http://www.ts.fi/uutiset/paikalliset/3818347/Juomavesi+loppui+kaupoistakin+Nousiaisissa++Sari+Visuri+hakee+vetta+Turusta
Nousiaisten kunnassa on vesijohtoverkko noroviruksella saastunut eikä vettä voi käyttää juomavetenä. Nyt sitten juuri vastikään on tapahtunut pahin, eli kaupoistakin loppui pullovesi. Tilanne Nousiaisissa on kehittymässä nopeasti vaaralliseen suuntaan. Kun vesi loppui jo kaupoistakin alueella niin Nousiaisissa moni joutuu jättämään pian kotinsa ja hakeutumaan evakkoon lähikuntiin tai muualle Suomeen sukulaistensa luokse.
Nousiaisen kunnan kriisisuunnitelma ei selkeästi toimi, kun jopa kauppojen vesipullovarastot loppuivat alle aikayksikön. Valtio ei ole tehnyt mitään kriisitilanteen huoltovarmuuden turvaamiseksi näköjään. Seuraavaksi Nousiaisen vesitilanne kaatuu palokuntien ja Punaisen Ristin niskaan kun seudulla on pakko aloittaa kriisinhallintatoimet.
Nousiaisten vesitilanne muuttui jo vakavaksi!
26
418
Vastaukset
- valtioeiauta
Monen suomalaisen saattaa yllättää se, että Sipilän hallituskauden aikana kotimaan kriisitilanteiden hallintaan tarkoitettu valmius ja huoltovarmuus on purettu kokonaan pois, Eli jos jossain pikkukunnassa tapahtuu se mikä tapahtui Nousiaisissa niin ihmiset ovat oman onnensa nojassa, valtio ei välitä. Avustustoimet ovat täysin vapaaehtoisjärjestöjen harteilla, olettaen, että kunnasta löytyy esimerkiksi vapaapalokunta ja hyvällä tuurilla SPR:n osastokin. Valtiolta on turha odottaa apua.
- höpöhöpö
No jospa onkin saastutettu tahallaan vesijärjestelmä. Että silleen.
- insinöörinmoka
höpöhöpö kirjoitti:
No jospa onkin saastutettu tahallaan vesijärjestelmä. Että silleen.
Mikään ei viittaa mihinkään terrorismiin vaan lähinnä insinöörityön aivopieruun joka toteutti itsensä Nousiaisissa.
- bakteerit.tappaa
Nokian vesikriisikin vuosia sitten tappoi ihmisiä. Osa sai saastuneesta vedestä pysyviä sairauksia. Jenkeissähän nämä syylliset istuisivat loppuelämän vankilassa, Suomessa vaan ihmeteltiin tapahtunutta virhettä ja pakolitiin vastuuta, mitäs siitä jos joku kuoli. Nousiaisissakin viranomaisten pitäisi toimia ja selvittää mistä saastunut vesi johtuu.
- höpöhöpö
No Suomessa ollaan niin sinisilmäisiä, että noiden vesilaitosten eri tilat/kaivot ym. on huonosti lukittuja ikkunat ja ovet kalterittomia jne. Että silleen.
- syyonselvä
Syy on täysin selvä mistä saastuminen Nousiaisissa johtuu. Norovirus leviää ulosteen ja oksentamisen yhteydessä pisaratartuntana ja pinnoilta, joten juomaveden joukkoon on päässyt likavettä viemäriputkistosta. Väärä venttiili on ollut auki jossakin kohtaa ja pitkään. Suomeksi sanottuna Nousiaisen juomaveteen on sekoittunut paskaa.
- selväsyyon
Näin oli Nokiallakin, joku idiootti jätti väärän venttiilin auki ja vesi saastui.Noroviruksen lisäksi vedessä oli rotavirusta, kambylobakteeria, giardia-alkueläimiä ja salmonellaa. Nämä aiheuttavat pysyviä sairauksia esim.niveliin. Näin voi olla Nousiaisissakin.
