja murhaamaan.

Äänestä
  • Vaaleja ei ollut ollenkaan. Hallitus muodostettiin vallanhimoisten keskuudessa, kuten nytkin on yehty. Hallituksessa oli ilman vaaleja valittuja vallanhimoisia roistoja, kuten nytkin on Sininen tulevaisuus, jota ei ole vaaleilla valittu.

    Aikoinaan tavoitteena oli vallan palauttaminen Etelä-Suomessa porvarienemmistöiselle hallitukselle. Voiton jälkeen vahva hallitusvalta ja riippumattomuus Venäjästä aiottiin turvata voimakkaan oman tai Saksan armeijan sekä demokratiaa kaventavan monarkistisen yhteiskuntajärjestelmän avulla. Suomen kansa oli jakautunut kahtia taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Nyt on sama tilanne.

    Äänestä

  • OtaSaappaatEsiin kirjoitti:

    Vaaleja ei ollut ollenkaan. Hallitus muodostettiin vallanhimoisten keskuudessa, kuten nytkin on yehty. Hallituksessa oli ilman vaaleja valittuja vallanhimoisia roistoja, kuten nytkin on Sininen tulevaisuus, jota ei ole vaaleilla valittu.

    Aikoinaan tavoitteena oli vallan palauttaminen Etelä-Suomessa porvarienemmistöiselle hallitukselle. Voiton jälkeen vahva hallitusvalta ja riippumattomuus Venäjästä aiottiin turvata voimakkaan oman tai Saksan armeijan sekä demokratiaa kaventavan monarkistisen yhteiskuntajärjestelmän avulla. Suomen kansa oli jakautunut kahtia taloudellisesti, sosiaalisesti ja poliittisesti. Nyt on sama tilanne.

    Äläpäs punamulkku valehtele täällä.

    Suomessa oli jo 1917 hallitus jossa oli puolet porvareita, puolet demareita. Torpparikysymys oli jo ollut esillä hallituksessa mutta se ei teikäläisille riittänyt.

    Syksyllä 1917 porvarihallituksesta tuli laillinen enemmistöhallitus ja kantanne oli, ettei porvareiden kanssa mennä samaan hallitukseen joten aloitte kaatamaan hallitusta venäläisten avulla.

    Eduskuntavaalit oli järjestetty säännöllisesti jo vuodesta 1907 lähtien mutta 1917 muodostitte ikioman laittoman vallankumoushallituksen jonka piti johtaa Suomea vallankaappauksen jälkeen Leninin mallin mukaan.

    Motiivi vallankumoukseen tuli Leniniltä, ei Suomen työläisiltä. Johtajanne olivat rikollisia - itsenäisyys ei merkinnyt teille mitään - ja kuvittelitte myyvänne maan bolshevikkien hallintaan Leninin johdolla tämän luvattua kymmenen kaunista katteetonta.

    Vaan kuinkas lopulta kävikään? Varkaalla on yleensä nolo loppu ja maanpetturilla vieläkin nolompi!

    Äänestä

  • >>Kun punaiset alkoivat vaalit hävittyään ryöstelemään ja murhaamaan<<

    Vai menikö se niin, että SDP:llä oli enemmistö eduskunnassa- ja siis voitetut vaalit, mutta Venäjän väliaikaishallitus yksissä tuumin oikeiston kanssa hajotti eduskunnan vuonna 1917.

    Äänestä

  • miten.on kirjoitti:

    >>Kun punaiset alkoivat vaalit hävittyään ryöstelemään ja murhaamaan<<

    Vai menikö se niin, että SDP:llä oli enemmistö eduskunnassa- ja siis voitetut vaalit, mutta Venäjän väliaikaishallitus yksissä tuumin oikeiston kanssa hajotti eduskunnan vuonna 1917.

    Joo, muistin oikein.

    Täällä on historiasta kiinnostuneille tietoa tuon ajan tapahtumista tiivistettynä;
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtalaki

    Äänestä

  • dg.dgf kirjoitti:

    Joo, muistin oikein.

    Täällä on historiasta kiinnostuneille tietoa tuon ajan tapahtumista tiivistettynä;
    https://fi.wikipedia.org/wiki/Valtalaki

    Paremman kuvan saa kun lukee punaisten vankien kuulustelupöytäkirjoja, ne löytyy netistä olikohan valtioikeuden arkisto tms. en nyt ihan ulkoa muista sitä, mutta kuitenkin.

    Äänestä

Taatusti sortajia pelottaa kun pari miljoonaa sotimiseen ja tappamiseen koulutettua experttiä lähtyee liikkeelle.

Äänestä

Nyt se tapahtuu terrorin muodossa. Sipilähän on syyllinen Turun tappoihinkin.

Äänestä

Lindströmin kannattais äkkiä unohtaa tuo aktivointi vouhotus ja tehdä Leppäset. Leppänen taikoi työpaikoja sadoille tuhansille valtion ja kuntien toimissa. Verotulot kasvoivat kohinalla. Tuskin monikaan kieltäytyi noista töistä.

