Raamatussa kehoitetaan tutkimaan Raamattua, ettei eksyisi. Itse olen huono Raamatun tuntija, myönnän. Minä en osaa selittää moniakaan Raamatun kohtia.
Tuli mieleen,että kun Jeesus puhui Joonaan merkistä, että riittääkö meille se?10 käskyä on ilman muuta myös uuden liiton lakeja.
Mietin, että riittääkö se, että pitää käskyt ja pidättäytyy ristin sovituksessa, eikä puutu muihin opillisiin seikkoihin.
Jeesus sanoi, että rakasta Herraa sinun Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi, mielestäsi, Tämä on käskystä suurin ja tärkein.
Toinen yhtä tärkeä on. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Ymmärrän, että Jumalaa rakastaminen tarkoittaa hänen käskyjensä pitämistä ja tahtonsa tekemistä.
Kysynkin nyt teiltä, kun olen lukenut keskustelujanne, että mikä on riittävä usko? Millainen usko?
Tai Voitteko määrittää sitä?
Mikä on PyhänHengen opetuksen osuus?
Avaako PyhäHenki ja opettaa, neuvoo ja nuhtelee?
Jos ei tunne Raamatun kirjoituksia, avaako PyhäHenki silloinkin asioita ihmiselle ?
Mitä ajattelette
130
1701
Vastaukset
- UskoJonkaJeesusVaikuttaa
Riittää että uskot Jeesuksen sovitustyön omalla kohdallasi.
Riittää, että tahdot luovuttaa itsesi kokonaan Jumalan tahdon alle. Mutta sinä itse, omin voimin, et voi täyttää Jumalan tahtoa. Jeesus Pyhän Henkensä kautta sinussa tekee kokonaan tämän vanhurskautuksensa työn kun jätät itsesi Hänen sovitustyönsä alle. Älä yritä itse vanhurskautua. Älä yritä auttaa Jeesusta, sotket vain enemmän, Hän ei tarvitse apuasi. Ole tekemättä mitään ja katso kuinka Jumala toimii. Anna Jeesuksen vaikuttaa sinussa kaikki: usko ja vanhurskautus ja anna Hänelle kaikesta tästä kunnia.
Älä pelkää. Lepää sinä uskossasi.
.- Samaatietä
Näin minäkin olen asian ymmärtänyt. Mietin, kun täällä keskustellaan hyvin paljon opillisista näkökulmista.
Joskus kun lukee täällä våkirjoituksia, tuntuu että melkein kadotustuomiota ollaan epäsuorasti vastaajille langettamassa, jos on erimieltä asioista. - capiche
Samaatietä kirjoitti:
Näin minäkin olen asian ymmärtänyt. Mietin, kun täällä keskustellaan hyvin paljon opillisista näkökulmista.
Joskus kun lukee täällä våkirjoituksia, tuntuu että melkein kadotustuomiota ollaan epäsuorasti vastaajille langettamassa, jos on erimieltä asioista.Toki oppikysymyksistä saa ja pitääkin keskustella. Mutta fanaatikoille kaikki on musta-valkoista ja oma mielipide sekä tapa toimia ainoa totuus. Minusta kristillisyyteen kuuluu ripaus nöyryyttä ja oppivainen mieli. Ilman sitä Pyhä Henkikään ei voi opettaa.
Sillä Paavalin korinttolaiskirjeen 13 luvun sanoin: Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä ...
Raamatun tunteminen on kuitenkin kristitylle tärkeää, koska ilman sitä ei pysty arvioimaan mikä on raamatullista. Arviointi on tärkeää, sillä hengellisissäkin piireissä liikkuu joskus epäterveitä ilmiöitä. Jumalan sanalla on myös mitattava omat sisäiset tuntemukset, joita pitää Jumalan ilmoituksina.
Pyhän Hengen tehtäviä ovat mm. opettaminen ja mieleen muistuttaminen. PH avaa raamatun sanaa ja nostaa sitä mieleen oikeissa tilanteissa. Jälkimmäinen ei onnistu, ellei sanaa ole ensin tankattu. On myös hyvä muistaa, että kristitylle Jumalan sana on elämän leipää, jota ilman meistä kukaan ei kasva. - Tuntekaa.Herra
capiche kirjoitti:
Toki oppikysymyksistä saa ja pitääkin keskustella. Mutta fanaatikoille kaikki on musta-valkoista ja oma mielipide sekä tapa toimia ainoa totuus. Minusta kristillisyyteen kuuluu ripaus nöyryyttä ja oppivainen mieli. Ilman sitä Pyhä Henkikään ei voi opettaa.
Sillä Paavalin korinttolaiskirjeen 13 luvun sanoin: Nyt katselemme vielä kuin kuvastimesta, kuin arvoitusta, mutta silloin näemme kasvoista kasvoihin. Nyt tietoni on vielä vajavaista, mutta kerran se on täydellistä ...
Raamatun tunteminen on kuitenkin kristitylle tärkeää, koska ilman sitä ei pysty arvioimaan mikä on raamatullista. Arviointi on tärkeää, sillä hengellisissäkin piireissä liikkuu joskus epäterveitä ilmiöitä. Jumalan sanalla on myös mitattava omat sisäiset tuntemukset, joita pitää Jumalan ilmoituksina.
Pyhän Hengen tehtäviä ovat mm. opettaminen ja mieleen muistuttaminen. PH avaa raamatun sanaa ja nostaa sitä mieleen oikeissa tilanteissa. Jälkimmäinen ei onnistu, ellei sanaa ole ensin tankattu. On myös hyvä muistaa, että kristitylle Jumalan sana on elämän leipää, jota ilman meistä kukaan ei kasva."Toki oppikysymyksistä saa ja pitääkin keskustella. Mutta fanaatikoille kaikki on musta-valkoista ja oma mielipide sekä tapa toimia ainoa totuus."
Eikö Jeesus sitten ollut sinun mittareillasi mitattuna fanaatikko?
Hän jakoi ihmiset kahteen ryhmään vuohet ja lampaat, valheen tekijät ja totuuden tekijät, pimeyden lapset ja kirkkauden lapset.
Hän käski leikkaamaam irti sen osan joka viettelisi, ettei koko ruumis hukkuisi.
Hän sanoi miehelle joka oli menossa hautaamaan isäänsä "anna kuolleiden haudata kuolleensa, seuraa sinä minua"
Hän myös sanoi näin "Jos joku tulee minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni."
Jeesus ei vain sanonut, että Hänen mielipiteensä tai tapansa olisi ainoa totuus, vaan Hän sanoi olevansa itse Totuus.
Jeesus painotti oikeaoppisuuden tärkeyttä ja käski kavahtamaan hapatusta, Hän myös sanoi, että jo pieni hapatus hapattaa koko taikinan, eli pieni väärä oppi vääristää koko opin.
"Raamatun tunteminen on kuitenkin kristitylle tärkeää, koska ilman sitä ei pysty arvioimaan mikä on raamatullista."
Mutta, vielä tärkeämpää on Kristuksen tunteminen.
Tunsivathan faruseukset ja kirjanoppineetkin Kirjoitukset, mutta eivät Häntä josta Kirjoitukset kertovat.
Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta; ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
Johannes 5:39-40
- Sivustavaintämä
Ei voi olla tekemättä mitään. Aina tulee eteen valintoja.
- valvotaan
Uskohan on lahja. Jumalan teko meissä, että saamme uskoa Jeesukseen omana Vapahtajanamme ja Herranamme. Pyhä Henki ennenkaikkea kirkastaa juuri Jeesuksen sovitustyötä ristillä meidänkin puolestamme. Kunpa saisit löytää raittiin seurakunnan, sitä toivon kohdallesi, jos olet nuori uskova. Jumalan Sanan tuntemus on kyllä elintärkeää tänä aikana, mikä on Suomessakin hyvin sekava hengellisellä kentällä. Älä lähde etsimään kokemuksia, tunteita ja fiiliksiä. Jeesuksen seuraaminen on ristin tiellä vaeltamista, koettelemusten, kärsimysten ja ahdistuksien kautta kulkemista, mutta niissä Jeesus on mukana ja antaa voimaa kulkea läpi. Jeesuksen antama rauha on valtava lahja ja se ei riipu elämän olosuhteista. Siunausta sinulle!
- Samaatietä
En ole nuori uskova. Olen ollut lapsesta asti uskossa, mutta olen pidättäytynyt tuossa Jeesuksen sovitustyössä tähän asti, en ihan tietoisestikkaa.
Osajsi myös tietoisesti. En uskalla lähteä arvioimaan Jumalan sanaa, Raamattua hirveästi, vaikka Raamatussa on kirjoitus tutkia Raamattua.
Luen sitä kyllä ja Rukoilen, että Herra avaa tarpeen mukaan.
Olen jo yli 40 vuotias, mutta tunnen itseni ihan lapseksi uskontiellä.
Kyllä rauha ja rakkautensa on valtava lahja!
Kiitos! Siunausta myös sinulle!
Ruko8en usein, että Herra pidä minut pienen paikalla, Tuo varmaan toteutunut, kun olen Tällainen Heh. Lahja?
Lahjapaketti paremminkin. Uskonharhainen helistelee pakettia ja kertoo ihmeellisiä asioita sen sisällöstä, mutta ei uskaltaudu sitä avaamaan.
Tyhjää on täynnä tuo lahjapaketti.- Samaatietä
he-ma kirjoitti:
Lahja?
Lahjapaketti paremminkin. Uskonharhainen helistelee pakettia ja kertoo ihmeellisiä asioita sen sisällöstä, mutta ei uskaltaudu sitä avaamaan.
Tyhjää on täynnä tuo lahjapaketti.Kyllä se on auennut, siksi sitä ihastelenkin ,:) aivan armosta saatu. Parempaa en olisi osannut edes toivoa.
- capiche
Samaatietä kirjoitti:
En ole nuori uskova. Olen ollut lapsesta asti uskossa, mutta olen pidättäytynyt tuossa Jeesuksen sovitustyössä tähän asti, en ihan tietoisestikkaa.
Osajsi myös tietoisesti. En uskalla lähteä arvioimaan Jumalan sanaa, Raamattua hirveästi, vaikka Raamatussa on kirjoitus tutkia Raamattua.
Luen sitä kyllä ja Rukoilen, että Herra avaa tarpeen mukaan.
Olen jo yli 40 vuotias, mutta tunnen itseni ihan lapseksi uskontiellä.
Kyllä rauha ja rakkautensa on valtava lahja!
Kiitos! Siunausta myös sinulle!
Ruko8en usein, että Herra pidä minut pienen paikalla, Tuo varmaan toteutunut, kun olen Tällainen Heh.Pidän asenteestasi. Uskon, että se on Jumalallekin mieluinen. Rauha ja armossa lepääminen ovat merkki siitä, että olet ymmärtänyt olennaisen.
Tärkeintä on, että ruokkii itseään Jumalan sanalla. UT sisältää Jeesuksen ja apostolien opetukset, eli kristinuskon perustan. Ei kaikkea VT:ssä edes tarvitse ymmärtää. Pelastus ei ole kiinni siitä, vaan Jeesuksen sovitustyöstä.
Kun ristin ryöväri sanoi Jeesukselle: muista minua kun tulet valtakuntaasi. Niin Jeesus vastasi hänelle: tänä päivänä olet oleva kanssani paratiisissa. Pelastukseen ei siis tarvittu oikein suoritettua kastetta ja täydellistä ymmärrystä teologiasta, vaan ainoastaan Jeesuksen puoleen kääntyminen.
- Näin.on
Ihmisen tulee tuntea Kirjoitukset sekä Jumalan Voima.
Jeesus sanoi: "Te eksytte sillä, ette tunne kirjoituksia, ettekä Jumalan Voimaa."
Pyhä Henki on annettu niille, jotka tottelevat Jumalaa, niin kuin on Kirjoitettu:
Ja me olemme kaiken tämän todistajat, niin myös Pyhä Henki, jonka Jumala on antanut niille, jotka häntä tottelevat."
Apostolien teot 5:32- Samaatietä
Kyllä, näin Raamattuun on kirjoitettu eksymisestä.
- Sillä.Kirjoitettu.on
"Kysynkin nyt teiltä, kun olen lukenut keskustelujanne, että mikä on riittävä usko?"
Jättäkäämme sentähden Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan, oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja iankaikkisesta tuomiosta.
Ja niin me tahdomme tehdä, jos vain Jumala sallii.
Heprealaiskirje 6:1-3
Tässä on lueteltu mitkä ovat Kristuksen opin alkeet, eli tässä on lueteltu uskon perusta.
"Millainen usko?"
Elävä usko, sydämen usko, mikä ei ole vain sanoja, vaan mikä näkyy teoissa.
"Tai Voitteko määrittää sitä?"
Uskon tulee tuottaa hyvää hedelmää, se pn todiste elävästä pelastavasta uskosta.
Pysykää minussa, niin minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa.
Minä olen viinipuu, te olette oksat.
Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää; sillä ilman minua te ette voi mitään tehdä.
Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niinkuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen ja heitetään tuleen, ja ne palavat.
Johannes 15:4-6
"Mikä on PyhänHengen opetuksen osuus?"
Pyhä Henki johdattaa kaikessa Totuuteen ja ilmoittaa tulevaisetkin.
"Avaako PyhäHenki ja opettaa, neuvoo ja nuhtelee?"
Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee; sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa.
"Jos ei tunne Raamatun kirjoituksia, avaako PyhäHenki silloinkin asioita ihmiselle ?"
Kirjoitukset vahvistaa sen, minkä Henki opettaa, jolloin voit olla täysin varma, keneltä olet sen oppinut ja pystyt näyttämään Kirjoitusten kautta todeksi sen mitä itsekkin olet saanut ymmärtää.
Kaikki tämä vahvistaa uskoa.
Tulee myös muistaa, että Mestari itse vastusti perkelettä Kirjoituksilla "sillä Kirjoitettu on..."
Ei muuta kuin Raamattu käteen vaan ja pänttäämmään siis :)- Samaatietä
Kiitos minun puolestani. En tunne Raamattua tarpeeksi löytääkseen tällaista kohtaa, mutta tässähän Tämä kaipaamaan onkin!
Sain vahvistuksen, kiitos!
- monesko.edition.menossa
Mitäköhän Jumala tuumaili, kun Mooses julkaisi ensimmäisen versionsa raamatusta. Se oli täynnä vaimon kivittämistä ja tappamiskehoituksia, vaikka Jumala oli niomenomaan kieltänyt tappamisen.
Raamatussa näkyy vallanhaluisen ja opportunistisen ihmisen kädenjälki, tuon oletetun Jumalan käsialan sijaan.
Nykyään lukevat kuulemma MV-lehdestä vihakehoituksia, joka käy myös persuille raamatun korvikkeena.- Samaatietä
Minä en voi olla nauramatta näille jutuille! Älytön mielikuvitus ja huumori! Jumalan luomaa on tuo sinunkin luonteesi huumoreineen.
Mitähän lie ajatellut kuule tai voiko olematon mielestäsi ajatella mitään? Ihan kuule tulee kirjoituksesta se mielikuva,että haluat uskoa Jumalaan, Luojaan, muttet hyväksy raamatussa esitetyn Jumalan luonnetta.
Jumalan luonne ei varmaankaan ole kaikille itsestäänselvyys. Kaiken, minkä Jumala tekee, sillä on suurempi tarkoitus, merkitys. Ihminen ei vajavaisuudessaan aina kykene sitä näkemään, eikä ymmärtämään, joten se hyväksyminenkin tuottaa vaikeuksia toisinaan.
Mutta Jumala on totinen ja pysyy sanassaan. Oikeudenmukainen. Samaatietä kirjoitti:
Minä en voi olla nauramatta näille jutuille! Älytön mielikuvitus ja huumori! Jumalan luomaa on tuo sinunkin luonteesi huumoreineen.
