DNA:n kielioppi on hämmästyttävän monimutkaista

http://www.astirinch.com/wordpress/wp-content/uploads/2012/12/DNA-and-Genetics-04.jpg

Ylempi kuva havainnollistaa perinteistä käsitystä geenistä. Yksi geeni, yksi proteiini. Näin luultiin vielä kymmenen vuotta sitten.

Alempi kuva kertoo, miten solu todellisuudessa hyödyntää geneettistä materiaalia. Huomaamme, että solu voi valita proteiinia A varten eri osia DNA-jaksosta. Tuosta samasta pitkästä jaksosta solu valitsee proteiinia B varten muita osia, jotka voivat limittyä proteiini A:n tuotantoon valittavien osien kanssa. Ja proteiinia C varten solu puolestaan valitsee vastakkaiselta puolelta olevia jaksoja, jotka nekin limittyvät ja kerrostuvat. Valituista jaksoista solu rakentaa vielä pre-mRNA:N, jota edelleen modifioidaan hämmästyttävän monimutkaisin mekanismein.

Havaitsemme, että DNA:n kieli on hämmästyttävän monimutkaista. 'Overlapping genes' eli limittyvät geenit osoittavat, että kyseessä on suunniteltu kieli, jonka monimutkaisuus hämmästyttää tiedemiehiä. Huippukoodareille tällainen koodin kerroksellinen käyttö on tuttua. Jokainen myös ymmärtää, miten vakavan virheen geneettinen mutaatio aiheuttaa tällaiselle jaksolle DNA:ta, jota on tarkoitus käyttää näin tehokkaasti.

DNA:n geenit eivät ole ajureita tai kontrollereita vaan kirjastoja, joita solu käyttää tarpeen mukaan proteiinituotantoon ja geenisäätelyyn. DNA-kielen kerroksellisuus ja limittyminen kertovat meille kielestä, joka ei voi syntyä sattumalta lihalientä hämmentämällä, vaan kyseessä on Älykkään Suunnittelijan kehittämä huikean monimutkainen ohjelmointikieli. Evoluutioteoria on aikamme vakavin harhaoppi.

23

1033

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Krevokki

      Suhtautumisesi evoluutioon hämmästyttää minua? Mikset usko siihen? Sen tietämisestä puhumattakaan? Ajatteletko että Darwin oli jotenkin niin "jumalaton"; ettet siksi siihen usko? Kyse oli silti vain siitä, että C. Darwinin kimppuun jo tuolloin hyökkäsi katolinen vai oliko jopa luterilainen - kirkko, ja julistivat kai hänellekin kaikenlaisia "pannojaan"; kuten tekivät monelle muullekin tiedemiehelle aiemminkin. Luuleteko SINÄ todellakin, että maailmamme olisi syntynyt vain 6000 vuoota sitten? Aadamille ja Eevalle tapahtui silloin kuoleman jälkeisessä Paratiisissaan vain jotakin?! Sinulta puuttunee kokonaan siis fysiikan opinnot?! 7 päivää per 200 mrd Galaksimme tähtijärjestelmää on todella likipitäen 4 mrd(miljardi = 10^9 = giga) vuotta, ja siis Jumalan luomistyö, mikäli hän joutui normaalissa fysikaalisessa ajassa käymään kaikkialla galaksissa, kesti kyllä 7 päivää PER tähtijärjestelmä, ja siten yhteensä sen vajaa 4 mrd vuotta, mikä on hiiliajoituksilla sun muillakin saatu aika noille tapahtumille... Se, että ei tuokaan luominen ollut varmasti ensimmäinen, ei Jumalakaan olisi kyennyt ilman ikuisuuksia aiemmin tapahtunutta eräänlaisista henkien pelitodellisuuksista kerättyä tietoisuutta ja tietoa- luoda nykyistä maailmankaikkeutta...

      • niilo8v

        Uskonnoissa uskotaan!
        Evoluutioteoriasta ei löydy riittävän kattavia todisteita.
        Evoluutioteoria on ikäisekseen ennätyksellisen huono.

      • Jyri.tykkää.molosta
        niilo8v kirjoitti:

        Uskonnoissa uskotaan!
        Evoluutioteoriasta ei löydy riittävän kattavia todisteita.
        Evoluutioteoria on ikäisekseen ennätyksellisen huono.

