Radio Suomessa tämä toimittaja muistutti valikoivasti 90-luvun laman faktoista, kuinka korot 20 prossaa ja 3 mrd. markkaa velkaannuttiin päivässä. No, tämähän oli sitä tuhopolitiikkaa, jota Mauno Koivisto ja pääjohtaja Kullberg toteuttivat - oma valuutta on helppo nähdä syntipukkina!
Seppänen taas toisteli: "devalvaation jälkeen on kuin housuihinsa pissaisi" - onneksi se soittaja oikaisi, että talous saatiin tasapainoon - 90-luvun loppupuolisko oli erinomaista talouskehitystä nokioineen, ja 2000-luvun ylikin pitkälti.
Lipponenkin sai istua valmiiseen siivottuun pöytään - hänen ansiotaan ei talouden menestys ollut,(vaikka niin esitetään joskus) - onnistuipa Paavo aiemman talouden kuntoutumisen johdosta lyhentämään velkaakin - olisipa se ollutkin, jos Lipponen olisi senkin sössinyt!
Pekka Seppäsen harhaa markasta ja devalvaatiosta
jonnetko.ei.muista
1
<50
Vastaukset
- kahvikuppiinkin.voi
Vankilasta käsinkö karvalakkimies tekee ohjelmia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Martina oli sarjassaan tänään 32.
Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.2081660Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?
Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai841566Stepuli itkee facessa
Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä961463Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.
Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.2541392Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.
Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.1341361Minä menetän sinut kokonaan
Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.48892Onpas Martina valinnut sopivan laulun
Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa115880Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.
Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii414852Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?
Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai290822Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.
Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse347807