Antaisitko esimerkkejä niistä mainioista väittelytaidoistasi ja kenties hienosta verbaliikastakin? Minä en nimittäin ole onnistunut löytämään sellaisia.
Sinulla on varsin pieni sanavarasto ja suuren osan sanomastasi muodostavat emojit, jotka näyttävät olevan sinulle jonkinlainen pakkomielle. Et kirjoita juurikaan sellaisia tekstejä, jotka sisältäisivät tietoja. Suuri osa tuotoksistasi on joko toisten vähättelyä tai pelkkää piikittelyä ja perustelujen penäämistä niiltä kirjoittajilta, jotka rohkenevat kritisoida sinua.
Korneinta on se, että kulutat trumpmaiseen tapaan aikaa myös itsesi kehumiseen niin omalla nikilläsi kuin sivunikeilläsikin, jotka nekin ovat erittäin helposti tunnistettavissa.
En ole kyennyt vielä selvittämään sitä, oletko teksteinesi vakavissasi vaiko et. Oikeastaan kumpikaan vaihtoehto ei hirvittävästi imartele sinua. Se on selvää, että tämä palsta vie leijonanosan ajastasi. Koneellahan sinä toki et istu, vaan käytät "pädiäsi" - jota sitäkin olet hieman koomisesti muistanut kehua.
Jos edes minuutin ajan kykenisit kriittisesti arvioimaan tekstejäsi ja toimintaasi, sinulle luultavasti tulisi paha mieli. Et kuitenkaan tunnu siihen kykenevän. Se voi olla hyväksikin.
Totuus on se, että tältä palstalta löytyy useita paljon sinua parempia kirjoittajia. Jos kuvittelet edustavasi tämän keskustelun kärkeä, joudun pudottamaan sinut maan tasalle. Tekstisi ovat niin kieleltään kuin sisällöltäänkin enintään hieman keskitason alapuolella olevaa jorinaa. Et ole erityisen koulutettu ihminen etkä omaa laajaa yleistiedon määrää.
Ainoa asia, missä olet kärkiluokkaa on jaksamisesi jankutuksen suhteen.

Vastaukset 6
Vanhimmat
AsiatAsiana trollaa taas kun ketuttaa.
Jaa. Eiköhän totuus ole se, että hän vain töksyttelee omasta mielestään nerokkaita tölväisyjä yhdellä lauseella.
Usko.vaisesta kyse.
Mikset nyt käytä nikkiäsi Asiat.asiana?
Koska en ole A.a. Mikset sinä käyttänyt?
Pääasia että minusta puhutaan!