Pikkuinen Pajala täytetty matuilla järkevästi.

Saatu-mitä-tilattiin

Pohjoisessa asuvana käyn Ruotsin Pajalassa useita kertoja vuodessa. Joka kerta katukuvassa pistää silmään miten kaikista alle n. 50 vuotiaista suurin osa on maahanmuuttajia. Mutta toisin kuin Suomen kaupungeissa, ovat Pajalassa maahanmuuttajat pääosin naisia ja lapsia. Ne harvat matumiehet jotka siellä ovat, ovat hekin tulleet perheen kanssa. Pajalassa ei raiskaus-, tai muutkaan rikostilastot ole kasvaneet pakolaisten myötä kuten kaikkialla muualla missä tulijat ovat olleet pääosin nuoria miehiä.

Pajala on hieno esimerkki siitä mitä Suomen Vasemmmistoliiton maahanmuutopolitiikan tavoitteet hädänalisten naisten ja lasten auttamiseksi käytännössä tarkoittavat. Suomen kaupunkien valtava maturikollisuus ja raiskausmäärien räjähdysmäinen kasvu puolestaan ovat hyvä esimerkki siitä mitä Kokoomuksen tavoite orjatyömarkkinoiden aikaansaamiseksi nuorten maahanmuuttajamiesten avulla tarkoittaa.

Mutta, Suomen kansa haluaa orjatyömarkkinat ja raiskaavia terroristeja, sekä jatkuvaa pelon kasvua. Ei rauhaa naisten ja pienten, yhteiskuntaan sopeutuvien lasten kautta. Siksi kansa äänestää Kokoomusta, eikä Vasemmistoliittoa.

12

205

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • EiOleNäkynyt

      No huhhuh. Missä se ylistämäsi Vasemmistoliitto oli silloin, kun niitä "nuoria maahanmuuttajamiehiä" lampsi maahan 32000 kappaletta ei-armon vuonna 2015?

      Olivatko he Tornion mielenosoituksessa vastustamassa heidän maahantuloaan? Tuskinpa. Tornion mielenosoittajia pilkattiin ja heille naurettiin, Vasemmistoliitto pysytteli kaukana jotta kuviteltu kruunu ei tahriutuisi...

      Ja pysytään faktoissa ja oikeissa määritelmissä: kirjoitat maahanmuuttajamiehistä, mutta tosiasiassa he olivat ja suurin osa heistä on edelleenkin turvapaikanhakijoita. Jotkut kutsuvat heitä myös nimellä maahantunkeutuja tai maahantulija, ja jotkut sanovat syyskuun 2015 tapahtumia invaasioksi.

      Maahanmuuttajat ovat aivan muita ihmisiä.

      • Pysy-ite-faktoissa

        Turvapaikanhakijat ovat maahanmuuttajia sen jälkeen kun ovat saaneet pysyvän oleskeluluvan. Eli, Ruotsin valtio ja Pajalan kunta ovat yhteistyössä järjestäneet turvapaikanhakijoita Pajalaan siten, että he ovat pääosin naisia ja lapsia. He ovat saaneet pysyvän oleskeluluvan, ja ovat MAAHANMUUTTAJIA, vaikka muuta väittäisit.

        TOTUUS on sekin, että Vasemmistoliiton tavoite on auttaa ensisjaisesti maailman hädänalaisia naisia ja lapsia. MUTTA vasemmistoliitolla ei ole ollut valtaa päättää siitä että juuri naisia ja lapsia ryhdytään järjestämään valtion toimesta kriisialueilta Suomeen. Porvareilla olisi ollut valta toimia juuri noin, mutta he eivät ole halunneet naisia ja lapsia, koska nuoria miehiä voi nopeasti pakottaa orjatöihin kilpailemaan palkkoja alas. Ihan pieniä lapsia ei voi pakottaa orjatöihin yli kymmneen vuoteen, eikä heidän äitejäkään ihan heti, jolloin heitä ei voi käyttää aseena suomaisia työntekijöitä ja AY-liikettä vastaan.

