Ja miksi duunarin pitäisi äänestää vasemmiston ehdokasta edes presidentinvaalissa, kertokaapas se minulle.
Ajaako vasemmisto enää duunareiden asiaa ?
ettetaidapystyä
671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei aja, eikä mikään muukaan puolue. Vasemmisto ja vihreät samaa sontaa.
Ajaa,mutta Afrikassa ja Lähi-idässä muuten se on ihan hupipuolue.
Äänestä vasemmistoa jos haluat, että kaikki tuottava työ katoaa Suomesta. Kohta täällä on töitä vain kansainvälisille avustusjärjestöille. Muuta jaettavaa ei jää.
Merja on ihan kujalla. BOOM
Miltä kuulostaa tämä henkilökuva Li Anderssonista (Wikipedia)
"Andersson valmistui valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 2010 Åbo Akademista.[1] Hän on opiskellut pääaineenaan kansainvälistä oikeutta erikoistuen kansainväliseen ihmisoikeuslainsäädäntöön ja pakolaisuuteen. Sivuaineena Andersson on opiskellut venäjän kieltä ja kulttuuria. Hän on työskennellyt muun muassa Finlands Svenska Skolungdomsförbund -opiskelijajärjestön pääsihteerinä, Varsinais-Suomen Vasemmistonuorten piirisihteerin sijaisena ja Civil Rights Defenders -ihmisoikeusjärjestön harjoittelijana.[4]
Andersson on ollut puheenjohtaja Åbo Gröna Vänster -yhdistyksessä, joka on punavihreä opiskelijayhdistys Åbo Akademissa opiskeleville ja vasemmistoliiton alla toimiva ruotsinkielinen paikallisosasto Turussa.[2]".
Tätä minä juuri tarkoitin, ei tuossa työtätekevästä suomalaisesta puhuta yhtään mitään, sillä nykypäivän työläinen on vihreille vasureille kepulle ja kokkareille pelkästään piikki takapuolessa.