Aron Ra ja kymmenen huonoa argumenttia

AkateeminenVapaus

5

85

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei_liity_asiaan

      Ei kuulu palstan aiheeseen. Ei todista luomista.

      • Ja_mitä_vielä

        Ihan vain poimiakseni yhden esimerkin noista taitaviksi väiteteyistä perusteluista, niin tuossa ykköskohdassa Stratton väittää, että tiede olisi osoittanut, että Jumala luultavasti on olemassa ja, että olisi historiallista evidenssiä Jeesuksen kuolleista nousemisesta. Melkoisia perättömiä väitteitä.

        Poimiakseni toisen esimerkin, niin kohdassa kaksi Stratton vain vähättelee Ran argumenttia kumoamatta sitä mitenkään, ja ivaavin sanankääntein ehdottaa sen uudelleen muotoilemista mukamas kuntoon, mutta lopputulos on virheellinen. Ra oli esittänyt, että uskonto ei voi antaa mitään sellaisia vastauksia mitä tiede ei voisi antaa. Stratton väittää, että tiede ei voi antaa kaikkia vastauksia, mutta logiikka voi. Tuo on puoliksi pielessä, koska tiede on osoittanut jo ilmiöitä, joissa logiikka ei päde. Vaikka tiede ei siis antaisikaan kaikkeen vastausta, niin mitä me teemme logiikan vastauksilla alueilla, missä ne eivät päde?

        Muutamia muitakin koomisia perusteluita löysin kun silmäilin tuota läpi. Joudun toteamaan, että eteen päin lukemattakin: paskaa. Kyllä teidän hihhulien täytyy yrittää paremmin kuin tuommoisella pseudoargumentoinnilla koettaa ujuttaa satujanne läpi täällä.


    • Vai taitavasti? Hän esitti joukon noloja ja myötähäpeää aiheuttavia typeröintejä.

      • uskon.ennemmin

        Ja taas tulit peesaamaan. Luuletko tosiaan ihmisten nyt uskovan, että muka käsitit sanaakaan kummankaan jutuista.


      • typeryyttäsi.uskot
        uskon.ennemmin kirjoitti:

        Ja taas tulit peesaamaan. Luuletko tosiaan ihmisten nyt uskovan, että muka käsitit sanaakaan kummankaan jutuista.

        Kyllähän toki puolimutkateisti ymmärtää asian kuin asian huomattavasti paremmin kuin sinä puskista mölisijä tai muut hihut. AnonRa saa typerät hihut näyttämään entistä typerämmiltä. Startton on typerä hihupelle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1726
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1723
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1635
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1416
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1372
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      472
      941
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      934
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      896
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      297
      869
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      823
    Aihe