        Tietenkään vasemmistoliitto ei ryhtynyt vastustamaan sitä eivätkö pakolaismiehet voisi tulla Suomeen tilanteessa, missä naisia ja lapsia ei ole ollut tulossa. Heille parempi on auttaa edes joitakin, kuin ettei auteta ketään. Silti heidän tavoiteryhmä auttmisessa on naiset ja lapset, kun taas Kokoomusella se on nuoret ja nopeasti orjatyökykyiset miehet.

      • EiOleNäkynyt
        Pysy-ite-faktoissa kirjoitti:

        Luepa kirjoituksesi: otsikossa kerrot, että Pajala on täytetty MATUILLA, ja sen jälkeen vaihdat määritelmän maahanmuuttajaksi.

        Tiedän kyllä, milloin status muuttuu, niin läheltä olen asiaa seurannut.

        No joo. Nyt ei enää auta se, että haluaa auttaa naisia ja lapsia, kun ne aiemmin tulleet ei-hädänalaiset vievät liikaa resursseja.

        Toki ajatus on kaunis ja kannatettava. Siksipä Vasemmistoliiton kannattaisikin puhaltaa yhteen hiileen, jotta ei-hädänalaiset saataisiin palaamaan tai palautettua, jolloin niitä resursseja vapautuisi oikeasti hädänalaisille.

        Tähän saakka olen valitettavasti ollut huomaavinani, että juurikin vasemmistosta nousee kova häly ja äläkkä palautettavista puhuttaessa.

        Olisi alunperinkin kannattanut nousta yhtenä rintamana vastustamaan sitä kehitystä, joka alkoi vuoden 2015 syksyllä. Ehkäpä asiat olisivat nyt toisin.

      • Pajalassa-ei-pelätä
        EiOleNäkynyt kirjoitti:

        No, asiassa näyttäsimme olevan linjoilla. Todellakin pakolaisvyöryn alkaessa olisi kansan pitänyt nousta barrikaadeille estämään taustansa valehtelevien islamisti-mieslaumojen vyöry Suomeen.

        Mielestäni jos pakolaisia otetaan, tulisi Suomen järjestää esim. avustusjärjestöjen kanssa yhteistyössä kriisialueiden naisten ja lasten, tai koko perheiden kuljetukset ja turvapaikat Suomeen. Missään nimessä ei enään paperittoimien mieslaumojen vapaata pääsyä maahan.

        Pajala on hyvin rauhallinen paikka missä väestö ei pelkää, koska ei ole pelättävää. Tilanne olisi paikallisille kauhun katastrofi, jos noin valtava määrä pysyvän oleskeluluan saaneista olisi esim. irakilaismiehiä.

        Rovaniemellä näin v. 2015 miten oksettavaa ja röyhkeää oli käytös matumieslaumoilla jotka kaduilla liikkuivat. Paikallinen väestö joutui väistymään pois jalkakäytäviltä kun matut sulkivat tahallaan koko kulkureitin kävlemällä leveästi rinnakkain.

    • MiksiPajalassa

      On matuja?

      • Pajala-hyötyy

        Samalla tavalla loisivat Ruotsissa työtä tekevää kansaa kuin Suomessakin. Pajalan päättäjien viisautta on ollut järjestää sinne naisia ja lapsia raiskaajaterroristien sijaan. Oman väestön turvallisuus ei ole tullut uhatuksi, ja valtio maksaa tukea jokaisesta matusta. Ja koska he eivät ole pääosin miehiä, säästää kunta paljon rahaa kun ei tule valtavia vandalismin ja rikollisuuden aiheuttamia kuluja maksettavaksi.

      • Keskitysleirit.matuille
        Pajala-hyötyy kirjoitti:

        Samalla tavalla loisivat Ruotsissa työtä tekevää kansaa kuin Suomessakin. Pajalan päättäjien viisautta on ollut järjestää sinne naisia ja lapsia raiskaajaterroristien sijaan. Oman väestön turvallisuus ei ole tullut uhatuksi, ja valtio maksaa tukea jokaisesta matusta. Ja koska he eivät ole pääosin miehiä, säästää kunta paljon rahaa kun ei tule valtavia vandalismin ja rikollisuuden aiheuttamia kuluja maksettavaksi.

