Mitä mieltä asuntojen romutuspalkkiosta?

koppikoira

Että muutettaisiin kaikki Hesaan, uusiin helvetin kalliisiin ja valmiiksi homehtuneisiin 17 neliön kerrostalobokseihin?

33

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siinäpä_kysymys

      Olen sitä sanonut, että Suomessa ei tarvitsisi rakentaa ensimmäistäkään asuntoa muutamaan vuoteen. Meillä on reilusti yli yksi asunto henkeä kohden.
      Työpaikat ovat väärässä paikassa tai paremminkin niitä on muodostettu vääriin paikkoihin. Työpaikkoja on perustettu sinne, missä ei ole työntekijöitä ja missä ei ole asuntoja.
      No, nyt sitten rakennetaan uusia asuntoja ja muuta infraa uusien työpaikkojen äärelle. Ja kuka sen maksaa? Asuntojen ostajat, vuokra-asunnoissa asuvat ja lisänä yhteiskunnan tuet verovaroina.
      Meillä on vahvistettu kaivoksen vartiointia, saatta olla niin, että yön pimeydessä käyvät varastamassa kaivoksen Helsinkiin, pääkonttori meni jo Norjaan.

      • suunta-muutettava

        Hajasijoittaminen on kaiken aa ja oo. Vaikka kepua haukutaankin ties mistä ja osittain syystäkin, niin on niiden visioissa puoli totuutta.

        Kaikki käytännön materia ravinnosta ja energiasta lähtien on peräisin kaupunkien ulkopuolelta. Sen vuoksi koko maa pitää pitää asuttunua, ja mielummin tukea kaupungeista pois päin muuttoa.

        Keskittämällä hyöty valuu harvojen taskuun, lande->Hki->Bryssel, noin kärjistetysti. Suomalainen häviää joka tapauksessa aina.


    • nzlzmzmzmz

      tuohan on sitä agenda 21-paskaa, että ihmiset sullotaan jättimäisiin vankilakaupunkeihin. ei käy! muuten kävis mutta kun ei käy. mieluummin sitten vaikka venäjän lippu salkoon..

    • Romurallia

      En ollut lukenut tuosta aiemmin. Jutun mukaan romutuspalkkio maksettaisiin ainakin työn perässä muuttajalle, vanhainkotipaikan saaneelle mummolle (jonka rahat yhteiskunta tai joku yritys sitten napsii itselleen "hoitopalkkioina") ja kuolinpesälle.

      Äkkisiltään: sinnehän ne jäävät lahoamaan muutenkin eikä sitä romutuspalkkiota olisi mikään pakko ottaa. Siitä vetelisin johtopäätöksen, että jotkut ottaisivat romutuspalkkion mielellään. Vaan vielä ei ole tapeltu siitä, minkä suuruinen romutuspalkkio olisi. Ainoa selvä asia on, että sen maksaisi veronmaksajat.

    • kallistatuokin

      Talon purkaminen ja kuljetus kaatopaikalle syö sen romutuspalkkion.

    • eurostoliitto

      Olisi hieno juttu, kun maaseutu on lunastettu niin alkaa kaupunkiasuntojen lunastus valtiolle

    • Tuhotaan

      Keskittämispolitiikka saa aikaan kaikenlaisia päättömiä ajatuksia. Maaseutu ei ole enää entisensä vaikka kepu siellä hallituksessa hääriikin. Liikennepolitiikka jota tällä hetkellä Kepun toimesta hoidetaan on tästä hyvä esimerkki. Lisää kustannuksia tulee pitkänmstkalaisille

      • centrevaicenter

        Tuo se on ihmetyttänytkin, että Kepu on hallituksessa ja keskittämispolitiikka on kovimmillaan. Maaseudulta on lakkautettu kaikki mikä vaan on lakkautettavissa ja nyt puhun kirkonkylistä ja pikkukaupungeista. Niistä on lakkautettu pois kaikki yhteiskunnan palvelut postit, Kelat, työvoimatoimistot, verotoimistot. Pankit ovat pitkälti poistuneet myös, vaikka eivät ne yhteiskunnan palveluja tietysti olleetkaan. Jaa, olipahan aikanaan postipankkit.