        Kretu eläytyy vaihteeksi pikkupojan rooliin. Joko tyttöily kyllästyttää? On teillä lahkolaisilla pervot roolileikit. Lasten hyväksikäyttö on lahkoissa yleistä ja lahkolaiset yrittävät piilottaa tapaukset. Se on sitä Jehovan todistajien rappiomoraalia. Vai mitä Jyri?

      • niilo8v kirjoitti:

        Uskonnoissa uskotaan!
        Evoluutioteoriasta ei löydy riittävän kattavia todisteita.
        Evoluutioteoria on ikäisekseen ennätyksellisen huono.

        Tietosi ovat tosiaan 8 vuotiaan tasolla. Pyhäkouluopettajasiko noin on sinulle evoluutiosta kertonut?
        Evoluutioteoria on todennettu lukuisilla toisistaan riippumattomilla tavoilla. Tuskin mikään teoria on yhtä poikkitieteellinen. Evoluutioteoria on niin vankasti todistettu, ettei sillä ole yli sataan vuoteen ollut tieteellistä vaihtoehtoa.

    • Krevokki

      Raamattu on totuus? Mutta jos siinä ei ole halaistua sanaa ihmisen perinnöllisyydestä, niin se on tullut vasta sen vuoksi, että "tieto on lisääntynyt"(Daniel). Myös monet vanhat ihmiskunnan kirjoitukset, juurikin maailman ensimmäisen kirjailiaihmisen, Eenokin, näyt sisältävät tietoa evoluutiostamme, ja aivan virallisen käsityksen siitä, että maahan pudonnut tähti - asteroidi, sisälsi maailmamme eliöstöä rikastaneen vaikutuksen. Kyseinen "evoluutioenkeli" kyllä Eenokin mukaan sidotaan, tai sen teki Mooseskin laissaan, ettei tapahtuisi eri eliölajien välillä varallisia ristisiitoksia... Marvel- supervoima-mutanttejakaan tänne pieneen maailmamme ei haluta, ja ymmärrän kyllä, miksi ei.

    • Krevokki

      Usan- Marvel-mutantteja kyllä on kiva nähdä ja kokea, joko harhaunissaan tai elokuvissaan tai sarjakuvissaan ja kirjoissaan, ja vaikka itsekin tehdä sinne itselleen "supervoimainen-alter-ego"; mutta ilmeisesti nykyisessä fysikaalisessa todellisuudessa, ei yksikään "supervoima", ole todellisuudessa mahdollinen, ehkä telepatiaa lukuunottamatta... Emmekä halua VIELÄ nähdä supervoimien kaltaisia JEDI-voimiakaan, missään omassa todellisuudessamme, hyväksykäämme se, että "heidät tehtiin vain uniksi ja taruiksi"...

    • Krevokki

      Kyse ei ole siitä, etteikö evoluutiota paljonkin tapahtuisi, vieläkin... Koira- ja kissarotujakin on tullut lisää aivan käsittämättömiä määriä, muutassa kymmenssäkin vuodessa, ja kreationisti perinteisesti tokaisee: Kyse on silti vain mikroevoluutiosta, eli rotujen ilmaantumisesta, ei uusien lajien, eli makrosta? Mutta ei lajinkaan syntyyn ole tarvittu muutakuin samanlainen mutaatio geeneissään sukupolvien välillä ja suoranaisesti kahden selkeästi fyysisesti eroavaisen olennon ristisiitos, ja jos se vaikka kerralla molempia sukupuolia pennuikseen, niin uudet lajitkin ovat voineet sitenkin syntyä... Mutta EI, maailmassa on aivan liikaa nykyäänkin LAJEJA, emme halua risteytyä, esim. talitintin kanssa, emmekä edes sammakon.... Jos kukaan nyt haluaa kohta risteytyä enää edes OMAN lajinsa kanssa?!

      • RoT

        Ei kukaan kiellä, etteivätkö eliöt kokisi muutoksia. Mutta teidän evolutionistien tulee ymmärtää, MIKSI eliöt muuttuvat ja MIHIN muutos johtaa.

        Eliöt kokevat muutoksia etupäässä ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Tärkein ohjaava tekijä on ravinto. Myös ilmasto, erilaiset stressitekijät ja mm. ympäristömyrkyt vaikuttavat eliöiden metabolisiin mekanismeihin ja toimivat siis tekijöinä, jotka aiheuttavat muutoksia eliöissä.

