Pappislupaus - Minä Teemu Laajasalo...

valehten.joka.asiasta

"Minä Teemu Laajasalo...

...lupaan kaikkitietävän Jumalan edessä, että toimittaessani pappisvirkaa, jonka olen valmis ottamaan vastaan, tahdon pysyä Jumalan pyhässä sanassa ja siihen perustuvassa evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuksessa. En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja. Tahdon myös oikein julistaa Jumalan sanaa ja jakaa pyhiä sakramentteja Kristuksen asetuksen mukaan.

TAHDON NOUDATTAA KIRKON LAKIA JA JÄRJESTYSTÄ...

...sekä palvella alttiisti seurakuntaa ja sanankuulijoita. Kaikkea tätä tahdon noudattaa niin, että voin vastata siitä Jumalan ja ihmisten edessä. Tähän Jumala minua auttakoon."

Pappislupaus oli varmaan Laajasalolle jonninjoutava loru, jota hän piti lähinnä vitsinä.

53

464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sen on pakko olla loru kaikille sen lausujille, koska jumalan sanaa ei ole ainakaan vielä löytynyt mistään.

      Tosin en tunne teologisen tiedekunnan arvostelumenetelmiä, mutta jos sovelletaan normaalia yliopistoarvostelua, jokaikisen papinvalan vannojan on tiedettävä, ettei jumalan sanaa todellakaan ole olemassakaan.

    • sanotaanpa.totuus

      "Pappislupaus oli varmaan Laajasalolle jonninjoutava loru, jota hän piti lähinnä vitsinä."

      Vaikea sanoa mutta ainakin Kari Mäkiselle ja Irja Askolalle sekä kaikille papeiksi vihityille naisille se on tuota.

    • "Pappislupaus oli varmaan Laajasalolle jonninjoutava loru, jota hän piti lähinnä vitsinä."

      Luulenpa, että hän otti lupauksensa ihan tosissaan ja vilpittömästi.

      • luulolle

        Mistä niin luulet?

      • luulolle kirjoitti:

        Mistä niin luulet?

        Uskon ihmisistä yleensä hyvää. Ihminen on erehtyväinen ja ne erehdykset, joita hän tekee, eivät poista sitä tosiasiaa, että hän on antanut lupauksensa vilpittömästi.

      • luulolle
        Kuusenjuuret kirjoitti:

        Uskon ihmisistä yleensä hyvää. Ihminen on erehtyväinen ja ne erehdykset, joita hän tekee, eivät poista sitä tosiasiaa, että hän on antanut lupauksensa vilpittömästi.

        Äsken puhuit luulosta, nyt puhut uskosta. Päätä jo.

      • luulolle kirjoitti:

        Äsken puhuit luulosta, nyt puhut uskosta. Päätä jo.

        Nuohan olivat kahdessa eri yhteydessä. Mutta jos sinua nyt jotenkin kiusaa tuo asia, niin uskon, että Laajasalo on antanut lupauksensa ihan vilpittömästi.

    • Mikko.A

      Pappislupaus ei näemme anna tilaa samaa sukupuolta olevien vihkimiselle? Siinänähän luvataan pitäytyä Raamatun sanassa?

      • Siksi homojen vihkijöitä sanotaankin kapinapapeiksi🤗

      • ei.rikota.tunnustusta

        Raamattu ei tunne vihkimistä lainkaan eikä luterilainen tunnustus kiellä homojen vihkimistä eikä rajoita vihkimistä koskemaan vain heteropareja.

      • ei.rikota.tunnustusta kirjoitti:

        Raamattu ei tunne vihkimistä lainkaan eikä luterilainen tunnustus kiellä homojen vihkimistä eikä rajoita vihkimistä koskemaan vain heteropareja.

        Mutta häitä vietettiin, mieheksi ja vaimoksi tultiin, miksiköhän 😳❓

      • usko.vainen kirjoitti:

        Sanottiinko Kaanaan häistä kertovassa raamatunkohdassa näin? Minun mieleeni tuosta stoorista ei jäänyt muu kuin viininjuonti.

      • sage8 kirjoitti:

        Kyllä sanotaan, vietettiin häitä ja paikalla oli sulhanen ja morsian 🤗

      • usko.vainen kirjoitti:

        Kyllä sanotaan, vietettiin häitä ja paikalla oli sulhanen ja morsian 🤗

        Täytyypä kaivaa Raamattu ja lukea.

      • sage8 kirjoitti:

        Täytyypä kaivaa Raamattu ja lukea.

        Teeppä se🤗

      • 2000-vuotta-sitten
        usko.vainen kirjoitti:

        Mutta häitä vietettiin, mieheksi ja vaimoksi tultiin, miksiköhän 😳❓

        Meidän nykyistä juridista vihkimistämme avioliittoon ei silloin tunnettu. Vaan silloin mentiin miehelle ja otettiin vaimo/vaimoja. Mies maksoi morsiamen hinnan ja omisti sen jälkeen tuon naisen, nainen kuului miehelle, mutta nainen ei omistanut miestä, vaan mies voi hankkia lisää vaimoja, tai jos niin halusi, solmia muuten suhteen jonkun vapaan naisen kanssa. Sukujen kesken juhlittiin ja alkoholia käytettiin runsaasti niin kuin tapaus Kaana kertoo.