Mitähän lie ajatellut kuule tai voiko olematon mielestäsi ajatella mitään? Ihan kuule tulee kirjoituksesta se mielikuva,että haluat uskoa Jumalaan, Luojaan, muttet hyväksy raamatussa esitetyn Jumalan luonnetta.
Jumalan luonne ei varmaankaan ole kaikille itsestäänselvyys. Kaiken, minkä Jumala tekee, sillä on suurempi tarkoitus, merkitys. Ihminen ei vajavaisuudessaan aina kykene sitä näkemään, eikä ymmärtämään, joten se hyväksyminenkin tuottaa vaikeuksia toisinaan.
Mutta Jumala on totinen ja pysyy sanassaan. Oikeudenmukainen.Kukaan oikeudenmukainen olio ei esm hyväksy Raamatun naisiin kohdistuvaa alistamista! Tai niitä sotia.
Mutta Raamattu on todellisuutta kuvaava laitos. Sotia ja naisiinkohdistuvaa alistamista esiintyy maailmassa, oli Raamattua tai ei.
Niitä ei ole vain siellä vaan lehdistä saamme lukea niistä joka päivä. Ja mieti, esiintyykö sinussa sortomieltä?
On väärin Raamatun antaa olla tukena moiselle. Suurin käsky on "rakastakaa"....- Samaatietä
auroraboreallis kirjoitti:
Kukaan oikeudenmukainen olio ei esm hyväksy Raamatun naisiin kohdistuvaa alistamista! Tai niitä sotia.
Mutta Raamattu on todellisuutta kuvaava laitos. Sotia ja naisiinkohdistuvaa alistamista esiintyy maailmassa, oli Raamattua tai ei.
Niitä ei ole vain siellä vaan lehdistä saamme lukea niistä joka päivä. Ja mieti, esiintyykö sinussa sortomieltä?
On väärin Raamatun antaa olla tukena moiselle. Suurin käsky on "rakastakaa"....Jumalan teoilla on aina jokin tarkoitus. Me ihmiset näemme lähelle, mutta Jumala näkee kokonaisuuden.
Juu, kaksoiskäsky on suurin, siihen perustuu laki ja profeetat. - Samaatietä
auroraboreallis kirjoitti:
Mitä on profeetat?
Tärkein käsky on tee toiselle se minkä toivot itsellesi tehtävän."Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskystä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat"
Ensinnäkin Jumala rakasti meitä niin, että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään hukkuisi....
Kun koemme Jumalan rakkautta ja ymmärrämme sen suuruuden ja ristinsovitus en, herättää se meidän rakkautemme niin Jumalaa, kuin ihmisiä kohtaan.
10 käskyä liittyy tähän niin, että haluamme tehdä Jumalan tahdon mukaan, kuin myös kohdella lähimmäisiämme käskyjen mukaisesti. - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
"Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskystä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat"
Ensinnäkin Jumala rakasti meitä niin, että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään hukkuisi....
Kun koemme Jumalan rakkautta ja ymmärrämme sen suuruuden ja ristinsovitus en, herättää se meidän rakkautemme niin Jumalaa, kuin ihmisiä kohtaan.
10 käskyä liittyy tähän niin, että haluamme tehdä Jumalan tahdon mukaan, kuin myös kohdella lähimmäisiämme käskyjen mukaisesti.Pyrin välttämään sortomieltä. Kyllä, sitä esiintyy minussa. Taistelemaan sitä vastaan.
Jos tarkoitat esiintyykö minulla sortomieltä epäuskovaisia vastaan sen takia, etteivät usko tai että he halveksivat uskovaisia, niin ei esiinny.
Ennemminkin olen huolissani siittä, missä he viettävät ikuisuutensa.
Olen huolissani myös siittä, etteivät he tule tuntemaan Jumalan rakkautta, ota sitä vastaan, joten ajallisestikkin heiltä puuttuu hödän hetkellä turva, lohduttaja, toivo.
Jumalan asettamien käskyjen noudattaminen on ihmiselle siunaukseksi.
Elämä on helpompaa niitä noudattamalla. Ei Jumala niitä turhaan tehnyt, eikä ihmisten kiusaksi, vaan rakkaudesta ihmisiä kohtaan. - Tavallinenmies2018
Samaatietä kirjoitti:
"Rakasta Herraa Jumalaasi koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskystä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä. Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.
Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat"
Ensinnäkin Jumala rakasti meitä niin, että antoi ainoan poikansa, ettei yksikään hukkuisi....
Kun koemme Jumalan rakkautta ja ymmärrämme sen suuruuden ja ristinsovitus en, herättää se meidän rakkautemme niin Jumalaa, kuin ihmisiä kohtaan.
10 käskyä liittyy tähän niin, että haluamme tehdä Jumalan tahdon mukaan, kuin myös kohdella lähimmäisiämme käskyjen mukaisesti.Kymmenessä käskyissä on sapatti,
pitäisikö sapatti jättää viettämättä? - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
Pyrin välttämään sortomieltä. Kyllä, sitä esiintyy minussa. Taistelemaan sitä vastaan.
Jos tarkoitat esiintyykö minulla sortomieltä epäuskovaisia vastaan sen takia, etteivät usko tai että he halveksivat uskovaisia, niin ei esiinny.
Ennemminkin olen huolissani siittä, missä he viettävät ikuisuutensa.
Olen huolissani myös siittä, etteivät he tule tuntemaan Jumalan rakkautta, ota sitä vastaan, joten ajallisestikkin heiltä puuttuu hödän hetkellä turva, lohduttaja, toivo.
Jumalan asettamien käskyjen noudattaminen on ihmiselle siunaukseksi.
Elämä on helpompaa niitä noudattamalla. Ei Jumala niitä turhaan tehnyt, eikä ihmisten kiusaksi, vaan rakkaudesta ihmisiä kohtaan.Eilen mietin tuota, että nykyaikana sapatin viettäminen on hämärtynyt. Jeesus paransi sapattina ja kysyi, jos jollain putoaa poika tai härkä kaivoon,kai hän sen heti ylös nostaa sieltä,vaikka on sapatti?
Mutta eihän tuo tarkoita, ettei sapattia tarvitsisi viettää, vaan että järkeään voi käyttää ja tehdä hyvää myös sapattinakin.
Miten sinä näet tuon sapatin vieton? - Totta.se.on
Tavallinenmies2018 kirjoitti:
Kymmenessä käskyissä on sapatti,
pitäisikö sapatti jättää viettämättä?Sapatti on lepopäivä ja se on tarkoitettu ihmisen parhaaksi.
Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra."
Markus 2:27-28
Yksi päivä viikosta pyhitettynä lepäämiselle, tekee hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Sillä on todella suuri vaikutus ihmiseen. - Samaatietä
Totta.se.on kirjoitti:
Sapatti on lepopäivä ja se on tarkoitettu ihmisen parhaaksi.
Ja hän sanoi heille: "Sapatti on asetettu ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Niin Ihmisen Poika siis on sapatinkin herra."
Markus 2:27-28
Yksi päivä viikosta pyhitettynä lepäämiselle, tekee hyvää niin henkisesti kuin fyysisestikkin.
Sillä on todella suuri vaikutus ihmiseen.Totta ja muutkin käskyt ovat ihmisten parhaaksi.
- Totta.se.on
Samaatietä kirjoitti:
Totta ja muutkin käskyt ovat ihmisten parhaaksi.
Niin on! Koko luomakunnan parhaaksi :)
- Samaatietä
Totta.se.on kirjoitti:
Niin on! Koko luomakunnan parhaaksi :)
No juuri noin!
- capiche
auroraboreallis kirjoitti:
Kukaan oikeudenmukainen olio ei esm hyväksy Raamatun naisiin kohdistuvaa alistamista! Tai niitä sotia.
Mutta Raamattu on todellisuutta kuvaava laitos. Sotia ja naisiinkohdistuvaa alistamista esiintyy maailmassa, oli Raamattua tai ei.
Niitä ei ole vain siellä vaan lehdistä saamme lukea niistä joka päivä. Ja mieti, esiintyykö sinussa sortomieltä?
On väärin Raamatun antaa olla tukena moiselle. Suurin käsky on "rakastakaa"....Takerrut lillukanvarsiin, kun pitäisi syödä lillukoita.
Raamattua luetaan hengellisenä oppaana miettien samalla miten opetusta pitää soveltaa meidän aikanamme. Kulttuurisidonnaiset yksityiskohdat eivät ole se pointti, ne ovat vain tarinan kehys. Raamattua lukiessa on mietittävä: 1) kenelle sanottiin, 2) mikä oli asian ydin ja 3) miten sitä voi toteuttaa tässä ajassa.
Uuden käskyn lähimmäisen rakastamisesta antoi vasta Jeesus. Myös Paavali tähdensi, että Kristuksessa ei ole miestä, naista, orjaa eikä vapaata. Kaikki ovat siis samanarvoisia Jumalan edessä.
Käytännön asioissa Paavali tietysti ajatteli kuten aikalaisensa. Eikä hänelle varmasti tullut naispappeus mieleenkään. Mutta perhesuhteissa hän itse asiassa laittoi suuremman taakan miehen päälle. Miehen tuli rakastaa vaimoaan, kuten Kristus seurakuntaa. Ja vaimon puolestaan kunnioittaa miestään.
Ihmiskunnalta menikin sitten melkein parituhatta vuotta siihen, että ajatus lähimmäisenrakkaudesta kiteytyi ihmisoikeuksiksi ja tasavertaisuudeksi. - Mitäkä
capiche kirjoitti:
Takerrut lillukanvarsiin, kun pitäisi syödä lillukoita.
Raamattua luetaan hengellisenä oppaana miettien samalla miten opetusta pitää soveltaa meidän aikanamme. Kulttuurisidonnaiset yksityiskohdat eivät ole se pointti, ne ovat vain tarinan kehys. Raamattua lukiessa on mietittävä: 1) kenelle sanottiin, 2) mikä oli asian ydin ja 3) miten sitä voi toteuttaa tässä ajassa.
Uuden käskyn lähimmäisen rakastamisesta antoi vasta Jeesus. Myös Paavali tähdensi, että Kristuksessa ei ole miestä, naista, orjaa eikä vapaata. Kaikki ovat siis samanarvoisia Jumalan edessä.
Käytännön asioissa Paavali tietysti ajatteli kuten aikalaisensa. Eikä hänelle varmasti tullut naispappeus mieleenkään. Mutta perhesuhteissa hän itse asiassa laittoi suuremman taakan miehen päälle. Miehen tuli rakastaa vaimoaan, kuten Kristus seurakuntaa. Ja vaimon puolestaan kunnioittaa miestään.
Ihmiskunnalta menikin sitten melkein parituhatta vuotta siihen, että ajatus lähimmäisenrakkaudesta kiteytyi ihmisoikeuksiksi ja tasavertaisuudeksi.Mitä jos Jeesuksen tai apostolien opetuksia pitää mielestäsi soveltaa?
Voisitko antaa jotain esimerkkejä? - Mitäkä
Mitäkä kirjoitti:
Mitä jos Jeesuksen tai apostolien opetuksia pitää mielestäsi soveltaa?
Voisitko antaa jotain esimerkkejä?Siis mitä Jeesuksen tai apostolien opetuksia tulee mielestäsi soveltaa?
Tai mitä ja miten olet soveltanut jotain niistä?
- SuosittelenMannaa
Suosittelen Martti Lutherin hartauskirjaa "Mannaa Jumalan lapsille" eli lyhyesti "Manna".
Tätä lukiessa asiat selkenevät. ⚘- Näin.on
Ensiksi tulee tuntea alkuperäinen teos, jotta voi erottaa väärennökset.
Kun ruokkii itseään Raamatun Sanalla, voi olla turvallisin mielin sillä silloin tietää millä itseään ruokkii.
Raamatun kirjoitukset vievät meidät uskon alkulähteelle.
En nostaisi koivin korkealle miehen kirjoituksia, joka vihasi juutalaisia. - Samaatietä
Kiitos! Moni asia minulla pimennossa. Aukeneeko kaikki koskaan! No ehkä ne tarpeelliset edes!
Varmaan netistä saa tilattua tuon kirjan, uskoisin - Samaatietä
Näin.on kirjoitti:
Ensiksi tulee tuntea alkuperäinen teos, jotta voi erottaa väärennökset.
Kun ruokkii itseään Raamatun Sanalla, voi olla turvallisin mielin sillä silloin tietää millä itseään ruokkii.
Raamatun kirjoitukset vievät meidät uskon alkulähteelle.
En nostaisi koivin korkealle miehen kirjoituksia, joka vihasi juutalaisia.Lukemaansa kannattaa tosiaan koetella. Olen lukenut monenlaista. Kaikenlaista on tarjolla.
- Millä.koettelet
Samaatietä kirjoitti:
Lukemaansa kannattaa tosiaan koetella. Olen lukenut monenlaista. Kaikenlaista on tarjolla.
Jos ei tunne ensin alkuperäistä, ei voi silloin erottaa väärennöstäkään.
http://www.inri.fi/kaste/luther.htm - Samaatietä
Millä.koettelet kirjoitti:
Jos ei tunne ensin alkuperäistä, ei voi silloin erottaa väärennöstäkään.
http://www.inri.fi/kaste/luther.htmNäinhän se on. Tuo kannattaa pitää mielessä kaikkien.Lukea sillä mielellä, ettei nieke kaikkea kuulemaansa ja näkemäänsä, lukemaansa.
- Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
Näinhän se on. Tuo kannattaa pitää mielessä kaikkien.Lukea sillä mielellä, ettei nieke kaikkea kuulemaansa ja näkemäänsä, lukemaansa.
Ei täälläkään!
- MannastaLohtua
Samaatietä kirjoitti:
Kiitos! Moni asia minulla pimennossa. Aukeneeko kaikki koskaan! No ehkä ne tarpeelliset edes!
Varmaan netistä saa tilattua tuon kirjan, uskoisinKyllä löytyy, sekä isommista kirjakaupoista uskontohyllyltä. Tuo hartauskirja selvitti minulle itselleni puhtaan evankeliumin.
Mitä tulee Lutherin "juutalaisvihaan", hän kuuluisassa kirjassaan "Juutalaista ja heidän valheistaan" hyökkäsi lähinnä talmudisteja vastaan. Juutalaisten, Jeesuksen kuoleman jälkeen kirjoittama talmud on täynnä herjausta ja valheita Jeesuksesta ja kristityistä, vihatekstejä jotka usuttavat kristittyjä vastaan. Olen itse nuorena kristittynä omakohtaisesti kokenut tuota vihatoimintaa ja väkivaltaa juutalaisten taholta. Koska tälläkin foorumilla on "messiaanisiksi" itseään kutsuvia talmudistien kannattajia, he tietenkin nostavat aina esiin tuon Lutherin "juutalaisvihan", erittelemättä mitä tuo "viha" nimenomaan koski. Minäkin vihaan sitä mitä he minulle tekivät.
Samat henkilöt täällä hyökkäävät talmudistien valheilla mm. ristiä vastaan, Paavalia vastaan, kristillisiä kirkkoja, joulua ja pääsiäistä vastaan.
Luther oli kiivas mies, mutta kun lukee hänen kirjoituksiaan, ymmärtää mistä tuo kiivaus johtuu. "Manna" on kuitenkin hartauskirja, perustuen Raamatun omiin päivänteksteihin ja joissa lyhyt Lutherin ksananselitys. - Samaatietä
MannastaLohtua kirjoitti:
Kyllä löytyy, sekä isommista kirjakaupoista uskontohyllyltä. Tuo hartauskirja selvitti minulle itselleni puhtaan evankeliumin.