        Evoluutioteorian mukaan eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat satunnaisista mutaatioista ja luonnonvalinnasta. Tämä on täyttä hölynpölyä. Otetaanpa pari esimerkkiä:

        1. Luolakalan silmien menetys - ja palautuminen
        Tämä oli vuosikymmenien ajan todellinen evoluutioikoni. Satunnaiset mutaatiot ja valinta kuulemma aiheuttivat kyseisen evolutiivisen tapahtumasarjan. Hah! Hölynpölyä!
        Kirjoitin jo yli kaksi vuotta sitten, että luolakalan silmien häviämiseen ja niiden takaisin saamiseen ei tarvita ainuttakaan DNA-sekvenssimuutosta. Kerroin, että syynä on epigeneettinen geenisäätely, joka tapahtuu lisääntymisessä, kun ei koodaavat RNA-molekyylit välittävät alkiolle vanhemmiltaan saadun informaation mahdollisimman energiataloudellisen fysiologian toteuttamiseksi, joka johtaa tiettyjen geenien aktivoimiseen ja toisten vaimentamiseen. Ja aikaa tähän ei kulu kuin muutama sukupolvi, jos sitäkään.

        Olin oikeassa. Sataprosenttisesti. Tänään evolutionistit nieleskelevät ja siirtelevät maalitolppiaan. Ja solonin tapaan räksyttävät, etten minä mistään mitään ymmärrä. Mutta olen varma asiastani ja minulla on tarkka tuntemus siitä, miten solun mekanismit toimivat ja mikä tekijä ohjaa mitäkin.

        2. Italian seinälisko muuttui merkittävästi parissa-kolmessa vuosikymmenessä. Merkittävin muutos oli rengasmaisen lihaksen (cecal valve) ilmestyminen liskon suolistoon. Kirjoitin jo pari vuotta sitten, että kyseinen muutos ei ole evoluutiota, koska kyseessä on olemassaolevan biologisen informaation säätely. Kaikki tarvittava informaatio liskon genomissa oli jo tuota rakennetta varten valmiina. Liskon ravintotyyppi vaihtui hyönteisistä kasveihin ja RAVINTOTYYPPI kytki tietyt geenit toimimaan aktiivisemmin ja toiset mahdollisesti passiivisemmin. EI SIIS MITÄÄN TEKEMISTÄ SATUNNAISTEN MUTAATIOIDEN JA VALINNAN KANSSA! DNA-sekvenssimuutoksista eivät tutkijat raportoineet. Ja jos niitä tapahtui (ilmeisesti muutama), oli kyseessä vaihtuneen ravintotyypin aiheuttama metylaatioprofiilien vaihtumisesta johtuva geneettinen virhe. Tätä tapahtuu esim. silloin kun oksidatiivinen stressi aiheuttaa deaminaatioksi kutsutun reaktion DNA:n. Metylaatio stabiloi genomin ja kun nämä profiilit vaihtuvat, altistuu DNA sekvenssivirheille. Korjausentsyymi glykosylaasi ei korjaa metyloituneen sytosiinin vaihtumista tymiiniksi. Tästä seuraa hyvin tyypillinen GC>AT mutaatio, joka on yleensä geneettinen virhe.

        Voisin ottaa tähän esille myös koirien 'pikaevoluution' ja pyytää sinua kertomaan, mikä on koirarotujen genomin kunto tänä päivänä. Riittäisikö sinulta rehellisyyttä toteamaan, että mitä enemmän eliö varioituu, sitä enemmän sen genomi rappeutuu? Luonnossa tapahtuu aivan samaa. Hitaammin toki, mutta geneettinen rappeutuminen on tieteellinen fakta. On vaan huvittavaa lukea solonin kaltaisten militanttiateistien selityksiä siitä, miten luonnonvalinta on mukamas alkanut toimia neutraalimmin ihmisen kohdalla, eikä evoluutiota kuulemma enää tapahdu. Höpönlöpön! Ei sitä ole koskaan tapahtunutkaan. Ei ihmisen kohdalla eikä minkään muun eliön kohdalla. Tutkikaa itse, miten kaikkien diploidien eliöiden kohdalla tapahtuu ainoastaan geeni- ja kromosomihäviötä. Polyploidien eliöiden kohdalla ilmiö ei ole niin selkeästi havaittavissa, koska ne kykenevät hallittuun RNA-ohjattuun geeni- ja genomiduplikaatioon.