    • Finalcountdownjee

      Puskuraktoreita Tässä enää kaivataan.

    • A.Semakaava

      Ajatuksena on ehdottajalla ilmeisesti ollut se, että kun moni joutuu joka tapauksessa muuttamaan, niin rötisköstä kuin rötisköstä saisi edes jotain. Jos siellä jossain on kunnollinen omakotitalo, tuskin kukaan sellaista on halukas romuttamaan.

      Tässä on sellainenkin pointti, että maaseudulla on hienoja niin sanottuja rötisköjä, joita jotkut ovat valmiit korjaamaan itselleen. Nämä kun vaan löytäisivät toisensa.

    • paratiisiodottaa

      Naapurissa tuolla menolla oli toinen nimi.Sekin järjestelmä kaatui mutta ..
      Seuraavat romuutuspalkkiot maksetaan ikääntyvistä.

    • kohtikeskiaikaa

      Järjen hiventä hajottaa asuntoja turhaan. Kohta alkaa maallemuutto elinkelvottomista kaupungeista, sillä viimeisiä öljypisaroita viedään jo.

      • kxkdldlxf

        viimeisiä öljypisaroita on viety viimeiset 50 vuotta. ja aina löytyy lisää. koska jos kaikki löytyisi kerralla, hinta laskisi..


    • purku_20t

      Jos ei talolle löydy ostajaa ja asukkaalle ei löydy paikkakunnalta töitä niin purkupalkkio on asukkaalle pelastus. Edellyttäen, että se on suurempi kuin purkukulut. Sopiva hinta olisi siis n. 50 000e.

      • NäinSeMenee-

        5000 euroa taitaa olla lähempänä purkukuntoisen talon arvoa.


      • Talon_purkanut
        NäinSeMenee- kirjoitti:

        5000 euroa taitaa olla lähempänä purkukuntoisen talon arvoa.

        Purkukuntoisen talon arvo on:
        Tontin hinta miinus talon purkukulut. Eli rankasti miinukselle menee syrjäseudulla.

        Purkukulut normaalista 60-90-luvun sekarakenteisesta talosta kaatopaikalle vietynä on n. 20 000€. Täysin puurakenteisen mummonmökkityyppisen töllin kaatopaikalle vienti on n. 10 000€.

        Mitä tontin hinta tuollaisella paikkakunnalla on? Kukaan ei halua tonttia kun se on turha kulkuerä. No, joku saattaa ottaa ristikseen parilla tonnilla.


      • turhaahommaase

        Miksi pitäisi tuhlata energiaa purkamiseen? On ne talot ennenkin jätetty tyhjilleen.


      • ongelmajätettä_maastossa
        turhaahommaase kirjoitti:

        Miksi pitäisi tuhlata energiaa purkamiseen? On ne talot ennenkin jätetty tyhjilleen.

        Joskus ne jäteet on käsiteltävä. Vanhanajan täyspuutalot oli hirttä ja sahanpurua, vain joku ikkuna ja vähän kattohuopaa. Ei haitannut vaikka sellainen painui pikkuhiljaa maahan ja puut kasvoivat päälle. Sen sijaan 60-lluvulta lähtien talot ovat teollisista materiaaleista tehtyjä myrkkypommeja jotka eivät häviä itsestään.


      • viimeinen.sammuttaa
        ongelmajätettä_maastossa kirjoitti:

        Joskus ne jäteet on käsiteltävä. Vanhanajan täyspuutalot oli hirttä ja sahanpurua, vain joku ikkuna ja vähän kattohuopaa. Ei haitannut vaikka sellainen painui pikkuhiljaa maahan ja puut kasvoivat päälle. Sen sijaan 60-lluvulta lähtien talot ovat teollisista materiaaleista tehtyjä myrkkypommeja jotka eivät häviä itsestään.