Mitä tulee Lutherin "juutalaisvihaan", hän kuuluisassa kirjassaan "Juutalaista ja heidän valheistaan" hyökkäsi lähinnä talmudisteja vastaan. Juutalaisten, Jeesuksen kuoleman jälkeen kirjoittama talmud on täynnä herjausta ja valheita Jeesuksesta ja kristityistä, vihatekstejä jotka usuttavat kristittyjä vastaan. Olen itse nuorena kristittynä omakohtaisesti kokenut tuota vihatoimintaa ja väkivaltaa juutalaisten taholta. Koska tälläkin foorumilla on "messiaanisiksi" itseään kutsuvia talmudistien kannattajia, he tietenkin nostavat aina esiin tuon Lutherin "juutalaisvihan", erittelemättä mitä tuo "viha" nimenomaan koski. Minäkin vihaan sitä mitä he minulle tekivät.
Samat henkilöt täällä hyökkäävät talmudistien valheilla mm. ristiä vastaan, Paavalia vastaan, kristillisiä kirkkoja, joulua ja pääsiäistä vastaan.
Luther oli kiivas mies, mutta kun lukee hänen kirjoituksiaan, ymmärtää mistä tuo kiivaus johtuu. "Manna" on kuitenkin hartauskirja, perustuen Raamatun omiin päivänteksteihin ja joissa lyhyt Lutherin ksananselitys.Olen huomannut tuon saman täällä, että talmundiin vedoten hyökätään ristiä vastaan.
Raamatusta kun saamme lukea lainoppineiden ja Jeesuksen vuorokeskusteluista, kuinka hyökkäsivät Jeesusta vastaan samoin perustein.
En ole oikein edes uskaltanut lukea kaikkea. Olen pidättäytynyt ihan tuossa punaisessa langassa eli ristinsovituksessa.
Ihan siksi, etten alkaisi harhailemaan. - JaValheetVaanJatkuvat
Millä.koettelet kirjoitti:
Jos ei tunne ensin alkuperäistä, ei voi silloin erottaa väärennöstäkään.
http://www.inri.fi/kaste/luther.htmLutherin Mannan alkuteos on Raamattu. Ei tuo sivusto, johon perättömästi viittaat.
Imoitat kuitenkin tuntevasi "alkuteoksen" sekä myös kaiketi Mannan koska väität suoraan, että Manna olisi väärennös jostain alkuteoksesta.
Manna ei ole väärennös vaan Lutherin alkuperäinen rukous- / hartauskirja.
Sillä ei ole mitään tekemistä esim. tuon juutalaisten talmudeissaan esittämiä kristittyjen vastaisia herjauksia ja valheita vastaan kirjoitetun ja niitä erittelevän Lutherin kirjan kanssa.
Juutalaiset aloittivat kristittyjen vainot Jeesuksesta ja Stefanuksesta ja seuraavien vuosisatojen ajan, itse ollen diasporassa, vaikuttivat yllyttäjinä paljon myös muualla Rooman valtakunnan alueilla jatkuneisiin kristittyjen vainoihin.
Luther oli teologian tohtori ja kirjoitti lukuisia hyviä, teologisia kirjoja.
Valhetta te suollatte edelleenkin. Ja häiriköitte ja herjaatte kristittyjä ja uskoamme jatkuvasti myös täällä netissä. Te vihaatte ja painostatte erityisesti meitä, joilla myös juutalaisia juuria mutta tunnustamme Jeesusta ja kristinuskoa. - Millä.koettelet
JaValheetVaanJatkuvat kirjoitti:
Lutherin Mannan alkuteos on Raamattu. Ei tuo sivusto, johon perättömästi viittaat.
Imoitat kuitenkin tuntevasi "alkuteoksen" sekä myös kaiketi Mannan koska väität suoraan, että Manna olisi väärennös jostain alkuteoksesta.
Manna ei ole väärennös vaan Lutherin alkuperäinen rukous- / hartauskirja.
Sillä ei ole mitään tekemistä esim. tuon juutalaisten talmudeissaan esittämiä kristittyjen vastaisia herjauksia ja valheita vastaan kirjoitetun ja niitä erittelevän Lutherin kirjan kanssa.
Juutalaiset aloittivat kristittyjen vainot Jeesuksesta ja Stefanuksesta ja seuraavien vuosisatojen ajan, itse ollen diasporassa, vaikuttivat yllyttäjinä paljon myös muualla Rooman valtakunnan alueilla jatkuneisiin kristittyjen vainoihin.
Luther oli teologian tohtori ja kirjoitti lukuisia hyviä, teologisia kirjoja.
Valhetta te suollatte edelleenkin. Ja häiriköitte ja herjaatte kristittyjä ja uskoamme jatkuvasti myös täällä netissä. Te vihaatte ja painostatte erityisesti meitä, joilla myös juutalaisia juuria mutta tunnustamme Jeesusta ja kristinuskoa.Tarkoitan alkuperäisellä Raamattua.
Jos ei Raamattu itsessään riitä taikka se ei aukene, niin silloin on jotain pahasti pielessä.
Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".
Markus 4:11-12
Kristukselta tulee ymmärrys:
Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
Luukas 24:45 - Samaatietä
Millä.koettelet kirjoitti:
Tarkoitan alkuperäisellä Raamattua.

Luukas 24:45Paljon näyttää täälläkin olevan opillisia erimielisyyksiä. Esimerkiksi Ilmestyskirja on minulle ollut todella vaikea selkoinen, mutta onneksi tuo ei ole autuuskysymys, joten en kauheasti ole lähtenyt tekemään lopullisia käsitykdiäni Ilmestyskirjan suhteen.
Minä olen huomannut sellaisen seikan, että Jumala avaa Raamattua pikkuhiljaa. Uskon, että jokaisen tarpeen mukaan.
Raamatussa on niin monia eri tasoja. Tuntuu, että sieltä löytyy aina jotain uutta.
Todella ihmeellinen! - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
Paljon näyttää täälläkin olevan opillisia erimielisyyksiä. Esimerkiksi Ilmestyskirja on minulle ollut todella vaikea selkoinen, mutta onneksi tuo ei ole autuuskysymys, joten en kauheasti ole lähtenyt tekemään lopullisia käsitykdiäni Ilmestyskirjan suhteen.
Minä olen huomannut sellaisen seikan, että Jumala avaa Raamattua pikkuhiljaa. Uskon, että jokaisen tarpeen mukaan.
Raamatussa on niin monia eri tasoja. Tuntuu, että sieltä löytyy aina jotain uutta.
Todella ihmeellinen!Niin, Muistan tuon kohdan Raamatusta, kun opetuslapset kysyivät, miksi Jeesus käytti vertauksia. Hän vastasi opetuslapsille, että se on teille tarkoitettu...
Myönnän, etteivät kaikki vertaukset avaudu minulle.
Muuten, mitähän Pietari sanoikaan tuossa samassa yhteydessä Jeesukselle? Ja mitä Jeesus vastasi? - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
Niin, Muistan tuon kohdan Raamatusta, kun opetuslapset kysyivät, miksi Jeesus käytti vertauksia. Hän vastasi opetuslapsille, että se on teille tarkoitettu...
Myönnän, etteivät kaikki vertaukset avaudu minulle.
Muuten, mitähän Pietari sanoikaan tuossa samassa yhteydessä Jeesukselle? Ja mitä Jeesus vastasi?Vastaan tähän itse. Tuo kohta on eri paikassa Matteuksen evankeliumissa. Muistin väärin koko paikan!
Pietarhan oli siinä kohdassa, Jossa Jeesus puhui vertauksellisesti leivästä. Muistin ensin ,että olisi tuohon kertomukseen kuulunut tuo, mutta eipä kuulunutkaan.
Sekoitin. - capiche
Näin.on kirjoitti:
Ensiksi tulee tuntea alkuperäinen teos, jotta voi erottaa väärennökset.
Kun ruokkii itseään Raamatun Sanalla, voi olla turvallisin mielin sillä silloin tietää millä itseään ruokkii.
Raamatun kirjoitukset vievät meidät uskon alkulähteelle.
En nostaisi koivin korkealle miehen kirjoituksia, joka vihasi juutalaisia.Luther oli juutalaiskysymyksessä aikansa teologisen ilmapiirin tuote. Mutta kukaan ei ole ymmärtänyt vanhurskauttamista ja armoa niin kirkkaasti kuin Luther.
On pikkuisen lapsellista lytätä ihmisen koko tuotanto, koska hän oli jossain asiassa väärässä. Arviointi ei ole muutenkaan ihmisten arvioimista, sen voi tehdä loppupeleissä vain Jumala.
Raamatullisessa arvioinnissa otetaan puheista ja kirjoituksista se mikä on hyvää ja jätetään se mikä ei sitä ole. Jos rehellisiä ollaan, niin jokaiselta ihmiseltä löytyy tavaraa kumpaankin koriin. - capiche
Millä.koettelet kirjoitti:
Tarkoitan alkuperäisellä Raamattua.
Jos ei Raamattu itsessään riitä taikka se ei aukene, niin silloin on jotain pahasti pielessä.
Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi".
Markus 4:11-12
Kristukselta tulee ymmärrys:
Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset.
Luukas 24:45"Jos ei Raamattu itsessään riitä taikka se ei aukene, niin silloin on jotain pahasti pielessä."
Aika usein kyse on ihan vaan lukutaidosta ja kielellisestä lahjakkuudesta. Joillekin vertausten tai asian ytimen ymmärtäminen on vaikeaa. Toiset ymmärtävät tällaiset asiat silmänräpäyksessä. Lukutaitoa voi kehittää vain paljon lukemalla.
Raamattua lainatessa kannattaa muistaa, että yksittäisiä jakeita ei voi aina toistella irrallaan. Ne voivat ilman asiayhteyttä johtaa täysin vääriin tulkintoihin. Suurin osa hengellisestä vallankäytöstä perustuu tähän.
Eivätkä kaikki raamatun lupaukset ole välttämättä henkilökohtaisia lupauksia sinulle. Esim. Jumalan israelilaisille antamien lupauksien toistelu omien henkilökohtaisten toiveiden tueksi voi johtaa pettymyksiin. Tällaiseen törmää etenkin uuskarismaattisuudessa.
Jumalan pelastussuunnitelma on niin yksinkertainen, ettei siltä tieltä eksy hullukaan. Mutta kaikki raamatussa ei ole kaikille yksinkertaista. Enkelin piti Filippukseltakin kysyä: ymmärrätkö myös mitä luet? - Millä.koettelet
capiche kirjoitti:
Luther oli juutalaiskysymyksessä aikansa teologisen ilmapiirin tuote. Mutta kukaan ei ole ymmärtänyt vanhurskauttamista ja armoa niin kirkkaasti kuin Luther.
On pikkuisen lapsellista lytätä ihmisen koko tuotanto, koska hän oli jossain asiassa väärässä. Arviointi ei ole muutenkaan ihmisten arvioimista, sen voi tehdä loppupeleissä vain Jumala.
Raamatullisessa arvioinnissa otetaan puheista ja kirjoituksista se mikä on hyvää ja jätetään se mikä ei sitä ole. Jos rehellisiä ollaan, niin jokaiselta ihmiseltä löytyy tavaraa kumpaankin koriin."Luther oli juutalaiskysymyksessä aikansa teologisen ilmapiirin tuote."
Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Roomalaiskirje 12:2
"Mutta kukaan ei ole ymmärtänyt vanhurskauttamista ja armoa niin kirkkaasti kuin Luther."
Jeesus ymmärsi paljon paremmin.
"On pikkuisen lapsellista lytätä ihmisen koko tuotanto, koska hän oli jossain asiassa väärässä."
Lutherilla on paljon erittäin kyseenalaisia kommentteja, eikä hän vainonnut vain juutalaisia vaan myös niitä jotka eivät uskoneet niin kuin hän.
"Arviointi ei ole muutenkaan ihmisten arvioimista, sen voi tehdä loppupeleissä vain Jumala."
Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?
1. Korinttilaiskirje 6:3
"Raamatullisessa arvioinnissa otetaan puheista ja kirjoituksista se mikä on hyvää ja jätetään se mikä ei sitä ole."
Jos kaiken arvioit kuitenkin Raamatulla, niin mihin tarvitset Lutherin tai muiden opetuksia, kun kerran pidät vain sen mikä jo löytyykin Raamatusta?
"Jos rehellisiä ollaan, niin jokaiselta ihmiseltä löytyy tavaraa kumpaankin koriin."
kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.
Jaakobin kirje 1:8
"Aika usein kyse on ihan vaan lukutaidosta ja kielellisestä lahjakkuudesta. Joillekin vertausten tai asian ytimen ymmärtäminen on vaikeaa. Toiset ymmärtävät tällaiset asiat silmänräpäyksessä. Lukutaitoa voi kehittää vain paljon lukemalla."
Raamattu on Kirjoitettu Pyhän Hengen vaikutuksesta.
Ei elävässä uskossa katsota nenä kiinni Raamatusta mitä tehdä, vaan Henki ohjaa uskovaa ja ilmoittaa sisimmässä Totuuden ja Kirjoitukset sitten vahvistaa sen minkä Henki sisimmässä opettaa mikäli se henki on Pyhä Henki.
Esteinä ei siis ole lukutaito tai kielimuuri.
Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja SISIMMÄSSÄNI SINÄ ILMOITAT MINULLE VIISAUDEN.
Psalmit 51:8
Mutta te — teissä pysyy se voitelu, jonka olette häneltä saaneet, ja te ette ole kenenkään opetuksen tarpeessa; vaan niinkuin hänen voitelunsa opettaa teitä kaikessa, niin se opetus on myös totta eikä ole valhetta; ja niinkuin se on opettanut teitä, niin pysykää hänessä.
1. Johanneksen kirje 2:27
Mutta Puolustaja, Pyhä Henki, jonka Isä on lähettävä minun nimessäni, hän opettaa teille kaikki ja muistuttaa teitä kaikesta, minkä minä olen teille sanonut.
Johannes 14:26
"Raamattua lainatessa kannattaa muistaa, että yksittäisiä jakeita ei voi aina toistella irrallaan. Ne voivat ilman asiayhteyttä johtaa täysin vääriin tulkintoihin. Suurin osa hengellisestä vallankäytöstä perustuu tähän."
Ja he ovat lukeneet silloin ihan muussa hengessä Raamattua kuin Pyhässä Hengessä.
"Eivätkä kaikki raamatun lupaukset ole välttämättä henkilökohtaisia lupauksia sinulle. Esim. Jumalan israelilaisille antamien lupauksien toistelu omien henkilökohtaisten toiveiden tueksi voi johtaa pettymyksiin. Tällaiseen törmää etenkin uuskarismaattisuudessa."
Mitä kohtia he sitten lainaavat esimerkiksi?
"Mutta kaikki raamatussa ei ole kaikille yksinkertaista. Enkelin piti Filippukseltakin kysyä: ymmärrätkö myös mitä luet?"
Mitä kohtaa tarkoitat?
Tätäkö?
Niin Henki sanoi Filippukselle: "Käy luo ja pysyttele lähellä noita vaunuja".
Niin Filippus juoksi luo ja kuuli hänen lukevan profeetta Esaiasta ja sanoi: "Ymmärrätkö myös, mitä luet?"
Niin hän sanoi: "Kuinka minä voisin ymmärtää, ellei kukaan minua opasta?" Ja hän pyysi Filippusta nousemaan ja istumaan viereensä.
Ja se kirjoitus, jota hän luki, oli tämä: "Niinkuin lammas hänet viedään teuraaksi;
ja niinkuin karitsa on ääneti keritsijänsä edessä, niin ei hänkään suutansa avaa. Hänen alentumisensa kautta hänen tuomionsa otetaan pois.
Kuka kertoo hänen syntyperänsä? Sillä hänen elämänsä otetaan pois maan päältä."
Ja hoviherra kysyi Filippukselta sanoen: "Minä pyydän sinua: sano, kenestä profeetta puhuu näin, itsestäänkö vai jostakin toisesta?"
Niin Filippus avasi suunsa ja lähtien tästä kirjoituksesta julisti hänelle evankeliumia Jeesuksesta.
Ja kulkiessaan tietä he tulivat veden ääreen; ja hoviherra sanoi: "Katso, tässä on vettä.