      • 2000-vuotta-sitten kirjoitti:

        Niin❓ Mitä sitten❓ Sopimus kuin sopimus.
        Nykyään mennään taas samaan malliin, että ulkopuoliset valitsevat ketkä menevät keskenään naimisiin 🤗

    • näin.on

      "En julkisesti julista tai levitä enkä salaisesti edistä tai suosi sitä vastaan sotivia oppeja."

      - No kyllä viidesläispastorit julistavat luterilaisuuden vastaisia oppejaan ihan julkisestikin saatikka sitten piilotetummin mm. ratkaisuoppejaan, minkä luterilainen Augsburgin tunnustus ehdottomasti kieltää.

      • Sanotaa.nyt.totuus

        Jos kirkossa noudatettaisiin sellaista kirkkokuria että esim. viidesläiset pastorit pantaisiin viralta tai notuulien kohteeksi koska eivät noudata luterilaista oppia, niin kyllä samaa pitäytymistä Raamattuun ja luterilaiseen tunnustukseen tulisi noudattaa myös muidenkin pappien suhteen. Silloin joutuisivat viralta ensimmäiseksi kaikki naispapit, sen jälkeen kaikki jotka eivät pidä Raamattua kokonaan erehtymättömänä Jumalansanana, sitten pantaisiin viralta papit jotka elävät näkyvissä julkisynneissä, sellaiset jotka osoittavat suostumusta homojen vihkimiselle, tai muille skesuaalisille poikkeavuuksille jotka Raamattu ykskantaan ja selvästi sanoo synniksi.

        Tällä kirkkokurilla lentöisi kirkosta ensimmäiseksi ulos kaikki virkaa tekevät piispat, sitten suuri lauma seurakuntapappeja, pääkaupunkiseudulta ensin, sitten maakunnista.

        Luulenpa ettei jäljelle jäisi kovin monia pappislupauksessaan pysyneitä, ehkä jonkinmoinen kourallinen tai kaksi, joitain kymmeniä, korkeintaan muutamia satoja. Suurin osa lentäisi pellolle komeassa kaaressa.

      • luterilainen_
        Sanotaa.nyt.totuus kirjoitti:

        Luterilainen tunnustus ei käske pitämään Raamattua kokonaan erehtymättömänä Jumalansanana, eikä rajoita avioliittoon vihkimistä pelkästään heteropareille.

      • luterilainen_ kirjoitti:

        Kerros evl missä noin sanotaan 🤗

      • LUTERILAINEN_TUNNUSTUS
        usko.vainen kirjoitti:

        Kerros evl missä noin sanotaan 🤗

        Sehän sinulle jo kerrottiin jankka.

      • LUTERILAINEN_TUNNUSTUS kirjoitti:

        Sehän sinulle jo kerrottiin jankka.

        Älä hiilly kun jäät valheestasi kiinni 😂😂😂

      • sanotaa.nyt.totuus
        luterilainen_ kirjoitti:

        Luterilainen tunnustus ei käske pitämään Raamattua kokonaan erehtymättömänä Jumalansanana, eikä rajoita avioliittoon vihkimistä pelkästään heteropareille.

        Kyllä käskee ja kyllä rajoittaa.

      • valitettavasti
        LUTERILAINEN_TUNNUSTUS kirjoitti:

        Sehän sinulle jo kerrottiin jankka.

        Jankka ei tiedä mikä on luterilainen tunnustus.

      • et.tiedäkään
        valitettavasti kirjoitti:

        Jankka ei tiedä mikä on luterilainen tunnustus.

        Et niin, jankka.

      • tiedosta_kiitollinen
        sanotaa.nyt.totuus kirjoitti:

        Kyllä käskee ja kyllä rajoittaa.

        Voisitko kertoa mihin Augsburgin tunnustuksessa viittaat?

      • valeet_paljastuu
        usko.vainen kirjoitti:

        Älä hiilly kun jäät valheestasi kiinni 😂😂😂

        EVL:n sopii hyvin se kuvaus että pomitaan niin Raamatusta kuin tunnustuskirjoistakin vain ne kohdat jotka itseä miellyttää ja sitten esiinnytään "luterilaisena tunnustuksellisena"...

        Hän pitää ihmeen suurta meteliä luterilaisesta tunnustuksesta johon ei usko ja jota ei tunne.

      • totta.on
        tiedosta_kiitollinen kirjoitti:

        Voisitko kertoa mihin Augsburgin tunnustuksessa viittaat?