        Takuulla häviävät, eikä niitä kukaan lähde sinne korpeen katsomaan. Taajama-alueilla tilanne voi olla tietysti toinen, mutta eipä ihmisten ilmoilla olevista asunnoista tarvitse yleensä karkuun lähteäkään.


    • huijarinkirjoituksia

      Mielipide oli asuntokaupoilla elantonsa hankkivan pellen eli täyttä paskaa.

    • Nauruanaurua

      Pidetään koko maa asuttuna.

    • kallistalystiä

      Riippuu siitä paljonko purkupalkkio on. Kaikki rakentamiseen liittyvä on nykyään kallista sillä välistävetäjiä riittää joka saumassa.

    • EhdotanNäin

      Ennemmin kannattaa poistaa asuntokauppojen varainsiirtovero sillä se estää asuntojen vaihtumista tarpeen mukaan.

      • rosvotpoiskukkarolta

        Hyvä ehdotus. Varainsiirtovero on aivan käsittämätön välistäveto.


      • nastamunat

        Jospa nilkki hallitus on romutuksen tarpeessa?


    • dghdhdhdhdhdhdf

      Niin, ja kun rakennus on purettu, muuttuu tontti rakentamattomaksi tontiksi, ja rakentamattoman tontin kiinteistövero on huomattavasti kalliimpi, kuin rakennetun tontin kiinteistövero, joten valtio tienaa kymmenessä vuodessa romutuspalkkion takaisin, ja sen jälkeen nettoaa reilusti maailman tappiin.

      • Romu_Tamo

        Tähän voi liittää jonkun ehdon, että valtio on velvollinen lunastamaan tontin vaikka sitten euron hintaan.


      • tasaseks_vaan
        Romu_Tamo kirjoitti:

        Tähän voi liittää jonkun ehdon, että valtio on velvollinen lunastamaan tontin vaikka sitten euron hintaan.

        Kätevämpää olisi, että kunta ottaisi tontin niin olisi edes jotain jatkokäyttömahdollisuuksia joskus.


    • fdghndhdfhdfhfd

      Muuttotappiokunnista saa puutaloja omalla tontilla 500-10.000 euroon, osa ihan asuttavia.

      Nyt kaikki työttömät ottakee lainaa, ja muuttakaa korpeen, ei työvoimaviranomaiset eikä työnantajat löydä teitä.

      Itse asuin 20 vuotta ihan rauhassa, ja avustukset juoksi, nyt ei kunto enää kestä.

      • kattoputketkylppäri

        Millä rahalla niitä mörskiä pitää asuttavassa kunnossa jos ei ole töitä?


      • fattasttietty
        kattoputketkylppäri kirjoitti:

        Millä rahalla niitä mörskiä pitää asuttavassa kunnossa jos ei ole töitä?

        Toimeentulotukea myönnetään myös asunnon korjauskuluihin.


    • TriplaXX

      No periaatteessa idea on hyvä, koska yksi syy siihen miksi muuttotappiokunnista ei hevillä muuteta kasvukeskuksiin on juuri se että asunnosta saa myydessä niin huonon hinnan että sillä ei saa kasvukeskuksestä minkäänlaista säällistä asuntoa. Ihminen jää tavallaan halpenevan asunnon loukkuun, myyminen ei kannata koska tappio reailisoituu myyntihetkellä, niin kauan kuin asunnossa asuu voi aina elätellä toivoa että joskus saisi paremmankin hinnan.

      Tietenkin heikkous on se että kasvukeskusten asuntojen hinnat uhkaavat nousta entisestään.

    • Poltetaan

      Palokunnille hyviä harjoituskohteita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1672
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      1597
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1507
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1396
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1362
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      895
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      882
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      427
      861
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      827
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      815
    Aihe