Mikä estää kastamasta minua?" Ja hän käski pysäyttää vaunut, ja he astuivat kumpikin veteen, sekä Filippus että hoviherra, ja Filippus kastoi hänet.
Apt 8
Filippus siis itse sanoi miehelle, joka ei vielä ollut uskossa "ymmärrätkö myös mitä luet"
- Raamaaattu
Siis raamattuhan on iha paska puhetta sen on nii moni kääntäny aikojen saatossa eri kielelle nii ei ihme että sielä on vähän outoja juttuja.
- Samaatietä
Entäs kirjakääröt? Mitä mieltä niistä?
- capiche
Ihan vaan tiedoksi, että raamattua opiskellaan maailman parhaissa yliopistossa. Koska sillä on hengellisyyden lisäksi myös puhtaasti kirjallisia meriittejä.
- Kirjakääröt
Ap.t.10:39 Biblia (1776). Ja me olemme kaikkien niiden todistajat, mitkä hän Juudean maakunnassa ja Jerusalemissa teki, jonka he tappoivat ja ripustivat puuhun.
- Samaatietä
Käytän myös bibliaa, en tiedä mikä painos lienee.
Ketkähän kätkivät kirjakääröt luoliin?
- jo.puolet.lukenut
Tässä mielenkiintoinen sivusto jossa on toistasataa Raamatun kohtaa selitetty lyhyesti.
Siinnä voi testata itseään kiinnostaako tulla tuntemaan syvällisemmin Raamattua.
https://kangasalanhelluntaiseurakunta.fi/koti/blogit- Samaatietä
Kiitos! Tutustun.
- hyvä.linkki
Aika yllättävää ei itään suuntaa julisteta oikeaksi vaan pelkkää asiaa.
- JumalapuhuuRaamatussa
Lue ehdottomasti Raamattua. Itsekin olen näitä asioita pohtinut n. 30 vuotta ja vasta viime vuosina kävin säännöllisesti lukemaan Raamattua ja kuuntelemaan esim. TV7:sta löytyviä hengellisiä opetuksia. Raamattu on lukemisen kautta jotenkin ihmeellisesti alkanut puhumaan minulle ja olen saanut ymmärrystä nykymaailman menoon. Rukous on myös Kristityn hengittämistä, joten se avaa myös mahdottomilta tuntuvia asioita.
- Samaatietä
Kyllä kyllä, Raamattu on elävää sanaa!! Olen lukenut Raamattua, mutta Tarkoitan, että tunnen silti vielä sitä hyvin huonosti.
Hyvin hiljaa, todella hitaasti se aukeaa minulle.
Mutta ensinnäkin jo se Henki, kun lukee Raamattua, se on kuin leipää niinkuin on kirjoitettu.
Siittä tulee ravittu olo.
Jos on rauhaton olo, tulee rauha sitä lukiessa yms.
Kaikkihan siellä Raamatussa lukee. Siellä on ilmoitettu kaikki tarpeellinen! Myös tulevasta.
Rukoileminen on jäänyt kyllä jo tavaksi. Ihan saatan kysellä päivittäin Jumalalta neuvoja arjen lomassa ja kiittää, kertoa huoliani yms.
Pitäisi vain olla kärsivällisempi, jos jokin paikka ei heti avaudu.
Välillä uuvuttaa Tämä oma liha!
- Kirjakääröt
1Kor.15:50 Biblia (1776). Mutta minä sanon, rakkaat veljet, ei liha ja veri taida Jumalan valtakuntaa periä, ja ei turmeltu pidä turmelematointa perimän.
- Samaatietä
Taisi olla Johanneksen evankeliumissa, että mikä lihasta on syntynyt, on liha ja mikä hengestä synyåtynyt on Henki.
Liha ja veri on turmeltunut. - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
Taisi olla Johanneksen evankeliumissa, että mikä lihasta on syntynyt, on liha ja mikä hengestä synyåtynyt on Henki.
Liha ja veri on turmeltunut.Mitä tarkoittaa hepreankielisessä laulussa, kun lauletaan elohim, Adonai, el shaddai? Tuli mieleen vain ja haluaisin tietää.
- MeidänHerramme
Samaatietä kirjoitti:
Mitä tarkoittaa hepreankielisessä laulussa, kun lauletaan elohim, Adonai, el shaddai? Tuli mieleen vain ja haluaisin tietää.
Nuo ovat Jumalan pyhiä Nimiä.
Adonai = Herra, Jumala
Elohim = Valtiaat, Herrat, eli Jumalan Yksi Pyhä Kolminaisuus. Nimi tarkoittaa Yhtä Jumalaa, mutta kieliopillisesti (-im) on sanana maskuliinin monikko. (vertaa esim. suom. "housut") Yksi kolmiyhteinen Jumala: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
Juutalaiset tunnustavat vain Isän. He eivät kuitenkaan kutsu Häntä Isäksi, vaan puhuvat vain "Jumalasta".
Näitä Nimiä ei saisi kevytmielisesti eli turhaan lausua. Helluntailaisille Jumalan, jos kenenkään kunnioitus on vieras käsite.
Jumalasta tulee puhua varoen. - googlettamalla
Samaatietä kirjoitti:
Mitä tarkoittaa hepreankielisessä laulussa, kun lauletaan elohim, Adonai, el shaddai? Tuli mieleen vain ja haluaisin tietää.
Vaikkapa tuolta löytyy enemmänkin nimiä ja niiden selityksiä:
https://www.gotquestions.org/Suomi/Jumalan-nimet.html - Samaatietä
Kiitos teille! Tuo el shaddai oli minulta hukassa. Aivan totta, Älä turhaan lausu Herra sinun Jumalasi nimeä.
Eikös se lapsenakin varoitettu tuosta?
Äitini tuosta hyvin tarkka!
Mutta Kyllähän rukouksessa ja lauluissa saa lausua? Tietenkin riippuu aina asia yhteydestä.
Saarnoissa ilman muuta luonnollisesti käytetään.
En osaa yhtään sanoa, miten helluntailaiset kunnioittaa tuota käskyä, mutta uskoisin, että uskovainen kunnioittaa!
Mielenkiintoisia nuo hepreankielistä kieliasut.
- Kirjakääröt
1Moos.32:28 Biblia (1776). Ja hän sanoi: ei sinua silleen pidä kutsuttaman Jakob, vaan IsraEL: sillä sinä olet taistellut Jumalan ja ihmisen kanssa, ja olet voittanut. Siis EL, yksi Jumalan nimistä.
- Herran.opetuslapsi
Siinäpä Kirjoituksen toit esiin, millä Jumalankansaa kutsutaan.
Mehän olemme myös tällaisia Jaakoppeja, pettäjiä. Eikös vain? Jumala ottaa meidät kiinni kirjoitetun sanan kautta, eli näyttää meidät syntisiksi. Ja synti on laittomuuden henki, eli oma henki meissä. Omat teot, lähtökohta omassa minuudessa, syön tuosta hyvän ja pahantiedon puusta, sekä julistan olevani omajumalainen. Eikös vain'?
Sitten tämä Sana elämänpuulta tulee eteen. Kehottaa parannukseen,, mielenmuutokseen, eli samanmieliseksi Jumalan kanssa, ts. ottamaan vastaan Kirjoitukset Kristuksessa, sovittajassa ja elämään sen mukaisesti. Näin sen ymmärrän.
Ja tässä alkaa tämä paini minun ja Jumalan välissä, kunnes Hänen Pyhän Hengen voimasta saa meistä otteen, että teemme sen parannuksen.
Siitä eteenpäin tavallaan ontuen jatkamme matkaa - ei enää pettäjinä, Jaakoppeina, vaan meillä on uusi nimi - Herran oma - IsraEl. Jumalan silmäteriä Kristuksessa. Jumalan, eli Herrankansaa - IsraEl.
Tuo opetus, minkä itse luen Sanasta, Jumalan ja Jaakobin painista kirjoitusten opettamana, osoittaa kuinka kallis sielun hinta on meistä maksettu, minun mieleni on muututtava, että voisin olla Herran oma - ja tässä Herra Sanansa kautta voittaa minut omakseen, eli työ oli Herran. Herra pelastaa, muuttaa mieleni samanmieliseksi ja näin olen Hänen.
En enää pettäjänä. Ei entisen elämän kannattaja sieltä hyvän ja pahantiedon puulta, jonka hedelmät ovat erittäin kavalia, ettei aina tiedäkään, kun ne ovat niin makoisia, ja hyviä katsella. Minun on poistuttava siltä puulta ja ei julistaa omaansa.
On siirryttävä Elämänpuulle, Kristuksen jalanjälkiin, uskottava kirjoituksia, ja muututtava Hänen kuvansa kaltaisuuteen. Katsella Kristusta lähimmäisissä, jotka ovat Hänen luomansa elämänhenki heidän sieraimissaan ja Jumalan rakkaus sydämessä eli se tahto - sen kautta kohdata tämä elämä.
Se on lihan kuolema minussa. Mutta elämä Hänessä, siksi tämä Israel - Jumalankansalaisuus, Herrankansa, Israel- opetuslapseus. Isä Henkensä kautta opettaa.
Siksi Herran omia on kutsuttava opetuslapsiksi. Maailma on nimennyt kirosanana kristitty, koska maailma rakensi ristin, se näyttää tekomme.
Mutta Herra näyttää Jeesuksen, sijaisemme, lunastajamme, Vapahtajamme, Ylimmäisen Pappimme, joka nyt rukoilee jokaisen puolesta, uskovien, opetuslasten puolesta.
Siksi kutsun Herrankansan, Israel- lapsia opetuslapsiksi, täällä ja missä he totuudessa kulkevat. Apostolinen aika - jossa tämä liitto on Hänen Veressään, käy Herran tietä.
Ja opetuslasten nimi - on Elämänkirjassa, siksi he ovat IsraEl- Jumala meidän kanssamme.
Siihen nimeen sanon Ameneni kirjoitusten tähden. Saan elää ja lupaus on matkalaiselle "Iankaikkisen elämän armolahja" - Kristuksessa.
Joka kuulee Hänen äänensä - hän saa elää. Siksi on seurattava Jeesuksen askeleissa, että kuulee Hänen äänen.. On lähellä, ja myös sentähden sydän on oltava puhtaana - että tämän armoistuimella olevan äänen kuulee. Näin sen näen omassa rukouskammiossani.
Siksi pidän rukouskammion oven kiinni, ettei kukaan kuiskuttele hyväntiedonpuulta harhaa - että eksyisin maistelemaan väärää. Isän edessä kammiossa ja Sanassa totuus tulee Hänen kasvojensa katselemisessa. Siksi on vain Yksi välimies Isän ja minun välissä.
Hän on Jeesus. Ylimmäinen pappini ja siitä Hän ´pappeuttaa meidät, oman kansan julistamaan Hänen teitänsä tähän aikaan. Eikä ne käsitä perinnäisoppien saldoa, eikä kirkkojen käsikirjoja. Ne taas on sieltä toiselta puulta ne. ja ihmisten mielipiteitä, joissa julistetaan sitä omaminämäistä jumalaa, kuvaa jota ei saa tehdä, kirjoitusten mukaan.
Eli rukouskammio ja Isän edessä, Pyhä Henki ja Poika. Siinä se matka luvattuu on.
Ja kun tuolta kammiosta lähden arkeen ja Pyhään jonka Herra on erottanut.
Lähden sydämellä, joka on kuin tässä ja nyt Edeniä, joka vielä näyttäytyy ohdakkeisena pahuuden tähden, jossa vieras henki on. Mutta elämällä oikein, olkoon siten tekoni Herran tekoja Hengen voimasta. Siksi askeleet Jeesuksen askeleissa.
- Mietisitä
Olet jo eksynyt, kun olet helluntailaisten leirissä!!!!!
Otetaan yksi esimerkki, vaikka muitakin raamatunvastaisuuksia on:
Heillä on kaksi jumalaa, toinen on Jeesus??????????????????
Outoa, kun Raamattu puhuu taas Jeesuksen olevan Jumalan Poika!!!!!
Näitä jakeita löytyy kymmenittäin, ehkä satoja UT:sta.
Kristillinen elämäsi on turhuutta / ajan haaskausta, jos kulutat sen ajan raamatunvastaisessa lahkossa.Heillä on 3 Jumalaa. Kauheeta vihaa tuota uutta mieskirjoittajaa kohtaan. Ihan turhaa.Mene itseesi ja mieti mistä tuo viha. Jotain lapsuustraumoja?
- AthanasioksenTunnustus
Ottamatta kantaa erikseen hellareihin, tuo Jumalan Yhden Pyhän Kolminaisuuden väittäminen, että hellareilla / kristityillä olisi esim. kaksi tai kolme, jopa viisi eri jumalaa, on tietenkin valetta. Isä, Poika ja Pyhä Henki eivät ole kolme eri jumalaa, vaan Yksi Jumala kolminaisuutena.
Tämä on tarkkaan selitetty esim. Athanasioksen uskontunnustuksessa ja kyllä nuo harhaanjohtavat satanistit tämän asian tuntevat.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Athanasioksen_uskontunnustus
Jos joku lähtee väittämään jotain, lähden oletuksesta, että henkilö myös tietää / tuntee asian mistä puhuu. Tietenkin on olemassa myös paskanpuhujia, mutta siltikin, he oman henkensä mukaisesti, ovat "valinneet" sen paskan. - Samaatietä
AthanasioksenTunnustus kirjoitti:
Ottamatta kantaa erikseen hellareihin, tuo Jumalan Yhden Pyhän Kolminaisuuden väittäminen, että hellareilla / kristityillä olisi esim. kaksi tai kolme, jopa viisi eri jumalaa, on tietenkin valetta. Isä, Poika ja Pyhä Henki eivät ole kolme eri jumalaa, vaan Yksi Jumala kolminaisuutena.
Tämä on tarkkaan selitetty esim. Athanasioksen uskontunnustuksessa ja kyllä nuo harhaanjohtavat satanistit tämän asian tuntevat.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Athanasioksen_uskontunnustus
Jos joku lähtee väittämään jotain, lähden oletuksesta, että henkilö myös tietää / tuntee asian mistä puhuu. Tietenkin on olemassa myös paskanpuhujia, mutta siltikin, he oman henkensä mukaisesti, ovat "valinneet" sen paskan.Todellakin omien väärien olettamuksen ja johtopäätösten pohjalta tehtyjä kirjoituksia olivat Nämä.
En kuulu helluntaiseurakuntaan. Olen sitä mieltä, että usko ei ole kiinni seurakunnasta, vaan on ihmisen henkilökohtainen suhde Jumalaan ja Jumala näkee sydämen.
Paljon puhutaan rakkaudesta, mutta siihen vedoten ei voi tehdä mitä vain. Toinen on armo, johon vedoten saatetaan rikkoa lakia.
Eivät kaikki pääse taivasten valtakuntaan, vaan ne, jotka tekevät Jumalan tahdon mukaan. - KlassinenKrisu
Samaatietä kirjoitti:
Todellakin omien väärien olettamuksen ja johtopäätösten pohjalta tehtyjä kirjoituksia olivat Nämä.
En kuulu helluntaiseurakuntaan. Olen sitä mieltä, että usko ei ole kiinni seurakunnasta, vaan on ihmisen henkilökohtainen suhde Jumalaan ja Jumala näkee sydämen.
Paljon puhutaan rakkaudesta, mutta siihen vedoten ei voi tehdä mitä vain. Toinen on armo, johon vedoten saatetaan rikkoa lakia.
Eivät kaikki pääse taivasten valtakuntaan, vaan ne, jotka tekevät Jumalan tahdon mukaan.Selvennän omalta kohdaltani, että kasvoin helluntailaisessa kodissa, mutta silti itse olin jo lapsuudesta asti, ensin "salaa" uskoltani ja "tunnustukseltani" vahvasti "lutherilainen", sitten aikuisiällä helluntailaisista eronnut ja virallisesti luterilaiseen kirkkoon liittynyt. Lukenut ja sisäistänyt Martti Lutherin teologian ja nk. pelastus- ja vanhurskauttamisopin.