        Olisi ollut kaikkein viisain teko

    • dfgvbgvbfdgdfb

      Suomessahan se menee niin, että n.80% tulijoista on miehiä.

      Kokoomus on paska valinta, mutta vasemmisto luultavasti kaksi kertaa pahempi vaan varmaa on että kumpaakin äänestämällä saa matutuksesta nauttia.

    • 860yotrfg

      Vasureiden ja kokkareiden ero on selkeä.

      Kokkareet haluaa hyötyä matuista, vasurit haluaa antaa matuille ja kaiken maailman paperittomille rikollisille ilmaiseksi kaiken suomalasiten rahoilla. Terveydenhoidonkin joka on yhä vaikeamman polun takana monelle suomalaiselle.

      Molemmat siis matuttavat mutta kyllä vasurien tie vie nopeammin tuhoon.

      "Vasemmistoliitto vetoaa SDP:hen paperittomien ihmisoikeuksien toteutumiseksi"

      Tervetuloa Suomeen ISIS. Baader-Meinhof ja Punaiset Prikaatit epäonnistuivat, ehkä te onnistutte. Näin toivottaa punikit.

      • knkknnkjknj

        Luku-, integroitumis- ja kielitaitodon huonosti työllistyvä mamupopulaatio saadaan (pakko)työllistymään siinä missä kantasuomalaisetkin työttömät kunhan vain sosiaaliturva ja muut ilmaiset etuudet on tarpeeksi tiukkaan alas ajettu. Kymmenessä vuodessa varmaan tulemme jo näkemään ihmeitä tällä saralla.
        Äänestäkää vaan niitä kokoomusta ja vasemmistoa.

    • totuutta-kehiin

      Pakolaisten auttaminen heidän maansa lähialueilla on 135- kertaa kustannustehokkaampaa kuin auttaminen Euroopan maissa.
      Miksi mitään painoarvoa ei laiteta sille että maahanmuutajat muuttavat lopullisesti Euroopan mm. Pajalan väen etnografien koostumuksen? Eikö meillä eurooppalaisila ole mitään merkitystä tai arvoa? Surisin kyllä sitä jos mm.Bagdadin väestö muuttuisi kiinalaiseksi.

      • Positiivinen-poikkeus

        Olet täysin oikeassa. Silti Pajalan kohdalla on hyvä nähdä miten kehitys on pitkään ollut se, että työpaikat ovat siirtyneet kaupunkeihin, jolloin nuoret ja työikäinen väestö on lähtenyt sen myötä. Paikallisten keski-ikä on korkea, ja he tarvitsevat palveluita jotka maksavat. Valtio auttaa ylläpitämään kohtalaista peruspalveluiden tasoa koska on paljon maahanmuuttajia jotka näyttäisivät jääneen pysyvästi. Heidän pienet lapset samaistuvat ruotsalaiseen kultuuriin ihan eri tavalla kuin miehet joita on 20 vuotta suljetussa kultturissa aivopesty vihaamaan vääräuskoisia. Osa naisista näyttäisi kieltä opittuaan myös työllistyneen hoiva-alalla, siivoojina yms.

        Vaikka olen erityisen maahanmuuttovastainen, on vaikea nähdä eikö juuri Pajalassa toteutettu maahanmuuttopoilitiikka olisi turvannut välttämätömän avun niille jotka sitä aidosti ja eniten ovat tarvinneet. Samalla myös paikallinen väestö on hyötynyt ilman että on tarvinnut pelätä rikollisuutta tai muita isoja haittavaikutuksia.

        Pajala on ainut paikka missä voisin kuvitella että alkperäisväestöön nähden suuri maahanmuuttajien määrä on ollut hyväksi kaikille osapuolille. Mutta vain siksi, koska naisten ja lasten osuus tulijoista on ollut niin suuri.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1713
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1701
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1609
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1413
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1370
    6. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      466
      926
    7. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      50
      926
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      895
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      296
      862
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      822
    Aihe