Nyt kun asiaa on alettu puimaan oikeudessa, niin herätti mieleeni muutamia ajatuksia ja kysymyksiä.
Ensinnäkin mielestäni on todellista järjen köyhyyttä mennä laskemaan todella iso ja tuntematon alastulomäki ja vieläpä pilkkopimeässä.
Tiedän, nuorena tehdään ja kokeillaan kaikenlaista, mutta laskijoilla oli varmasti tieto siitä että se on vaarallista.
Netistä luin parin asiaan liittyviä juttuja eilen ja osa paikalla olleista nuorista oli tiennyt, että myös alhaalla on vaijeri, miksi kukaan ei varoittanut tästä laskemaan lähteviä tyttöjä?
Siksikö, että olisi sitten mukava katsoa että kuinkas tyttöjen laskun käy ja nauraa päälle?
Käsitin lukemistani jutuista niin, että mäessä on laskettu ennekin ja vaijereiden kohdalla menty matalaksi.
Melkoista hengellä leikkimistä.
Sitten oli kirjoitus, jossa joku kertoi laskeneensa kovassa humalassa ja satuttaneensa ylävartalonsa pahasti vaijeriin, mutta ei ollut ilmoittanut siitä kellekään, koska oli ollut kännissä ja kai se oli nolottanut.
Oma vika jos toilailee ja kyllä fiksu 16-vuotias osaa jo päätellä että mitä ei kannata tehdä, sillä suurin osa nuorisosta ei lähde leikkimään hengellään, vaan elää pitempään.
Ja eikö näiden nuorten vanhemmilla ole vastuuta asiasta, koska ilkivallan tekeminen on alueella ollut jatkuvaa?
Eikö vanhempia kiinnosta että missä jälkikasvu iltansa ja yönsä viettää?
Tuskinpa tämäkään tyttöporukka ja muut nuoret ensimmäistä kertaa rinteellä olivat.
Sama ongelma taitaa olla monessa samanlaisessa hyppyrimäessä ja muissa liikunta- ja ulkoilupaikoissa, että sotketaan, hajotetaan, poltetaan, revitellään mopoilla ja autoilla nurmikot hajalle ja harrastetaan uhkarohkeita päättömyyksiä.
Sellaisethan ovat sitten koko koulun ihannoimia kauniita ja rohkeita.
Näille paikalla olleille nuorille kunnon sakot, niin on esimerkkinä muille siitä että hajottakoot omaa omaisuuttaan vaikkapa kotonaan. Hyvä se on mennä riehumaan kaljapäissään toisen tonteille yöllä omaisuutta rikkomaan kun ei ole vanhemmat tietoisia.
Ajatelkaapa asiaa niin, että teidän kodin tontilla tai kesämökillä joku käy tekemässä ilkivaltaa jatkuvasti ettekä voi asialle mitään. Kun sitä jatkuu vuosia, niin varmasti mieleen tulee tehdä jotain asialle.
Jos on vaijerin laittaja se syyllinen, niin samalla lailla ovat syyllisiä alueella luvatta olleet ja laskijat. Urheilupaikat ja -kentät eivät ole nuorisotiloja eikä juopottelupaikkoja.
Tämä eräs näistä laskijoista, tämän menehtyneen paras kaveri jopa on kirjoittanut netissä, että vaikka alue on tapauksen jälkeen aidattu, niin silti hän on mennyt sinne usein.
Eikö se jo kerro siitä, miten vähät välitetään siitä että kyseiselle alueelle pääsy on kielletty?
Vanha sanonta siitä että tyhmästä päästä kärsii koko kroppa,
on monesti niin totta.
Oma hyvä ystäväni kuoli parikymppisenä, koska oli samanlainen tapaus,
että meni ja ajatteli vasta sitten kun jotain sattui.
Teki kaikkea typerää siksikin, että halusi olla muiden silmissä suosittu ja vähän kovis.
Sen takia ystävyys sitten vähitellen jäi, kun oma itsesuojeluvaisto sanoi että en lähde kaikkiin yllytyksiin ja toilailuihin mukaan, kun en koskaan ole ollut sellainen menijä.
Eräänä päivänä sitten kuulin, että hän oli kuollut ja en pitänyt sitä mitenkään yllätyksenä, sillä se oli jotenkin odotettavissa.
Hänkin oli nuori ja kaunis nainen.
Toivottavasti opimme tapahtuneesta jotain ja toivon että vanhemmat keskustelisivat lasten kanssa siitä, että mitä ei kannata kokeilla ja että jos jossain on kieltotaulu, niin ei sitä ole siihen kiusanteon takia laitettu.
Ei mulla muuta.
Herttoniemen hyppyrionnettomuus
Entinen.nuori-nyk.muori
2
117
Vastaukset
- surkekatapaus
Oma vika tietty. Kyllä kuitenkin on vähän outoa asettaa tuollainen vaijeri estämään laskua. Varmaan kustannussyistä ei ole tehty esim. verkkoaitaa. Kaiken kaikkiaan surkea tapaus.
- Suojelusenkeliolipoissa
Ei tätä millään voi laittaa muiden syyksi. Jo ylöskiipeäminen pimeässä ja mahdollisesti humalassa on todella vaarallista. Eiköhän hyppyriä on päivänvalossakin laskettu. Nyt vain tuli virhearvio vaijerin sijainnista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081713Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031701Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1031609Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541413Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341370Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii466926Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.50926Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115895Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai296862Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347822