Kirkko uusine aatteineen vaikutti kuitenkin sen, että erosin ja liityin takaisin parikin kertaa, kunnes lopulta, kirkon politikoinnista toista mieltä olleena ja sen piispoihin hapantuneena, erosin toissavuonna ja mitä ilmeisimmin viimeisen kerran.
Itse alkuperäistä lutherilaista (huomaa h-kirjain) uskoani tämä ei ole muuttanut. Tiedän, että itse M. Lutherkin kannustaisi minua uskossani! Ei usko ole kirkoista kiinni. Olen suvaitsevainen myös muille klassisen kristinuskon kirkoille, katoliselle kirkolle, sekä etenkin ortodoksiselle kirkolle, jonka liturgioissa olen viihtynyt.
"Enkelin ääni":
https://www.youtube.com/watch?v=PEHJY0T9RsQ
. - Samaatietä
KlassinenKrisu kirjoitti:
Selvennän omalta kohdaltani, että kasvoin helluntailaisessa kodissa, mutta silti itse olin jo lapsuudesta asti, ensin "salaa" uskoltani ja "tunnustukseltani" vahvasti "lutherilainen", sitten aikuisiällä helluntailaisista eronnut ja virallisesti luterilaiseen kirkkoon liittynyt. Lukenut ja sisäistänyt Martti Lutherin teologian ja nk. pelastus- ja vanhurskauttamisopin.
Kirkko uusine aatteineen vaikutti kuitenkin sen, että erosin ja liityin takaisin parikin kertaa, kunnes lopulta, kirkon politikoinnista toista mieltä olleena ja sen piispoihin hapantuneena, erosin toissavuonna ja mitä ilmeisimmin viimeisen kerran.
Itse alkuperäistä lutherilaista (huomaa h-kirjain) uskoani tämä ei ole muuttanut. Tiedän, että itse M. Lutherkin kannustaisi minua uskossani! Ei usko ole kirkoista kiinni. Olen suvaitsevainen myös muille klassisen kristinuskon kirkoille, katoliselle kirkolle, sekä etenkin ortodoksiselle kirkolle, jonka liturgioissa olen viihtynyt.
"Enkelin ääni":
https://www.youtube.com/watch?v=PEHJY0T9RsQ
.Henkilökohtaisesti en opillisesti ole samoilla linjoilla katolilaisuuden ja ortodoksi kirkon kanssa.
Esim. Neitsyt Marian korottaminen on minusta väärin. Kummassakin suuntauksessa Neitsyt Maria on keskeisessä osassa. - Mietisitä
Samaatietä kirjoitti:
Henkilökohtaisesti en opillisesti ole samoilla linjoilla katolilaisuuden ja ortodoksi kirkon kanssa.
Esim. Neitsyt Marian korottaminen on minusta väärin. Kummassakin suuntauksessa Neitsyt Maria on keskeisessä osassa.MITKÄ SITTEN OVAT JUMALAN TOSI PALVOJIEN TUNNUSMERKKEJÄ:
1. Johannes 4:8; 1. Johannes 13:35
1 Johannes 3: 18
ONKO TUNTEMILLASI SEURAKUNNILLA TÄMÄ TUNTOMERKKI ?
1 Johannes 3: 10 – 12; Matteus 5: 44
2. korinttolaisille 10: 3 – 4
1. Johannes 4: 20 – 21
MITEN ?
Galantalaisille 6.10
Yksi tosi uskonnon ja sitä harjoittavien tuntomerkki on JUMALAN SANAN KUNNIOITTAMINEN.
Matteus 19: 4 – 6; Luukkas 24: 44 – 45
Markus 7: 9 – 13
Matteus 15: 18 – 19; Galantalaisille 5: 19 – 21; Roomalaisille 1: 24 – 27
Tiitukselle 1:16; Johannes 5: 39 – 40
2. Timoteukselle 3:5
Apostolien teot 17:11
Tosi palvojat julistavat myös JUMALAN VALTAKUNTAA IHMISEN TODELLISENA TOIVONA.
Daniel 2: 44; Daniel 7:13 – 14
Luukas 8:1
Apostolien teot 20:20
Matteus 24:14
Tosi uskonto tunnetaan myös siitä, että se pysyy EROSSA MAAILMASTA JA SEN ASIOISTA.
Raamattu osoittaa sen:
Jaakobin kirje 1:27
Jaakobin kirje 4:4
Johannes 12:31
Osoittavatko tosiasiat, että asuinpaikkasi seurakunnat /kirkot suhtautuvat vakavasti tähän asiaan ? Voidaanko niiden papeista / seurakunnan johtajista samoin kuin niiden ihmisistäkin sanoa: Te ette ole maailmasta, niin kuin Jeesus sanoi tosi seuraajistaan
Johannes 15:19
Vai ovatko ne syvästi kietoutuneet maailman asioihin, sen kansallismielisyyteen, sen politiikkaan ja sen luokkataisteluihin ?
Monien seurakuntien /kirkkojen toiminta on laajalti tunnettua ja sinä tiedät mitä niissä tapahtuu. Jos asuinpaikkakunnallasi on ihmisiä, jotka uskontonsa vuoksi kieltäytyvät sellaisesta toiminnasta, niin epäilemättäpä liityt heihin tai jos välimatka on liian suuri niin perustat oman seurakunnan paikkakunnallesi.
Kun olemme nyt tarkastelleet näitä tosi uskonnon TUNTOMERKKEJÄ, jotka Jumala varannut meille Sanassaan, niin mihin tulokseen päädymme ?
Kysymys ei ole siitä, näyttääkö jokin uskonnollinen ryhmä täyttävän yhden tai kaksi näistä vaatimuksista, eikä siitä, pitävätkö muutamat sen opeista yhtä Raamatun kanssa. Tosi uskonnolta vaaditaan paljon enemmän: sen täytyy täyttää vaatimukset kaikissa näissä suhteissa, ja sen kaikkien opetusten täytyy olla täydessä sopusoinnussa jumalan sanan kanssa. Vain tällä tavoin voi sellainen uskonto todella miellyttää Jumalaa. Ei ole monia uskontoja, jotka täyttäisivät nämä vaatimukset. Raamattu osoittaa selvästi, että maailmassa pitäisi olla vain YKSI USKO.
Efesolaisille 4:5
Jumala vakuuttaa Raamatussa meille, että tosi uskonnon harjoittaminen tuo suuren tyydytyksen nyt ja avaa tien ikuiseen elämään hänen uudessa maailman ajassa.
5. Moos. 30: 19 – 20 - TaivaallinenRauha
Samaatietä kirjoitti:
Henkilökohtaisesti en opillisesti ole samoilla linjoilla katolilaisuuden ja ortodoksi kirkon kanssa.
Esim. Neitsyt Marian korottaminen on minusta väärin. Kummassakin suuntauksessa Neitsyt Maria on keskeisessä osassa.Marian korottaminen on opinkappale jota itsekin kartan.
Kunnioitan häntä Jeesuksen äitinä ja hyvänä kristittynä, mutta kieltämättä, protestanttien näkökulmasta, katoliset kirkot ovat menneet tässä hiukan liian pitkälle.
Liturgioiden hartaus ja taivaallisen pyhyyden läsnäolo on kuitenkin ilmeinen.
Esim. helluntailaisuudesta löytyy runsaasti enemmän moitittavaa kuin klassisen kristinuskon kirkkokunnissa, joissa Jumalan aito kunnioitus ja kristittyjen hillitty käytös on esimerkillistä. Voi kokea aitoa rauhaa. - Samaatietä
Mietisitä kirjoitti:
MITKÄ SITTEN OVAT JUMALAN TOSI PALVOJIEN TUNNUSMERKKEJÄ:
1. Johannes 4:8; 1. Johannes 13:35
1 Johannes 3: 18
ONKO TUNTEMILLASI SEURAKUNNILLA TÄMÄ TUNTOMERKKI ?
1 Johannes 3: 10 – 12; Matteus 5: 44
2. korinttolaisille 10: 3 – 4
1. Johannes 4: 20 – 21
MITEN ?
Galantalaisille 6.10
Yksi tosi uskonnon ja sitä harjoittavien tuntomerkki on JUMALAN SANAN KUNNIOITTAMINEN.
Matteus 19: 4 – 6; Luukkas 24: 44 – 45
Markus 7: 9 – 13
Matteus 15: 18 – 19; Galantalaisille 5: 19 – 21; Roomalaisille 1: 24 – 27
Tiitukselle 1:16; Johannes 5: 39 – 40
2. Timoteukselle 3:5
Apostolien teot 17:11
Tosi palvojat julistavat myös JUMALAN VALTAKUNTAA IHMISEN TODELLISENA TOIVONA.
Daniel 2: 44; Daniel 7:13 – 14
Luukas 8:1
Apostolien teot 20:20
Matteus 24:14
Tosi uskonto tunnetaan myös siitä, että se pysyy EROSSA MAAILMASTA JA SEN ASIOISTA.
Raamattu osoittaa sen:
Jaakobin kirje 1:27
Jaakobin kirje 4:4
Johannes 12:31
Osoittavatko tosiasiat, että asuinpaikkasi seurakunnat /kirkot suhtautuvat vakavasti tähän asiaan ? Voidaanko niiden papeista / seurakunnan johtajista samoin kuin niiden ihmisistäkin sanoa: Te ette ole maailmasta, niin kuin Jeesus sanoi tosi seuraajistaan
Johannes 15:19
Vai ovatko ne syvästi kietoutuneet maailman asioihin, sen kansallismielisyyteen, sen politiikkaan ja sen luokkataisteluihin ?
Monien seurakuntien /kirkkojen toiminta on laajalti tunnettua ja sinä tiedät mitä niissä tapahtuu. Jos asuinpaikkakunnallasi on ihmisiä, jotka uskontonsa vuoksi kieltäytyvät sellaisesta toiminnasta, niin epäilemättäpä liityt heihin tai jos välimatka on liian suuri niin perustat oman seurakunnan paikkakunnallesi.
Kun olemme nyt tarkastelleet näitä tosi uskonnon TUNTOMERKKEJÄ, jotka Jumala varannut meille Sanassaan, niin mihin tulokseen päädymme ?
Kysymys ei ole siitä, näyttääkö jokin uskonnollinen ryhmä täyttävän yhden tai kaksi näistä vaatimuksista, eikä siitä, pitävätkö muutamat sen opeista yhtä Raamatun kanssa. Tosi uskonnolta vaaditaan paljon enemmän: sen täytyy täyttää vaatimukset kaikissa näissä suhteissa, ja sen kaikkien opetusten täytyy olla täydessä sopusoinnussa jumalan sanan kanssa. Vain tällä tavoin voi sellainen uskonto todella miellyttää Jumalaa. Ei ole monia uskontoja, jotka täyttäisivät nämä vaatimukset. Raamattu osoittaa selvästi, että maailmassa pitäisi olla vain YKSI USKO.
Efesolaisille 4:5
Jumala vakuuttaa Raamatussa meille, että tosi uskonnon harjoittaminen tuo suuren tyydytyksen nyt ja avaa tien ikuiseen elämään hänen uudessa maailman ajassa.
5. Moos. 30: 19 – 20Uskon, että on yksi usko, mutta en siihen, että se on sidottu johonkin tiettyyn seurakuntaan.
Kiitos noista toisista Raamatun kohdista. Ovat aina paikallaan! - Samaatietä
TaivaallinenRauha kirjoitti:
Marian korottaminen on opinkappale jota itsekin kartan.
Kunnioitan häntä Jeesuksen äitinä ja hyvänä kristittynä, mutta kieltämättä, protestanttien näkökulmasta, katoliset kirkot ovat menneet tässä hiukan liian pitkälle.
Liturgioiden hartaus ja taivaallisen pyhyyden läsnäolo on kuitenkin ilmeinen.
Esim. helluntailaisuudesta löytyy runsaasti enemmän moitittavaa kuin klassisen kristinuskon kirkkokunnissa, joissa Jumalan aito kunnioitus ja kristittyjen hillitty käytös on esimerkillistä. Voi kokea aitoa rauhaa.Niin, osaan todeta vain, että se joka tekee taivaallisen Isäni tahdon on uskovainen tai pyrkii tekemään. Usein lankeamme kyllä.
Nyt minun täytyy sanoa, myöntää etten tunne hartautta kuunnellessani, katsoessasi esim. Ortodoksien kirurgista toimitusta.
Myönnän, että siinä on silmin nähden hienoja puitteita, mutten henkilökohtaisesti tunne yhteyttä.
Katolilaisuuden rippi on minusta, kuin Jeesuksen pilkkaa. Samoin Paavin asema.
Kirkkorakennukset ovat kyllä kauniita ja kregoriaaniset kuorot musiikillisesta kauniita.
En silti tunne mitään yhteyttä katolilaisen kirkon suuntauksen kanssa, enkä sitä rauhaa.
Muutoin en ota kantaa heidän lailla uskovien ihmisten autuuskysymyseen. - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
Niin, osaan todeta vain, että se joka tekee taivaallisen Isäni tahdon on uskovainen tai pyrkii tekemään. Usein lankeamme kyllä.
Nyt minun täytyy sanoa, myöntää etten tunne hartautta kuunnellessani, katsoessasi esim. Ortodoksien kirurgista toimitusta.
Myönnän, että siinä on silmin nähden hienoja puitteita, mutten henkilökohtaisesti tunne yhteyttä.
Katolilaisuuden rippi on minusta, kuin Jeesuksen pilkkaa. Samoin Paavin asema.
Kirkkorakennukset ovat kyllä kauniita ja kregoriaaniset kuorot musiikillisesta kauniita.
En silti tunne mitään yhteyttä katolilaisen kirkon suuntauksen kanssa, enkä sitä rauhaa.
Muutoin en ota kantaa heidän lailla uskovien ihmisten autuuskysymyseen.Liturgista piti kirjoittaa..
- Usko.Toivonen
Uskovan tuntomerkki on kirjoitettu Raamattuun, siis tosi uskovan.
1. Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
Saulus vainosi Jumalan seurakuntaa, siis uskovia.
13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt. 9. )
Tuossa pidätyskirjeessä oli kirjoitettuna tosiuskovan tuntomerkki:
"Kaikki, jotka avuksensa huutavat Herraa Jeesusta".
Siinä on se uskovan tunniste, siitä tuntee tosiuskovan, Jeesuksen pyhän, vielä tänäänkin.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1. Kor. 1. ) - Samaatietä
Usko.Toivonen kirjoitti:

( 1. Kor. 1. )Ei jokainen, joka sanoo minulle Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan, sinne pääsee se, joka tekee taivaallisenIsäni tahdon!
Juuri tuolla ylhäällä keskusteltiin tärkeimmistä käskystä ja siinä käy ilmi myös tämä Jumalan tahdon tekeminen.
Joka rakastaa Jumalaa, hän haluaa tehdä taivaallisen Isän tahdon mukaan.
Jeesus sanoi myös Johanneksen evankeliumissa, jos te minua rakastatte, teette minun käskyjeni mukaan. - Samaatietä
Ja usko tulee kuulemisen kautta on kirjoitettu myös Tuo kohta, mistä kirjoitit kehottaa evankeliumin levittämiseen.
Miten voi huutaa Herraa, jos hänestä ei mitään tiedä? On kirjoitettu ja kirjoitettu evankeliumin levittämiseen.
Herra ei aja pois, joka Häntä avukseen huutaa, oveen kolkuttaa. Ihminen itse synnin kautta luopuu Jumalasta.
Mutta pelkällä huutamisella ei ole merkitystä, jos ei tee Isän tahdon mukaan
En ole opettaja, kirjoitan itsestäänselvyyksiä, mutta noin se on! - Samaatietä
Ja se, jos ei kuuntele Jumalan tahtoa, Pyhää Henkeä, joka kehottaa meitä luopumaan synnistä, johtaa synnin tekemiseen ja hyväksymiseen, joka erottaa meidät Jumalan rakkaudesta. Tuo on siis meidän oma valinta.
