Paavo Väyrynen otti noin vuosi sitten isänmaallisuuden ja kansallismielisyyden keppihevokseksensa. Väyrysen avustajakunta on lukenut arviot, että valtiollisissa vaaleissa kansallismielisissä ihmisissä on 25...30% äänestäjäpotentiaali olemassa.
Väyrynen on kyllä isänmaallinen, en sitä kiistä. Mutta aivan ensisijaisesti Väyrysen agenda on kuitenkin Venäjän politiikkaa myötäilevää, eli siis Väyrynen on Putinistisen ohjelman puolustaja.
Tämä putinismi on eräs suurimpia erottavia tekijöitä Laura Huhtasaaren ja Väyrysen välillä.
Huhtasaarella ei ole 1970-luvulta periytyviä sympatioita Venäjän johtoa, eli siis nykyisin Putinia kohtaan.
Paavo Väyrynen on Putinisti.
8
121
Vastaukset
- Itään-kumarrus
Ainakin Paavon TV-puheiden perusteella nuo Venäjän edut tuntuvat olevan Väyryselle vieläkin tärkeämmät, kuin Suomen ja suomalaisten omat edut.
- veit.sanat.suustani
Naulan kantaan!
Tollo se joka isänmaallisuutta Paavo Väyrysessä näkee.
Paavo on opportunisti ja aina ennenkaikkea omalla asiallaan. - Väyrystä-myös-varottava
Ne jotka ovat Väyrysen poliittista uraa seuranneet 1980-luvulta lähtien osaavat varoa Väyrysen vaalilupauksia. Mies osaa pelata kentällä hersyttelemällä sopivilla lupauksilla, mutta eivät ne toteudu, kun ei lopulta halutakaan toteutuvan.
Paavo olisi voinut luvata nykyisistä varoistaan vaikka 5.000 € Hurstin leipäjonoja avustamaan. Nuuka Väyrynen lupasi kuitenkin 50.000 € tulevasta presidentin palkkiostaan, jolloin ei tarvinnut luvata senttiäkään todellista rahaa.
- hölmöjäolettete
Kusit reisillesi otsikoineen! Paavo kertoi tästä asiasta juuri, niin kuin kuvailet asian, kuinka sinutkin on aivopesty jo ajat sitten Väyrysen pilkaajaksi ilman mitään faktaa!
- tavarits
Suuri ja mahtava venäjä on oikea toveri, suomelle! Mamuillekin näytettiin oikea tulosuunta putiinin johdosta!
- raastuit
tavarits kirjoitti:
Suuri ja mahtava venäjä on oikea toveri, suomelle! Mamuillekin näytettiin oikea tulosuunta putiinin johdosta!
Sehän oli vain kuitti talouspakoitteille, syy nykyisen hallituksen, jossa persutkin oli mukana tuolloin! Ei pidä unohtaa tosiseikkoja.
- LurdKussel
Samase, ääni Lauran liiveihin! 5 ja saat nukkua hyvin jatkossakin.
- tuuliviiri
Sitten on unet vähissä, no onneksi eduskunnalla on valta puuttua sen tekemisiin ja valta voidaan ajaa minimiin, lähinnä barbin oikeudet jää!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081705Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1031679Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä1021593Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541409Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341369Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.49916Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii460915Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115891Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai294853Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347821