- Kauhumaailma
selväsyyon kirjoitti:
Näin oli Nokiallakin, joku idiootti jätti väärän venttiilin auki ja vesi saastui.Noroviruksen lisäksi vedessä oli rotavirusta, kambylobakteeria, giardia-alkueläimiä ja salmonellaa. Nämä aiheuttavat pysyviä sairauksia esim.niveliin. Näin voi olla Nousiaisissakin.
Eihän kyseistä venttiiliä saisi olla ollenkaan olemassa. No, nyt muuttui monella pressavaalien jännittäminen ruikkutaudin hoitamiseksi.
- syystäolemassa
Kauhumaailma kirjoitti:
Eihän kyseistä venttiiliä saisi olla ollenkaan olemassa. No, nyt muuttui monella pressavaalien jännittäminen ruikkutaudin hoitamiseksi.
Se venttiili on osa vesijohtojärjestelmää ja se on olemassa syystä: viemäriverkostoa voidaan aika-ajoin huuhdella puhtaalla vedellä kun se venttiili avataan oikein niin, että virtaussuunta ei vie jätevettä juomavesiverkkoon.
- höpöhöpö
No nyt kannattaa ottaa pian tukevat ryypyt kossua mahataudin torjumiseksi Nousiaisissa.
Että silleen. - uutistenmukaan
syyonselvä kirjoitti:
Syy on täysin selvä mistä saastuminen Nousiaisissa johtuu. Norovirus leviää ulosteen ja oksentamisen yhteydessä pisaratartuntana ja pinnoilta, joten juomaveden joukkoon on päässyt likavettä viemäriputkistosta. Väärä venttiili on ollut auki jossakin kohtaa ja pitkään. Suomeksi sanottuna Nousiaisen juomaveteen on sekoittunut paskaa.
Putkirikosta pääsi jokivettä verkostoon.
- höpöhöpö
syystäolemassa kirjoitti:
Se venttiili on osa vesijohtojärjestelmää ja se on olemassa syystä: viemäriverkostoa voidaan aika-ajoin huuhdella puhtaalla vedellä kun se venttiili avataan oikein niin, että virtaussuunta ei vie jätevettä juomavesiverkkoon.
No se huuhtelumahdollisuus, ei saa olla nykyisin kiinteästi asennettuna, se liitetään vain huuhtelua varten ja irroitetaan sen jälkeen. Että silleen.
- suomipölhölä
syystäolemassa kirjoitti:
Se venttiili on osa vesijohtojärjestelmää ja se on olemassa syystä: viemäriverkostoa voidaan aika-ajoin huuhdella puhtaalla vedellä kun se venttiili avataan oikein niin, että virtaussuunta ei vie jätevettä juomavesiverkkoon.
Se huuhtelupuoli olisi tietenkin oltava täysin juomavesijärjestelmässä erillään, eikä suinkaan samaa, koska noin voi käydä.
Insinöörin tyhmyys on loputon luonnonvara. - huuhtokaaputkistoa
syyonselvä kirjoitti:
Syy on täysin selvä mistä saastuminen Nousiaisissa johtuu. Norovirus leviää ulosteen ja oksentamisen yhteydessä pisaratartuntana ja pinnoilta, joten juomaveden joukkoon on päässyt likavettä viemäriputkistosta. Väärä venttiili on ollut auki jossakin kohtaa ja pitkään. Suomeksi sanottuna Nousiaisen juomaveteen on sekoittunut paskaa.
Olisitpa lukenut uutisen tarkemmin. Nousiaisissa sattui putkirikko ja se korjattiin. Kunnan asukkaille tulisi tiedottaa paikallisradiossa, että laskisivat vettä hanoista, jotta verkosto huuhtoutuu epäpuhtauksista. Harmaata vettä ei tule juoda. Kun putkisto käy kuivana, lähtee putkistoon kertynyttä kalkkia liikkeelle ja seisova vesi kerää bakteereita, Legionella.