- Keskinäinen.Rakkaus
Usko.Toivonen kirjoitti:
Uskovan tuntomerkki on kirjoitettu Raamattuun, siis tosi uskovan.
1. Mutta Saulus puuskui yhä uhkaa ja murhaa Herran opetuslapsia vastaan ja meni ylimmäisen papin luo
2. ja pyysi häneltä kirjeitä Damaskon synagoogille, että keitä hän vain löytäisi sen tien vaeltajia, miehiä tai naisia, ne hän saisi tuoda sidottuina Jerusalemiin.
Saulus vainosi Jumalan seurakuntaa, siis uskovia.
13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt. 9. )
Tuossa pidätyskirjeessä oli kirjoitettuna tosiuskovan tuntomerkki:
"Kaikki, jotka avuksensa huutavat Herraa Jeesusta".
Siinä on se uskovan tunniste, siitä tuntee tosiuskovan, Jeesuksen pyhän, vielä tänäänkin.
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
( 1. Kor. 1. )Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut — että tekin niin rakastatte toisianne.
Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."
Johannes 13:34-35
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.
Roomalaiskirje 13:10 - Usko.Toivonen
"Samaatietä" kirjoitti:
>> Ei jokainen, joka sanoo minulle Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan, sinne pääsee se, joka tekee taivaallisenIsäni tahdon! >>
Tuota Raamatunkohtaa käytetään paljon vastakohtana Raamatun lupaukselle:
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
( Room. 10. )
Ja monessa tapauksessa silloin tuodaan esille ihmisen ansio pelastumisessa .
Vainosiko Saulus tarsolainen siis niitä, jotka toimivat kuten hän itse, siis omasta mielestään Jumalan tahdon toteuttaneita, vaiko niitä, jotka avukseen huusivat Herranaan Jeesusta.
39. Te tutkitte kirjoituksia, sillä teillä on mielestänne niissä iankaikkinen elämä, ja ne juuri todistavat minusta;
40. ja te ette tahdo tulla minun tyköni, että saisitte elämän.
( Joh. 5. )
Taivaallisen Isän tahto siis varmasti on, että Pelastuksen Evankeliumin kuullut kääntyy Herran Jeesukseen puoleen, tulee Jeesuksen tykö.
8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
( Room. 10. )
Saarnattu sana, sana rististä, siinä on Jumalan voima, joka saa ihmisen synnintunnossa kääntymään Herran Jeesuksen puoleen, saadakseen armon.
Kysymys on sydämen uskosta, ei huulten uskosta.
Ja uskovan tunniste on kirjattu Raamattuun, ja se on:
13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat".
( Apt. 9. )
Uskova turvaa Herraan Jeesukseen, Kristuksen ansioon, ei omaan ansioon.
28. Ottakaa siis itsestänne vaari ja kaikesta laumasta, johon Pyhä Henki on teidät pannut kaitsijoiksi, paimentamaan Herran seurakuntaa, jonka hän omalla verellänsä on itselleen ansainnut.
( Apt. 20. )
Pelastus ei ole ostettavissa omilla teoilla, "ettei kukaan kerskaisi".
17. Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2. Kor. 10. ) - Näin.on

( 2. Kor. 10. )Sen avun huutamisen varaanko ajattelit sielusi jättää?
Sillä joka tekee Jumalan tahdon, se on minun veljeni ja sisareni ja äitini."
Markus 3:35
Älkää siis heittäkö pois uskallustanne, jonka palkka on suuri. Sillä te tarvitsette kestäväisyyttä, TEHDÄKSENNE JUMALAN TAHDON JA SAADAKSENNE SEN, MIKÄ LUVATTU ON.
Heprealaiskirje 10:35-36
Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon.
Matteus 7:21
Etkö tiedä, että hedelmättömät oksat poltetaan tulessa?
Etkö ole lukenut miten Paavali kirjoittaa siitä miten tulee kilpailla kuin se joka saa voitto palkinnon?
Ja miten voittaakseen tulee kilpailla sääntöjen mukaisesti?
Tai mitä Jeesus itse sanoi, että se joka Häntä rakastaa, pitää Hänen käskynsä ja joka ei rakasta se ei pidä.
Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat?"
Niin hän sanoi heille:
"KILVOITELKAA päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi.
Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen:
'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'. Silloin te rupeatte sanomaan:
'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'.
Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, KAIKKI TE VÄÄRYYDEN TEKIJÄT.'
Luukas 13:23-27
Mutta joka VAHVANA PYSYY LOPPUUN ASTI, SE PELASTUU.
Matteus 24:13
Etkö ole kuullut Jeesuksen opetusta viidestä viisaasta ja viidestä tyhmästä neitsyestä?
Tai niistä kolmesta palvelijasta, josta kaksi laittoi kaiken peliin sydämensä pohjasta ja tuo yksi laiska kätki peloissaan talentin.
Koko Raamattu puhuu sen puolesta, että ihmisen tulee uskoa vilpittömästi puhtaasta sydämestään ja tämä tarkoittaa sitä, että ihminen on laittanut silloin kaiken peliin koko sydämestään.
Jos ajattelet voivasi elää oman tahtosi mukaan ja kuolin vuoteella kiekaista Herraa avuksi pelastuaksesi, petät pahasti itseäsi.
Jos tänä yönä kuolet, etkä kerkeä apua huutaa ja olet pelannut sen huudon varaan sielusi, niin mihin silloin joudutkaan?
Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta; mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
Ja "JOS VANHURSKAS VAIVOIN PELASTUU, NIIN MIHINKÄ JOUTUUKAAN JUMALATON JA SYNTINEN?"
1. Pietarin kirje 4:17-18
Jos näin ajattelit niin tiedä se, että tuollainen ajattelutapa ei ole Jumalan lapsen mukaista ajattelua. - saviseutulainen
Paavali toteaa elämänsä loppumetreillä, että hän on saanut käydä hyvän kilvoituksen. Hän on saanut säilyttää USKONSA. Paavali on PYSYNYT LUJANA LOPPUUN ASTI - USKONSA SÄILYTTÄEN.
- Usko.Toivonen
"näin.on" kirjoitti:
>> Sen avun huutamisen varaanko ajattelit sielusi jättää? >>
Kyllä, Raamatun ilmoituksen mukaan uskova turvaa Herraan, ei itseensä.
Paavali ohjeistaa nuorta Timoteusta:
22. Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
( 2. Tim. 2. )
Paavalin ohjeessa on kuvaus Jumalan seurakunnasta, ne jotka avukseen huutavat Herraa Jeesusta puhtaasta sydämestä. Vrt. 1. Kor.1:2
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
Kaksi miestä meni rukoilemaan, toinen kehui itseään, omia tekojaan, toinen huusi avukseen Jumalaa.
10. "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13. Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
( Luuk. 19. )
Pelastus ei ole ostettavissa omilla teoilla, "ettei kukaan kerskaisi".
17. Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2. Kor. 10. ) - Näin.on
Usko.Toivonen kirjoitti:
"näin.on" kirjoitti:
>> Sen avun huutamisen varaanko ajattelit sielusi jättää? >>
Kyllä, Raamatun ilmoituksen mukaan uskova turvaa Herraan, ei itseensä.
Paavali ohjeistaa nuorta Timoteusta:
22. Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
( 2. Tim. 2. )
Paavalin ohjeessa on kuvaus Jumalan seurakunnasta, ne jotka avukseen huutavat Herraa Jeesusta puhtaasta sydämestä. Vrt. 1. Kor.1:2
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
Kaksi miestä meni rukoilemaan, toinen kehui itseään, omia tekojaan, toinen huusi avukseen Jumalaa.
10. "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13. Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
( Luuk. 19. )
Pelastus ei ole ostettavissa omilla teoilla, "ettei kukaan kerskaisi".
17. Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2. Kor. 10. )Niin, mutta se on aivan sama kuinka paljon Herraa avukseen huutaa, mikäli se ei tapahdu puhtaasta sydämestä.
Jos ajattelet nyt, että elät täyttäen himojasi ja halujasi kunnes kuolema on lähellä ja sitten vain huudat "Herra auta"
Niin pahasti kyllä itseäsi petät.
Oikeamielinen Jumala ei palkitse tälläistä toimintaa.
Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?
Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne.
Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini,
niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä. Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi,
saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.
Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.
Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.
Sananlaskut 1:22-33 - Samaatietä

( 2. Kor. 10. )Mutta Entä ne 10 käskyä? Miksi mielestäsi uskovainen haluaa noudattaa niitä? Ei tietenkään sen takia, että pääsisi taivaaseen, vaan koska Jumala rakasti ensin niin paljon, että tuo rakkaus herättää ihmisessä halun tehdä Hänen tahtonsa mukaan.
Tunnetko sinä tuon halun tehdä Hänen tahtonsa mukaan eli pitää 10 käskyä,Usko Toivonen? - Samaatietä
Näin.on kirjoitti:
Niin, mutta se on aivan sama kuinka paljon Herraa avukseen huutaa, mikäli se ei tapahdu puhtaasta sydämestä.
Jos ajattelet nyt, että elät täyttäen himojasi ja halujasi kunnes kuolema on lähellä ja sitten vain huudat "Herra auta"
Niin pahasti kyllä itseäsi petät.
Oikeamielinen Jumala ei palkitse tälläistä toimintaa.
Kuinka kauan te, yksinkertaiset, rakastatte yksinkertaisuutta, kuinka kauan pilkkaajilla on halu pilkkaan ja tyhmät vihaavat tietoa?
Kääntykää minun nuhdeltavikseni. Katso, minä vuodatan teille henkeäni, saatan sanani tiedoksenne.
Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini,
niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte; kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä. Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi,
saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.
Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.
Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.
Sananlaskut 1:22-33Tästä tuli minulla mieleen Paavalinkirje Tessalonikalaisille, jossa on kirjoitettu " nyt on rauha, ei mitään hätää " jne...
- saviseutulainen
Samaatietä,
taitaa sittenkin olla tarvis hieman tarkistella sitä mitä tulin aiemmin kirjoittaneeksi siitä miten viesteissäsi osut evankeliumin ytimeen.
Esim. tuo kysymyksesi Usko.Toivoselle: "Tunnetko sinä tuon halun tehdä ... " on mielestäni kyllä jokseenkin huono, etten sanoisi peräti ymmärtämätön.
Nimimerkin "Näin.on" kommentit UT:lle ovat täysin ala-arvoisia.
Ikävästi kirjoitatte molemmat tuosta Herran nimen avuksi huutamisesta. Näyttäisi siltä, ettei tämän kalliin Sanan kohdan sisäistäminen ole täysin kohdallaan. - Samaatietä
saviseutulainen kirjoitti:
Samaatietä,
taitaa sittenkin olla tarvis hieman tarkistella sitä mitä tulin aiemmin kirjoittaneeksi siitä miten viesteissäsi osut evankeliumin ytimeen.
Esim. tuo kysymyksesi Usko.Toivoselle: "Tunnetko sinä tuon halun tehdä ... " on mielestäni kyllä jokseenkin huono, etten sanoisi peräti ymmärtämätön.
Nimimerkin "Näin.on" kommentit UT:lle ovat täysin ala-arvoisia.
Ikävästi kirjoitatte molemmat tuosta Herran nimen avuksi huutamisesta. Näyttäisi siltä, ettei tämän kalliin Sanan kohdan sisäistäminen ole täysin kohdallaan.Ai, Oletko sanonut noin? En kyllä ole huomannut, mutta väärässä olet ollut. En osu asian ytimeen.
Kyllä tuo kommentti on varmasti huono, en sitä kiellä. Halusin vain oikeasti tietää, miten hän ajattelee jkyseisedtä asiasta yritän itselleni kartoittaa hänen ajatusmaailmaansa kysymällä .
En ymmärrä, miten hän ajattelee, koska en osaa tulkita häntä oikein.
En ole väittelijä, en opettaja,
Olen vain tavallinen heikossa uskossa olevs ihminen, joka juttelee muiden kanssa.
Minusta ei ole tärkeää, Osuuko asisn ytimeen tai Onko vadtaus huono, kunhan ei vahingossa vääristele Jumalan sanaa tai Pahenna PyhääHenkeä.
Kumpaakin olen saattanut tehdä ja Herra Olkoon minulle armollinen, kasvattakoon minua uskossani niin, että ymmärtäisin tehdä Hänen tahtonsa mukaan.
Kirjoittakaa Te viisaammat enemmän Raamatun tulkintoja, joille se arvoitus on annettu.
Minä pystyn ihan vaan tässä pienen paikalla. - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
Ai, Oletko sanonut noin? En kyllä ole huomannut, mutta väärässä olet ollut. En osu asian ytimeen.
Kyllä tuo kommentti on varmasti huono, en sitä kiellä. Halusin vain oikeasti tietää, miten hän ajattelee jkyseisedtä asiasta yritän itselleni kartoittaa hänen ajatusmaailmaansa kysymällä .
En ymmärrä, miten hän ajattelee, koska en osaa tulkita häntä oikein.
En ole väittelijä, en opettaja,
Olen vain tavallinen heikossa uskossa olevs ihminen, joka juttelee muiden kanssa.
Minusta ei ole tärkeää, Osuuko asisn ytimeen tai Onko vadtaus huono, kunhan ei vahingossa vääristele Jumalan sanaa tai Pahenna PyhääHenkeä.
Kumpaakin olen saattanut tehdä ja Herra Olkoon minulle armollinen, kasvattakoon minua uskossani niin, että ymmärtäisin tehdä Hänen tahtonsa mukaan.
Kirjoittakaa Te viisaammat enemmän Raamatun tulkintoja, joille se arvoitus on annettu.
Minä pystyn ihan vaan tässä pienen paikalla.Armoitus on annettu piti kirjoittaa. Hirveästi taas kirjoitusvirheitä!
- saviseutulainen
Ei tässä viisaampia olla, ei sinne päinkään. Vajavaisia ja peräti puuttuvaisia. Herran nimen avuksi huutamisen käsitän kuitenkin niin, että uskova ihminen, jolla on kaikki uskonsa, luottamuksensa, toivonsa ja turvansa Jeesuksessa Kristuksessa, huutaa avuksi Herran nimeä. Jeesus Kristus on hänelle kaikki kaikessa. Jumalan armosta meillä Herraan Jeesukseen uskovilla on ihana uskallus Häneen ja saamme lujassa luottamuksessa turvata Hänen nimeensä.

Minä ajattelin Herran avuksi huutamista taas niin, että huutaa Häntä avukseen ja Jumala sitten kuulee ja tulee apuun. Minusta myös uskosta osattomia voi huutaa avukseen Herraa ja saada pelastuksen armon, mutta se ei yksistään riitä, vaan täytyy myös kilvoitella tai oikeastaan rakkaus Jumalaan synnyttää halun hänen tahtonsa noudattamiseen.
Haluan laittaa tähän Raamatusta lyhyesti, kun on nyt sydämmelläni.
Tutki minut Jumala,
Katso sydämeeni.
Koettelemukset minua,
Katso ajatuksiin.
Katso,olenko Vieraalla,väärällä tiellä
ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.
Hyvää ja siunattua yötä! - Usko.Toivonen
Pelastuksen armo on kokonan Jumalan lahja.
4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme
( Ef. 2. )
Apostoli Paavali joutuu toteamaan:
10. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
( 1. Kor. 15. )
Armosta pelastetun kerskaus on Herra, eikä Jumalan lahjan saanut voi kerskata omaa ansiotaan tuohon suunnattoman suureen Armoon, Jumalan lahjaan. Armossa kaikki on lahjaa.
Matteus 25. luvussa on kuvaus Jumalan armon ilmenemisestä uskovissa.
