Tekevät kaikkensa, koska ovat jo menettäneet liikaa ja normaaliin paluu ei enää
onnistu. Pelottavinta on tämä suohon houkuttelu, eikä suinkaan varoittelu.
Normaali ihminen varoittaisi muita, upottavasta suosta.
uskovaiset on jo niin syvällä suossa
12
381
Vastaukset
- puhtain.purjein
Ehei, ei olla. Kävelemme kevyin askelin tässä väliaikaisessa olopaikassa, valmiina lähtemään, joko haudan kautta tai suorilta jaloilta yläilmoihin, kun Jeesus tulee noutamaan omansa. Milloin vain.
Nouse sinä omasta suostasi ja liity joukkoon autuaaseen.- Herättelevä
Mihin joukkoon? Niihin erinimisissä,. lahko / puolue henkisten piilopaikoissa,muista ja muusta niin väiliä, vain OMA puoluullisesti elävien ja toimivien, itsekkyyden unelmissa, nukkuvienko?
Jotka Herra Jeesus on kutsunut KOKO "maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi" riittävällä tavalla, Hänen kirkkaudeksi ja kunniaksi. APOSOLISIA seurakuntiaan / sitä pelastukseksi Krist. vaihtoehtoa, jokaista Jäsentään myöden YHTÄ olevasti ja kaikessa YHTÄ pitvästi, Totuudessa YKSI mielisesti Krist. Rakkaudessa, joka ei ole kenellekään pahaksi, PYHÄSSÄHENGESSÄ rakentaviksi. - tammi23
Nepääsevät ketkä ovatvlmiina,Jeesuksen tullessea, toisen kerran noutamaan omansa pois täältä.
- liikaahäviää
Kun on lyönyt peliin koko elämänsä, ymmärrän hyvin totuuden kiistämisen.
Itse en ole laittanut tikkuakaan ristiin, joten valintani on helppo.- tammi23
Jos armo ei kelpaa,vaikka mitä tekis elämänsä kanssa parasta,ihmisen teot ovat kuin saastainen vaate se ei kelpaa Jeesukselle.
tammi23 kirjoitti:
Jos armo ei kelpaa,vaikka mitä tekis elämänsä kanssa parasta,ihmisen teot ovat kuin saastainen vaate se ei kelpaa Jeesukselle.
Menee väärinperin.
Jeesus ei kelpaa meille saastaisena valheena.- tammi23
he-ma kirjoitti:
Menee väärinperin.
Jeesus ei kelpaa meille saastaisena valheena.Jokaisella on oma valinta, Jeesus ei kelpaa meille saastaisena valheena.
kerra tulee istumaan ja tuomitsemaan ,kaikki kansat,pääse tuomiolle, vasemmalle puolelle kuulemaa tuomiota,sitä ei voi missata. oikealla puolella on myös tuomion kuulevia.
- 7777777777
Et ole ymmärtänyt omaa asemaasi, olet upottavassa suossa ja hukkumaisillasi! Samoin on enin osa ihmisistä. Luulo ei ole tiedon väärtti.
Uskovilla on luja pohja, millä seistään, koska emme rakenna hiekalle. Jumalan voima ja se rauha, jota saa kokea olosuhteista huolimatta vie perille taivaaseen. Raamattu on opas oikealle tielle löytämisessä ja sillä pysymisessä.Raamattu ei seiso edes savijaloilla, se on suorastaan väärennös tai pelkkää fiktiota.
Asiaa on helppo tutkia vaikkapa teologisen tiedekunnan sivuilta.- Herättelevä
he-ma kirjoitti:
Raamattu ei seiso edes savijaloilla, se on suorastaan väärennös tai pelkkää fiktiota.
Asiaa on helppo tutkia vaikkapa teologisen tiedekunnan sivuilta.kukas se teologisen tiedekunnan herra on. Kun ei kaikkivaltias Kristus Jeesus, kulemankin kukistanut. Kaikkei KORKEIN mahdollinen Laillisen Oikeuden Puolustaja, mutta kaiken pahan ja vääryyden KORKEIN mahdollinen Tuomari / tumitsija. Jonka vallanalaisuudessa KAIKKI, niin maassa kuin tavaassakin, ON.
- kuolemaanpäättyy
Kun menettää kaiken hitaassa kuolemassa, ihminen uskoo käänteeseen.
Ei laita kaikkea yhdenkortin varaan, toivossa elävät vain häviäjät. - Eroakirkosta_nyt
Kaikille noille jotka käyttävät kirkon rahoja väärin tai rikkovat maamme lakia edes puheillaan pitäisi antaa potkut ja peruuttaa eläkkeet.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081683Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1011635Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1011544Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541405Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341365Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48901Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii448885Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115885Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai293835Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347818