        Augsburgin tunnustuksessa, joka on nimenomaan luterilainen uskontunnustus, ei missään rajoiteta naispappien eikä homojen oikeuksia

      • luterilainen_
        totta.on kirjoitti:

        Augsburgin tunnustuksessa, joka on nimenomaan luterilainen uskontunnustus, ei missään rajoiteta naispappien eikä homojen oikeuksia

        Ei niin, mutta viidesläisten ratkaisuopit saavat kyytiä

      • tiedosta.kiitolliselle
        tiedosta_kiitollinen kirjoitti:

        Voisitko kertoa mihin Augsburgin tunnustuksessa viittaat?

        Oletko todella niin tietämätön että luulet luterilaisen tunnustuksen käsittävän vain Augsburgin tunnustuksen? Kas tässä sinulle vastaus, ei pelkästään Augsburgin tunnustuksesta, vaan kaikkialta muualtakin luterilaisista tunnustuskirjoista:

        UPPSALAN KOKOUKSEN PÄÄTÖS:
        ” Seurakunnissamme tulee opettaa, uskoa ja tunnustaa, että Raamattu on syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta ja sisältää täydellisesti kaiken sen, mikä kuuluu kristilliseen oppiin Kaikkivaltiaasta Jumalasta ja meidän autuudestamme sekä hyvistä teoista ja hyveistä. Raamattu on oikein kristillisen opin perusta ja tukipylväs, kuten myös ohjenuora kaikkien uskontoa koskevien kiistojen arvioimiseksi, ratkaisemiseksi ja ehkäisemiseksi. Tähän ei tarvita muiden selvityksiä, ei edes pyhien isien eikä muidenkaan, jotka oman mielensä mukaan ovat lisäilleet Raamattuun sellaista, mitä ei siinä itsessään ole.”
        ”Kenenkään ihmisen ei näet ole lupa tulkita Jumalan sanaa oman mielensä mukaan, eikä tässä ole katsottava eikä kunnioitettava kenenkään asemaa, korkea-arvoisuutta tai arvovaltaa, vaan yksin Raamattua.”

        SCHMALKALDENIN OPINKOHDAT/RIPPI:
        ” Näissä suullista, ulkonaista sanaa koskevissa opinkohdissa on lujasti pidettävä kiinni siitä, että Jumala ei anna henkeänsä tai armoansa kenellekään muuten kuin edeltävän sanan välityksellä ja myötä. Siten suojaudumme hurmahengiltä, jotka kerskuvat saaneensa Hengen ilman sanaa ja ennen sanaa ja jotka siksi mielensä mukaan arvostelevat, tulkitsevat ja venyttävät Raamattua ja suullista sanaa.”

        ” Vain Jumalan sana kelpaa uskonkohdan perustaksi, ei mikään muu, ei edes enkeli.”

        YKSIMIELISYYS/ESIPUHE:
        ” Tarkoituksemmehan on kaiken aikaa ollut, että meidän maissamme, alueillamme, kouluissamme ja kirkoissamme opetettaisiin yksinomaan sitä oppia, joka perustuu pyhään, jumalalliseen Raamattuun ja sisältyy oikein ymmärrettyyn Augsburgin tunnustukseen ja sen Puolustukseen. Minkään näitä vastustavan opin ei sallita tunkeutua keskuuteemme.”

        YKSIMIELISYYDEN OHJE/ SOLIDA DECLARATIO:
        ” Me emme esitä mitään uutta, omaperäistä oppia vaan omaksumme ja toistamme niitä selityksiä, joita vanha oikeauskoinen kirkko on tästä asiasta antanut Pyhään Raamattuun vankasti nojautuen.”

        ” Pyhä Henki synnyttää uudesti ja vaikuttaa sisäiseen elämään: antaa uuden sydämen ja mielialan, avaa sydämen ja ymmärryksen käsittämään Raamattua ja tarkkaamaan sen sanaa. Luuk. 24:45: "Hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset." Ap. t. 16:14: Lyydian kuunnellessa "Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui." Fil. 2:13”

        ” Edellä lueteltuja julkisia ja yleisesti hyväksyttyjä kirjoituksia on puhtaasti opettavissa kirkoissa ja kouluissa aina pidetty sen opin summana ja mallina, jonka autuas tohtori Luther on kirjoituksissaan ammentanut Jumalan sanasta sekä suurenmoisesti esittänyt ja lujasti perustellut paavilaisuutta ja muita lahkoja vastaan. Hänen opetus- ja kiistakirjoituksissa esittämiinsä perusteellisiin selvityksiin me vetoamme siinä mielessä kuin tohtori Luther itse on sanonut Koottujen teostensa latinankielisessä esipuheessa. Hän on antanut meille välttämättömän ja kristillisen muistutuksen sekä nimenomaan käskenyt tekemään sen eron, että yksin Jumalan sana on kaiken opin ohje ja sääntö ja on sellaisena säilytettävä: yhdenkään ihmisen kirjoituksia ei saa pitää sen vertaisina, vaan kaikki on alistettava Jumalan sanalle alamaisiksi.”