34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
Perillepääsevät uskovat eivät tässä tiedosta hyviä tekoja omikseen, vaan kysyvät " milloin me?". - Samaatietä
Usko.Toivonen kirjoitti:
"näin.on" kirjoitti:
>> Sen avun huutamisen varaanko ajattelit sielusi jättää? >>
Kyllä, Raamatun ilmoituksen mukaan uskova turvaa Herraan, ei itseensä.
Paavali ohjeistaa nuorta Timoteusta:
22. Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
( 2. Tim. 2. )
Paavalin ohjeessa on kuvaus Jumalan seurakunnasta, ne jotka avukseen huutavat Herraa Jeesusta puhtaasta sydämestä. Vrt. 1. Kor.1:2
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
Kaksi miestä meni rukoilemaan, toinen kehui itseään, omia tekojaan, toinen huusi avukseen Jumalaa.
10. "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13. Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
( Luuk. 19. )
Pelastus ei ole ostettavissa omilla teoilla, "ettei kukaan kerskaisi".
17. Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2. Kor. 10. )Mitä sinun mielestäsi Jeesus tarkoitti sanoessaan, että he pääsevät taivasten valtakuntaan, jotka tekevät minun Isäni tahdon mukaan?
Ehkä jo vastasikin tuohon, mutta en ymmärtänyt. - Näin.on
Usko.Toivonen kirjoitti:
Pelastuksen armo on kokonan Jumalan lahja.
4. mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut,
5. on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta te olette pelastetut -
6. ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
7. osoittaakseen tulevina maailmanaikoina armonsa ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.
10. Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme
( Ef. 2. )
Apostoli Paavali joutuu toteamaan:
10. Mutta Jumalan armosta minä olen se, mikä olen, eikä hänen armonsa minua kohtaan ole ollut turha, vaan enemmän kuin he kaikki minä olen työtä tehnyt, en kuitenkaan minä, vaan Jumalan armo, joka on minun kanssani.
( 1. Kor. 15. )
Armosta pelastetun kerskaus on Herra, eikä Jumalan lahjan saanut voi kerskata omaa ansiotaan tuohon suunnattoman suureen Armoon, Jumalan lahjaan. Armossa kaikki on lahjaa.
Matteus 25. luvussa on kuvaus Jumalan armon ilmenemisestä uskovissa.
34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.
35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;
36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'
37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?
38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.
Perillepääsevät uskovat eivät tässä tiedosta hyviä tekoja omikseen, vaan kysyvät " milloin me?".Niin, juuri niin kuin Jumala on luvannut:
Henkeni minä annan teidän sisimpäänne ja vaikutan sen, että te vaellatte minun käskyjeni mukaan, noudatatte minun oikeuksiani ja pidätte ne.
Hesekiel 36:27
Jumala vaikuttaa niissä jolla on Hänen Pyhä Henkensä tahtomista ja tekemistä.
Jumala täyttää käskynsä ihmisessä Pyhän Henkensä kautta, kaikki tapahtuu siis juurikin Armosta.
Valitettavasti valtaosa kristityistä elää oman lihansa himojen sekä halujen mukaan, he tekevät siis yhä tietoisesti sitä mikä on pahaa Herran silmissä, ja voivottelevat kun ei Herra minua ole vapauttanut.
Jolloin pahan tekijä ei olekkaan ihminen itse vaan ikään kuin Jumala kun ei tahdo vapauttaa pyynnöistä huolimatta.
Kuitenkaan ei ole mitään syntiä mitä Kristus ei kantanut ristille ja mistä Hän ei olisi meitä jo vapauttanut, sillä Hän teki tyhjäksi Perkeleen teot ristillä.
Heidän rukouksiinsa on siis jo vastattu yli 2000 vuotta sitten, mutta miksi he eivät ole sitten vapautuneet?
Koska he eivät tahdo oikeasti olla vapaita, he tahtovat yhä täyttää synnin mittaa.
He rakastavat hetken nautintoa, enemmän kuin iankaikkista elämää.
Suullaan he tunnustavat, mutta teoillaan he Hänet kieltävät.
He haluavat vain kermat kakusta.
He pyrkivät tunkeutumaan väkisin Jumalan Valtakuntaan, välittämättä siitä, mitä Jeesus ihan oikeasti opetti.
Kuitenkin on Kirjoitettu:
"Luopukoon vääryydestä se, joka Herran nimeä mainitsee."
Teot on todiste elävästä pelastavasta uskosta, ilman tekoja usko on kuollutta, sellainen ihminen elää harhassa.
Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
Jaakobin kirje 2:14 - BUPLIKAANI
Usko.Toivonen kirjoitti:
"näin.on" kirjoitti:
>> Sen avun huutamisen varaanko ajattelit sielusi jättää? >>
Kyllä, Raamatun ilmoituksen mukaan uskova turvaa Herraan, ei itseensä.
Paavali ohjeistaa nuorta Timoteusta:
22. Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä.
( 2. Tim. 2. )
Paavalin ohjeessa on kuvaus Jumalan seurakunnasta, ne jotka avukseen huutavat Herraa Jeesusta puhtaasta sydämestä. Vrt. 1. Kor.1:2
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin.
Kaksi miestä meni rukoilemaan, toinen kehui itseään, omia tekojaan, toinen huusi avukseen Jumalaa.
10. "Kaksi miestä meni ylös pyhäkköön rukoilemaan, toinen fariseus ja toinen publikaani.
11. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: 'Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niinkuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niinkuin tuo publikaani.
12. Minä paastoan kahdesti viikossa; minä annan kymmenykset kaikista tuloistani.'
13. Mutta publikaani seisoi taampana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: 'Jumala, ole minulle syntiselle armollinen'.
14. Minä sanon teille: tämä meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään."
( Luuk. 19. )
Pelastus ei ole ostettavissa omilla teoilla, "ettei kukaan kerskaisi".
17. Mutta joka kerskaa, hänen kerskauksenaan olkoon Herra.
18. Sillä ei se ole koetuksen kestävä, joka itse itseään suosittelee, vaan se, jota Herra suosittelee.
( 2. Kor. 10. )Olen Buplikaani, en fariseus. Ei kirkollisveroja, ei kymmenyksiä, ei katoliselle kirkolle, eikä muillekaan kirkoille.
- Usko.Toivonen
"Samaatietä" kysyit:
>>Mitä sinun mielestäsi Jeesus tarkoitti sanoessaan, että he pääsevät taivasten valtakuntaan, jotka tekevät minun Isäni tahdon mukaan?>>
Jeesus itse vastaa kysymykseesi näin:
40. Sillä minun Isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."
( Joh. 40 )
Ihmisille on annettu vain yksi nimi, missä pelastua, Jeesus.
12. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
( Apt. 4. )
Ja uskovan tuntomerkkihän on Raamatussa ilmoitettu juuri olevan, ihminen joka avukseen huutaa Herraa Jeesusta Kristusta ( Apt. 9:13-14 ).
Kadostustuomio ei kohtaa Jeesukseen turvautuvaa.
1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
( Room. 8. ) - Samaatietä

( Room. 8. )Entä, kun korinttolaiskirjeessä on kirjoitettu: Ettekö tiedä, etteivät väärin tekijät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalan palvojat, ei avionrikkojat,ei hekumoitsijat,eikä miehimykset.ei varkaat, ei ahneet, ei juomarit,ei pilkkaajat, eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Tai ajatteletko, että Paavali oli eksyttäjä? Jotkut täällä kirjoittaneet Paavalista noin. - Usko.Toivonen
"Samaatietä" kirjoittajalle:
Miksi kirjoitat koko ajan uskovista, ikään kuin listan mukaisina syntisinä?
Olenko kirjoittanut päinvastoin tuohon esilleottamaasi tekstiin nähden?
Oletko sitä mieltä, että Jeesuksessa Kristuksessa olevat joutuvat kadotukseen, vaikka sama Paavali kirjoittaa näin:
1. Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
( Room. 8. ) - Kiertelyä.kaartelua

( Room. 8. )Tarkoitatko, että uskova voi olla yhä jotain noista mitä Paavali luetteli ja siitä huolimatta periä Pyhän Jumalan Valtakunnan?
- Samaatietä
Kiertelyä.kaartelua kirjoitti:
Tarkoitatko, että uskova voi olla yhä jotain noista mitä Paavali luetteli ja siitä huolimatta periä Pyhän Jumalan Valtakunnan?
En tarkoita. Miten niin?
Meidän pitäisi päästä keskustelemaan kasvokkain, sillä minusta tuntuu, ettei Tämä toimi näin. - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
En tarkoita. Miten niin?
Meidän pitäisi päästä keskustelemaan kasvokkain, sillä minusta tuntuu, ettei Tämä toimi näin.Tai oliko tuo minulle tarkoitettu tuo viesti? Olen niin kokematon palstalla, miten tuossa nyt meni. Siis Oletko usko Toivonen? Minä menen täällä ihan sekaisin.
- Kiertelyä.kaartelua
Samaatietä kirjoitti:
Tai oliko tuo minulle tarkoitettu tuo viesti? Olen niin kokematon palstalla, miten tuossa nyt meni. Siis Oletko usko Toivonen? Minä menen täällä ihan sekaisin.
En ole usko.toivonen, tuo kysymykseni oli tarkoitettu hänelle.
- Samaatietä
Kiertelyä.kaartelua kirjoitti:
En ole usko.toivonen, tuo kysymykseni oli tarkoitettu hänelle.
Ok. Tämä palsta on minusta kummallinen paikka. En oikein tiedä, millaisen kannan tähän ottaisi.
Sitten vielä sekoita, kun en ymmärtänyt kenelle aina allekkain olevat viestit ovat. Kyllä tuntee itsensä täällä ihan hassuksi meikäläinen.
Mutta uskonnen vastakkoon siis. - Kulttari
Jumala on tietenkin "yksija ainoa" kuten Vapahtajakin todistaa. Juamala on kuitenkin antanut läsnäolostaan kolminkertaisen todistuksen kuten myös Johannes Kastaja on saanut huomata ja todistaa tämän. Joh.1:6-37 Ilman kahta tai kolmea todistusta ei Raamatun mukaan mitään tarvi ottaa vakavasti. Jumala on todistaja Itsestään, Rakkaudestaan, Sanastaan näin mukana olostaan. On tosi että Jumalasta on sorvattu ihmisjärjellä kummallisia jumaluusoppija van ne eivät ole Jumalamme Sanaa eikä Hän ole niitä ilmoittanut joten ne eivät ole uskottavia vaan eriseuraisia Jumalan Sanan suhteen. Ihmiset tietenkin rakastavat aivoituksiaan eivätkä tykkää kun ne todetaan hassuiksi. Van Jumalakin tykkää Sanastaan ja tämä on Totta. Jumala on suhteemme ensisijaisesti pelastaja Jeesuksessa: Joh 3:14-21. Kun koko ihminen on Sanassaan mukana on hän pelastettu vaeltamaan Jeesuksesn yhteydessä edelleen Sanansa mukaan. Room.10:10.
- Jobinpostia
Room.2:13 Laki. Room.3:28 Niin päätimme siis..... Ketkä mahtoi näin päättää?
- Jobinpostia
Matt.1:18 Tässä Maria, kihloissa. Mutta tässä jo vaimona. Matt.1:20 "Mariaa, vaimoasi" Biblia (1776). "Mariaa puolisoas" Siis aviorikos.
- Kulttari
Jumala ei tietenkään tee aviorikosta. Uskovatkin on Jumalan poikia ja tyttäriä vaikka ovat maallisen perheensä poikia ja tyttäriä. Vapahtajaa mainitaan "..oli, niinkuinn luultiin, Joosefin poika." Luuk.3:23. siis myös molemmat Daavidin poikia: Matt.1:20, Room.1:3,4. Kun Joosefkin oli hurskas odotti hänkin varmasti Israelin Vapahtajaa ja Jumala Pyhän Hengen Voimassa teki ihmeen perheessään. Maria oli jo vaimonsa vaikkei he olleet menneet yhteen van kihla oli samalla avoisopimus siinä kulttuurissa. Onhan Jumalan kutsu seurakunnalle nytkin aviosopimuksensa ja Hän synnyttää seurakunassa Pyhän Henkensä yhteydessä edelleen uusia Jumalan lapsia ilosanoman kautta. Joosefin sukuluettelokin on täysi kun Jumala on siinä Isänä ja heidän yhteinen Isänsä. Pyhän Hengen toimesta siemenen kautta ei tullut turmelusta eikä tätä luomakuntaa. Hebr.9:11-14. Kiitämme Jumalaa tietysti Jeesus-nimeen.
- Samaatietä
Luin Jobin posti, kiitos! Tutkiskelin niitä.
Minä annan teille uuden käskyn. Rakastakaa toisianne. Niinkuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.
Kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos rakastatte toisianne.
Joh 13
Minusta tuossa tuo sana tuntevat on jotenkin puhutteleva. On ihan eri asia tuntea, kuin tietää. Jos tuossa lukisi tietävät minun opetuslapsikseni
Minusta tietäminen tulee ulkoapäin, mutta tunteminen sisältäpäin. Tieto voi olla myös toisen käden tietoa, mutta tunteminen on ihmisen oma tunne.- Samaatietä
Minusta olisi todella kummallista, jos uskovaiseksi itseään sanovat ryyppää rellestäisi baarissa ja huutaisi Herraa avukseen ja sen jälkeen lähtisi jonkun naisen matkaan, vaikka kotona odottaa oma vaimo. Huutaisi Herraa avuksi tuolla mstkallaankin.
Eihän häntä erottaisi uskovaiset mikään muu, kuin Herran huutaminen.
Tuollainen käytös kyllä sotisi 10 käskyä vastaan.
En ymmärrä millään, miten ajattelet tuon syntien tekemisen ja Jumalan lapsena olemisen. - Samaatietä
Samaatietä kirjoitti:
Minusta olisi todella kummallista, jos uskovaiseksi itseään sanovat ryyppää rellestäisi baarissa ja huutaisi Herraa avukseen ja sen jälkeen lähtisi jonkun naisen matkaan, vaikka kotona odottaa oma vaimo. Huutaisi Herraa avuksi tuolla mstkallaankin.
Eihän häntä erottaisi uskovaiset mikään muu, kuin Herran huutaminen.
Tuollainen käytös kyllä sotisi 10 käskyä vastaan.
En ymmärrä millään, miten ajattelet tuon syntien tekemisen ja Jumalan lapsena olemisen.Tämä siis usko.toivoselle. Hyppii minun viestit kun mihin sattuu Heh.
- Usko.Toivonen
"Samaatietä" kirjoitti:
>>Eihän häntä erottaisi uskovaiset mikään muu, kuin Herran huutaminen.
Tuollainen käytös kyllä sotisi 10 käskyä vastaan.
En ymmärrä millään, miten ajattelet tuon syntien tekemisen ja Jumalan lapsena olemisen. >>
Minä en kirjoita olettamuksista, mitä jos joku tappaa, mitä jos joku on hyi paha jne..
Minä kirjoitan Herrasta Jeesuksesta, Vapahtajasta, syntisten Pelastajasta.
Ilmeisesti ajattelemme hyvin eri tavoin Jeesuksen puoleen kääntymisen.
Saan kirjoituksistasi sellaisen vaikutuksen, että sinun näkemyksesi mukaan ihminen pelastaa itsensä teoillaan.
Oletko miettinyt 10 käskystä 1. ja 2. käskyä, oletko kykeneväinen ne täyttämään jatkuvasti, joka päivä. Siis kahta ensimmäistä?
Jeesus tuli tuomioksi maailmaan.
39. Ja Jeesus sanoi: "Tuomioksi minä olen tullut tähän maailmaan, että ne, jotka eivät näe, näkisivät, ja ne, jotka näkevät, tulisivat sokeiksi".
40. Ja muutamat fariseukset, jotka olivat siinä häntä lähellä, kuulivat tämän ja sanoivat hänelle: "Olemmeko mekin sokeat?"
