Hallituspuolueiden kannatus nyt jo peräti 66,8 %

Sipilälle.työrauha

Sipilällä on nyt hyvä mandaatti lähteä jatkamaan uudistuksia. Pääministeri sai presidentinvaaleissa vahvan tuen toteuttamalleen politiikalle.

Hallituspuolueiden yhteenlaskettu kannatus oli peräti 66,8 prosenttia, eli täsmälleen 2/3.

Koska kansan ylivoimainen enemmistö tukee hallitusta, niin olisi järkevää että alakynteen jääneet vasemmistopuolueet perääntyisivät mielenosoituksista ja lakkosuunnitelmista. Suomen talous ei kestä epädemokraattisia kärhämiä.

Nyt on tehtävä kuten hallitus määrää, niin tahtoo myös Suomen kansan enemmistö.

40

352

1Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • VauhtiaPäätöksentekoon

      Aktiivimalli kakkonen vaan kiireesti voimaan, niin pääsee ideologiset työttömätkin rustaamaan työhakemuksia. Saavat edes jotain sisältöä elämäänsä.

      • millähän.kynällä

        Niinistö vahvistaa jo tällä viikolla uusia lakeja. Tiedä vaikka tuokin olisi jo allekirjoitettavana. Sipilän hallitushan on tunnettu nopeasta lakien valmisteluvauhdista.


      • Unirurputtaja
        millähän.kynällä kirjoitti:

        Niinistö vahvistaa jo tällä viikolla uusia lakeja. Tiedä vaikka tuokin olisi jo allekirjoitettavana. Sipilän hallitushan on tunnettu nopeasta lakien valmisteluvauhdista.

        Elämme siis P-Koreassa, demokratia kansanvalta samassa tilassa.


      • StasilaPasilanTilalle
        Unirurputtaja kirjoitti:

        Elämme siis P-Koreassa, demokratia kansanvalta samassa tilassa.

        Kuten myös vaalitulos, vaikka vaaleissa oli 8 ehdokasta.
        Niinistö sai n. 63% äänistä, Venäjällä Putin vain prosentin enemmän eli 64% äänistä. Suomessa Niinistölle siis tyypillinen itäblokin maiden johtajien äänisaalis =))
        DDR-Stasin tyylinen kansan massavalvonta ja poliisivaltio vielä tiedustelulailla sekä perustuslakiheikennyksiin, niin lähetymme itää kiivalla vauhdilla.


    • pirtuprosentti

      Tuohon voidaan ynnätä vielä nukkuvat, eli kokoomusta kannattavat 30,1 prosenttia, jolloin Sipilän hallituksen luottamus kohoaa upealle 96,9 prosentin tasolle.

    • viärin.män

      Suomen väkiluku n. 5.4m, niin ei olla lähellekään 66%:a.

    • 74374375347865

      Miten voi olla mahdollista kun samaan aikaan kuitenkin sadat tuhannet meinaa mennä ensi perjantaina poliittiseen lakkoon ja vastustaa halitusta?

      • Luotamme.hallitukseen

        Hallituksen toimia vastustaa vain 130000. Hallituksen tekemien päätösten takana on (5500000-130000)/5500000= n.98 prosenttia kansasta.


    • TOSlASIA

      Kokoomuslainen presidentti ja Kokoomus suurin puolue mielipidemittauksissa. Selvä merkki millaista politiikkaa kansa kannattaa.

    • HöyläTavaraa

      Lautakasa Mattikin kahmaisi 4% ääni saaliin. On keskusta voimissaan!

    • höpöhöpö

      No Hallitus puolueiden todellinen kannatus Kepu 4 % Siniset 0 % Kokoomus jotain 20 - 22 %.
      Että silleen.

      • SauliVahvaJohtajamme

        Kokoomuksen kannatus on 62 prosenttia. Se plus kepun 4 prossaa -> 66 prosenttia. Sinisiä uuvatteja ei tarvitse huomioida, koska eivät uskaltaneet mittauttaa kannatustaan.