        YKSIMIELISYYDEN OHJE/TIIVISTELMÄ:
        ” Muita tekstejä taas, sen enempää uskontunnustuksia kuin muitakaan mainittuja kirjoituksia, ei saa käyttää tuomarina niin kuin Pyhää Raamattua. Ne ovat ainoastaan uskon todistuksia ja julkilausumia, jotka osoittavat, kuinka kunakin aikana eläneet opettajat ovat Jumalan kirkossa ymmärtäneet ja tulkinneet Pyhää Raamattua kiistanalaisten opinkohtien osalta ja kuinka raamatunvastainen oppi on hylätty ja tuomittu.”

        ” Pyhä Raamattu säilyy ainoana tuomarina, sääntönä ja ohjeena. Se on ainoa koetinkivi, jonka avulla kaikki opit on tutkittava ja arvioitava; se ratkaisee, ovatko ne hyviä vai pahoja, oikeita vai vääriä.”

        Tässäpä muutama alkupalaksi

      • tiedosta.kiitolliselle
        tiedosta.kiitolliselle kirjoitti:

        Tästä vielä varmemmaksi vakuudeksi muutama:

        YKSIMIELISYYDEN OHJE:
        ” Sellainen opetus ei ole Jumalan sanan eikä tahdon mukaista, vaan sitä harjoitetaan järjen mukaan ilkeän Saatanan yllytyksestä. Onhan apostolin todistuksen mukaan kaikki, mikä on kirjoitettu Raamattuun, kirjoitettu (Room. 15:4) "meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo".

        ” Ensi sijalla Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset, Israelin uskon puhdas ja kirkas lähde. Raamattu yksin on ainoa tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on koeteltava ja arvioitava.”

        AUGSBURGIN TUNNUSTUKSEN PUOLUSTUS:
        ” On myös turha luulla, että kirkko päättää ja hyväksyy kaiken, mitä ikinä ylipapit päättävät, varsinkin kun Raamattu piispoista ja papeista ennustaa niin kuin Hesekiel sanoo: (Hes. 7:26) "Papilta katoaa Jumalan laki."

        MARTTI LUTHER/ISO KATEKISMUS:
        ” usko kuitenkin Raamatun sanaa. Se ei valehtele sinulle, vaan tuntee lihasi paremmin kuin itse sen tunnet.”

        ” missä elämä tekoineen kulkee Jumalan sanasta irrallaan, se on Jumalan silmissä epäpyhää, loistakoon ja välkkyköön se sitten miten tahansa tai olkoon vaikka kokonaan pyhäinjäännöksillä peitetty.”

        ” Jumalan sanaa me tarvitsemme joka päivä, emme ainoastaan niin kuin jokapäiväistä leipää, vaan myös sitä varten, että voisimme vastustaa Perkelettä, tuhattaituria, joka päivittäin herkeämättä meitä ahdistelee ja väijyy.”

        VÄHÄ KATEKISMUS/KRISTINOPPI:
        ”Pyhä Raamattu:
        Pyhä Raamattu on Jumalan sana, jonka Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. 2.Piet. 1:21 ”Jokainen pyhä, Jumalan hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. 2. Tim. 3:16.”

        AUGSBURGIN TUNNUSTUS:
        ” Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne oman tunnustuksemme uskon- ja opinkohdat Teidän Keisarillisen Majesteettinne tahdon noudattamiseksi haluamme esittää tässä uskonnon kysymyksessä omien saarnaajiemme ja oman uskontunnustuksemme, josta ilmenee, millaista oppia he pyhän Raamatun ja puhtaan Jumalan sanan mukaisesti ovat tähän saakka julistaneet keskuudessamme.”

      • valeet_paljastuu kirjoitti:

        EVL:n sopii hyvin se kuvaus että pomitaan niin Raamatusta kuin tunnustuskirjoistakin vain ne kohdat jotka itseä miellyttää ja sitten esiinnytään "luterilaisena tunnustuksellisena"...

        Hän pitää ihmeen suurta meteliä luterilaisesta tunnustuksesta johon ei usko ja jota ei tunne.

        Jep, ja sitten on herne nenussa jos joku kehtaa epäillä hänen juttujaan 🤗

      • tiedosta.kiitolliselle kirjoitti:

        Tästä vielä varmemmaksi vakuudeksi muutama:

        YKSIMIELISYYDEN OHJE/TIIVISTELMÄ:
        ” Muita tekstejä taas, sen enempää uskontunnustuksia kuin muitakaan mainittuja kirjoituksia, ei saa käyttää tuomarina niin kuin Pyhää Raamattua. Ne ovat ainoastaan uskon todistuksia ja julkilausumia, jotka osoittavat, kuinka kunakin aikana eläneet opettajat ovat Jumalan kirkossa ymmärtäneet ja tulkinneet Pyhää Raamattua kiistanalaisten opinkohtien osalta ja kuinka raamatunvastainen oppi on hylätty ja tuomittu.”