41. Jeesus sanoi heille: "Jos te olisitte sokeat, ei teillä olisi syntiä; mutta nyt te sanotte: 'Me näemme'; sentähden teidän syntinne pysyy".
( Joh. 9. )
Joka sanoo näkevänsä, ei tarvitse huutaa avukseen Herraa Jeesusta ja silloin synnit pysyy. - Samaatietä

Joka sanoo näkevänsä, ei tarvitse huutaa avukseen Herraa Jeesusta ja silloin synnit pysyy.Kirjoitan sitten huolimattomasti. En tarkoita ollenkaan sitä, että ihminen pelastaa itsensä teoillaan.
Eihän Raamattu noin opetakkasn, että omilla
Minä taas sen käsityksen sinun kirjoituksistasi että ihminen voi tehdä ihan mitä vain, kunhan huutaa avukseen Herraa.
Mutta et voi tarkoittaa noin, joten joku tässä nyt mättää.
Siksi kyselen. - Usko.Toivonen
"Samaatietä" kirjoitti:
>> Minä taas sen käsityksen sinun kirjoituksistasi että ihminen voi tehdä ihan mitä vain, kunhan huutaa avukseen Herraa. >>
Kerrotko mistä kirjoittamastani olet saanut sellaisen käsityksen?
Missä olen puolustanut tahallista synnin tekemistä? - Samaatietä
Usko.Toivonen kirjoitti:
"Samaatietä" kirjoitti:
>> Minä taas sen käsityksen sinun kirjoituksistasi että ihminen voi tehdä ihan mitä vain, kunhan huutaa avukseen Herraa. >>
Kerrotko mistä kirjoittamastani olet saanut sellaisen käsityksen?
Missä olen puolustanut tahallista synnin tekemistä?Sain tuon käsityksen. Sinäkin Sait sen käsityksen, että että minusta teoillaan tulee autuaaksi, mikä ei pidä paikkaansa.
Kautta linjan kirjoituksistasi saa tuon kyseisen käsityksen.
Miten näet asian pelastuksen ja tekojen suhteen? - Usko.Toivonen
"samaatietä" kirjoitti:
>> Kautta linjan kirjoituksistasi saa tuon kyseisen käsityksen. >>
Tarkennatko kommenttiasia. Jos vaikka lainaat kirjoitustani ja selvität, että mikä siinä kirjoituksessa kannustaa tahalliseen synnin tekemiseen. - Samaatietä
Sain sen käsityksen, koska tulkitset erillälailla Raamattua kuin minä. Alun perin kun kirjoitit. että jokainen joka huutaa Herraa avukseen, pelastuu. Tuon jälkeen olet etsinyt Raamatusta vahvistuksia näkemykselle, mutta jättänyt kokonaan pois niitä kohtia Raamatusta, jotka puhuvat näkemystäsi vastaan.
Minusta aivan selkeästi Raamattu opettaa, että ilman tekoja usko on kuollut kuin myös Tuo kohta, että ei jokainen, joka sanoo Herra Herra pääse taivasten valtakuntaan jne.
Siis kertastko vielä, että miten sinä ymmärrät tuon kohdan, jossa on kirjoitettu, ettei jokainen joka sanoo Herra Herra ei päöse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee taivaallisenIsäni tahdon mukaan.?
Minä en ymmärrä millään, miten näet asian noin, kuin kirjpitatTahtoisin ymmärtää, mutta ei avaudu sinun näkemyksesi millään :( - saviseutulainen
Hivenen sivusta huutelua:
Minusta Usko.Toivonen ei esitä mitään omia näkemyksiään, vaan kirjoittaa selkeästi ja Raamatun sanan raittiissa valossa varsin ymmärrettävästi ja kärsivällisesti selittäen. En oikein ymmärrä miten hänen kirjoittamastaan voisi saada niin nurinkurisen käsityksen kuin nyt nm. Samaatietä näyttää sinun kohdallasi käyneen.
Tämä Herran nimen avuksi huutaminen tuntuu olevan nyt jonkinlainen "närästyksen" aikaan saaja sinulle - vailla sitä kaiken kattavaa merkitystä mikä sillä Jeesukseen Kristukseen kaiken uskonsa, luottamuksensa ja turvansa panevalle uskovalle íhmiselle on.
Ei todellakaan ole kyse mistä hyvänsä "herra, herra" hokemisesta, vaan syvimmästä ja hartaimmasta Herraan Jeesukseen Kristukseen turvaamisesta - , ja Hän kyllä kuulee heikoimmatkin huokauksemme. Riittää, että me huokaillessammekin huokaamme Hänen puoleensa. Jumalan armosta meillä saa olla uskon kautta Jeesukseen Kristukseen HÄNESSÄ KAIKKI. Ilman Jeesusta Kristusta syntiemme sovittajana ja lunastajanamme meillä EI OLE MITÄÄN.
"Joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu". - Niin.miksi

"Joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu".Miksi te HUUDATTE minulle: 'Herra, Herra!' ETTEKÄ TEE, MITÄ MINÄ SANON?
Luukas 6:46
Näin sanoi itse Jeesus. - Samaatietä
saviseutulainen kirjoitti:
Hivenen sivusta huutelua:
Minusta Usko.Toivonen ei esitä mitään omia näkemyksiään, vaan kirjoittaa selkeästi ja Raamatun sanan raittiissa valossa varsin ymmärrettävästi ja kärsivällisesti selittäen. En oikein ymmärrä miten hänen kirjoittamastaan voisi saada niin nurinkurisen käsityksen kuin nyt nm. Samaatietä näyttää sinun kohdallasi käyneen.
Tämä Herran nimen avuksi huutaminen tuntuu olevan nyt jonkinlainen "närästyksen" aikaan saaja sinulle - vailla sitä kaiken kattavaa merkitystä mikä sillä Jeesukseen Kristukseen kaiken uskonsa, luottamuksensa ja turvansa panevalle uskovalle íhmiselle on.
Ei todellakaan ole kyse mistä hyvänsä "herra, herra" hokemisesta, vaan syvimmästä ja hartaimmasta Herraan Jeesukseen Kristukseen turvaamisesta - , ja Hän kyllä kuulee heikoimmatkin huokauksemme. Riittää, että me huokaillessammekin huokaamme Hänen puoleensa. Jumalan armosta meillä saa olla uskon kautta Jeesukseen Kristukseen HÄNESSÄ KAIKKI. Ilman Jeesusta Kristusta syntiemme sovittajana ja lunastajanamme meillä EI OLE MITÄÄN.
"Joka huutaa avuksi Herran nimeä, se pelastuu".Myönnän, etten ymmärrä! Ei oikeastaan närästä, mutta Ihmettelen. Ei suututa tms. Olen vain hämmentynyt.
En ymmärrä, mistä hän puhuu :(
Lopetan asiasta jankkauksen tähän, en kysele enää. En päässyt jyvälle, miten hän tulkitsee Raamattua. Ei vain avaudu minulle nyt täällä tuo mitä hän minulle yrittää asiallisesti ja kärsivällisesti tulkita. - Usko.Toivonen
"samaa.tietä" kirjoittajalle:
Olen tuonut tässä ketjussa ja useissa ketjuissa vuosien ajan uskovan tuntomerkistä, kuten myös tässä ketjussa.
Uskovaa Raamattu ilmoitus kutsuu Jeesuksen pyhäksi. Siis Pyhän Hengen kuljettamaksi Jumalan lapseksi, Jumalan seurakunnan jäseneksi.
Uskova on siis Jeesuksen pyhä, kuten voimme lukea seuraavasta.
13. Mutta Ananias vastasi: "Herra, minä olen monelta kuullut siitä miehestä, kuinka paljon pahaa hän on tehnyt sinun pyhillesi Jerusalemissa;
14. ja täälläkin hänellä on ylipapeilta valtuus vangita kaikki, jotka sinun nimeäsi avuksi huutavat". ( Apt. 9. )
Ja seuraavasta:
2. Korintossa olevalle Jumalan seurakunnalle, Kristuksessa Jeesuksessa pyhitetyille, jotka ovat kutsutut ja pyhät, ynnä kaikille, jotka avuksi huutavat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimeä kaikissa paikkakunnissa, niin omissaan kuin meidänkin. ( 1. Kor. 1. )
Uskova, Jeesuksen pyhä, Jumalan lapsi, huutaa Raamatun ilmoituksen mukaan avukseen Herranaan Jeesusta Kristusta.
Ja laitoin myös esille, kuinka ihminen pelastuu turvautumalla maailman vapahtajaan.
8. Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
9. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
10. sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
11. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? ( Room. 10. )
Saarnattu sana, Pelastuksen evankeliumi Herrasta Jeesuksesta, saa ihmisen kääntymään Herraan puoleen.
" Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
Sydämen usko saa ihmisen huutamaan avukseen ja saa armon.
Pitää erottaa Herran Jeesuksen vuorisaarnan kohta, jossa Hän puhuu eri asiasta ( huom. kannattaa lukea koko Luukas 6. luku ).
45. Hyvä ihminen tuo sydämensä hyvän runsaudesta esiin hyvää, ja paha tuo pahastansa esiin pahaa; sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.
46. Miksi te huudatte minulle: 'Herra, Herra!' ettekä tee, mitä minä sanon?
Tässä on kysymys teennäisyydestä, sydän ei ole oikeassa tilassa suusta kumpuaviin sanoihin nähden.
7. Te ulkokullatut, oikein teistä Esaias ennusti, sanoen:
8. 'Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana,
Näissä viimeisissä ei ole ollenkaan kysymys Jeesuksen pyhistä, joiden Raamattu ilmoittaa turvaavansa jatkuvasti Herraansa, häntä palvellen.
22. Pakene nuoruuden himoja, harrasta vanhurskautta, uskoa, rakkautta, rauhaa niiden kanssa, jotka huutavat avuksensa Herraa puhtaasta sydämestä. ( 2. Tim. 2. )
Jumalan seurakunnan tunnistaa juuri tuosta. - Kiertelyä.kaartelua

Jumalan seurakunnan tunnistaa juuri tuosta.Usko.Toivonen esitin ylempänä sinulle tämän kysymyksen, en tiedä, että näitkö sitä vai et, mutta tässä se on uudestaan:
"Tarkoitatko, että uskova voi olla yhä jotain noista mitä Paavali luetteli ja siitä huolimatta periä Pyhän Jumalan Valtakunnan?"
Tässä vielä ne mitä Paavali luetteli:
Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
1. Korinttilaiskirje 6:9-10
Kirjoituksistasi tulee sellainen kuva, ettet puhu suoraan mitä ajattelet.
Luin sinun kommentointi historiaasi ja sieltä jäi vielä vahvemmin sellainen kuva, että sinä todella tarkoitat sitä, että uskova voi yhä olla jotain noista mitä Paavali luetteli ja perii silti Pyhän Jumalan Valtakunnan, jostain syystä et vain sitä sano täällä nyt suoraan.
Tuo kohta muuten myös jatkuu:
Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.
1. Korinttilaiskirje 6:11
Kerro minulle Usko.Toivonen miten Jumala on samaan aikaan Armollinen ja Oikeudenmukainen?
Miten molemmat sekä armo, että oikeus tapahtuu?
Nyt vaikuttaa siltä, että kirjoitat vain armosta, mutta oikeus jää kokonaan tapahtumatta. - Usko.Toivonen
Ok, kun sanot tutkineesi kirjoitushistoriaani, niin tuo suoria tekstilainauksia, katsotaan sitten.
- Samaatietä
Usko.Toivonen kirjoitti:
Ok, kun sanot tutkineesi kirjoitushistoriaani, niin tuo suoria tekstilainauksia, katsotaan sitten.
Ei kiitos. Kyllä Tämä oli Tässä meidän osalta.
- Usko.Toivonen
>> Nyt vaikuttaa siltä, että kirjoitat vain armosta, mutta oikeus jää kokonaan tapahtumatta. >>
Tarkoitat varmaankin oikeuden säätämää rangaistusta syntiselle ihmiselle.
18. Niin tulkaa, käykäämme oikeutta keskenämme, sanoo Herra. Vaikka teidän syntinne ovat veriruskeat, tulevat ne lumivalkeiksi; vaikka ne ovat purppuranpunaiset, tulevat ne villanvalkoisiksi. ( Jes. 1. )
Kaikki ihmiset ovat syntisiä ja olisivat näin ollen ansainneet rangaistuksen.
Mutta Jumala on armahtanut koko ihmiskunnan Jeesuksessa Kristuksessa.
4. Mutta totisesti, meidän sairautemme hän kantoi, meidän kipumme hän sälytti päällensä. Me pidimme häntä rangaistuna, Jumalan lyömänä ja vaivaamana,
5. mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.
6. Me vaelsimme kaikki eksyksissä niinkuin lampaat, kukin meistä poikkesi omalle tielleen. Mutta Herra heitti hänen päällensä kaikkien meidän syntivelkamme.
7. Häntä piinattiin, ja hän alistui siihen eikä suutansa avannut; niinkuin karitsa, joka teuraaksi viedään, niinkuin lammas, joka on ääneti keritsijäinsä edessä, niin ei hän suutansa avannut. ( Jes. 53. )
Entä armoon pääseminen?
24. vaan myös meidän tähtemme, joille se on luettava, kun uskomme häneen, joka kuolleista herätti Jeesuksen, meidän Herramme,
25. joka on alttiiksi annettu meidän rikostemme tähden ja kuolleista herätetty meidän vanhurskauttamisemme tähden
1. Koska me siis olemme uskosta vanhurskaiksi tulleet, niin meillä on rauha Jumalan kanssa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta,
2. jonka kautta myös olemme uskossa saaneet pääsyn tähän armoon, jossa me nyt olemme, ja meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo.
( Room. 4:24-25; 5:1-2 )
Armahdus ei ole minkään sortin ihmisen oma ansio, vaan täydellinen Jumalan anteeksianto.
Vain Hän, Jeesus Kristus, on meidän rauhamme Jumalan kanssa.
- PyhäHenkiohjaa
Lampaat olivat ne, jotka rakastivat lähimmäisiään hyvillä teoillaan (,Mat 23:35-
40) kun taas vuohet olivat niitä, jotka eivät rakastaneet teoillaan(Mat 25:41-43)eivätkä sitten rakastaneet Jeesusta (Mat 25 ,43-45).
Raamatusta ei voi nostaa osatotuutta, vaan pitää tarkastella kokonaisuutta. - Kulttari
Kaikki oikeat kristillisvastaukset, kun ne ovat Jumalan Sanaa, löytyvät Raamatun linjavedon mukaisina. Sellaisetkin kuin tietsikka, lentsikka, auto, helikopteri, raketti samoinkuin sielunhoito, ilosanoma y.m. on löydettävissä Jumalan Sanan ohjauspalveluun mukaan vaikkei kaikkia nykysanoja ole sellaisinaan ilmaistu. Onhan varmaa ettei kukaan enää tuntisi koko Raamattua jos se olisi kirjoitettu nykykielellä. Tuhansien vuosien aikana he olisivat pitäneet nykytextijä hölmöläispölinänä jonka paras paikka olisi uunilämmikkeenä. Viisaus jota vain Jumala omaa, saa textin säilyen palvelemaan aina. Toisaalta textin on oltava ihmistasoinen ja Jumaltasoinen tietenkin. Pelastuksen yksinkertainen uskollisuus Jumalaa ja ihmistä koskien, kaikille omaksuttavana ja läsnäollen on ominaista Jumalallisuudelle. Room.10:8-18.
- Kirjakääröt
Jaak.4:17 Biblia (1776) Sillä joka taitaa hyvää tehdä, ja ei tee, niin se on hänelle synniksi.
- Kirjakääröt
Luuk.6:30 Biblia. Vaan anna jokaiselle, joka sinulta anoo, ja siltä, joka sinun omas ottaa, älä jälleen ano. Sananl.3:27 Kannattaa näyttää, pastoreille tämä Raamatun kohta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081699Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031664Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011576Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341368Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48906Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii453904Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115890Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293845Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347820