      • känkkäränkkäkö

        'todellinen kannatus', heh heh, taitaa väyrys paavo taas siellä kirjoitella omiaan todellisista kannatuksesta. Kuten Sauli eilen sanoi, Suomella menee hyvin ja kun maallamme on kokoomuslainen presidentti ja kokoomus hallituksessa nyt ja seuraavalla hallitukskaudella (pääministeripuolue), menee Suomella jatkossakin hyvin.


      • koetaspäätellä

        niin, hallituksen kannatus oli reilut 4%, Sale ei ollut kokoomuksen ehdokas ja sinisillä ei ollut omaa ehdokasta lainkaan.


    • jauhatpaskaa

      Aloittaja on idiootti , nyt valittu Pressa ei ollut minkään puolueen ehdokas , vaan valitsijayhdistyksen , joten revi siitä pölvästi.

      • pelkkä.kumileimasin

        Hallituksen miehiähän Sauli on. Hänhän allekirjoittaa kaikki hallituksen tekemät lakiesitykset, vaikka niissä ei olisi päätä eikä häntää. Kunnon presidentti repisi sellaiset laput ja sytyttäisi niillä vaikka Mäntyniemessä takan.


      • yjytjyjytjytj

        Kyllä se kökköreiden ehdokas oli siellä olisi salen vaalitilaisuudessa kaikki johtavat kökkäreet. Orpon juhlimista näytettiin joka välissä saulin tilaisuudessa.


      • TOSlASIA

        Jep, jep. Kokoomuslaiset juhlivat ex-puheenjohtajansa voittoa. Tehtiin silmänkääntötemppu ja kas. Saulista tuli koko kansan presidentti ja kokoomuksesta työväenpuolue. Nykyisinhän vastakkainasettelun aika on ohi. Tyhmiä on niin helppo vetää nenästä että Orpoa ja Niinistöä naurattaa.


      • ÄO-testi.äänestäjillekö
        TOSlASIA kirjoitti:

        Jep, jep. Kokoomuslaiset juhlivat ex-puheenjohtajansa voittoa. Tehtiin silmänkääntötemppu ja kas. Saulista tuli koko kansan presidentti ja kokoomuksesta työväenpuolue. Nykyisinhän vastakkainasettelun aika on ohi. Tyhmiä on niin helppo vetää nenästä että Orpoa ja Niinistöä naurattaa.

        Äänestäjiä on tietenkin mahdoton arvostella, osa nukkuukin, mutta ainakaan persuehdokkaan äänestäjiä ei tule lajiteltua aivan välkyimpien joukkoon. Ja nimenomaan tämän satuolentoihin uskovan äänestäjiä.


    • NollaaPukkaa

      Uusvattien 0 puolue en hallituksen luotettavin tukipilari.

      • tuulenselkä

        Soini on sellainen tukipilari jota ei isommatkaan myrskyt heittele. Hänen taakseen on hyvä mennä turvaan.


      • VakaaHillotolppa

        On hillotolpan juuret niin syvälle isänmaan multaan juurtuneet, että ei pienet tuulet häntä heiluttele, juu.


    • hyvinvointivaltikka

      Suomella menee hyvin, kun puolet kansasta on leipäjonossa ja miljoona köyhintä on kuukahtanut nälkään matkalla sotekeskukseen.

    • hillotolpanvaihto

      Eikö tämä sipilä luvannut vaihtaa työmaataan, jos Paavo Väyrynen saa enemmän ääniä kuin matti vanhanen.

    • pelkopois
    • taantuma.selätetty

      Totta kai hallitus on suosittu. Onhan se saanut käännettyä talouden huimaan nousuun, ja myös työttömille on saatu lisää tekemistä. Kymmenen vuoden taantuma on selätty, kiitos Sipilän johtaman hallituksen. Toivottavasti sama kokoonpano jatkaa myös seuraavalla vaalikaudella.