        ” Pyhä Raamattu säilyy ainoana tuomarina, sääntönä ja ohjeena. Se on ainoa koetinkivi, jonka avulla kaikki opit on tutkittava ja arvioitava; se ratkaisee, ovatko ne hyviä vai pahoja, oikeita vai vääriä.”

        YKSIMIELISYYDEN OHJE:
        ” Sellainen opetus ei ole Jumalan sanan eikä tahdon mukaista, vaan sitä harjoitetaan järjen mukaan ilkeän Saatanan yllytyksestä. Onhan apostolin todistuksen mukaan kaikki, mikä on kirjoitettu Raamattuun, kirjoitettu (Room. 15:4) "meille opiksi, että meillä kärsivällisyyden ja Raamatun lohdutuksen kautta olisi toivo".

        ” Ensi sijalla Vanhan ja Uuden testamentin profeetalliset ja apostoliset kirjoitukset, Israelin uskon puhdas ja kirkas lähde. Raamattu yksin on ainoa tosi ohje, jonka mukaan kaikki opettajat ja opit on koeteltava ja arvioitava.”

        AUGSBURGIN TUNNUSTUKSEN PUOLUSTUS:
        ” On myös turha luulla, että kirkko päättää ja hyväksyy kaiken, mitä ikinä ylipapit päättävät, varsinkin kun Raamattu piispoista ja papeista ennustaa niin kuin Hesekiel sanoo: (Hes. 7:26) "Papilta katoaa Jumalan laki."

        MARTTI LUTHER/ISO KATEKISMUS:
        ” usko kuitenkin Raamatun sanaa. Se ei valehtele sinulle, vaan tuntee lihasi paremmin kuin itse sen tunnet.”

        ” missä elämä tekoineen kulkee Jumalan sanasta irrallaan, se on Jumalan silmissä epäpyhää, loistakoon ja välkkyköön se sitten miten tahansa tai olkoon vaikka kokonaan pyhäinjäännöksillä peitetty.”

        ” Jumalan sanaa me tarvitsemme joka päivä, emme ainoastaan niin kuin jokapäiväistä leipää, vaan myös sitä varten, että voisimme vastustaa Perkelettä, tuhattaituria, joka päivittäin herkeämättä meitä ahdistelee ja väijyy.”

        VÄHÄ KATEKISMUS/KRISTINOPPI:
        ”Pyhä Raamattu:
        Pyhä Raamattu on Jumalan sana, jonka Jumalan ihmiset ovat kirjoittaneet Pyhän Hengen vaikutuksesta. Ihmiset ovat puhuneet Pyhän Hengen johtamina sen, minkä ovat Jumalalta saaneet. 2.Piet. 1:21 ”Jokainen pyhä, Jumalan hengestä syntynyt kirjoitus on hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi ja kasvatukseksi Jumalan tahdon mukaiseen elämään. 2. Tim. 3:16.”

        AUGSBURGIN TUNNUSTUS:
        ” Teidän Keisarilliselle Majesteetillenne oman tunnustuksemme uskon- ja opinkohdat Teidän Keisarillisen Majesteettinne tahdon noudattamiseksi haluamme esittää tässä uskonnon kysymyksessä omien saarnaajiemme ja oman uskontunnustuksemme, josta ilmenee, millaista oppia he pyhän Raamatun ja puhtaan Jumalan sanan mukaisesti ovat tähän saakka julistaneet keskuudessamme.”

        😂 Mutta kun luterilaisuuden korkein auktoriteetti, Raamattu joka sanoo, että seutakunnan paimen voi olla vain mies ja homoseksuaalinen käytös on Jumalalle kauhistu ja mies ja nainen on aviopari.

      • luterilainen_ kirjoitti:

        Ei niin, mutta viidesläisten ratkaisuopit saavat kyytiä

        Haluatko puhua tuosta "ratkaisuopista" enemmänkin ❓

      • näinhän.sevaanon

        Ja kuten kaikki tiedämme: Raamattu tuomitsee homouden synniksi ja naispappeuden kielletyksi. Ihan samantekevää kuinka paljon jumalattomat sitä vastaan ovat pullikoivinaan. Tyhjää tuulen huminaa vaan.

        Olen lukenut kyllä nuo tekstit ennenkin mutta en ymmärrä miten ne rajoittaisivat naisten ja homojen oikeuksia luterilaisessa kirkossa. Augburgin tunnustus ja ev. lut kirkon Katekismus antavat mielestäni kuitenkin selkeän kuvan mihin me kirkossa uskomme, eivätkä ne ole riidassa Raamatun kanssa.

        http://sakasti.evl.fi/sakasti.nsf/0/8306FF07B4245865C2257A7D00298583/$FILE/Reseptio1_2011.pdf

        Augsburgin tunnustuksen ekumeeninen relevanssi..........................................................................6 Jari Jolkkonen

        Kirjoituksen lopussa Jolkkonen esittää kysymyksiä:

        Näitä ”kiusallisia” kysymyksiä voit kohdistaa
        myös hieman suoremmin omaan
        itseesi ja omiin joukkoihisi viidesläisyydessä.

