Voittaja saa aina yli 50 % äänistä

muutoin hänestä ei voi tulla presidenttiä.

Miksi nyt kohkataan jämäkästä valtakirjasta, yms. Presidentiksi ei voi tulla, jos ei saa yli 50 % ANNETUISTA äänistä.

Nythän media teki kaikkensa, että toista kierrosta ei tulisi. Eikä tullut. Se siitä.

Niinistöllä ei ole sen enempää VALTUUKSIA kuin muillakaan presidenteillä, eikä hänellä 1. kaudellaankaan.

Onneksi Suomessa on karsittu vankasti presidentin valtaa. Koivisto oli viisas mies siinä suhteessa.
256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Esimerkiksi tämän vuoksi:

"1,87 miljoonaa ääntä. Se on enemmän kuin kukaan on koskaan saanut Suomen presidentinvaaleissa ensimmäisellä kierroksella, siis siitä laskien, kun nykyisen muotoisia presidentinvaaleja on järjestetty.

Niinistö dominoi näissä vaaleissa niin yksiselitteisesti, että Suomessa ei ole yhtään kuntaa, jossa hän ei olisi saanut enemmistöä äänistä."

https://yle.fi/uutiset/3-10046560

Hän ei siis ole nippa nappa valittu presidentti, joka olisi juuri ja juuri saavuttanut voiton. Joka ikinen kunta on antanut hänelle äänienemmistön ja voittolukemat olivat musertavan selvät. Voidaan todella puhua 'jämäkästä valtakirjasta'.

Äänestä
  • Kahdesta eniten ääniä saannesta näkee "valtakirjan" luonteen:
    1. Hävyttömästi kummityttönsä kanssa sikiämään pyrkivä nyrpeä kalansilmäpää, joka puhuu muttei tarkoita koskaan yhtään mitään.
    ja
    2. Humu-Pekka

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SNkumileimasin kirjoitti:

muutoin hänestä ei voi tulla presidenttiä.

Miksi nyt kohkataan jämäkästä valtakirjasta, yms. Presidentiksi ei voi tulla, jos ei saa yli 50 % ANNETUISTA äänistä.

Nythän media teki kaikkensa, että toista kierrosta ei tulisi. Eikä tullut. Se siitä.

Niinistöllä ei ole sen enempää VALTUUKSIA kuin muillakaan presidenteillä, eikä hänellä 1. kaudellaankaan.

Onneksi Suomessa on karsittu vankasti presidentin valtaa. Koivisto oli viisas mies siinä suhteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu