Väärä vuosimalli myytäessä

haiskahtaakauas

Pyydän olemaan tarkkana kun ostatte autoa. Itselle sattui että tiesin suunnilleen mitä auton vuosimallissa on ja mitä ei. Olin ostamassa 2017 olevaa autoa ja ihmettelin varustuksia ja sisätiloja. Auto paljastui 2016 vuosimalliksi joka on jo valmistunut 2015 lopulla kun uusi vuosimalli esiteltiin siis 2016 malli silloin. Autosta on jo tullut 2018 mallikin. Auto oli rekisteröity kesäkuu 2017 joten sen piti olla 2017 malli. Ihmettelen onko auto jäänyt myymättä vai mitä kun se on ollut jossain melkein kaksi vuotta tai siis ylikin. Pidän tuota asiaa huijauksena jopa petoksena. Kyseessä on erikoismalli auto joka muistuttaa aina vaan samaa kaavaa ja tulee pieniä muutoksia, kone on pysynyt samana paitsi tänä vuonna tulee +18 heppaa lisää. Kyseessä on Fordin valtuuttama liike. Onneksi itse huomasin asian ja mainitsin siitä ja sen jälkeen myyjä suutahti että ei sillä ole väliä koska auto on valmistettu vaan myyty. Kyllä sillä on väliä viimeistään sitten kun itse vie auton liikkeeseen niin kyllä silloin myyjä sanoo että autohan on useita vuosia vanha malli. Niin hinta oli 2017 mallisen ja jopa ylikin. Minulle oli ainakin merkitystä että jos ostan 2017 rekisteröidyn auton niin sen pitää olla 2017 vuosimallia.

7

598

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RMB54

      Ei auton myynti ole kuin maitoa myisi. Ei auton kyljessä lue "Parasta ennen".
      Auton mallin myyntikaari on noin 3 vuotta, jonka jälkeen tulee uusi malli tai auto faceliftataan. Totta kai myyjät pyrkivät myymään vanhat mallit pois, mutta rekisteröintiajaksi tulee sillekin myyntipäivä. Siitä auton "elämä" vasta alkaa.
      Kyllä myyjän kuuluu kertoa mallimuutoksesta, mutta hyvä myyjä argumentoi auton hinnalla ja yleensä nämä vanhat mallit myydään erikoisvarustein ulos. Esimerkiksi Ford (se ja se) winter-varustein.
      Jos uutta mallia ei ole vielä lanseerattu, on noin 3 vuotta vanha malli vielä ns. uusimalli.

      Enempi minä olisin huolissaan renkaista. Niissä saattaa olla >3 vuotta vanha DOT-merkintä. Ominaisuus huononee vanhetessaan. Kumi kovettuu ja pito huononee ja rengasäänet kasvaa. Sitten kuitenkin haukutaan auton huonoa ajo-ominaisuutta ja meteliä.

    • VähitenVäärä

      Mallin muuttuessa kesken vuotta muuttuu mallikin . Kannattaa huomioida rahan arvoinen muutos .

    • kilpailiua

      Totta kai vanha malli myydään esim. Saksassa -30% - toista se on Suomessa. Autokauppias on tottunut autoveron marinoimiin sikahintoihin ja yrittää vetää kaiken liiviinsä.

    • Hybriiti

      Iteku ostin auton ni sitä ei ollu valmiina..eli meni tilaus tehtaalle ni tiesin että aika tuore on kun sen saan.

    • Automaattimies

      Niin se on että 11/2016 myyty malli on liikkeessä esillä vm. 2017 mallina kun se on "merkkivuosi". Mutta kun sellaista vie aikanaan vaihtoon saa hyvityksen vm. 2016 mallin mukaan. Työsuhdeautot otetaan verotussyistä käyttöön joulukuussa. Aikanaan ne myydään eteenpäin seuraavan vuoden mallina. Omasta mielestäni nimenomaan talvi syö autoa ja on eri asia onko se lionnut suolavesissä 2 vai 3 kautta. Autoliikkeet taas ottavat ärhäkästi kantaa "merkkivuoden" puolesta.

    • Eivanhojavaan

      Joo se vaikuttaa paljonkin hintaan milloin auto on otettu käyttöön. Esim onko 2016 joulukuussa vai 2017 tammikuussa? Siinä on käytännössä vuoden ero vuosimallissa vaikka auto olisi sinänsä samaa vuosimallia mutta nuo käyttöönottopäivät merkitsevät lopulta. Tietysti jo uusi korimalli tulee niin edellisen ja vaikka saman vuoden vuosimallin arvo laskee, jos esim uusi tulee keskellä vuotta? Facelifti ei vaikuta niin paljoa mutta kyllä sekin jotain merkkaa. Riippuen onko facelift kuinka iso/pieni. Paras olisi ostaa aina kokonaan tuore malli ja mielellään tammikuussa ottaa käyttöön. Vanhaa mallia ei kannata ainakaan uutena ostaa jos uusi malli tulee vaikka ensi kuussa? Sen vanhan mallin hinta -30% on tosiasia ihan aina eli jos saat sen vanhan tuolla alella niin et ehkä häviä paljoa. Vanha on aina vanha ja uusi on uusi. Ihmiset haluaa uusia autoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1660
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      84
      1566
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      96
      1463
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1392
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1361
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      892
    7. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      880
    8. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      414
      852
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      290
      822
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      807
    Aihe