        Onko väljä kansankirkollisuus sivuuttanut 6. artiklan,
        joka kehottaa kuuliaisuuteen ja hyviin
        tekoihin? Jos pitää paikkansa se 25.
        artiklan väite, että ”rippiä ei ole poistettu
        seurakunnissamme”, miksi edes papit
        eivät säännöllisesti ripittäydy? Miksi
        Luther-säätiö toimii vastoin 13. artiklaa,
        jonka mukaan pappisvirkaan tullaan vain
        kirkon järjestyksessä määrätyllä tavalla?
        Miksi jotkut luterilaiset Saksassa ja vähän
        muuallakin ovat luopuneet piispan virasta,
        vaikka 28. artikla kannattaa piispuuden
        säilyttämistä, ei sen kumoamista? Ovatko
        lestadiolaiset opit kasteesta, seurakunnasta
        ja sakramenttien vaikuttavuudesta
        sopusoinnussa 8. ja 13. artiklojen kanssa?
        Eikö viidesläisyydelle tyypillinen vaatimus
        henkilökohtaisen uskonratkaisun
        välttämättömyydestä ole ristiriidassa niin
        uskon syntymistä koskevan 5. artiklan
        kuin sidottua ratkaisuvaltaa koskevan 18.
        artiklan kanssa? Entä mitä opittavaa kirkollisilla
        vallankäyttäjillä on 28. artiklan
        valtakriittisestä latauksesta?
        Edellä sanottu merkitsee, että Augsburgin
        tunnustus voi olla parhaimmillaan myös
        luterilaisille itselleen katumuksen, parannuksen
        ja sisäisen uudistumisen, siis evankeliumiin
        palaamisen lähde.
        Jos luterilaiset pitävät kiinni Augsburgin
        tunnustuksesta, he ovat ja myös pysyvät
        ekumeenisina luterilaisina. Muissa asioissa
        on sitten varaa olla fleksiibeli ja ottaa
        rennosti niin kuin ne kuuluisat ellun kanat.

        Niin😳❓

      • luterilainen_
        usko.vainen kirjoitti:

        Niin😳❓

        Kopioi koko osoite osoitekenttään. Kyllä aukeaa

      • totta.on
        luterilainen_ kirjoitti:

        Ei niin, mutta viidesläisten ratkaisuopit saavat kyytiä

        Augsburgin tunnustus on luterilainen uskontunnustus ja ohjeellinen kirkolle, sen papeille ja piispoille johon he pappislupauksessaan ovat sitoutuneet.

        Seuraavassa Kuopion piispa, teologian tohtori Jari Jolkkonen esittää kirkolle kysymyksiä Augsburgin tunnustuksen pohjalta. Hänen mukaansa tunnustus voi olla parhaimmillaan luterilaisille itselleen katumuksen, parannuksen ja sisäisen uudistumisen, ja evankeliumiin palaamisen lähde:

        * Onko väljä kansankirkollisuus sivuuttanut 6. artiklan, joka kehottaa kuuliaisuuteen ja hyviin tekoihin?

        * Jos pitää paikkansa se 25. artiklan väite, että ”rippiä ei ole poistettu seurakunnissamme”, miksi edes papit eivät säännöllisesti ripittäydy?

        * Miksi Luther-säätiö toimii vastoin 13. artiklaa, jonka mukaan pappisvirkaan tullaan vain kirkon järjestyksessä määrätyllä tavalla?

        * Miksi jotkut luterilaiset Saksassa ja vähän muuallakin ovat luopuneet piispan virasta, vaikka 28. artikla kannattaa piispuuden säilyttämistä, ei sen kumoamista?

        * Ovatko lestadiolaiset opit kasteesta, seurakunnasta ja sakramenttien vaikuttavuudesta sopusoinnussa 8. ja 13. artiklojen kanssa?

        * Eikö viidesläisyydelle tyypillinen vaatimus henkilökohtaisen uskonratkaisun välttämättömyydestä ole ristiriidassa niin uskon syntymistä koskevan 5. artiklan kuin sidottua ratkaisuvaltaa koskevan 18. artiklan kanssa?

        * Mitä opittavaa kirkollisilla vallankäyttäjillä on 28. artiklan valtakriittisestä latauksesta?

