Suomi joutui maksamaan sotakorvauksia , vaikka Venäjä hyökkäsi Suomeen, Venäjän olisi kuulunut maksaa Suomelle korvauksia. Venäjä vei Suomelta karjalan, ison maan on helppo painostaa pienempää.
Sotakorvaukset
5
63
Vastaukset
- SinivalkoinenKirja
Suomen sinivalkoinen kirja, osa II
Siinä on raju kirja sarjassamme Näin naapurissa, eli tapahtumat Talvisodan jälkeen keväästä 1940 alkukesään 1941 asiakirjoin selvitettynä.
Näillä tapahtumilla sitä luotiin pohjaa YYA:lle ja hyville naapuruussuhteille. Ei siis ole ihme että 1944 kiellettiin suomalaisia jyrkästi hävittämästä tehtaita tai polttamasta rakennuksia. Sillat kyllä tuhottiin sodan käynnin vaatimuksesta. Talvisodan jälkeiset opit oli vielä tuoreessa muistissa.
Kaikki "hankaukset" alkaen Moskovan pakkorauhan rajankäynnistä, luovutettujen alueiden irtaimiston palautuksineen aina Hangon kaupungin rakennusten piirustuksia myöten. Mukana on tarkka raportti Kalevan ampumisesta alas 14.6.1940 ja lopulta suoranainen sekaantuminen Suomen sisäpolitiikkaan, Pohjoismaisen puolustusliiton estäminen, Petsamon Konsulinviraston kummallisuudet ja Nikkelin kaivoksen kohtalo, alueloikkaukset, joita oli lähes 200 välirauhan aikana. Ahvenanmaan kysymys, Hangon tukikohdan kauttakulku ja sen rautatiekuljetukset, kaupankäynnin mahdottomuudet jne.
Monta kauheaa tarinaa ystävällismielisetä naapuristamme.
Uskomatonta on ettei noista tapahtumista ole juurikaan kerrottu missään. Naarurin uusi isäntä vei Suomelta omavaltaisesti Enson tehtaat ja voimalat noin vain. Se olikin Molotohvi eikä mikään tarinoissa kerrottu Stalinin sormi kun Enson paperitehtaat vei.
Suomi osti jopa ulkomailta koneita ja laitteistoja tehtaisiin, jotka oli evakuoitu ennen luovutusta. Kaikkein suurin vitsi oli "naapurin miesten" vaatimus heidän omien pommitustuhojen korvaamisesta Suomen toimesta!
Talvisodassa jäi ns. Hyrsylän mutkan asukkaat NL:n vangeiksi ja heidät palautettiin Suomeen sodan jälkeen. Kun Suomi vaati pulavuosina ja 1930 -luvulla harjoitetun ankaran NL:n radiopropagandan ja muunkin propagandan seurauksena rajan taakse loikanneille mahdollisuutta palata Suomeen, niin NL ilmoitti sen olevan "sisäinen asia" ja ettei se ole mahdollista.
Lähde: Suomen sinivalkoinen kirja II Ulkoasiainministeriön julkaisuja s.12 - Neuvostoliitto.se.on
Mikä se semmonen ystävä on, joka hyökkää ja vaatii siitä korvauksia?
- Positiivinenvapaus
Sotakorvaukset pelasti Suomen itsenäisyyden. Jos Suomi olisi liitetty NL:toon Suomen ei tarvinnut maksaa sotakorvauksia. Raskas Teollisuus koki valtavan nousun.
- Bror-Erik1974odin-1Ac
Tässäkin toimii yksinkertainen sodan logiikka. Suomi hävisi toisen maailmansodan jossa se hyökkäsi Neuvostoliiton alueille joita käytti omaksi hyväkseen joten totta ihmeessä Neuvostoliiton lainen suurvalta voittajana vaati hyvityksen ihan ymmärrettävästi. Eiks jeh?
- bubin_fantasiat
Bubin II. maailmansodan kronikka ei tunne termiä talvisota:)
No, eihän se tiedä sodasta muutenkaan mitään muuta kun kesäkuu-44 vallattiiin Viipuri takaisin ja toukokuu -45 vallattiin Berliini. Jälkimmäistä muistellessa (siihen sisältyy ne massaraiskauspeijaiset) Bubilta tulee muutama touhutippa. Hengenheimolaiset kun pääsivät kerrankin kunnolla naisiin. Oli porukkaa pitämässä kiinni.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan2719827- 766820
- 286486
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni996235Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv436099Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h1045987- 635405
- 465136
Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?
Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on604460- 504070