      • räyhräyh
        RoT kirjoitti:

        Valehteletko tollo yhtä paljon oppilaillesi kuin täällä? Olet sairas.

        "Evoluution mukaan kaikki eliöiden muuttuminen johtuu satunnaisista muutoksista geeneissään ja luonnonvalinnasta"? No, joo, kyllä, mutta ei niin satunnaisista tietenkään, mistä nykymaailman evoluutio puhuu. Kaiken geenimutaation täytyy tapahtua tietynlaisen "tilavuusolion", sisällä, ja tuo olento on pohjimmiltaan persoonallinen, joka tämän kaiken aiheuttaa. TIedämmehän sen jo siitäkin, että MIKÄ TAHANSA, tilavuusolio, MISSÄ TAHANSA, voi ruveta parahtaa puhumaan ihmisenkin äänellä?! Tämä ei ole mahdollista, pelkän informaation kopioitumisen avulla, vaan kyseisellä tilvauusoliolla, joka päästää ääniään massan avulla, kykenee aiheuttamaan niin valo- kuin ääni-informaatiota. Ja tietysti kemiallisia reaktioita.
        Jos joku ei halua uskoa, TYHJÄN TILAN, olevan kappale jotakin tilavuusjumalaa, joka kykenee missä tahansa, mihin tahansa informaation ilmaisemiseen, niin pitäköön sitä sitten persoonattomana, mutta niinhän se on vieläkin, että "pata"(yksittäinen persoonallisuus) kattilaa(vaikuttavia persoonia liiikaa => persoonattomuus) soimaa...
        Paha riita tässä vielä on olemassa, koska evoluutio on tuon "kattilan" kaltainen, ja "pata" taas kreationismi, eikä krea hyväksy ajatusta, älyttömästä ja tietoisuutta omaamattomasta Luojasta.... Ja ei ihmisten kai kannattaisi sitä uskoakaan, vaan pikemminkin selittää nykyään kaikki ihmisen kaltaisen enkelijumalan avulla, olemmahan nyt toistaiseksi vielä ihmisiä.

      • RoT kirjoitti:

        Ei kukaan kiellä, etteivätkö eliöt kokisi muutoksia. Mutta teidän evolutionistien tulee ymmärtää, MIKSI eliöt muuttuvat ja MIHIN muutos johtaa.

        Eliöt kokevat muutoksia etupäässä ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Tärkein ohjaava tekijä on ravinto. Myös ilmasto, erilaiset stressitekijät ja mm. ympäristömyrkyt vaikuttavat eliöiden metabolisiin mekanismeihin ja toimivat siis tekijöinä, jotka aiheuttavat muutoksia eliöissä.

        Evoluutioteorian mukaan eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat satunnaisista mutaatioista ja luonnonvalinnasta. Tämä on täyttä hölynpölyä. Otetaanpa pari esimerkkiä:

        1. Luolakalan silmien menetys - ja palautuminen
        Tämä oli vuosikymmenien ajan todellinen evoluutioikoni. Satunnaiset mutaatiot ja valinta kuulemma aiheuttivat kyseisen evolutiivisen tapahtumasarjan. Hah! Hölynpölyä!
        Kirjoitin jo yli kaksi vuotta sitten, että luolakalan silmien häviämiseen ja niiden takaisin saamiseen ei tarvita ainuttakaan DNA-sekvenssimuutosta. Kerroin, että syynä on epigeneettinen geenisäätely, joka tapahtuu lisääntymisessä, kun ei koodaavat RNA-molekyylit välittävät alkiolle vanhemmiltaan saadun informaation mahdollisimman energiataloudellisen fysiologian toteuttamiseksi, joka johtaa tiettyjen geenien aktivoimiseen ja toisten vaimentamiseen. Ja aikaa tähän ei kulu kuin muutama sukupolvi, jos sitäkään.

        Olin oikeassa. Sataprosenttisesti. Tänään evolutionistit nieleskelevät ja siirtelevät maalitolppiaan. Ja solonin tapaan räksyttävät, etten minä mistään mitään ymmärrä. Mutta olen varma asiastani ja minulla on tarkka tuntemus siitä, miten solun mekanismit toimivat ja mikä tekijä ohjaa mitäkin.