      • luterilainen_ kirjoitti:

        Kopioi koko osoite osoitekenttään. Kyllä aukeaa

        Noillako luulet todistavasi Raamatun sanaa 😳

      • Lutherus
        usko.vainen kirjoitti:

        Noillako luulet todistavasi Raamatun sanaa 😳

        Kyllä luterilaisille Augsburgin tunnustus ja ev. lut kirkon Katekismus ovat hyvin tärkeitä. Katekismus on kasteopetusta. Konfirmaatiosta käytetäänkin nimitystä kasteen liiton uudistaminen. Muilla kirkoilla ja uskonlahkoilla on omat tunnustuksensa jotka kaikki poikkeavat toisistaan. Jehovantodistajat, mormoonit, ortodoksit, katolilaiset, vapaat uskonlahkot yms. Kaikilla on erilainen uskontunnustus jonka he katsovat perustuvan Raamattuun. Raamattua on tulkittu tuhansilla erilaisilla tavoilla historian saatossa ja tullaan tulkitsemaan edelleenkin. Jos luterilainen uskonkäsitys ei miellytä, ainahan voi vaihtaa porukkaa. Tarjontaa on pilvin pimein.

      • Lutherus kirjoitti:

        Ihanko Raamattua tärkeämpi 😳❓

      • tosi.uskovainen
        Lutherus kirjoitti:

        Kirjoitit kauniisti uskon syntymisestä. Kastakaa ja opettakaa, sanoi Jeesus. Uudestisyntymisen ainekset: vedestä ja Hengestä.

      • Tiedosta.kiitolliselle
        tiedosta_kiitollinen kirjoitti:

        Olen lukenut kyllä nuo tekstit ennenkin mutta en ymmärrä miten ne rajoittaisivat naisten ja homojen oikeuksia luterilaisessa kirkossa. Augburgin tunnustus ja ev. lut kirkon Katekismus antavat mielestäni kuitenkin selkeän kuvan mihin me kirkossa uskomme, eivätkä ne ole riidassa Raamatun kanssa.

        " Augburgin tunnustus ja ev. lut kirkon Katekismus antavat mielestäni kuitenkin selkeän kuvan mihin me kirkossa uskomme, eivätkä ne ole riidassa Raamatun kanssa."

        Eivät tietenkään ole. Vain sinä olet ristiriidassa sekä luterilaisen tunnustuksen että Raamatun kanssa selittäessäsi ettei homous ja naispappeus ole synti.

      • JEESUS.ON.HERRA
        Tiedosta.kiitolliselle kirjoitti:

        " Augburgin tunnustus ja ev. lut kirkon Katekismus antavat mielestäni kuitenkin selkeän kuvan mihin me kirkossa uskomme, eivätkä ne ole riidassa Raamatun kanssa."

        Eivät tietenkään ole. Vain sinä olet ristiriidassa sekä luterilaisen tunnustuksen että Raamatun kanssa selittäessäsi ettei homous ja naispappeus ole synti.

        Homoseksuaalisuus ja naispappeus EIVÄT OLE SYNTIÄ luterilaisen tunnustuksen mukaan vaikka kuinka vänkäät. Pysy sinä vaan siellä haisevassa viidesläis-karsinassasi .

      • HyvääYötäLapsetHerran
        JEESUS.ON.HERRA kirjoitti:

        Homoseksuaalisuus ja naispappeus EIVÄT OLE SYNTIÄ luterilaisen tunnustuksen mukaan vaikka kuinka vänkäät. Pysy sinä vaan siellä haisevassa viidesläis-karsinassasi .

        Seurakunnan paimen eli pappi olkoon mies. Hyvin yksinkertainenmääräys.Selkeästi määritelty sukupuoli koskemaan vain miestä.Luuletko että Jumala unohti jättää kertomatta jotain lisää?

        Meidän tulee pysyä Raamatun Sanassa, ei lisätä eikä poistaa siitä mitään.Naispaimenuus on ollut kiroukseksi kansalle.Homostelun syntihyväksyntä lain jumalan tahdon vastaisessa voimaantulossa on takana suuressa saatanan tekojen toteutuksessa naispaimenisto kokonaisuudessaan .Joitakin tässä eksyttäjäpaimenistossa on toki uskaltanut olla homostelusyntiliittoja vastaan mutta ryhmäpaine mielipidettä , vakaumusta vastaan on monet saanut murtumaan ja syntihyväksymään homostelun.

        Elämme aikaa juuri ennen Jeesuksen paluuta.Viikunapuu täyttää toukokuussa 2018jKr. 70 vuotta .Meidän tulee oppia vertaus viikunapuusta, Jeesus haluaa niin.Raamatussa se on imperatiivina eli käskynä OPPIKAA. Siellä ei lue että lukekaa mutta älkää oppiko ja luettuanne unohtakaa se.

        Viikunapuu symboloi Israelia valtiona. Kuvaa n pääsette katsomaa näistä jakeista

        Luukas 21: 29 -32
        http://raamattu.fi/1933,38/Luuk.21.html

        Matteus 24: 32 - 34
        http://raamattu.fi/1933,38/Matt.24.html

        Apt.1: 6-8
        http://raamattu.fi/1933,38/Ap.t.1.html

        Haluan selventää miksi ymppäsin nuo apostoliteon jakeet mukaan, jotta jokainen ymmärrystä arvostava oppisi mm.vuorojärjestyksen ettei sitä vastaan kannata turhaan puskea ja tuskailla kun rukoukset eivät toteudu ja näyttää kuin Israelin kansa ei kääntyisi Jeesuksen puoleen. Sanon tämän nuorien uskossa Jeesukseen takia:

        Katso, Jumala sanoo evankeliumi viedään Jumalan Raamatussa profeetalleen annetun ennaltailmoittamansa vuorojärjestyksen mukaan ENSIN maan ääriin asti. SITTEN sen jälkeen on juutalaisen kansan vuoro
        Kokonaisuudessaan . Jo nyt on monet juutalaiset uskossa Jeesukseen.Tiedättekö mitä se edeltää? Kun juutalaisten vuoro tulee ottaa evankeliumi vastaan alkaa tapahtumaan nopeasti monia asioita, monia muutoksia, Jumalan ilmoitusten toteutumisia. Peite poistetaan Israelin silmiltä.

    • Sormet.ristissä

      Missä kohden raamatussa tia lain kohdassa kehotetaan vannomaan vala kaksi sormea Raamatun päällä?

      • nbvnvbnvb

        Jumala itse sanoo, ettei pidä vannoa yhtään mitään.

        Evankeliumista Matteuksen mukaan, 5. luku:
        33 "Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: 'Älä tee väärää valaa' ja 'Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut'. 34 Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, 35 älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. 36 Älä myöskään vanno pääsi kautta, sillä et sinä pysty muuttamaan ainuttakaan hiustasi mustaksi etkä valkoiseksi. 37 Kun myönnätte, sanokaa vain: 'Kyllä', kun kiellätte, sanokaa: 'Ei.' Enempi on pahasta.

    • Siinä.sinulle
    • KovaValaSitova

      Valalta tuo kuulostaa kun Jumalan edessä tuon sanoo. Avioliitolta kuulostaa siis samaa tyylii toi pappisvala tai lupaus.

    • määvaanmeimaan

      Kyl maar Kallion kirkosa vihitään ketä vaan . Homo- Pekkakin veti siel päin valtavat äänimäärät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martina oli sarjassaan tänään 32.

      Mutta eikö pyöräily ja uinti ole vahvempia hänellä kuin juoksu? Aikaa on vielä harjoitella ennen Frankfurtin kisoja.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      208
      1705
    2. Sofia miksi soitit torstaina Stefanil ja pyysit käymään kun muka olet ahdistunut.?

      Oliko asia suunniteltu, kun pyysi käymään ja varmasti tiesi et miten Stefan asiaan suhtautuu.Oliko myös Seiskan toimittaja pyydetty tarkoituksella pai
      Kotimaiset julkkisjuorut
      103
      1679
    3. Stepuli itkee facessa

      Haluaisin pyytää julkisesti karseaa käytöstäni anteeksi lähimmiltä, naapureilta ja etenkin Sofialta! Ei ole missään olosuhteissa hyväksyttävää käyttä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      1593
    4. Sofia oli ainoastaan rahan takia suhteessa Stefanin ja Nikon kanssa.

      Järkyttävää miten Sofia on käyttänyt hyväksi näitä molempia miehiä ja rahat loppu niin vain haukkumiset tullut kiitokseksi heille.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      254
      1409
    5. Voi kun menisi nyt Stefan katsoo tyttären uutta ponia, viettäisi aikaa hänen kanssa.

      Aika parantaa kaiken ja meillä kaikilla on elämässä vastoinkäymisiä ja yli kyllä pääsee ainakin ajan kanssa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      1369
    6. Minä menetän sinut kokonaan

      Siksi olen paniikissa, sekaisin ja surullinen. Taitaa olla jonkinasteinen stressitila päällä. Toivottavasti sinulla on kaikki hyvin.
      Ikävä
      49
      916
    7. Suomi teki typeryyttään Venäjästä nyt konkreettisesti vihollisen, jota se ei aiemmin ollut.

      Venäjä ei ole uhannut Suomen turvallisuutta, eikä Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti ole signaloinut minkäänlaista uhkaa Suomelle. Se "uhka" luotii
      Maailman menoa
      460
      915
    8. Onpas Martina valinnut sopivan laulun

      Storyssa kun Isben poni tulee, " älä vie lapsuuttani pois." Äiti se lähtee mieluummin panopuuksi hotelliin, kuin viettäisi senkin ajan lastensa kanssa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      115
      891
    9. Veikkauksia milloin Venäjä hyökkää Suomeen?

      Veikkaan että se tapahtuu nopeasti, ehkäpä jo kesäkuussa. Suomi 5,5 miljoonan harvaan asuttu maa. Venäjä ei tarvitse suurta joukkoa Suomeen, joten kai
      Maailman menoa
      294
      853
    10. Uskomatonta miten "kassatyttö Sannasta" tuli hetkessä kuoleman kauppias.

      Demarit on kautta historian olleet "takinkääntäjien"mestariluokkaa kokoomuksen hihassa kiinni. Sannan arviointikyky petti täysin Naton suhteen, Brysse
      Maailman menoa
      347
      821
    Aihe