- Onko_ne
onnistuneet siitä keskustassa olevasta pizzeriasta uittamaan vedenjakeluun viruksen?
- vesilaitoksenmoka
Ei, kyllä se on Nousiaisissa vesilaitoksen puolella tehty virhe, että jätevettä on valunut juomavesiverkkoon jonkun venttiilin kautta.
- KyykmanninBroidinVeli
Heh koneinsinöörit ovat rikastuttaneet veden laatua. Mitäs suvakki tähän?
- suomalainensyyllinen
KyykmanninBroidinVeli kirjoitti:
Heh koneinsinöörit ovat rikastuttaneet veden laatua. Mitäs suvakki tähän?
Edelleenkään ulkomaalaiset eivät ole millään tavalla syyllisiä Nousiaisen tilanteeseen. Siellä on mokannut joku kantasuomalainen lvi-insinööri tai joku laitosmies joka käyttää venttiilikoneistoa päivittäin. Et pääse millään syyllistämään pakolaisia etkä muitakaan ulkomaalaisia siitä, että Nousiaisissa on käytössä paska venttiilityyppi joka mahdollistaa likaveden pääsyn juomavesiverkkoon. Jos joku tästä saa oikeudessa tuomion niin se syyllinen on ihan kantasuomalainen idiootti.
- kivakivaonon
Tampereellahan joku ihminen erittää jäteveteen POLIOTA. Näytteiden perusteella. Ihmistä on koitettu jäljittää, mutta tuskin kovin aktiivisesti. Muutaman vuoden välein välinpitämätön terveysviranomainen ihmettelee asiaa lehdessä.
- maalaismoukka
Näin Eurosvoliitossa
- ofdgjsdfg
Siiis ihan oikeastiko ei jostain saada puhasta vettä kylään toimitetuksi, kun kaupatkin on vielä auki. Tai onhan palokunnalla vesiautoja kriisien varalle.
Eihän sitä muuta voi kuin ruveta itkemään ja kiroilemaan yhteiskuntaa, kun sillä ei ole jokaista ripulitapausta varten tunnissa kenttäsairaalaa pystyttää.- kusinentilanne
Nousiaisen kaupoista loppui jo vesipullot kesken, ei ole enää reserviä kaupoilla mitä laittaa käyttöön. Nousiainen ei pysty pieraisemaan mistään sitä juomavettä enää kun kaupallinenkin reservi meni jo.
- gjsdfgs
Onko ne siellä eristettynä jonkun muurin takana, että ei voi autolla hakea tai viedä vettä naapurikuntien kaupoistakaan`?
- eijatkoon
Niin ja kun kaikki Nousiaisista ryntäävät Raisioon ja Maskuun kauppoihin niin loppuu kohta vesi niistäkin kaupoista kesken. Ideasi ei pääse jatkoon. Tarvitaan järeämpiä vesihuoltotoimia.
- nznzmdldlm
tai mikä pahinta, jos vesi on loppu niin juomaan neloskaljaa. kohta kansa villiintyy niin, että paikalle tarvitaan armeija. ja sitten kun ne huomaa miten kivaa kansalla on, alkavat nekin juomaan neloskaljaa. mitään ei ehkä ole enää tehvissä. paljon puhuttj neloskaljatuho alkaa nyt nousiaisista ja leviää koko maahan.
- voitullakäyttöön
Puolustusvoimat voidaan ihan oikeasti kyllä kutsua Nousiaisiin apuun, lähinnä toimittamaan vettä ja tarkastamaan tilanne ihmisten kodeissa. Ensin työn aloittavat kuitenkin vapaaehtoiset voimat, eli vapepa ja vapaapalokunnat sekä SPR yhdessä.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081676Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai1001606Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä971520Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541398Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341363Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48897Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115883Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii437870Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai291830Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347815