"Kuka meistä Sinua, Herra muistaa kiittää?"
MInä olen kiitollinen Taivaalliselle Isälle kaikesta Hänen jokapäiväisestä johdatuksesta ja hyvyydestään sillä olen saanut elämässäni sen kokea todeksi mitä Hän sanassaan lupaa:
"kun he rukoillen kulkevat, minä johdatan heitä!"
En osaa sanoin kuvata Jumalan hyvyyttä ja kärsivällisyyttä meitä luotujaan kohtaan, pahatkin Hän ympäröi lahjoillaan vaikka ne eivät Häntä siitä kiitä.
Voi jospa te kaikki saisitte uskomisen lahjan niin teille kävisi kuin profeetanoppilaalle, kun Elia sanoi: "Herra avaa hänen silmänsä näkemään", ja pian hän näki että niitä jotka ovat meidän puolellamme on enemmän kuin niitä jotka ovat meitä vastaan. Sillä koko vuori oli täynnä Jumalan sotajoukkoja ja tulisia vaunuja.
Soisin että te kaikki saisitte sydämiinne samanlaisen ilon uskon kautta Jumalan hyvyyteen tässä pahassa ja ihmisten rikki repimässä maailmassa jossa on niin paljon kärsimystä, kaikki meidän ihmisten itse toisillemme aiheuttamaa.
Tahdon levittää hyvyyttä sanomalla sinulle tämän hyvän sanan. Näetkö sinä Jumalan kalliit lahjat jolla Hän sinua nytkin ympäröi? Onhan ruumis enemmän kuin vaatteet, on henki elämä enemmän kuin kuolema ja Jumalan armo on kuolemaa kalliimpi.
Silläkin uhalla että pilkkaatte: https://www.youtube.com/watch?v=X2aEtnr7r5A
Kuka meistä?
Kiitollinen.Isän.lapsi
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1134892Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293543No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452430- 501558
- 411480
Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv241334- 141222
- 271128
- 1651089
Olen oikeasti aika mukava
Vaikka itse sanonkin. Tunnemyrsky sekoitti mieltä silloin ja annoin aika kahjon kuvan itsestäni.221057