      • tgyjhgd

        Orastavan talouskasvun on saanut aikaan suotuisa kansainvälinen suhdannetilanne eikä Sipilän hallitus.


      • Sipilä.jatkokaudelle
        tgyjhgd kirjoitti:

        Orastavan talouskasvun on saanut aikaan suotuisa kansainvälinen suhdannetilanne eikä Sipilän hallitus.

        Muualla maailmassa on ollut nousukausi viimeiset 10 vuotta. Suomessa talouskasvu alkoi vasta Sipilän hallituksen päätösten jälkeen. Sipilä on talousnero. Hän on myös menestynyt yritysjohtaja. Juuri sellainen päällikkö jota Suomi nyt kipeästi kaipaa.


      • coxdjhf
        Sipilä.jatkokaudelle kirjoitti:

        Muualla maailmassa on ollut nousukausi viimeiset 10 vuotta. Suomessa talouskasvu alkoi vasta Sipilän hallituksen päätösten jälkeen. Sipilä on talousnero. Hän on myös menestynyt yritysjohtaja. Juuri sellainen päällikkö jota Suomi nyt kipeästi kaipaa.

        Orastava talouskasvu ei ole Sipilän hallituksen ansiota vaan kansainvälisen suhdanteen joka alkoi parantua noin kaksi vuotta sitten. Näin se meni todellisuudessa.


      • näin.näkisin

        "Toivottavasti sama kokoonpano jatkaa myös seuraavalla vaalikaudella."

        Ainakin kokoomus ja kepu jatkavat, uuvattien tilalle tullee rkp ja/tai kristilliset. Pääministerin valtikka siirtyy kokoomukselle, josta tulee selvästi suurin puolue.


    • Sitä se on kun on ammattimiehet asialla, eikä mielikuvissaan elävät hipit.

    • Kokoomus-Kepu.toimii

      Palstan kommunistijaokselle tiedoksi että hallituksen politiikalla on Suomen kansan enemmistön siunaus. Ja miksei olisi, kun katsoo tämänhetkistä talouden kasvuvirettä. No ehkä lakoilla ja muulla öykkäröinnillä saadaan tämäkin nousukausi sössittyä.

      • wperfjcf

        Kokoaikaisia työpaikkoja joista maksetaan oikeaa palkkaa johon ei tarvitse hakea jatketta sossusta on syntynyt surkean vähän ja sen takia työttömiä on edelleen satojatuhansia.


    • ValeEmävaleKokoomus

      Toivottavasti Niinistö ei petä valitsijamiesyhdistyksen äänestäjäkuntaa ja paljastukin Kokoomuksen myyräksi kuten aloittaja väittää.

    • MitäsSanotTähän

      Muuten hyvä yritys, mutta Nyrvistö kun ei vain ollut kokoomuksen ehdokkaana enää näissä vaaleissa...

      • Sale.the.cockmus

        Mitä se siellä kokoomuksen vaalijuhlissa sitten hillui? Kyllä se pesunkestävä kokkare on, eihän se muuten olisi allekirjoittanut aktiivilakiakaan.


    • Alasnazit

      Alottaja on ilmiselvä pesunkestävä NATSI.

    • unineäänestäjä

      Mää en ees tiänny et hallitus ol restenttiehrokkaana.

    • Funlandiankansalainen

      Trollit jatkavat vääristelyään. Hallitus sai tasan 3,6 % kannatuksen. Näsät eivät saaneet yhtään ääntä eivät myöskään loikkarit. Huippuna vaaleissa tuli esille, että kepu hajoaa. Sen voi lisästä Sipilän CV'hen.

      • kok.rocks

        Pelkästään kokoous sai 63 prosenttia presidentinvaalien äänistä. Orpon ilmekin oli sen mukainen kokoomuksen vaalivalvojaisissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1699
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1664
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      101
      1576
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1368
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      48
      906
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      453
      904
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      890
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      293
      845
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      820
    Aihe