Äänestä

Elä punamulkku enää vanhaa demarifuulaa tänne tarjoile!

Suomessa ei ollut koskaan ollut edes maaorjuutta, köyhien olot olivat jo paranemassa ja naisillakin oli jo äänioikeus.

Punaisten vallankumous alkoi Leninin aloitteesta, venäläisten sotajoukkojen ja venäläisen komentajan johdolla.

Olisitte edes suomalaisten voimin puuhastelleet vaan piti lyöttäytyä yhteen maan vihollisen kanssa.

Maanpetturin ikuinen häpeäleima on lyöty otsaanne!

Äänestä
  • Sota alkoi Mannerheimin 25. tammikuuta antamalla käskyllä 28. tammikuuta 1918 yöstä alkaen.

    Äänestä

  • Ei ollut vaaleilla valittua hallitusta, kuten ei ole nytkään, ja sodan julisti Mannerheim.

    Äänestä

Lindström on ihan verenimijäporvarin näköinenkin.

Äänestä

Eiköhän Suomi tuhoudu ihan omia aikojaan suvakkien ja matuinvaasion takia. Ei siinä työläisten toimet auta suuntaan eikä toiseen.
Itse olen sitä mieltä, että jokainen suomalainen, joka vain kynnelle kykenee, muuttaisi Suomesta jonnekin muualle. Verottaja tosin pitää kiinni kynsin hampain, mutta nettotulot voi kuitenkin käyttää muualla.
Itse olen toteuttamassa tätä, eikä Suomi saa minulta lanttiakaan välillisiä veroja puoleen vuoteen, ja sen jälkeenkin tavallista vähemmän. Kaikki loppuvuona tarvittavat hyödykkeet tuon mukanani ulkomailta, Suomessa minun ei tarvi ostaa kuin päivittäistavaroita, kuten tuoretuotteita.

Äänestä

Äänestä huomenna Huhtasaarta, niin alkaa tippumaan oikeita päitä!

Äänestä
  • Jalkaväkimiinat repii kyllä raajoja irti, mutta ydinaseilta emme voi välttyä 10kpl jo suunnattuna Suomeen.

    Äänestä

  • Venäjä on surkea maa mutta luulekko niiden tosissaan olevan niin tyhmiä että Suomeen ampuisivat ydinohjuksia, älä nyt ihan hourailemaan ala.
    Jos neukku ampuisi tähän maahan ydinojuksia, säteily leviäisi myös neukkujen puolelle ja ne tosiaan sen tietää enemmän kun hyvin, joten turhaa vöyhötystä ja tietämättömyyttä on väittää että neukku suomea ydinojuksin uhkaisi.

    Äänestä

Turvat kiinni persut.

Äänestä

Suomessa ei ole todella köyhiä ollenkaan. Ei tule sotaa todellakaan. Sata vuotta sitten ruokaa ei ollut köyhillä kun nykyään ruokaa jaetaan kaikille tarvitsevile ihan ilmaiseksi jos omat rahat ei riitä.

Äänestä
  • Ei jaeta koska joka kunnassa ei edes ole Hurstin kaltaisia avustuspisteitä.

    Äänestä

  • käsittääkseni eu- ruokapaketteja jaetaan kyllä kunnissa tuo Hurstin ruoka-apuhan on Helsingissä vain lisänä tähän apuun. Kerta kuukauteen taitaa olla se jako.

    Äänestä

  • kylläjaetaan kirjoitti:

    käsittääkseni eu- ruokapaketteja jaetaan kyllä kunnissa tuo Hurstin ruoka-apuhan on Helsingissä vain lisänä tähän apuun. Kerta kuukauteen taitaa olla se jako.

    Ei jaeta. Hurstilla on jako joka viikko. EU avustuspaketeissa on kuivamuonaa kuten makaronia jauhoja eli ei ollenkaan tuoretavaraa kuten Hurstilla eikä Eu pakettejakaan jaeta joka kunnassa.

    Äänestä

Älä äänestä Niinistöä.

Äänestä

Kapina alkoi kun vähemmistö värvättiin venäjän asialle. Tyhmiä jymäytettiin silloinkin. Populismiin sortujia löytyy näköjään yhä.

Äänestä

Suomessa on todellinen lahtari-presidentti, ja lahtarihallitus. Eliitti rosvoaa kansalta minkä ehtii, sekä alistaa ja kyykyttää heikoimmassa asemassa olevia. Tilanne sen kuin pahenee niin kauan kunnes tulee uusi ottelu rehellisyyden ja kieroilun välillä vuoden 1918 malliin. Ehkä viimeinkin olisi aika rehellisyyden voittaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Sodanlietsojat kirjoitti:

Nyt voi alkaa uusi sota. Sipilä ja Lindström lietsovat terroria sortamalla kaikista heikoimmassa asemassa olevia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu