Tupakoinnista syntinä puhutaan moninkertaisesi enemmän kuin esim. ylensyönnistä. Kuitenkin Raamatussa ei tupakoinnista puhuta suoranaisesti mitään ylensyömisestä kylläkin.
_Joten onko siinä mitään logiikkaa että tupakoitsijaa kehotetaan lopettamaan ja ylipainoista ottamaan seurakunnan pöydästä lisää syötävää.
Millä logiikalla
9
330
Vastaukset 9
- Älä.puolusta.syntiä
Tupakointi on ylensyömistäkin vaarallisempi synti. Olen nähnyt yhden tupakoitsijan kuolevan tukehtumalla keuhkosyöpään. Sen jälkeen olen jopa kadulla varoittanut vieraita ihmisiä tupakoimisen vaarasta.
Sellaisesta varoittamisesta harvoin on hyötyä, toiseksi en minä puolustanut syntiä kritisoin vain joitakin käytäntöjä. Jos minä taas söisin itseni kipeäksi mitä tekisi seurakunta työntäisi ruokaa naaman eteen.
- ämpärillinensalaattia
Opetushan on älä ole ahne.
- Ex-himoitsija
Ahneet eivät peri Jumalan valtakuntaa. Eivätkä himoitsijat, tupakoijat.
"Minä en saa antaa minkään vallita itseäni."- odotakuolemaasi
Älä sitten tee mitään.
- Kuolet.siihen
Tupakan synti loppuu jokaisella aikanaan, toisilla se loppuu lyhyeen elämään.
- uuttaruokaaheti
Ne osaavat vetää oikeasta narusta, sillä eihän sinulla ole testamenttia.
Testamentattu omaisuus on hyvä saada ajoissa omaan käyttöön, ottaisitko hiukan lisää.
Tosin ruuat maksaa seurakuntalaiset ja loppuessa hankitaan lisää. Ylensyöminen on aivan yhtä vaarallista kuin tupakointikin. Jostain syystä ne jotka itse eivät polta, tykkäävät syyllistää tupakoitsijoita. Onneksi sähkötupakka on keksitty.
- vaihtoehtonen
hei haluan itsetyydytyksen vaihtaa pilleriin onnistuuko se? sanko tehdä niin mitä jumalamme on mieltä pahoitelenko? vai mitä teen?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu571381- 261000
- 78869
- 64768
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa69744- 47722
Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131675- 89650
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.10642Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i13626Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31595Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �133559- 4552
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45550- 93518
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä24493- 18482
- 36465
Pitäisikö seksille asettaa huvivero?
(ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen113464- 36457