        2. Italian seinälisko muuttui merkittävästi parissa-kolmessa vuosikymmenessä. Merkittävin muutos oli rengasmaisen lihaksen (cecal valve) ilmestyminen liskon suolistoon. Kirjoitin jo pari vuotta sitten, että kyseinen muutos ei ole evoluutiota, koska kyseessä on olemassaolevan biologisen informaation säätely. Kaikki tarvittava informaatio liskon genomissa oli jo tuota rakennetta varten valmiina. Liskon ravintotyyppi vaihtui hyönteisistä kasveihin ja RAVINTOTYYPPI kytki tietyt geenit toimimaan aktiivisemmin ja toiset mahdollisesti passiivisemmin. EI SIIS MITÄÄN TEKEMISTÄ SATUNNAISTEN MUTAATIOIDEN JA VALINNAN KANSSA! DNA-sekvenssimuutoksista eivät tutkijat raportoineet. Ja jos niitä tapahtui (ilmeisesti muutama), oli kyseessä vaihtuneen ravintotyypin aiheuttama metylaatioprofiilien vaihtumisesta johtuva geneettinen virhe. Tätä tapahtuu esim. silloin kun oksidatiivinen stressi aiheuttaa deaminaatioksi kutsutun reaktion DNA:n. Metylaatio stabiloi genomin ja kun nämä profiilit vaihtuvat, altistuu DNA sekvenssivirheille. Korjausentsyymi glykosylaasi ei korjaa metyloituneen sytosiinin vaihtumista tymiiniksi. Tästä seuraa hyvin tyypillinen GC>AT mutaatio, joka on yleensä geneettinen virhe.

        Voisin ottaa tähän esille myös koirien 'pikaevoluution' ja pyytää sinua kertomaan, mikä on koirarotujen genomin kunto tänä päivänä. Riittäisikö sinulta rehellisyyttä toteamaan, että mitä enemmän eliö varioituu, sitä enemmän sen genomi rappeutuu? Luonnossa tapahtuu aivan samaa. Hitaammin toki, mutta geneettinen rappeutuminen on tieteellinen fakta. On vaan huvittavaa lukea solonin kaltaisten militanttiateistien selityksiä siitä, miten luonnonvalinta on mukamas alkanut toimia neutraalimmin ihmisen kohdalla, eikä evoluutiota kuulemma enää tapahdu. Höpönlöpön! Ei sitä ole koskaan tapahtunutkaan. Ei ihmisen kohdalla eikä minkään muun eliön kohdalla. Tutkikaa itse, miten kaikkien diploidien eliöiden kohdalla tapahtuu ainoastaan geeni- ja kromosomihäviötä. Polyploidien eliöiden kohdalla ilmiö ei ole niin selkeästi havaittavissa, koska ne kykenevät hallittuun RNA-ohjattuun geeni- ja genomiduplikaatioon.

        "Evoluutioteorian mukaan eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat satunnaisista mutaatioista ja luonnonvalinnasta. "

        Opettelisit edes asian jota vastustat niin et tulisi valehdelleeksi.

        Evoluutioteorian mukaan elinympäristössä tapahtuvat muutokset ovat eliöiden muutospainetta aiheuttava asia. Ei muutosta elinympäristössä / lajienvälisessä kilpailussa / ravinnossa / yms -> ei tarvetta sopeutumiselle ja muutokselle. Muutos elinympäristössä ym. -> tarve sopeutumiselle ja muutokselle. Yksinkertainen asia, mutta uskovaiselle luokanopettajalle mitä ilmeisemmin liian vaikea ymmärrettäväksi.

      • luonnovalintapoispelistä
        bg-ope kirjoitti:

        "Sopeutumisen ja ulkomuodon taustalla ei siis olekaan satunnaiset muutokset DNA:ssa ja luonnonvalinta, joka noukkisi näistä muutoksista sopivat uusiin olosuhteisiin, vaan täysin päinvastoin. Muuttuneet olosuhteet johtivat siihen, että epigeneettiset viestit aktivoivat jo valmiina olevat ohjeet jykevämmän rakenteen aikaansaamiseksi. Linnut muuntuivat ja sopeutuivat, mutta luonto ei valinnut mitään, ei tapahtunut luonnonvalintaa, eikä mutaatioita, vaan ennalta ohjelmoitua sopeutumista.

        Väitetyt evoluution mekanismit, mutaatiot ja luonnonvalinta, ovat osoitettu tässä tapauksessa vääräksi. Voi olla, että evoluutiota tapahtuu näiden avulla jossain, mutta ei sitä ainakaan tapahdu tässä klassisessa esimerkissä, jota evoluutio-oppi käyttää perustanaan. Darwinin sirkut muuntelevat olemassa olevan geneettisen informaation avulla - uutta informaatiota ei synny. "

      • Älä_jankuta_enää
        luonnovalintapoispelistä kirjoitti:

        Täällä on jo riittävän monen eri esimerkin kautta osoitettu, etteivät pelkät epigeneettiset tekijät selitä eliöiden sopeutumista.

      • RoT kirjoitti:

        Ei kukaan kiellä, etteivätkö eliöt kokisi muutoksia. Mutta teidän evolutionistien tulee ymmärtää, MIKSI eliöt muuttuvat ja MIHIN muutos johtaa.

        Eliöt kokevat muutoksia etupäässä ulkoisten tekijöiden vaikutuksesta. Tärkein ohjaava tekijä on ravinto. Myös ilmasto, erilaiset stressitekijät ja mm. ympäristömyrkyt vaikuttavat eliöiden metabolisiin mekanismeihin ja toimivat siis tekijöinä, jotka aiheuttavat muutoksia eliöissä.

        Evoluutioteorian mukaan eliöissä tapahtuvat muutokset johtuvat satunnaisista mutaatioista ja luonnonvalinnasta. Tämä on täyttä hölynpölyä. Otetaanpa pari esimerkkiä:

        1. Luolakalan silmien menetys - ja palautuminen
        Tämä oli vuosikymmenien ajan todellinen evoluutioikoni. Satunnaiset mutaatiot ja valinta kuulemma aiheuttivat kyseisen evolutiivisen tapahtumasarjan. Hah! Hölynpölyä!
        Kirjoitin jo yli kaksi vuotta sitten, että luolakalan silmien häviämiseen ja niiden takaisin saamiseen ei tarvita ainuttakaan DNA-sekvenssimuutosta. Kerroin, että syynä on epigeneettinen geenisäätely, joka tapahtuu lisääntymisessä, kun ei koodaavat RNA-molekyylit välittävät alkiolle vanhemmiltaan saadun informaation mahdollisimman energiataloudellisen fysiologian toteuttamiseksi, joka johtaa tiettyjen geenien aktivoimiseen ja toisten vaimentamiseen. Ja aikaa tähän ei kulu kuin muutama sukupolvi, jos sitäkään.

        Olin oikeassa. Sataprosenttisesti. Tänään evolutionistit nieleskelevät ja siirtelevät maalitolppiaan. Ja solonin tapaan räksyttävät, etten minä mistään mitään ymmärrä. Mutta olen varma asiastani ja minulla on tarkka tuntemus siitä, miten solun mekanismit toimivat ja mikä tekijä ohjaa mitäkin.

        2. Italian seinälisko muuttui merkittävästi parissa-kolmessa vuosikymmenessä. Merkittävin muutos oli rengasmaisen lihaksen (cecal valve) ilmestyminen liskon suolistoon. Kirjoitin jo pari vuotta sitten, että kyseinen muutos ei ole evoluutiota, koska kyseessä on olemassaolevan biologisen informaation säätely. Kaikki tarvittava informaatio liskon genomissa oli jo tuota rakennetta varten valmiina. Liskon ravintotyyppi vaihtui hyönteisistä kasveihin ja RAVINTOTYYPPI kytki tietyt geenit toimimaan aktiivisemmin ja toiset mahdollisesti passiivisemmin. EI SIIS MITÄÄN TEKEMISTÄ SATUNNAISTEN MUTAATIOIDEN JA VALINNAN KANSSA! DNA-sekvenssimuutoksista eivät tutkijat raportoineet. Ja jos niitä tapahtui (ilmeisesti muutama), oli kyseessä vaihtuneen ravintotyypin aiheuttama metylaatioprofiilien vaihtumisesta johtuva geneettinen virhe. Tätä tapahtuu esim. silloin kun oksidatiivinen stressi aiheuttaa deaminaatioksi kutsutun reaktion DNA:n. Metylaatio stabiloi genomin ja kun nämä profiilit vaihtuvat, altistuu DNA sekvenssivirheille. Korjausentsyymi glykosylaasi ei korjaa metyloituneen sytosiinin vaihtumista tymiiniksi. Tästä seuraa hyvin tyypillinen GC>AT mutaatio, joka on yleensä geneettinen virhe.

        Voisin ottaa tähän esille myös koirien 'pikaevoluution' ja pyytää sinua kertomaan, mikä on koirarotujen genomin kunto tänä päivänä. Riittäisikö sinulta rehellisyyttä toteamaan, että mitä enemmän eliö varioituu, sitä enemmän sen genomi rappeutuu? Luonnossa tapahtuu aivan samaa. Hitaammin toki, mutta geneettinen rappeutuminen on tieteellinen fakta. On vaan huvittavaa lukea solonin kaltaisten militanttiateistien selityksiä siitä, miten luonnonvalinta on mukamas alkanut toimia neutraalimmin ihmisen kohdalla, eikä evoluutiota kuulemma enää tapahdu. Höpönlöpön! Ei sitä ole koskaan tapahtunutkaan. Ei ihmisen kohdalla eikä minkään muun eliön kohdalla. Tutkikaa itse, miten kaikkien diploidien eliöiden kohdalla tapahtuu ainoastaan geeni- ja kromosomihäviötä. Polyploidien eliöiden kohdalla ilmiö ei ole niin selkeästi havaittavissa, koska ne kykenevät hallittuun RNA-ohjattuun geeni- ja genomiduplikaatioon.

        Kiitokset harkituista pohdinnoista. Kiitokset myös räyhräyhille ja muille vajaageenisille siitä, että pidätte tämän RoT:n ja muiden asioita selvittäneiden sanomaketjun pitkään etusivulla.

      • Olkaat_hyvät
        suoraanjaselkeästi kirjoitti:

        Kiitokset harkituista pohdinnoista. Kiitokset myös räyhräyhille ja muille vajaageenisille siitä, että pidätte tämän RoT:n ja muiden asioita selvittäneiden sanomaketjun pitkään etusivulla.

        Onhan se hyvä pitää esillä tuollaista varoittavaa esimerkkiä siitä miten sekaisin voi kaatumaseuralaisuus ihmismielen saada.

      • suoraanjaselkeästi kirjoitti:

        Kiitokset harkituista pohdinnoista. Kiitokset myös räyhräyhille ja muille vajaageenisille siitä, että pidätte tämän RoT:n ja muiden asioita selvittäneiden sanomaketjun pitkään etusivulla.

        Kaikki kreationistien aloitukset voivat olla etusivulla, jotta säännölliset ja satunnaiset lukijat näkevät, kuinka tyhjän päällä kreationistit ovat. Ensiksi yksi kreationisti esittää harhaisen käsityksensä asiasta, josta ei tiedä mitään ja sitten toinen asiasta mitään tietämätön tulee sivusta komppaamaan.

        Vielä kun poistuisi mahdollisuus kirjoittaa multinikeillä, vaan kaikki olisivat pakotettuja käyttämään yhtä ja ainoaa rekattua nikkiä, niin ehkä tulisi ilmi, ettei niitä kretuja sitten niin kovin montaa ollutkaan - Köyliön helluntaiseurakunnan vahtimestari ja jokunen muu..

      • luonnovalintapoispelistä kirjoitti:

        "Sopeutumisen ja ulkomuodon taustalla ei siis olekaan satunnaiset muutokset DNA:ssa ja luonnonvalinta, joka noukkisi näistä muutoksista sopivat uusiin olosuhteisiin, vaan täysin päinvastoin. Muuttuneet olosuhteet johtivat siihen, että epigeneettiset viestit aktivoivat jo valmiina olevat ohjeet jykevämmän rakenteen aikaansaamiseksi. Linnut muuntuivat ja sopeutuivat, mutta luonto ei valinnut mitään, ei tapahtunut luonnonvalintaa, eikä mutaatioita, vaan ennalta ohjelmoitua sopeutumista.

        Väitetyt evoluution mekanismit, mutaatiot ja luonnonvalinta, ovat osoitettu tässä tapauksessa vääräksi. Voi olla, että evoluutiota tapahtuu näiden avulla jossain, mutta ei sitä ainakaan tapahdu tässä klassisessa esimerkissä, jota evoluutio-oppi käyttää perustanaan. Darwinin sirkut muuntelevat olemassa olevan geneettisen informaation avulla - uutta informaatiota ei synny. "

        "Väitetyt evoluution mekanismit, mutaatiot ja luonnonvalinta, ovat osoitettu tässä tapauksessa vääräksi. Voi olla, että evoluutiota tapahtuu näiden avulla jossain, mutta ei sitä ainakaan tapahdu tässä klassisessa esimerkissä, jota evoluutio-oppi käyttää perustanaan. Darwinin sirkut muuntelevat olemassa olevan geneettisen informaation avulla - uutta informaatiota ei synny. "

        Niin. Voi jospa Rot vielä ymmärtäisi, että jos eliöissä tapahtuu biologisia muutoksia jotka auttavat eliötä sopeutumaan elinympäristöönsä, kyse on evoluutiosta. Luokanopettaja on niin säälittävän yksinkertainen, että tulee aloituksillaan maanisesti mainostaneeksi evoluution mekanismeja.

        Että kiitos vain, Tomi. Teet arvokasta työtä fundamentalistista kristinuskoa vastaan.

    • Hakeuduhoitoon

      Pakonomainen valehtelusi alkaa olla jo mielenterveyspotilas Jyrin luokkaa.

      <<Ylempi kuva havainnollistaa perinteistä käsitystä geenistä. Yksi geeni, yksi proteiini. Näin luultiin vielä kymmenen vuotta sitten.>>

      Ranskalainen biokemisti Jacques Monod’n kirjoitti vuonna 1970 ilmestyneessä kirjassaan "Sattuma ja välttämättömyys" (ransk. Le hasard et la nécessité) että on vähemmän väärin sanoa, että kaikki geenit vaikuttavat kaikkiin ominaisuuksiin kuin sanoa, että yksi geeni vaikuttaa yhteen ominaisuuteen.

      Jacques Monod’n kirja suomennettiin Anto Leikolan toimesta vuonna 1973 eli 45 vuotta sitten. Voit tunkea "kymmenen vuotta sitten" kuvitelmasi takaisin sinne, mistä ne ovat peräisinkin.

      • olihansenoloa

        Niinhän se on että sitä evoluutioteoriaa ei enää ole olemassa joka oli mukatotta 10 v. sitten.

        50 v. sitten evoluuutioteorian keskeinen uskomus oli se että apinaihmisiä on olemassa elävinä jossain viidakon kätköissä. Kaikki evolutionistit uskoivat että niitä on.
        ---Miksi kummassa tämä on evoille niin kiusallinen asia että siitä ei haluta puhua sanaakaan?

      • Jehova-Jyrväntappi

        No jos Mooseksen laki kerran velvoittaa, niin mikä ettei!

      • olihansenoloa kirjoitti:

        Niinhän se on että sitä evoluutioteoriaa ei enää ole olemassa joka oli mukatotta 10 v. sitten.

        50 v. sitten evoluuutioteorian keskeinen uskomus oli se että apinaihmisiä on olemassa elävinä jossain viidakon kätköissä. Kaikki evolutionistit uskoivat että niitä on.
        ---Miksi kummassa tämä on evoille niin kiusallinen asia että siitä ei haluta puhua sanaakaan?

        >50 v. sitten evoluuutioteorian keskeinen uskomus oli se että apinaihmisiä on olemassa elävinä jossain viidakon kätköissä. Kaikki evolutionistit uskoivat että niitä on.
        ---Miksi kummassa tämä on evoille niin kiusallinen asia että siitä ei haluta puhua sanaakaan?

        Njaa, ehkä siksi että höpiset taas puuta heinää. Mulla on tuon ajan kirjallisuutta, ja vain harvat tutkijat uskoivat että apinaihmisiä tosiaan eläisi jossain päin maapalloa. He saattoivat olla uskossaan vahvoja, mutta edustivat vain pientä vähemmistöä.

    • Kirjastoa joka muuttuu jatkuvasti, ja kysyntää vastaava, eli hyödylliset muutokset aikaamyöden yleistyvät populaatiossa aikaansaaden asteittaista ominaisuuksien kehtittymistä. Kuten esimerkkinä silmä jonka kehityshistorian eri vaiheita on nähtävillä nykyäänkin olemassaolevilla eläimillä. Evoluutio toimii.

    • Totuusesiintymään

      Mikä Firma on ohjelmoinut DNA:n, kuka omistaa sellaisen Firman, Kuka on Firman Pääsuunnittelija? Kuka nostaa patentit DNA -ohjelmasta?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      76
      2701
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      278
      1545
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1497
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1351
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      399
      1311
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      389
      1253
    7. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      997
    8. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      899
    9. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      254
      812
    10. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      316
      805
    Aihe